Kuulumisia

Tervehdys muuttokuorman keskeltä!

Olen saanut lähes kaikki tavarat paikoilleen, mutta olohuoneessani on vielä laaja kasa oikeusjuttuihin liittyvää paperia, CD- ja DVD-levyjä sekä lehtileikkeitä, jotka odottavat lopullista sijoituspaikkaansa. Joudun kantamaan ihan kirjaimellisesti mukanani sitä valtavaa taakkaa, joka kahden eri haaran oikeustaisteluista on vuosien varrella kertynyt.

Asunnon remontti on vielä kesken. Kesken on myös moni muu asia. En voi heittää pois yhtäkään paperia, ennen kuin molemmat jutut on selvitetty pohjia myöten.

Murhaaja on edelleen vapaana. Olen kerännyt loppusilausta vaille olevan muistion murhaepäiltyyni liittyen. Syy, miksi aineisto on jäi toistaiseksi lepäämään on se, että poliisiviranomainen, jonka kanssa aiheesta keskustelin, oli sitä mieltä, että aika ei ole nyt kypsä jutun uudelleen avaamiseen. Tutkinta on edelleen niiden porilaisten poliisien käsissä, joiden etu on oman omanarvontunsa vuoksi pitää oikea totuus haudattuna. Koska sama joukko on levittänyt omaa "sisäpiirin tietoaan" myös muualle poliisivoimiin KRP:tä myöten, kukaan ei halua koskea juttuun kepilläkään. Jos haluaisikin, kukaan ei halua Juha Joutsenlahden kohtaloa.

Pinnan alla kuitenkin kytee ja poliisiviranomainen oli sitä mieltä, että aikanaan tuulet kääntyvät ja tulee selvitys siitä, mikä Ulvilan surman tutkinnassa Pauli Kuusirannan kaudella meni pieleen ja samassa yhteydessä herää myös kiinnostus siihen, kuka oli se äärilaitojen mies, joka surmasi raa´asti perheen isän ja on onnistunut välttelemään kiinni jäämistä kaikki nämä vuodet. Silloin on aika vetää muistio esiin.

Kesken on myös jutun toinen haara, jonka lainvoimainen väärä tuomio on edelleen purkamatta. Tulen palaamaan tähän aihepiiriin myöhemmin blogissani.

Tällä kertaa kirjoitan ihan vain siksi, että blogini kommenttiosion kautta olen saanut aina silloin tällöin kyselyjä siitä, milloin aion jatkaa blogiani ja että kertoisin edes kuulumisiani, jos ei oikeusjutuista ole mitään uutta kerrottavaa.

Olen kevään jälkeen ottanut hieman etäisyyttä oikeustaisteluun ja yrittänyt tehdä välillä muita asioita. Viisi vuotta vankilassa on pitkä aika ja pelkästään netissä ja muualla tapahtunut tekninen kehitys on ollut niin valtavaa, että minulta on mennyt pari vuotta aikaa päästä edes joten kuten nykyhetken tasalle.

Lisäksi olen joutunut rakentamaan elämääni uudestaan lähes tyhjjästä. Kun vapauduin keväällä 2015 vankilasta koevapauteen, olin menettänyt työni, perheeni, omaisuuteni ja toimeentuloni. Olin suurin piirtein samassa tilanteessa kuin 20-vuotiaana muuttaessani pois kotoa, paitsi että silloin oli koko elämä edessä päin - nyt moni asia on jäänyt lopullisesti taakse päin. Henkisesti raskainta on ollut kestää lasteni menetys tietäen, että sitä menetystä mikään ei tule koskaan koskaan korvaamaan eikä sitä aikaa saa takaisin.

Kun viime syksy meni kirjani julkistamiseen liittyviin tilaisuuksiin, tämä syksy on mennyt muuton ja remontoinnin merkeissä, joten aika on ollut kortilla. Nyt alkaa hiukan helpottaa. Kirjastani ilmestyi tänä syksynä uusi pokkaripainos päivitetyin loppusanoin ja sitä on saatavilla mm. Into-kustantamon nettikaupasta niille, jotka eivät ole vielä ehtineet lukea Murhalesken muistelmia.

Tarkoitukseni on jatkaa blogia syksyn ja talven aikana. Moni asia on vielä käsittelemättä, joten tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan myöhemmin!

Ulvilan murha 10 vuotta

Kymmenen vuotta sitten tähän aikaan makasin sairaalassa kytkettynä laitteeseen, joka piti vasemman keuhkoni toiminnassa. Olin saanut aamuyöllä rintaani hengenvaarallisen veitseniskun tuntemattomalta mieheltä, joka oli tunkeutunut omakotitaloomme Ulvilassa. Jos veitsi olisi uponnut vähänkin syvemmälle - suoraan sydämeen - olisin kuollut.

Minä jäin kuitenkin henkiin. Mieheni Jukka S. Lahti sen sijaan kuoli.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin olen fyysisesti elossa, mutta olen menettänyt melkein kaiken muun arvokkaan, mitä minulla joskus oli. Mitä murhaaja ei minulta vienyt, sen vei Porin poliisi, syyttäjälaitos ja joukko kelvottomia tuomareita. Oikeusmurhan SERI-haaran purkaminen on edelleen työn alla, ja alkuperäinen murhaajakin pitäisi saada kiinni.

Olen kasannut pikku hiljaa muistiota murhaepäillystäni.  Nyt marraskuun lopulla sain vihdoinkin haltuuni  kauan kaipaamani lehtiartikkelit murhan ensimmäisistä uutisoinneista.

Mediassa kerrottiin heti seuraavana päivänä murhaajan tuntomerkit ja otsikoissa epäiltiin, että kyseessä oli kosto Luvatan antamista potkuista. "Poliisi etsii murhan motiivia Luvatan rajuista vähennyksistä", luki paikallislehti Satakunnan Kansassa. Tekstistä kyllä selvisi, että poliisilla oli muitakin epäilyjä, mutta otsikot viittasivat nimenomaan pääepäiltyni entiseen työpaikkaan Luvataan. Epäiltiinpä iltapäivälehdessä sitäkin, että murhaaja oli todennäkäisesti saanut vammoja.

Eipä ihme, että vaatteiden läpi naarmuuntunut pääepäiltyni joutui paniikkiin ja ryhtyi illemmalla viiltelmään itseään fileerausveitsellä - tai lavastamaan viiltelyä. Olihan poliisi jo jäljillä.

Käsivarren viiltelyt vielä joku voisi uskoa - kasvojen viiltelyä ei. Poliisikin epäili, mutta pääepäiltyni onneksi poliisilla oli niin paljon muita vihjeitä tutkittavana, että se jätti pääepäiltyni rauhaan avovaimon antaman alibin verukkeella.

Nyt jälkiviisaana voisin arvostella poliisia siitä, ettei se kuiduttanut pääepäiltyni autoa ja asuntoa eikä laittanut häntä hajutestiin. Kynnenalusnäytteetkin jäivät ottamatta. Ymmärrän kuitenkin, ettei poliisin kannattanut vielä tässä vaiheessa panostaa liikaa yhteen epäiltyyn, kun iso joukko muita oli vielä tutkimatta. DNA-näyte häneltä otettiin heti kun selvisi, että takkapuun kulmaan oli todennäköisesti jäänyt jälki murhaajasta. Valitettavasti silloin ei kukaan vielä tiennyt, että se onneton jälki olikin tarttunut takkapuuhun KRP:n laboratoriosta.

Osuipa silmiini vanhoja uutisia lukiessani myös Porin poliisin entisen päällikön Timo Vuolan haastattelu. Vuola totesi, että paikallaan polkevissa henkirikosjutuissa on syytä vaihtaa tutkinnanjohtajaa, jos menee vuosikin ilman läpimurtoa. Täytyy sanoa, että kerrankin olen Timo Vuolan kanssa jostain samaa mieltä.

Muistiostani puuttuu vielä vastaus muutamaan kysymykseen. Sitten pitäisi vielä löytää uusi tutkinnanjohtaja. Muualta kuin Porista.

Elämä kuitenkin jatkuu. Vastapainona ikuiselle oikeustaistelulle olen tehnyt vaihteeksi joulublogia ja söimme eilen tyttäreni kanssa kuorrutettuja piparkakkuja. Muistelimme samalla menneitä ja katselimme kuvia, joita otin viime kesänä paikasta, johon Jukan tuhkat on laskettu. Sille paikalle on vuosien varrella noussut jo isoksi kasvanut puu.

