Ulvilan murha 10 vuotta

Kymmenen vuotta sitten tähän aikaan makasin sairaalassa kytkettynä laitteeseen, joka piti vasemman keuhkoni toiminnassa. Olin saanut aamuyöllä rintaani hengenvaarallisen veitseniskun tuntemattomalta mieheltä, joka oli tunkeutunut omakotitaloomme Ulvilassa. Jos veitsi olisi uponnut vähänkin syvemmälle - suoraan sydämeen - olisin kuollut.

Minä jäin kuitenkin henkiin. Mieheni Jukka S. Lahti sen sijaan kuoli.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin olen fyysisesti elossa, mutta olen menettänyt melkein kaiken muun arvokkaan, mitä minulla joskus oli. Mitä murhaaja ei minulta vienyt, sen vei Porin poliisi, syyttäjälaitos ja joukko kelvottomia tuomareita. Oikeusmurhan SERI-haaran purkaminen on edelleen työn alla, ja alkuperäinen murhaajakin pitäisi saada kiinni.

Olen kasannut pikku hiljaa muistiota murhaepäillystäni.  Nyt marraskuun lopulla sain vihdoinkin haltuuni  kauan kaipaamani lehtiartikkelit murhan ensimmäisistä uutisoinneista.

Mediassa kerrottiin heti seuraavana päivänä murhaajan tuntomerkit ja otsikoissa epäiltiin, että kyseessä oli kosto Luvatan antamista potkuista. "Poliisi etsii murhan motiivia Luvatan rajuista vähennyksistä", luki paikallislehti Satakunnan Kansassa. Tekstistä kyllä selvisi, että poliisilla oli muitakin epäilyjä, mutta otsikot viittasivat nimenomaan pääepäiltyni entiseen työpaikkaan Luvataan. Epäiltiinpä iltapäivälehdessä sitäkin, että murhaaja oli todennäkäisesti saanut vammoja.

Eipä ihme, että vaatteiden läpi naarmuuntunut pääepäiltyni joutui paniikkiin ja ryhtyi illemmalla viiltelmään itseään fileerausveitsellä - tai lavastamaan viiltelyä. Olihan poliisi jo jäljillä.

Käsivarren viiltelyt vielä joku voisi uskoa - kasvojen viiltelyä ei. Poliisikin epäili, mutta pääepäiltyni onneksi poliisilla oli niin paljon muita vihjeitä tutkittavana, että se jätti pääepäiltyni rauhaan avovaimon antaman alibin verukkeella.

Nyt jälkiviisaana voisin arvostella poliisia siitä, ettei se kuiduttanut pääepäiltyni autoa ja asuntoa eikä laittanut häntä hajutestiin. Kynnenalusnäytteetkin jäivät ottamatta. Ymmärrän kuitenkin, ettei poliisin kannattanut vielä tässä vaiheessa panostaa liikaa yhteen epäiltyyn, kun iso joukko muita oli vielä tutkimatta. DNA-näyte häneltä otettiin heti kun selvisi, että takkapuun kulmaan oli todennäköisesti jäänyt jälki murhaajasta. Valitettavasti silloin ei kukaan vielä tiennyt, että se onneton jälki olikin tarttunut takkapuuhun KRP:n laboratoriosta.

Osuipa silmiini vanhoja uutisia lukiessani myös Porin poliisin entisen päällikön Timo Vuolan haastattelu. Vuola totesi, että paikallaan polkevissa henkirikosjutuissa on syytä vaihtaa tutkinnanjohtajaa, jos menee vuosikin ilman läpimurtoa. Täytyy sanoa, että kerrankin olen Timo Vuolan kanssa jostain samaa mieltä.

Muistiostani puuttuu vielä vastaus muutamaan kysymykseen. Sitten pitäisi vielä löytää uusi tutkinnanjohtaja. Muualta kuin Porista.