Kauan on aikaa kulunut, mutta uskon, että murha lopulta selviää ja saan kuulla syyn, miksi joku vei minulta miehen ja lasteni isän. Haluan, että hän tunnustaa tehneensä väärin ja pääsee sovittamaan tekonsa. Vankilapaikka odottaa.

Valtion sota yksityistä kansalaista vastaan

Sodassa yleensä kaksi tai useampi valtio taistelee keskenään. Suomessa käynnistyi kuitenkin maanantaina 26.01.2009 erikoinen sota: Suomen valtio käynnisti sodan yksityistä kansalaista vastaan. Päivämäärä löytyy KRP:n peitetoimintaraportista, joka on nimetty sotapäiväkirjaksi.

Asiaa oli pohjustettu syksyllä erinäisillä rekonstruktioilla. Oikeus ei myöhemmin antanut näille rekonstruktioille mitään arvoa. Vetoamalla niihin sekä "yleiseen elämänkokemukseen" Porin poliisi sai kuitenkin käyttöönsä peitepoliisi Sepon, joka lähetettiin tutkimaan minua, Jukka S. Lahden leskeä Anneli Aueria.

Taivas yksin tietää, mitä peitepoliisin oli tarkoitus selvittää. Sepon tai hänen tukimiehensä sotapäiväkirjoista se ei selviä. Yleensä peitetoimintaa käytetään järjestäytyneen rikollisuuden tutkimiseen.

Poliisit itse kutsuvat tätä vaihetta kauniisti tutkinnaksi eivätkä sodaksi. Tutkinta kuitenkin eroaa Porin poliisin toimista siinä, että tutkinnan tarkoitus on löytää totuus. Tässä tapauksessa pyrittiin kieltämään totuus - se, etten olisi ehtinyt hävittää todisteita - ja pyrittiin sen sijaan rakentamaan näyttö, joka ei perustunut tosiasioille.

Toinen puoli "tutkintaa" oli selitysten keksiminen olemassa olevalle varsin laajalle vastanäytölle, kuten sille, että tyttäreni oli havainnut ulkopuolisen tekijän poistumisen tai että paitani rintamuksessa ei ollut ainoatakaan pisaraa Jukan verta. Loppuhuipentumana minulta yritettiin vielä saada tunnustus syöttämällä minulle totuuden vastaista tietoa. Sellainen menettely on Suomessa laitonta.

Uskon, että osa poliiseista oli liikkeellä vilpittömällä mielellä ja koki tekevänsä oikeaa tutkintaa. On kuitenkin todennettavissa oleva asia, että poliisi  rikkoi esitutkintalakia monessa kohdassa ja pyrki salaamaan tiettyjä seikkoja sekä epäillyltä että tuomioistuimelta. Sodassa kaikki keinot ovat sallittuja. Tutkinnassa kuitenkin pitäisi noudattaa lakia.

Erikoista tässä sodassa oli myös se, että sen annettiin jatkua ja jatkua vaikka poliisin epärehellisyys paljastui jo keväällä 2010.

Kun traumatisoituneet lapseni alkoivat syksyllä 2011 kertoa sijaisvanhempien kannustamana outoja kertomuksiaan, Porin poliisi olisi ollut jäävi tutkimaan asiaa asenteellisuutensa vuoksi. Lisäksi juttu olisi kuulunut maantieteellisen sijaintinsa puolesta Turun eikä Porin poliisille. Myös murhajuttu olisi luonnollisesti pitänyt siirtää pois Porista. Kuitenkin Porin poliisi sai käsiinsä molemmat tutkinnat, ja vaikutti omalta osaltaan myöhempien väärien tuomioiden syntyyn. Toki soppaa oli keittämässä muitakin tahoja, mutta poliisin asenteellisuudella näyttäisi olevan yllättävänkin suuri vaikutus lopputulokseen.

Nyt on sota murhajutun osalta ohi. On tullut aika maksaa sotakorvaukset. Joku totesi jossain, että Valtionkonttorin maksamat "ennätyskorvaukset" ovat merkki siitä, että oikeusvaltio toimii. En nyt sanoisi ihan niinkään.

Kenenkään ei pitäisi koskaan missään joutua kokemaan sitä, mitä minä olen kokenut. Tällaista ei pitäisi tapahtua oikeusvaltiossa.

Mitä tulee korvauksiin, ei ole totta, että Valtionkonttorin tarjoama summa olisi kaikkien aikojen ennätys. Kai Tannerille maksettiin viikon putkareissusta 11 000 euroa vuonna 2007 eli tuplasti enemmän päivää kohti kuin minulle.

Jos tämän muuntaa nykyrahaksi ja laskee niille päiville, jotka olin vapauteni menettäneenä - ja se aika oli tosiasiallisesti pidempi kuin Valtionkonttorin laskema - pyytämäni kolmen miljoonan korvaus on varsin maltillinen. Olen menettänyt loppuelämäni tulot hyvässä nousussa olleesta yrityksestäni. Tarjottu summa ei riitä verojen ja muiden velvoitteiden maksamisen jälkeen kattamaan edes taloudellista tappiotani muusta kärsimyksestä puhumattakaan. En halua vähätellä Tannerin kärsimystä, mutta viikon vankeuden jälkeen hänellä oli elämä, johon palata takaisin. Minä olen menettänyt käytännössä kaiken.

Taistelu jatkuu korvauksista. Taistelu jatkuu myös toisen väärän tuomion purkamiseksi. Minun sotani ei ole vieläkään ohi.

Olen odotellut myös sotasyyllisten kiinni saamista. Tämä katastrofi ei ole syntynyt pelkästään sattumalta vaan se on seurausta siitä, että tietyt viranomaiset ovat tehneet virheitä. Se ei auta, että minä itse pöyhin näitä virheitä, vaan valtion pitäisi suojellakseen kansalaisiaan tarttua asiaan ja tehdä selvitys. Virkavastuulla ei ole mitään merkitystä, jos viranomaiset aina pääsevät kuin koira veräjästä.

Kirja

Kirjani Murhalesken muistelmat ilmestyy perjantaina 16.09.2016. Sen voi ostaa kirjakaupoista tai tilata suoraan kotiin kustantajalta tästä linkistä: Into-kustannus, Murhalesken muistelmat / Anneli Auer.

Myytit nurin osa 1: Huono alkututkinta

Vuosien varrella on muotoutunut myytti, että Ulvilan surman alkututkinta olisi ollut niin luokattoman huonoa - ja nimenomaan Anneli Auerin tutkintalinjaan liittyen - että sitä oli pakko paikkailla uudella tutkinnalla myöhemmin. Sitä on käytetty tekosyynä niin oikeusprosessin pitkittymiseen kuin syyttäjän tappioon.

Myytin pönkittämiseksi on vedottu Vaasan hovioikeuden tuomioon, jossa on lueteltu tutkinnan puutteita. Puutelista kuitenkin perustuu syyttäjän ja muutaman konstaapelin keskinäisen aivoriihen tuotoksiin, eikä objektiiviseen arvioon siitä, mitä yleisesti ottaen voidaan pitää riittävänä tutkimuksena.

Totta on, että rikospaikkatutkinnassa ei tehty kaikkea mahdollista. Kaikki tarpeellinen kuitenkin tehtiin. Kysymys kuuluukin: tekeekö se tutkinnasta poikkeuksellisen huonon?

Ei tietenkään.

Myytit ja todellisuus

Ylivoimaisesti tärkein tutkimus oli heti tapahtuman jälkeen tehty paikkatutkimus. Olin neljä ensimmäistä päivää sairaalassa ja sinä aikana tehtiin normaali kotietsintä sekä talossa että sen ulkopuolella. Mm. auto, varastotilat, omat ja naapuruston roskikset ja piha-alueet tutkittiin jo tapahtumaa seuraavana aamuna ja taloa käytiin läpi useana kertana usealla porukalla. Kotietsintää tehneet poliisit ovat kertoneet pitäneensä minua syyllisenä tai ainakin epäiltynä, joten ei ole uskottavaa, että kotietsintä olisi tehty välinpitämättömästi tai huonosti.

Kotietsinnässä ei löytynyt mitään.

Käytännössä tämä jo yksinään sulkee minut pois epäiltyjen listalta, mutta toki poliisi teki muutakin tutkimusta. Minut valokuvattiin, paitani taltioitiin ja tutkittiin, hätäpuhelua kuunneltiin, minua ja tytärtäni  kuulusteltiin, perheestämme kyseltiin tutuilta ja sukulaisilta, tietokoneemme ja puhelutietomme tutkittiin ja kuulemma puheluitanikin kuunneltiin. Tapahtumapaikalla tehtiin tavanomaiset tekniset tutkinnat ja asunto tarkastettiin silmämääräisesti kauttaaltaan, mikä on tavanomainen käytäntö. Puhelimessa näkynyt verilaikku testattiin ja siinä todettiin minun omaa vertani.

Jos jotain muuta epäilyttävää olisi ilmennyt, sekin olisi luonnollisesti  tutkittu, mutta mitään ei löytynyt.

Kynnenalusnäytteitäni tai jalkapöytäni verilaikkua ei tutkittu, koska minut oli viety sairaalaan. Kynnenalusnäytteillä tosin olisikin merkitystä vain siinä tapauksessa, että kyseessä olisi ollut ulkopuolinen tekijä, joka olisi kiistänyt tavanneensa Jukkaa - voihan DNA:ta tarttua kynsiin ja muuallekin myös ilman väkivaltaista kosketusta, eikä käteni katsastanut ensipartion poliisi havainnut niissä mitään epäilyttävää. Jalkapöytäni veri oli todennäköisesti omaani, mutta jos se olisi ollut Jukan, sen olisi pitänyt tippua ulkopuolisen tekijän kädessä olleesta välineestä ollessani hänen lähellään. Nimittäin jos minä olisin ollut tekijä, pelkkä laikku ei olisi riittänyt, vaan jalat ja sääret olisivat olleet täynnä samanlaista pientä pisaraa kuin koko ympäristö.

Alkupään tutkinnan suurin virhe olikin tapahtumapaikalta taltioidun takkapuun kontaminoituminen KRP:n laboratoriossa tutkijan DNA:lla. Se ei kuitenkaan ollut alkupään poliisitutkinnan vika vaan laboratorion virhe.

Myytin synty

Myytti alkupään huonosta tutkinnasta tarvittiin sen selittämiseen, miksi poliisilla ei ollut mitään todisteita minua vastaan, vaikka olin useiden epäiltyjen joukosta se ainoa, joka ei olisi ehtinyt hävittää todisteita.

Myytti lähti liikkeelle konstaapeli Jyrki Tuomen kertomuksesta käräjäoikeudessa 2010. Tuomi kertoi tutkineensa ulkoroskiksestamme vain päällimmäiset pussit. Myöhemmin selvisi, että Tuomi oli kuitenkin ollut paikalla vasta noin viikon kuluttua murhasta paikkatutkinnan uusintakierroksella - ja että joku muu oli jo tutkinut roskikset.  Myytti kuitenkin jäi elämään. Myöhemmin  Tuomi tunnusti myös jättäneensä pakastepussit avaamatta tutkiessaan keittiötä - joka sekin oli jo tutkittu aikaisemmin. Tämänkin joku on katsonut virheeksi. Tosin pakastepussiin ei mahtuisi syyttäjän mainostamaa kylpytakkia, ei kirvestä, sorkkarautaa tai miesten talvijalkineita, mutta mitäpä siitä.

Myöhemmin konstaapelit löivät viisaat päänsä yhteen ja keksivät muitakin asioita, joita olisi pitänyt tehdä. Viimeisin keksintö oli koko asunnon kuidutus. Ilmeisesti koskaan missään ei ole tehty koko asunnon kuidutusta, mutta tämäkin "puute" meni mediassa heti läpi ja se on mainittu myös Vaasan hovioikeuden tuomiossa. Kuidutus olisi ollut merkityksetön, koska kuitua todennäköisesti oli joka tapauksessa levinnyt takkahuoneesta pitkin asuntoa poliisien liikkuessa ja verinen suojavaate olisi löytynyt ilman kuidutustakin. Jos yhtään kuitua taas ei olisi löytynyt takkahuoneen ulkopuolelta, joku selitys sillekin olisi varmasti keksitty.

Tuomiossa on mainittu pari muutakin lähinnä teoreettista ideaa siitä, mitä vielä olisi  voitu tehdä, esimerkiksi punnita lakanan verimäärä valumisajan arvioimiseksi. Tällaistakaan ei ilmeisesti ole koskaan tehty. Tuskin on olemassa sellaista laskukaavaa, joka kertoisi kuivuneen veren määrän perusteella sen valumiseen kuluneen ajan useaan eri paikkaan osuneesta haavasta ottaen huomioon, että yhtälö sisältäisi monta tuntematonta muuttujaa.

Kaikki asiallisesti tehty myöhempi tutkimus joka tapauksessa vain vahvisti sitä totuutta, jonka alkupään tutkinta oli jo selvittänyt. Takkahuoneen lattialta taltioidusta hiusvillakoirasta ei löytynyt  merkkejä väkivallasta  eikä veitsen kahvasta löytynyt minun hajuani.

Tuomiossa on kritisoitu myös poliisin tekemiä rekonstruktioita. Ne eivät kuitenkaan kuulu alkupään tutkintaan vaan siihen myöhäisempään vaiheeseen, jolloin tutkinta alkoi ihan oikeasti mennä pieleen.

Ulvilassa tehtiin joulukuussa 2006 sen aikakauden normaali tutkinta. Normaali tutkinta ei välttämättä ole täydellistä, mutta se ei ole myöskään huonoa. Normaali tutkinta on normaalia.

Palaan muihin myytteihin myöhemmin.

Ratkaisu lähenee Ulvilan surmassa

Otsikko on poimittu Iltalehdestä maaliskuulta 2007. Silloin Ulvilan murhasta oli kulunut neljä kuukautta, mutta tekijä oli edelleen vapaana - vihjeitä oli saatu sitäkin enemmän. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin otsikko alkaa vihdoin toteutua.

Kaikkea pääepäillystäni saamaani tietoa en tietenkään ole kertonut täällä, enkä aiokaan kertoa - pitää poliisillekin jättää jotain takataskuun sitten kun sopiva hetki tulee. En esimerkiksi ole kertonut, mikä se tieto oli, jonka poliisi sai kesällä 2007. Sanonpa vain, että se asettaa erittäin kyseenalaiseen valoon pääepäiltyni väitteen, että mieheni Jukka S. Lahti oli hänelle täysin tuntematon ja merkityksetön ihminen. En ole myöskään kertonut muista vammoista kuin vasempaan ranteeseen osuneista. Pääepäiltyni selitykset muualla näkyvistä vammoista eivät täsmää niistä otettuun kuvaan.

Mitä tiedämme Ulvilan surman pääepäillystä?

Hän on sopivan näköinen ja kokoinen. Kengän koko täsmää. Hän on harrastanut monenlaista urheilua aina kilpaurheilutasolle asti ja niin fyysisten suoritusten kuin muidenkin ominaisuuksiensa perusteella häntä pidetään äärilaitojen miehenä. Hänellä on ollut päihdeongelma ja hän on ennenkin käyttäytynyt arvaamattomasti.

Hänet irtisanottiin Luvatalta vuonna 2003 pian sen jälkeen, kun Jukka tuli taloon. Hänen avovaimonsa ja useat ystävänsä olivat edelleen töissä Luvatalla ja epäillylläni oli tiedossa, että Jukka oli "ikävä tyyppi". Työttömyyskorvauksen päivät olivat tulleet jo täyteen. Eräs Luvatalla esimiestehtävissä työskennellyt henkilö oli kysyttäessä maininnut spontaanisti pääepäiltyni nimen mahdollisena tekijänä. Tämä henkilö tunsi hyvin sekä pääepäiltyni että Jukan.

Torstaina  30.11.2006 pääepäiltyni vietti päivän Turussa ja liikkui kauppatorin lähistöllä samaan aikaan kuin Jukka. Kotiin Ulvilaan hän palasi vasta alkuillasta. Yöllä hänelle ei tullut uni. Avovaimon kertoman mukaan hän oli kuitenkin nukkunut koko yön omassa sängyssään. Pääepäillyn ja avovaimon kertomuksissa on jonkin verran ristiriitoja ja pääepäiltyni on välillä muuttanut omaa kertomustaan jonkin verran tietyissä yksityiskohdissa.

Vaikka Jukka S. Lahti oli epäillyn ja hänen avovaimonsa mukaan heille täysin vieras ja merkityksetön henkilö, oman kertomansa mukaan avovaimo oli soittanut töistä kotiin perjantaina ja keskustellut murhasta. Lauantaina tunnelmat kiristyivät ja epäiltyni päätyi lopulta poliisin huostaan.  Taloa ja autoa tutkittiin tunnin verran muutaman poliisin voimin. Autosta löytyi märkiä jätesäkkejä, joita ei tutkittu muuten kuin silmämääräisesti. Veren paljastavia kemiallisia aineita ei käytetty. Autosta taltioitiin kudosnäyte kohdasta, joka vaikutti veriseltä, mutta siitä ei saatu DNA:ta. Minkäänlaista kuidutusta ei tehty.