Elämä kuitenkin jatkuu. Vastapainona ikuiselle oikeustaistelulle olen tehnyt vaihteeksi joulublogia ja söimme eilen tyttäreni kanssa kuorrutettuja piparkakkuja. Muistelimme samalla menneitä ja katselimme kuvia, joita otin viime kesänä paikasta, johon Jukan tuhkat on laskettu. Sille paikalle on vuosien varrella noussut jo isoksi kasvanut puu.

Kauan on aikaa kulunut, mutta uskon, että murha lopulta selviää ja saan kuulla syyn, miksi joku vei minulta miehen ja lasteni isän. Haluan, että hän tunnustaa tehneensä väärin ja pääsee sovittamaan tekonsa. Vankilapaikka odottaa.

Myytit nurin osa 1: Huono alkututkinta

Vuosien varrella on muotoutunut myytti, että Ulvilan surman alkututkinta olisi ollut niin luokattoman huonoa - ja nimenomaan Anneli Auerin tutkintalinjaan liittyen - että sitä oli pakko paikkailla uudella tutkinnalla myöhemmin. Sitä on käytetty tekosyynä niin oikeusprosessin pitkittymiseen kuin syyttäjän tappioon.

Myytin pönkittämiseksi on vedottu Vaasan hovioikeuden tuomioon, jossa on lueteltu tutkinnan puutteita. Puutelista kuitenkin perustuu syyttäjän ja muutaman konstaapelin keskinäisen aivoriihen tuotoksiin, eikä objektiiviseen arvioon siitä, mitä yleisesti ottaen voidaan pitää riittävänä tutkimuksena.

Totta on, että rikospaikkatutkinnassa ei tehty kaikkea mahdollista. Kaikki tarpeellinen kuitenkin tehtiin. Kysymys kuuluukin: tekeekö se tutkinnasta poikkeuksellisen huonon?

Ei tietenkään.

Myytit ja todellisuus

Ylivoimaisesti tärkein tutkimus oli heti tapahtuman jälkeen tehty paikkatutkimus. Olin neljä ensimmäistä päivää sairaalassa ja sinä aikana tehtiin normaali kotietsintä sekä talossa että sen ulkopuolella. Mm. auto, varastotilat, omat ja naapuruston roskikset ja piha-alueet tutkittiin jo tapahtumaa seuraavana aamuna ja taloa käytiin läpi useana kertana usealla porukalla. Kotietsintää tehneet poliisit ovat kertoneet pitäneensä minua syyllisenä tai ainakin epäiltynä, joten ei ole uskottavaa, että kotietsintä olisi tehty välinpitämättömästi tai huonosti.

Kotietsinnässä ei löytynyt mitään.

Käytännössä tämä jo yksinään sulkee minut pois epäiltyjen listalta, mutta toki poliisi teki muutakin tutkimusta. Minut valokuvattiin, paitani taltioitiin ja tutkittiin, hätäpuhelua kuunneltiin, minua ja tytärtäni  kuulusteltiin, perheestämme kyseltiin tutuilta ja sukulaisilta, tietokoneemme ja puhelutietomme tutkittiin ja kuulemma puheluitanikin kuunneltiin. Tapahtumapaikalla tehtiin tavanomaiset tekniset tutkinnat ja asunto tarkastettiin silmämääräisesti kauttaaltaan, mikä on tavanomainen käytäntö. Puhelimessa näkynyt verilaikku testattiin ja siinä todettiin minun omaa vertani.

Jos jotain muuta epäilyttävää olisi ilmennyt, sekin olisi luonnollisesti  tutkittu, mutta mitään ei löytynyt.