Pääepäiltyni hallusta löytyi useita kirveitä - myös yksi retkikirves, joka ei kuitenkaan vaikuttanut naarmuuntuneelta. Myös fileerausveitset ja aukolliset päänsuojat kuuluivat pääepäiltyni vakiovarustuksiin - harrastihan hän kalastusta ja talviliikuntaa. Hän asui alle 500 metrin etäisyydeltä kodistamme Tähtisentiellä. Jos hän olisi käynyt yöllä soittamassa ovikelloamme - joka sattui olemaan rikki siihen aikaa - hänellä olisi ollut lyhyt matka hakea välineet, joilla pääsi varmasti sisään. Myös pakomatka olisi sujunut kätevästi ja nopeasti jalan.

Hänen naapurustossaan sattui asumaan myös poliisi, josta tuli myöhemmin jutun päätutkija. Tämä poliisi ei halunnut ryhtyä tutkimaan kesällä 2007 ilmaantunutta uutta tietoa pääepäillystäni vaan sen sijaan rikosylikonstaapeli Tapio Santaojalle tuli kiire kohdistaa kaikki tutkinta ensin Kai Tanneriin ja sitten minuun. Pääepäiltyni sai jatkaa elämäänsä rauhassa ja nähdä vuonna 2004 syntyneen lapsensa kasvavan varhaisteiniksi samaan aikaan kuin oma 2004 syntynyt lapseni jäi ensin isättömäksi ja sitten äidittömäksi.

Ratkaisu lähenee

Jonain kauniina päivänä joku poliisi jossain - todennäköisesti jossain muualla kuin Porissa - haluaa vihdoinkin tehdä jotain oikein ja aloittaa kaikessa hiljaisuudessa operaation, joka johtaa oikean murhaajan kiinnisaamiseen ja tuomitsemiseen. Sitten minunkin lapseni saavat taas elää rauhassa ilman tämän raukkamaisen karkurin jälkeensä jättämää väärien syytösten taakkaa.

Ratkaisu lähenee toivottavasti pian myös toisessa väärässä tuomiossa. Tuomion taustoista voi lukea Ari Lahdenmäen kirjoittamassa Long Play -artikkelissa, jonka voi ladata nyt ilmaiseksi pdf:nä tai epubina osoitteessa: https://www.facebook.com/notes/long-play/ilmainen-long-playn-single-taksikuski/1123723587692745

Ulvilan murha - kengän koko

Ulvilan murhaajan kengistä jäi takkahuoneen lattialle useita jälkiä, joista parhaat on kuvattu. Ihan kokonaista, ehjää jälkeä kantapäästä kengän kärkeen ei tästä joukosta valitettavasti löydy, mutta käyttämällä mallina toisessa kuvassa näkyvää kengän kärkeä piirsin vapaalla kädellä puuttuvan osan ja mittanauhan mukaan kengänjäljen pituus olisi näin arvioituna 31,5 cm.

Mutta mikä on kengän koko? Juha Joutsenlahti aikanaan kertoi, että kengän jälki vastasi hänen omaa kokoaan 44, joten siitä on hyvä lähteä.

Seuraavaksi tietysti kiinnostaa, mikä mahtaa olla pääepäiltyni kengän koko ja miten hyvin se sopii yhteen lattialta löytyneen jäljen kanssa - ja hyvinhän se sopii. Epäiltyni on kertonut puhuttelussa 3.12.2006 Kare Koskiselle kengän kokonsa olevan 44-45. Pari viikkoa myöhemmin hän on muuttanut kertomustaan ja kengän koko on kasvanut kokoon 45-46. Miksiköhän? Kuvasta päätellen tällä Juha Joutsenlahden kokoisella miehellä ei ole mitenkään poikkeuksellisen isot jalat vaan ennemminkin pienet (ks. kuva ylhäällä vasemmalla). Yksi nettidekkari oli lähettänyt ystävälleni vertailukuvia epäiltyni ja erään naisen kengistä samanmerkkisellä soutulaitteella ja tullut siihen tulokseen, että epäiltyni kengän koko on todennäköisesti 43.

Murhaajan kengän koko näyttäisi siis sopivan hyvin yhteen pääepäiltyni kengän koon kanssa, mutta ainahan on hyvä tehdä lisää varmistuksia. Netistä löytyy useita kokotaulukkoja, joista selviää kengän koon ja jalan pituuden yhteys, mutta mistään ei selviä miten ne pitäisi suhteuttaa kengän pohjan kokoon. Siispä ryhdyin selvittämään tätä ongelmaa mittaamalla omia kenkiäni, jotka ovat kokoa 40. Talvikenkäni ja lattapohjaiset nauhakenkäni olivat molemmat kaksi senttiä pidempiä kuin jalkani pituus. Niistä jäisi lattialle 27,5 cm pitkä jäki. Kiilapohjaisissa sandaaleissani tosin kengän pohja jäi lyhyemmäksi kuin jalkateräni pituus johtuen koron korkeudesta ja kaarevasta muotoilusta.

Jos talvikengän pohja olisi kaksi senttiä pidempi kuin jalkaterän pituus, kokoa 44 olevan kengän pohjan pituudeksi tulisi tasan 30 cm. Siinä tapauksessa takkahuoneen lattialta löytyneet jäljet olisivatkin kokoa 46. Voisiko tämä pitää paikkansa? Lähdimme ystäväni kanssa erääseen varsinaissuomalaiseen tavarataloon tutkimaan asiaa.

Valitsimme kaikkein jykevimmät miesten talvikengät - oikein nastapohjaiset - ja kaivoin pokkana mittanauhan esiin käsilaukustani. Testasimme kokoa 44, koska se oli ollut alkuperäinen oletukseni kengän koosta ja kappas vain - kengän pohjan pituus oli sama kuin takkahuoneen lattialla: 31,5 cm. Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.

Seuraavat kokoa 44 olevat miesten talvikengät olivat saman pituiset - 31,5 cm.

Seraavat 44 kokoiset kengät jäivät vähän lyhyiksi - niiden pituus oli hädin tuskin 31 cm. Tästä mallista tarvittaisiin koko 45 takkahuoneen mittoihin pääsemiseksi.

Vaikka mikään kengänpohjista ei ollut täysin samanlainen kuin murhaajan käyttämissä kengissä, meille riitti se, että kaikkein suurimmat löytämämme kokoa 44 olevat kengät sopivat takkahuoneen jälkiin. Tutkimuksemme mukaan murhaajan kengän koko on siis ollut noin 44-45 kuten kaikesta päätellen myös pääepäillylläni.

Nyt on kaikki tarpeellinen selvitystyö tehty sen selvittämiseksi, löytyiskö joku sellainen seikka, jolla pääepäiltyni voitaisiin sulkea pois. Ei löydy.

Vielä pientä viimestelyä selvitystyöhön, ja sitten pallon voi heittää poliisille.

Hyvää äitienpäivää blogin lukijoille!

Isoja ja pieniä rikoksia

Vuosia sitten alkanut urkintajuttu on vihdoin tullut syytevaiheeseen. Median kautta saamani tiedon mukaan 55 virkamiestä ympäri Suomen on saanut syytteen. Minun postiluukustani on ropsahdellut vasta osa papereista.

Minä en tätä tutkintaa pyytänyt.

Urkintajuttu lähti liikeelle siitä, että MTV4 oli tehnyt aiheesta kyselyn ja sen jälkeen aloitettiin virallinen poliisitutkinta. Tapasin yhden tutkijoista ollessani vielä vankilassa. Hän kertoi että tutkinta oli työllistänyt pitkäksi aikaa useammankin poliisin.

Minä en vaatinut urkkijoille myöskään rangaistusta, vaan sanoin jättäväni asian syyttäjän harkintaan. Nyt syyttäjät ovat käyttäneet harkintavaltaansa ja lopputulos on se, että täysin samasta rikosepäilystä osa sai syytteen, osa ei.

En ota kantaa siihen, kumpi osa syyttäjistä teki mielestäni oikean ratkaisun.
Vaiko molemmat.

Minulla olisi nyt oikeus vaatia korvausta näiltä 55 urkinnasta kiinni jäänneeltä ihmiseltä. Asianajajani Juha Mannerin mukaan vastaavien tapausten perusteella kohtuullinen korvaus olisi ollut 500 euroa henkilöltä ja 55 henkilöltä se tekisi melkein 30 000 euroa.

En sano, etteikö urkinnan kohteeksi joutuminen tuntuisi jossain määrin pahalta ja etteikö se olisi loukannut minua, mutta suhteutettuna kaikkeen muuhun pahaan se tuntuu kuitenkin aika pieneltä. Minusta olisi kohtuutonta vaatia 500 euroa joltakin, joka on ajattelemattomuuttaan yrittänyt katsoa tietojani ja kaiken lisäksi epäonnistunut siinä, koska materiaali oli salattua. Siispä päätin olla vaatimatta mitään.

Olisin sen sijaan toivonut, että poliisi olisi aikanaan tutkinut minun itseni tekemän rikosilmoituksen Tapio Santaojasta ja muista Porin poliiseista. Minulla oli jo valmiina todisteet mm. esitutkintapöytäkirjan kuvaliitteen väärennöksestä ja muutamasta kuulustelussa esitetystä selkeästä valheesta. Lisäksi olin listannut muita rikosepäilyjä, joihin poliisi olisi voinut hankkia todisteet itse. Kyse oli vakavista rikoksista, mutta mitään niistä ei koskaan tutkittu, ne eivät päässeet syyteharkintaan eikä niitä ole arvioitu minkäänlaisessa tuomioistuimessa.

Olisin toivonut myös, että poliisi olisi jatkanut mieheni murhan tutkintaa. Millä oikeudella valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen löi julkisesti hanskat tiskiin kesken kaiken, vaikka murhan ei pitäisi vanhentua ikinä?

Matti Nissinen, onko niin, että tutkintapyynnöt pitää kierrättää median kautta, jotta niihin suhtaudutaan vakavasti, vaikka kyseessä on niinkin vakava rikos kuin murha?

Matti Nissinen ja paha karma

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen totesi Ulvilan murhajutusta, että sillä on ollut huono karma alusta lähtien. Kaikki mikä voi mennä pieleen, on mennyt pieleen.

Olen samaa mieltä, mutta eri perustein.

Jos hätäkeskuspäivystäjä olisi turhanpäiväisen jaarittelun sijasta kutsunut poliisit paikalle heti ja jos poliisit olisivat olleet vähänkin lähempänä, tekijä olisi jäänyt kiinni kesken puukotuksen, mieheni Jukka S. Lahti olisi jäänyt henkiin ja olisimme molemmat päässeet sairaalasta kotiin hyvissä ajoin ennen joulua.

Valitettavasti näin ei käynyt. Lähin poliisi oli Porissa ja Porista Ulvilaan on sen verran matkaa, että tekijä ehti viimeistellä työnsä ja paeta ennen kuin poliisi saapui paikalle. Tästä voi varmasti syyttää huonoa karmaa - se ei ollut varsinaisesti kenenkään vika.

Sen jälkeen poliisi alkoi tutkia tapausta. Toisin kuin  syyttäjälaitos on antanut ymmärtää, poliisi tutki heti ensimmäisenä epäiltynä minua, kuolleen Jukka S. Lahden vaimoa Anneli Aueria. Minut valokuvattiin ja paitani otettiin talteen ennen kuin lähdin neljäksi päiväksi sairaalaan hengenvaarallisen rintavammani kanssa. Tapahtumapaikka kuvattiin, paikalta otettiin tavanomaiset näytteet ja koko talo tutkittiin monen poliisimiehen ja -naisen voimin. Jokaiselle annettiin oma alue ja kaikki paikat tuli katsottua lastenhuoneita ja kodinhoitohuoneen peränurkkia myöten. Jopa pölyiset vaatepussit kodinhoitohuoneen perällä avattiin ja lattiakaivotkin tarkastettiin. Roskikset, ulkovarastot, auto ja piha-alueet tutkittiin jo heti 1.12.2006.  Tietokoneemme takavarikoitiin. Ystävillemme ja sukulaisillemme soiteltiin ja kyseltiin meistä. Oikeuslääkäriltä kysyttiin, olisivatko uhrin vammat voineet syntyä jo aikaisemmin niin että olisi jäänyt aikaa lavastukselle.

Mitään sellaista ei löytynyt, joka olisi osoittanut minuun, vaikka kokonainen armeija epäluuloisia poliiseja käänsi kaikki kivet ja kannot saadakseen todisteita minua vastaan.

Myöhemmin nämä samat poliisit ovat luetelleet jälkiviisaina joitakin sellaisia yksityiskohtia, joita heidän mielestään olisi voinut tutkia paremmin. Yksi poliisi kertoi tutkineensa vain päällimmäiset roskapussit ja jättäneensä pakastimen pakastepussit avaamatta. Hän tosin oli ollut paikalla vasta viikkoa myöhemmin, jolloin kaikki paikat oli jo tutkittu vähintään kertaalleen, joten hänen tutkimisillaan ei enää ollut suurta merkitystä, Näin syntyi kuitenkin myytti alkupään huonosta tutkinnasta.

Ainoa varsinainen virhe, jonka minä olen löytänyt Juha Joutsenlahden aikakaudelta, on se, että hän luotti rikosylikonstaapeli Tapio Santaojaan. Siinä kohtaa paha karma astui taas peliin.

Varsinaisen tempun paha karma teki kuitenkin KRP:n laboratoriossa. Takkapuun kulmasta eristetty vieraan miehen DNA olikin laboratoriossa työskentelevän KRP:n tutkijan DNA. Voiko tutkinta enää paljon pahemmin mennä pieleen?

Hmm...

Kyllä voi.

Pahasta karmasta pahaan poliisiin ja pahaan syyttäjään

Kuten olen aikaisemmassa kirjoituksessani todennut, Tapio Santaoja sai nykyisen pääepäiltyni oudosta käyttäytymisestä kesäkuussa 2007 sellaista tietoa, että jos minä olisin ollut poliisina, olisin ilman muuta määrännyt hänet hajutestiin ja jättänyt toisen senaikaisen epäillyn näyttelijä Kai Tannerin rauhaan. Tapio Santaoja kuitenkin valitsi toisin.

Hajutestillä on ratkaistu menestyksekkäästi joitakin muita selvittämättömiä henkirikoksia, joten mieheni murha olisi voinut hyvinkin selvitä jo kesällä 2007. Oliko Tapio Santaojan teko pahaa karmaa, huonoa poliisityötä vai tahallista tyrimistä salaisuuksien suojelemiseksi? Kuka tietää.

Varmuudella joidenkin ihmisten tahallinen pahuus tuli kuvioihin mukaan kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun poliisi alkoi ns. rakentaa näyttöä minua vastaan. Jos joskus ehdin ja viitsin, laitan tänne blogiini yksityiskohtaisen esittelyn rekonstruktioiden pahimmista virheistä niin, että niitä voi sitten vaikka käyttää oppimateriaalina tuleville poliisisukupolville, mutta nyt tyydyn vain viittaamaan Vaasan hovioikeuden viimeisimpään tuomioon, jossa se kritisoi näitä rekonstruktioita poliittisesti korrektein sanakääntein. Jostain syystä nämä poliisin loppupään tutkinnan virheet ovat mediassa jääneet lähes huomiotta, kun taas syyttäjälaitoksen syöttämää myyttiä alkupään huonosta tutkinnasta hoetaan melkein jokaisessa jutussa, joka aiheesta on kirjoitettu.

Vieläkin selvemmin mennään pahasta karmasta syyttäjien ja tiettyjen muiden virkamiesten henkilökohtaiseen pahuuteen siinä vaiheessa, kun juttu on mennyt oikeuteen. Ei mene pelkästään pahan karman piikkiin, että jokainen tämän sotkun syntyyn osallistunut henkilö on joutunut jollakin tavalla ummistamaan silmänsä tosiasioilta ja siirtymään faktoista fiktioon. Olen toistaiseksi kirjoittanut lähinnä äänitukija Tuija Niemestä, koska hän on sekä ensimmäinen että myös viimeinen kaikista niistä virkamiehistä, jotka ovat antaneet pahalle pikkusormensa ja vähän enemmänkin, mutta hän ei suinkaan ole ainoa.

Ei sovi unohtaa myöskään eläköitynyttä tutkinnanjohtajaa Pauli Kuusirantaa, jolla oli kiire päästä loistamaan mediassa Ulvilan murhan ratkaisijana jo ennen kuin esitutkinta oli valmis ja ennen kuin edes syytettä oli nostettu.