Kynnenalusnäytteitäni tai jalkapöytäni verilaikkua ei tutkittu, koska minut oli viety sairaalaan. Kynnenalusnäytteillä tosin olisikin merkitystä vain siinä tapauksessa, että kyseessä olisi ollut ulkopuolinen tekijä, joka olisi kiistänyt tavanneensa Jukkaa - voihan DNA:ta tarttua kynsiin ja muuallekin myös ilman väkivaltaista kosketusta, eikä käteni katsastanut ensipartion poliisi havainnut niissä mitään epäilyttävää. Jalkapöytäni veri oli todennäköisesti omaani, mutta jos se olisi ollut Jukan, sen olisi pitänyt tippua ulkopuolisen tekijän kädessä olleesta välineestä ollessani hänen lähellään. Nimittäin jos minä olisin ollut tekijä, pelkkä laikku ei olisi riittänyt, vaan jalat ja sääret olisivat olleet täynnä samanlaista pientä pisaraa kuin koko ympäristö.

Alkupään tutkinnan suurin virhe olikin tapahtumapaikalta taltioidun takkapuun kontaminoituminen KRP:n laboratoriossa tutkijan DNA:lla. Se ei kuitenkaan ollut alkupään poliisitutkinnan vika vaan laboratorion virhe.

Myytin synty

Myytti alkupään huonosta tutkinnasta tarvittiin sen selittämiseen, miksi poliisilla ei ollut mitään todisteita minua vastaan, vaikka olin useiden epäiltyjen joukosta se ainoa, joka ei olisi ehtinyt hävittää todisteita.

Myytti lähti liikkeelle konstaapeli Jyrki Tuomen kertomuksesta käräjäoikeudessa 2010. Tuomi kertoi tutkineensa ulkoroskiksestamme vain päällimmäiset pussit. Myöhemmin selvisi, että Tuomi oli kuitenkin ollut paikalla vasta noin viikon kuluttua murhasta paikkatutkinnan uusintakierroksella - ja että joku muu oli jo tutkinut roskikset.  Myytti kuitenkin jäi elämään. Myöhemmin  Tuomi tunnusti myös jättäneensä pakastepussit avaamatta tutkiessaan keittiötä - joka sekin oli jo tutkittu aikaisemmin. Tämänkin joku on katsonut virheeksi. Tosin pakastepussiin ei mahtuisi syyttäjän mainostamaa kylpytakkia, ei kirvestä, sorkkarautaa tai miesten talvijalkineita, mutta mitäpä siitä.

Myöhemmin konstaapelit löivät viisaat päänsä yhteen ja keksivät muitakin asioita, joita olisi pitänyt tehdä. Viimeisin keksintö oli koko asunnon kuidutus. Ilmeisesti koskaan missään ei ole tehty koko asunnon kuidutusta, mutta tämäkin "puute" meni mediassa heti läpi ja se on mainittu myös Vaasan hovioikeuden tuomiossa. Kuidutus olisi ollut merkityksetön, koska kuitua todennäköisesti oli joka tapauksessa levinnyt takkahuoneesta pitkin asuntoa poliisien liikkuessa ja verinen suojavaate olisi löytynyt ilman kuidutustakin. Jos yhtään kuitua taas ei olisi löytynyt takkahuoneen ulkopuolelta, joku selitys sillekin olisi varmasti keksitty.

Tuomiossa on mainittu pari muutakin lähinnä teoreettista ideaa siitä, mitä vielä olisi  voitu tehdä, esimerkiksi punnita lakanan verimäärä valumisajan arvioimiseksi. Tällaistakaan ei ilmeisesti ole koskaan tehty. Tuskin on olemassa sellaista laskukaavaa, joka kertoisi kuivuneen veren määrän perusteella sen valumiseen kuluneen ajan useaan eri paikkaan osuneesta haavasta ottaen huomioon, että yhtälö sisältäisi monta tuntematonta muuttujaa.

Kaikki asiallisesti tehty myöhempi tutkimus joka tapauksessa vain vahvisti sitä totuutta, jonka alkupään tutkinta oli jo selvittänyt. Takkahuoneen lattialta taltioidusta hiusvillakoirasta ei löytynyt  merkkejä väkivallasta  eikä veitsen kahvasta löytynyt minun hajuani.

Tuomiossa on kritisoitu myös poliisin tekemiä rekonstruktioita. Ne eivät kuitenkaan kuulu alkupään tutkintaan vaan siihen myöhäisempään vaiheeseen, jolloin tutkinta alkoi ihan oikeasti mennä pieleen.

Ulvilassa tehtiin joulukuussa 2006 sen aikakauden normaali tutkinta. Normaali tutkinta ei välttämättä ole täydellistä, mutta se ei ole myöskään huonoa. Normaali tutkinta on normaalia.

Palaan muihin myytteihin myöhemmin.

Ratkaisu lähenee Ulvilan surmassa

Otsikko on poimittu Iltalehdestä maaliskuulta 2007. Silloin Ulvilan murhasta oli kulunut neljä kuukautta, mutta tekijä oli edelleen vapaana - vihjeitä oli saatu sitäkin enemmän. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin otsikko alkaa vihdoin toteutua.

Kaikkea pääepäillystäni saamaani tietoa en tietenkään ole kertonut täällä, enkä aiokaan kertoa - pitää poliisillekin jättää jotain takataskuun sitten kun sopiva hetki tulee. En esimerkiksi ole kertonut, mikä se tieto oli, jonka poliisi sai kesällä 2007. Sanonpa vain, että se asettaa erittäin kyseenalaiseen valoon pääepäiltyni väitteen, että mieheni Jukka S. Lahti oli hänelle täysin tuntematon ja merkityksetön ihminen. En ole myöskään kertonut muista vammoista kuin vasempaan ranteeseen osuneista. Pääepäiltyni selitykset muualla näkyvistä vammoista eivät täsmää niistä otettuun kuvaan.

Mitä tiedämme Ulvilan surman pääepäillystä?

Hän on sopivan näköinen ja kokoinen. Kengän koko täsmää. Hän on harrastanut monenlaista urheilua aina kilpaurheilutasolle asti ja niin fyysisten suoritusten kuin muidenkin ominaisuuksiensa perusteella häntä pidetään äärilaitojen miehenä. Hänellä on ollut päihdeongelma ja hän on ennenkin käyttäytynyt arvaamattomasti.

Hänet irtisanottiin Luvatalta vuonna 2003 pian sen jälkeen, kun Jukka tuli taloon. Hänen avovaimonsa ja useat ystävänsä olivat edelleen töissä Luvatalla ja epäillylläni oli tiedossa, että Jukka oli "ikävä tyyppi". Työttömyyskorvauksen päivät olivat tulleet jo täyteen. Eräs Luvatalla esimiestehtävissä työskennellyt henkilö oli kysyttäessä maininnut spontaanisti pääepäiltyni nimen mahdollisena tekijänä. Tämä henkilö tunsi hyvin sekä pääepäiltyni että Jukan.

Torstaina  30.11.2006 pääepäiltyni vietti päivän Turussa ja liikkui kauppatorin lähistöllä samaan aikaan kuin Jukka. Kotiin Ulvilaan hän palasi vasta alkuillasta. Yöllä hänelle ei tullut uni. Avovaimon kertoman mukaan hän oli kuitenkin nukkunut koko yön omassa sängyssään. Pääepäillyn ja avovaimon kertomuksissa on jonkin verran ristiriitoja ja pääepäiltyni on välillä muuttanut omaa kertomustaan jonkin verran tietyissä yksityiskohdissa.

Vaikka Jukka S. Lahti oli epäillyn ja hänen avovaimonsa mukaan heille täysin vieras ja merkityksetön henkilö, oman kertomansa mukaan avovaimo oli soittanut töistä kotiin perjantaina ja keskustellut murhasta. Lauantaina tunnelmat kiristyivät ja epäiltyni päätyi lopulta poliisin huostaan.  Taloa ja autoa tutkittiin tunnin verran muutaman poliisin voimin. Autosta löytyi märkiä jätesäkkejä, joita ei tutkittu muuten kuin silmämääräisesti. Veren paljastavia kemiallisia aineita ei käytetty. Autosta taltioitiin kudosnäyte kohdasta, joka vaikutti veriseltä, mutta siitä ei saatu DNA:ta. Minkäänlaista kuidutusta ei tehty.