Paha karmako se lehtien palstoilla rehvasteli? Paha karmako on kylvänyt medialle kaikenlaista väärää tietoa ja luonut ikäviä ennakkoasenteita syytettyjä kohtaan? Paha karmako on ajanut syyttäjiä pitämään kynsin hampain kiinni valheellisista väitteistään ja pitkittämään tätä juttua haalimalla kaikenlaista valenäyttöä, jolla asiaa on taas saatu runnottua eteenpäin?

Kyllä joku syyttäjistä olisi voinut katkaista pahan karman kaulan ihan koska vain.

Syyttäjälaitoksen painajainen

Matti Nissisen mukaan juttu on ollut syyttäjälaitoksen kannalta painajaismainen. Voin vakuuttaa, että se on ollut syytetyn, omaisten ja useiden sivullistenkin kannalta vielä moninkertaisesti painajaismaisempi.

Mitään siitä, mitä syksystä 2008 lähti tapahtumaan minun ja perheeni tuhoksi, ei olisi pitänyt koskaan tapahtua. Sekä minulle itselleni että erityisesti lapsilleni oli hirveä shokki, kun äiti  pidätettiin, vietiin pois ja koko maailma kääntyi äkkiä nurin päin.

Ensimmäisenä talvena lapseni olivat Pienten lasten vastaanottokodissa ja minä olin vankilassa odottamassa vapautumista. Luulimme, että silloin asiat olivat huonosti, mutta silloin asiat olivat vielä hyvin. Lapsillani oli toinen toisensa, isovanhemmat ja muita sukulaisia, jotka olivat heidän tukenaan ja meillä oli toivo paremmasta huomisesta.

Joulun alla Pienten lasten vastaanottokodissa tehtiin kynttilöitä ja lapset toivat niitä minulle vankilaan joululahjaksi. Vankilaan ei saanut kynttilöitä sisälle, joten ne laitettiin muovipussiin ja siirrettiin varastoon odottamaan vapautumista. Siitä joulusta on nyt kulunut kuusi vuotta ja vasta nyt pääsin sytyttämään nämä kynttilät.

Ikävä kyllä minulla ei enää ole lapsia. Vanhin tyttäreni on kasvanut jo aikuiseksi ja kolme nuorinta lastani on eristetty muista sukulaisista sijaisvanhempien suljettuun maailmaan. Lisäksi meidät kaikki on leimattu omituisiksi - minut on leimattu rikolliseksi ja lapseni on leimattu rikosten uhreiksi rikoksista, joita ei ole ikinä tapahtunut. Mikään tästä omituisuudesta ei kuitenkaan ole peräisin meistä itsestämme vaan niistä viranomaisista, jotka tämän sotkun ovat keittäneet kasaan. Kaikki, mikä viranomaistoiminnassa voi mennä pieleen, on mennyt pieleen.

Voihan tästä syyttää pahaa karmaa, mutta sillä pahalla karmalla on myös kasvot ja ne kasvot kuuluvat kaikille niille viranomaisille, jotka ovat tuulen vieminä heittäytyneet mukaan sen sijaan, että olisivat taistelleet pahaa karmaa vastaan.

Osa tätä pahuutta on myös se, että Matti Nissinen ja muut syyttäjät eivät ota vastuuta mistään vaan jättävät syyttömänä syytetyn maineen puhdistamisen muiden harteille ja samalla jättävät hirveän taakan kannettavaksi sekä minulle että minun lapsilleni.

Ulvilan murhaajan ääni

Ulvilan murhan loputtomien lisätutkintapöytäkirjojen toistaiseksi tuoreimmassa osassa (numero 17) on kuulusteltu äänitutkija Tuija Niemen lisäksi neljää musiikillisesti suuntautunutta henkilöä. Osalta heistä on kysytty hauskasti, kuuluuko tallenteelta mitään selvästi tunnistettavaa ääntä, joka voitaisiin liittää ulkopuoliseen tekijään.

No eihän sieltä mitään selvästi kuulu.

Kaikki, mikä kuuluu jostain muualta kuin puhelimen välittömästä läheisyydestä, jää enemmän tai vähemmän epäselväksi. Jopa puhelimen vieressä sanotut repliikit jäävät osin epäselviksi. Miksi siis nimenomaan ulkopuolisen tekijän ääntelyn pitäisikään kuulua selvästi?

Useat eri henkilöt ovat kuitenkin kuulleet mahdollisia ulkopuolisen ääniä, ja useimmat näistä havainnoista näyttävät kasaantuvan samoihin kohtiin. Ne kuulostavat erilaisilta kuin niitä edeltävät ja seuraavat uhrin repliikit, jotka tunnistaa siitä, että uhri huutaa Annua apuun tai ääntelee tuskaisasti puolustautuessaan.

Kaikkein selkeimmin Ulvilan murhaajan ääni kuuluu suurin piirtein kohdassa 1:14-1:15, jossa kuuluu hyvin vaimea, mutta puhdas kirosana "Vittu!" Sanan ensimmäinen tavu tosin on niin vaimea, että sitä ei saa kuulumaan kovin selkeästi edes äänenvoimakkuutta nostamalla. Kiukkuinen TTU! sen sijaan kuuluu erittäinkin selvästi, ja se on todettu jo Tampereella tehdyssä litteroinnissa vuonna 2008.

Kyseessä on miehen ääni, mutta ääni ei ole Jukan. Jukan äänessä on ihan omanlaisensa "särisevä" sointi, joka tästä äänestä puuttuu.

Pian tämän kirosanan perään kuuluu kohdassa 1:18 toinenkin kirosana "Jumalauta!", josta myös kuuluu selvästi vain loppuosa "malauto" tai "auto". Ääni on mahdollisesti murhaajan ääni, mutta se voi olla myös Jukan ääni. Sanan loppuosa on havaittu jokaisessa litteroinnissa alusta alkaen.

Kolmas kirosana kuuluu miehen äänellä hyvin vaimeana ja epäselvänä Anneli Auerin ja hätäkeskusvirkailijan puheen lomassa kohdassa 2:50, jolloin Jukka S. Lahti todennäköisesti saa surmansa tai on juuri kuollut. On epätodennäköistä, että kukaan ääntelisi tai kiroaisi tähän tapaan hätäkeskuksessa virkailijan vieressä, joten kyseessä on hyvin todennäköisesti murhaajan ääni. Mitä ilmeisimmin kirosana on "Saatana!", mutta selvästi kuuluu vain "aata", koska sanan alku ja loppu sekoittuvat muihin ihmisääniin. Sanan keskiosa "aata" on havaittu ensimmäisen kerran Tampereen yliopistolla vuonna 2008.

Viimeisen kirosanan erottelussa olisimme kaivanneet Izotope RX 5 advanced -ohjelmaa, mutta valitettavasti tutkimusryhmämme totesi ohjelman sen verran hintavaksi, että tyydyimme käyttämään ilmaista Audacity-äänenkäsittelyohjelmaa.

Hätäkeskustallenteelta kuultavat kirosanat on koottu yhteen alla olevalle videopätkälle. Hiljaisten äänten voimakkuutta on nostettu, mutta niille ei ole tehty mitään suodatusta.

Kiroilun ja epämääräisen "nuivaa"-äännähdyksen lisäksi hätäkeskustallenteelta on kuultavissa selkeästi kahden eri ihmisen vuorottaista ähinää kamppailun lomassa. Palaan näihin ääniin tulevissa kirjoituksissani.

Ulvilan murhaajan ääninäyte

Olen aina ihmetellyt, miten joku voi kuvitella tietävänsä, ettei hätäkeskustallenteelta kuulu ulkopuolisen ääntä, kun ei tekijää saatu kiinni eikä ole mitään ääninäytettä, mihin verrata.

Nyt on.

Tutkimusryhmä sai taannoin haltuunsa tallenteen, jolla kuuluu murhaajan - korjaus: murhasta epäillyn miehen - ääntä puhelinhaastattelulla kuultuna. Ääntä ei voi suoraan verrata hätäkeskustallenteen ääniin, koska hätäpuhelu on tallennettu 8 bitin vaw-tiedostona  (ilmeisesti huonoin mahdollinen äänitallennelaatu) ja murhaajan ääni kuulu noin 12 metrin päästä lankapuhelimen luurista, kun taas myöhempi ääninäyte kuuluu matkapuhelimesta ja se on tallennettu hyvälaatuisena mp3-tiedostona.