Pääepäiltyni hallusta löytyi useita kirveitä - myös yksi retkikirves, joka ei kuitenkaan vaikuttanut naarmuuntuneelta. Myös fileerausveitset ja aukolliset päänsuojat kuuluivat pääepäiltyni vakiovarustuksiin - harrastihan hän kalastusta ja talviliikuntaa. Hän asui alle 500 metrin etäisyydeltä kodistamme Tähtisentiellä. Jos hän olisi käynyt yöllä soittamassa ovikelloamme - joka sattui olemaan rikki siihen aikaa - hänellä olisi ollut lyhyt matka hakea välineet, joilla pääsi varmasti sisään. Myös pakomatka olisi sujunut kätevästi ja nopeasti jalan.

Hänen naapurustossaan sattui asumaan myös poliisi, josta tuli myöhemmin jutun päätutkija. Tämä poliisi ei halunnut ryhtyä tutkimaan kesällä 2007 ilmaantunutta uutta tietoa pääepäillystäni vaan sen sijaan rikosylikonstaapeli Tapio Santaojalle tuli kiire kohdistaa kaikki tutkinta ensin Kai Tanneriin ja sitten minuun. Pääepäiltyni sai jatkaa elämäänsä rauhassa ja nähdä vuonna 2004 syntyneen lapsensa kasvavan varhaisteiniksi samaan aikaan kuin oma 2004 syntynyt lapseni jäi ensin isättömäksi ja sitten äidittömäksi.

Ratkaisu lähenee

Jonain kauniina päivänä joku poliisi jossain - todennäköisesti jossain muualla kuin Porissa - haluaa vihdoinkin tehdä jotain oikein ja aloittaa kaikessa hiljaisuudessa operaation, joka johtaa oikean murhaajan kiinnisaamiseen ja tuomitsemiseen. Sitten minunkin lapseni saavat taas elää rauhassa ilman tämän raukkamaisen karkurin jälkeensä jättämää väärien syytösten taakkaa.

Ratkaisu lähenee toivottavasti pian myös toisessa väärässä tuomiossa. Tuomion taustoista voi lukea Ari Lahdenmäen kirjoittamassa Long Play -artikkelissa, jonka voi ladata nyt ilmaiseksi pdf:nä tai epubina osoitteessa: https://www.facebook.com/notes/long-play/ilmainen-long-playn-single-taksikuski/1123723587692745

Ulvilan murha - kengän koko

Ulvilan murhaajan kengistä jäi takkahuoneen lattialle useita jälkiä, joista parhaat on kuvattu. Ihan kokonaista, ehjää jälkeä kantapäästä kengän kärkeen ei tästä joukosta valitettavasti löydy, mutta käyttämällä mallina toisessa kuvassa näkyvää kengän kärkeä piirsin vapaalla kädellä puuttuvan osan ja mittanauhan mukaan kengänjäljen pituus olisi näin arvioituna 31,5 cm.

Mutta mikä on kengän koko? Juha Joutsenlahti aikanaan kertoi, että kengän jälki vastasi hänen omaa kokoaan 44, joten siitä on hyvä lähteä.

Seuraavaksi tietysti kiinnostaa, mikä mahtaa olla pääepäiltyni kengän koko ja miten hyvin se sopii yhteen lattialta löytyneen jäljen kanssa - ja hyvinhän se sopii. Epäiltyni on kertonut puhuttelussa 3.12.2006 Kare Koskiselle kengän kokonsa olevan 44-45. Pari viikkoa myöhemmin hän on muuttanut kertomustaan ja kengän koko on kasvanut kokoon 45-46. Miksiköhän? Kuvasta päätellen tällä Juha Joutsenlahden kokoisella miehellä ei ole mitenkään poikkeuksellisen isot jalat vaan ennemminkin pienet (ks. kuva ylhäällä vasemmalla). Yksi nettidekkari oli lähettänyt ystävälleni vertailukuvia epäiltyni ja erään naisen kengistä samanmerkkisellä soutulaitteella ja tullut siihen tulokseen, että epäiltyni kengän koko on todennäköisesti 43.