Kun itse kuulin haastattelutallenteen ensimmäistä kertaa, olin yllättynyt siitä, että niin isokokoisella miehellä oli niin korkea ääni. Epäillyn murhaajan ääni sopii erittäin hyvin yhteen hätäkeskustallenteelta kuuluvien melko korkeiden ähkäisyjen mutta myös vähän matalamman "vittu"-sanan kanssa. Ei tätä henkilöä äänen perusteella ainakaan missään tapauksessa voi sulkea pois.

Teimme mielenkiinnon vuoksi Audacity-ohjelmalla myös värigrafiikkaa tutkimustuloksista. Vertailimme hätäkeskuksen vittu-sanaa haastattelussa kuuluvaan juttu-sanaan. Yhdennäköisyys on ilmeinen - molempien sanojen jälkimmäinen tavu muistutti näivettynyttä porkkanaa.

Hieman kyllä ihmettelimme sitä, miten sanan "juttu" u-vokaalit näyttivät sanan ensimmäisessä ja toisessa tavussa aivan erilaisilta, vaikka jotkut väittävät pystyvänsä lukemaan äänteitä graafisesta esityksestä kuin kirjaa. Me emme siihen pystyneet, mutta ehkä se johtui vain siitä, että ryhmässämme ei ollut yhtään kapellialpoa.

Nopeatempoinen "vittu" näkyy kuvassa ylempänä ja rauhallinen "juttu" alempana. Kestoltaan pidempi "juttu" on vertailun helpottamiseksi tiivistetty graafisessa esityksessä samanpituiseksi ylemmän sanan kanssa. Kuvan saa suurennettua klikkaamalla.

Graafisesta esityksestä ei luonnollisestikaan voi tehdä päätelmiä puhujan henkilöllisyydestä pelkästään katselemalla - ääni pitää kuulla. Allaolevalla videolle on poimittu näytteeksi yksi sana epäillyn murhaajan puhelinhaastattelusta. Ääninäytteitä vertailtaessa on syytä muistaa, että ne on tallennettu erilaisella laadulla, erilaisissa tilanteissa ja erilaiselta etäisyydeltä.

Näytteiden äänen väri kuulostaa samalta kuin oletetut ulkopuolisen tekijän äänet hätäkeskustallenteella. Puhelinhaastattelussa kuuluu myös puhujalle tyypillinen tapa ääntää soinnittomat klusiilit (k, t, p) hyvin voimakkaasti ja lisätä sanojen perään ylimääräinen kurkkuääninen hönkäys. Sama tulee esiin hätäkeskustallenteen ääntelyssä mm. TTU-kohdassa sekä ähkimisessä ja puhkumisessa.

Teimme Audacityn kanssa muutakin mielenkiintoista tutkimusta, mutta koska ne eivät koske tämän päivän aihetta, palaan niihinkin myöhemmissä kirjoituksissani.

Loppukevennys

Luettuani syyttäjän viimeisimmän lisätutkintapöytäkirjan olen tajunnut, että on mahdotonta kirjoittaa äänistä yhtään mitään ilman aivan hillitöntä itsekehua. Siksi minun on ihan ensimmäisenä todettava, että kenelläkään koko tutkintaryhmässämme ei ole musiikillista koulutusta, minkä tietysti katsomme itsellemme pelkästään plussaksi, koska näköjään musiikillinen lahjakkuus ja looginen ajattelukyky eivät aina mahdu samaan päähän.

Meistä yhdellä on fonetiikan alan koulutusta, mutta onneksi vain yliopiston pakollisella yleisopintotasolla - ei pääaineena eikä edes sivuaineena.

Laajan tutkintaryhmänne jäsenistä varsinaista tutkimusta oli tekemässä paikan päällä yhteensä neljä henkeä, joista yhdellä on parempi kuulo kuin kellään aikaisempiin tukimuksiin osallistuneella. Hänen nimensä on Piski. Piski ei ole osallistunut aikaisempiin äänitutkimuksiin.

Yksi tutkimusryhmämme jäsen oli asentanut koneelleen Audacity-ohjelman ja etsinyt käyttöohjeet netistä. Toinen henkilö suoritti varsinaisen tutkimustyön konsultoiden välillä ensimmäistä henkilöä. Kolmas henkilö sekä Piski valvoivat, että Audacity ohjelmaa käytettiin lähes ammattimaisella tarkkuudella leikkeiden kopioimiseen ja vahvistamiseen, ja että työ tuli tehdyksi täysin asianmukaisesti.

Kaikkien tutkintaryhmään osallistuneiden erityisosaamiseen kuuluu terve maalaisjärki ja kyky kriittiseen ajatteluun. Me emme esimerkiksi kuvittele, että tekemillämme graafisilla esityksillä olisi mitään muuta arvoa oikeusprosesseissa kuin viihdearvoa.

Tutkimustuloksemme olivat yleisellä tasolla yksimielisiä ulkopuolisen tekijän suhteen - hätäkeskustallenteella kuuluu varmuudella ulkopuolisen tekijän ääntelyä. Yksityiskohdissa oli pieniä vivahde-eroja.

Tutkimustuloksemme kapellimestarin Izotope RX 3 advanced -ohjelmalla esiin kaivaman, väitetysti Anneli Auerin äänellä kuuluvan ppu-loppuisen sanan suhteen sen sijaan olivat hyvinkin eriävät. Minä tunnistin siinä robottipapukaijan äänellä sanotun "vappuh"-sanan. Yksi läsnäoleva ja toinen poissaoleva tutkintaryhmän jäsen tunnistivat siinä ulkopuolisen tekijän puhinaa, jonka he olivat havainneet tässä kohtaa jo ennen kapellimestaria. Kaksi jäsentä -  kuulemisen huippuasiantuntija Piski mukaanlukien - tunnistivat siinä koiran haukuntaa.

Näistä eriävistä havainnoista olisin valmis taipumaan ulkopuolisen tekjän puhinan kannalle, vaikka ääni muistuttaakin enemmän robottipapukaijaa kuin ihmistä. Epäilen, että äänenkäsittelyohjelma on vaikuttanut lopputulokseen.

Loppupäätelmät

Murhaajan ääniä koskevassa tutkimuksessamme tulimme siihen johtopäätökseen, että tallenteelta poimituista äänistä on vaikea sanoa mitään täysin varmaa, koska kuulokokemus on aina subjektiivinen. Koska havaintomme tietyissä kohdissa ovat hyvin yhteneväisiä, uskallamme kuitenkin väittää, että tallenteelta kuuluu miespuolisen murhaajan ääntelyä ja kiroilua. Kovin paljon enempää ei murhaajasta tämän tallenteen perusteella valitettavasti voi varmuudella sanoa.

Hätäkeskustallenteen voi käydä kuuntelemassa anneli.auer.comissa:
(mukana on tekstitys pääkohdista)
- http://anneliauer.com/ulvilan-hatakeskuspuhelu/

Linkkejä litterointeihin:
- http://niinaberg.com/2015/09/16/hatapuhelu-tampereen-yliopiston-analyysi/
- http://anneliauer.com/ulvilan-hatakeskuspuhelu-tarkka-litterointi/

Tuija Niemen kallis suojatyöpaikka

Tuija Niemi (entinen Tuija Niemi-Laitinen) pitää hallussaan ehkä Suomen kalleinta suojatyöpaikkaa. Hänen työssänsä tekemät virheet ovat nimittäin tulleet maksamaan oikeuslaitokselle ja veronmaksajille kaikkine kerrannaisvaikutuksineen valtavia summia.

Minulle Tuija Niemen töppäilyt ovat maksaneet melkein koko elämäni. Lapseni ovat saaneet maksaa Tuija Niemen virheistä kalliisti menettämällä oikeuden turvalliseen lapsuuteen ja normaaliin mielenterveyteen. Omat vanhempani ovat menettäneet kolme neljästä lapsenlapsestaan. Myös Jens Kukka saa kiittää Tuija Niemeä siementen kylvämisestä sille rikkaruohopellolle, josta hänenkin kymmenen vuoden väärä tuomionsa lähti  kasvamaan.

Tuija Niemi ei tietysti ole yksin syyllinen kaikkeen, mutta ottaen huomioon, mistä kaikki lähti liikkeelle, Tuija Niemellä on erittäin painava vastuu tämän oikeuskatastrofin syntyhistoriassa. Nimenomaan Tuija Niemi - silloinen Tuija Niemi-Laitinen - allekirjoitti ne harhaanjohtavat lausunnot, joihin syyttäjä oikeustaistelun ensimmäisellä kierroksella "faktana" vetosi ja josta kaikki muu juontaa juurensa.

Jos Tuija Niemen sijasta KRP:n äänitutkijana olisi ollut äänitekniikkaa hallitseva henkilö, jolla lisäksi olisi ollut kyky ajatella objektiivisesti ja jolla olisi ollut korkea työmoraali, tähän pisteeseen ei olisi koskaan tultu. Ammattitaitoinen ja rehellinen äänitutkija olisi heti kertonut poliisille, mikä heidän ajatuskuvioissaan meni väärin.

Töppäilyä töppäilyn perään

 

Tuija Niemi on fonetiikan lisensiaatti, jolla on varsinaista toimenkuvaansa hienompi titteli äänitutkija. Oikeasti Tuija Niemen työ on kuunnella puhelu- ja tilakuuntelutallenteita ja aukikirjoittaa ne sanalliseen muotoon. Tuija Niemi on siis litteroija. Varsinaista äänitutkimusta Tuija Niemi joutuu tekemään vain muutaman kerran vuodessa.

Ulvilan juttu ei suinkaan ole ainoa juttu, jonka Tuija Niemi on tyrinyt. Rantasalmella hukkuneen naisen tapauksessa Tuija Niemi teki myös sellaisen äänirekonstruktion, jolla saatiin poliiseja miellyttävä lopputulos: pulputtavaa ääntä ei ole rekonstruktion mukaan mahdollista kuulla kerrottuun paikkaan. Äänitutkijana Tuija Niemen velvollisuus olisi kuitenkin ollut kertoa myös tutkimuksen rajoituksista ja erilaisten olosuhteiden vaikutuksesta tutkimustuloksiin. Rantasalmen tapauksessa tällainen mainitsemisen arvoinen asia olisi ollut se, että tyynessä kesäyössä äänet kuuluvat ihan eri tavalla kuin Tuija Niemen rekonstruktiossa. Syytön mies joutui olemaan kuukausia vangittuna, kunnes korkein oikeus kumosi väärän tuomion.

Tuija Niemen puutteellinen koulutus ei kuitenkaan ole ainoa syy äänitutkimusten epäonnistumiseen. Puuttuvia taitoja on toki mahdollista hankkia myös ilman muodollista koulutusta. Tuija Niemen suurin ongelma on se, että hän ei edes halua olla hyvä äänitutkija - hyvän äänitutkijan kun pitäisi olla objektiivinen. Jos poliisi tilaa äänitutkimuksen saadakseen todisteita syyllisyysolettaman tueksi, Tuija Niemi tekee kaikkensa voidakseen antaa poliisille sitä, mitä poliisi haluaa. Sen hän teki Rantasalmen jutussa ja sen hän teki Ulvilan jutussa. En voi uskoa, että edes Tuija Niemi olisi niin tyhmä, että hän ei esimerkiksi ymmärtäisi kertoa sitä, että niinkin yksinkertainen asia kuin luurin asento vaikuttaa äänten kuulumiseen. Tuija Niemi ei vain ole halunnut kertoa sitä.

Ammattitaitoinen asiantuntija ei muuta mielipidettään kuin tuuliviiri parin vuoden välein. Tuija Niemi on muuttanut lausuntoaan jo kolme kertaa.

Vuonna 2006 Tuija Niemi kuuli Ulvilan jutun hätäkeskustallenteella useita mahdollisia ulkopuolisen ääniä ja kamppailun ääntä. Näitä ääniä muutkin novat siellä kuulleet. Kun rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja myöhemmin vuonna 2009 istutti Tuija Niemen mieleen omat ajatuksensa, Tuija Niemi muutti kantaansa jyrkästi - kaikki miesäänet olivatkin nyt uhrin ääniä. Kun lopulta vuonna 2011 kaivattiin näyttöä siitä, että tallenteen taustalla kuuluukin ennalta äänitettyjä kohtia, Tuija Niemi oli heti valmis kuulemaan niitäkin. Näin esimerkiksi Tuija Niemen vuonna 2006 kuulemat tekijän ja uhrin vuorottaiset äännähdykset muuttuivat kätevästi todisteeksi ennakkoäänityksestä - eihän yksi ihminen voi äännellä niin nopeasti peräjälkeen!

Ääniammattilaiset FBI:llä eivät olleet samaa mieltä Tuija Niemen kanssa. FBI:n mukaan tallenteelta ei löydy ennakkoäänityksen merkkejä eikä siltä muutenkaan voi tehdä äänirekonstruktioiden perusteella sellaisia pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, joita Tuija Niemi on valmis lausumaan vakavalla naamalla edes silmäänsä räpäyttämättä. FBI:n lausunnot Tuija Niemi kuittasi turhanpäiväisiksi, koska hänen mielestään FBI:llä ei ole käytössään sen kummempia ohjelmia kuin hänelläkään.

Ilmeisesti Tuija Niemi ei tullut ajatelleeksi, että ero FBI:n ja Tuija Niemen lausunnoissa ei johtunut ohjelmista vaan aivoista.

Crimeplussan jutun mukaan Tuija Niemi olisi jopa osallistunut todisteiden väärentämiseen. Kun tätä tietoa peilaa Ulvilan juttuun, nousee väkisinkin mieleen ainakin yksi iso kysymys: Miksi Tuija Niemi tai kukaan muukaan ei ole kuullut kuuluisaa kuole-sanaa hätäkeskustallenteelta ennen vuotta 2009, vaikka kuka tahansa voi nykyään kuulla sen siellä ilman mitään apuvälineitä? Mitä jos ei alkuperäisellä tallenteella ei sanottukaan kuole, vaan tallenne on "kontaminoitunut" Tuija Niemen äänilaboratoriossa poliisin pyynnöstä?

Terveisiä Tuija Niemen esimiehelle

 

Jos Tuija Niemi olisi töissä jossain muualla kuin KRP:n rikosteknisen laboratorion suojatyöpaikassaan, Tuija Niemi olisi saanut jo potkut. Vähintäänkin hänet olisi vedetty pois äänitutkijan tehtävistä, jotta hän ei saisi aikaan enää enempää vahinkoa. Näin olisi toimittu ainakin yritysmaailmassa.

Tuija Niemeä ei kuitenkaan ole siirretty syrjään, vaan päin vastoin hänet kutsutaan apuun aina, kun syyttäjä tai poliisi kaipaa pelastavaa oljenkortta, jolla voisi runnoa omaa näkökantaansa vielä kerran eteenpäin. Miksi? Koska Tuija Niemellä on yksi ominaisuus, joka tekee hänet ylivoimaisesti haluttavammaksi omaa asiaansa ajavien poliisien ja syyttäjien silmissä verrattuna aitoihin asiantuntijoihin: Tuija Niemi antaa panna itseään halvalla.

Se ei ole kuitenkaan äänitutkijan tehtävä. Äänitutkijan tehtävä on tuottaa puolueetonta tutkimustietoa. Kuka kertoisi tämän Tuija Niemen esimiehelle?

LÄHTEET:
- Tuija Niemen toimenkuva: Tuija Niemen omat todistajanlausunnot
- Tuija Niemi ja Rantasalmen juttu: http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2013/20130027
- Crimeplus kommentoi "legendaarista" äänitutkija Tuija Niemeä: https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=437399259783857&id=295875100602941

Ulvilan murhaaja - kasvokuva

Joskus aikanaan oli puhetta siitä, että joku taiteilija voisi piirtää kasvokuvan murhaajasta kuvaukseni perusteella. Sanoin, että yhdistämällä Jukan kadonneen opiskelukaverin kuvan ja epäiltynä olleen porilaisen näyttelijän kuvan päästäisiin aika lähelle murhaajan ulkonäköä. Jos se kuva olisi aikanaan piirretty, siitä olisi tullut jotakuinkin tällainen.

Se kuva on nyt yhdeksän vuoden jälkeen jo jonkin verran rapistunut ja haalistunut mielessäni - aivan kuten yllä näkyvä kuva - mutta piirteet ovat pysyneet samoina. Ja juuri nämä samat kasvonpiirteet sopivat erinomaisen hyvin nimenomaan siihen epäiltyyn, joka epäiltyjen pitkältä listalta on muutenkin se kaikkein sopivin.

Koskahan päästäisiin niin pitkälle, että poliisi alkaisi taas tehdä työtään ja ottaisi käyttöön ne pakkokeinot, jotka tarvitaan oikean murhaajan kiinnisaamiseksi?