Murhaajan kengän koko näyttäisi siis sopivan hyvin yhteen pääepäiltyni kengän koon kanssa, mutta ainahan on hyvä tehdä lisää varmistuksia. Netistä löytyy useita kokotaulukkoja, joista selviää kengän koon ja jalan pituuden yhteys, mutta mistään ei selviä miten ne pitäisi suhteuttaa kengän pohjan kokoon. Siispä ryhdyin selvittämään tätä ongelmaa mittaamalla omia kenkiäni, jotka ovat kokoa 40. Talvikenkäni ja lattapohjaiset nauhakenkäni olivat molemmat kaksi senttiä pidempiä kuin jalkani pituus. Niistä jäisi lattialle 27,5 cm pitkä jäki. Kiilapohjaisissa sandaaleissani tosin kengän pohja jäi lyhyemmäksi kuin jalkateräni pituus johtuen koron korkeudesta ja kaarevasta muotoilusta.

Jos talvikengän pohja olisi kaksi senttiä pidempi kuin jalkaterän pituus, kokoa 44 olevan kengän pohjan pituudeksi tulisi tasan 30 cm. Siinä tapauksessa takkahuoneen lattialta löytyneet jäljet olisivatkin kokoa 46. Voisiko tämä pitää paikkansa? Lähdimme ystäväni kanssa erääseen varsinaissuomalaiseen tavarataloon tutkimaan asiaa.

Valitsimme kaikkein jykevimmät miesten talvikengät - oikein nastapohjaiset - ja kaivoin pokkana mittanauhan esiin käsilaukustani. Testasimme kokoa 44, koska se oli ollut alkuperäinen oletukseni kengän koosta ja kappas vain - kengän pohjan pituus oli sama kuin takkahuoneen lattialla: 31,5 cm. Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.

Seuraavat kokoa 44 olevat miesten talvikengät olivat saman pituiset - 31,5 cm.

Seraavat 44 kokoiset kengät jäivät vähän lyhyiksi - niiden pituus oli hädin tuskin 31 cm. Tästä mallista tarvittaisiin koko 45 takkahuoneen mittoihin pääsemiseksi.

Vaikka mikään kengänpohjista ei ollut täysin samanlainen kuin murhaajan käyttämissä kengissä, meille riitti se, että kaikkein suurimmat löytämämme kokoa 44 olevat kengät sopivat takkahuoneen jälkiin. Tutkimuksemme mukaan murhaajan kengän koko on siis ollut noin 44-45 kuten kaikesta päätellen myös pääepäillylläni.

Nyt on kaikki tarpeellinen selvitystyö tehty sen selvittämiseksi, löytyiskö joku sellainen seikka, jolla pääepäiltyni voitaisiin sulkea pois. Ei löydy.

Vielä pientä viimestelyä selvitystyöhön, ja sitten pallon voi heittää poliisille.

Hyvää äitienpäivää blogin lukijoille!

Ulvilan murhan motiivi

Jukka S. Lahden murhan todennäköisin motiivi poliisin arvion mukaan oli kosto, mutta myös mustasukkaisuutta on joskus vilauteltu. Profiloija Helinä Häkkäsen mukaan tekijällä on todennäköisesti persoonallisuushäiriö ja laukaisevana syynä on voinut olla mikä tahansa pienenkin kuuloinen asia.

Miten tämä kaikki sitten sopii yhteen oman pääepäiltyni kanssa?

Otetaanpa ensin mustasukkaisuus. Pääepäiltyni on liikkunut Turun keskustassa 30.11.2006 avovaimonsa kanssa samaan aikaan kuin Jukka.  Avovaimo oli töissä Luvatalla. Pidän äärimmäisen epätodennäköisenä, että pääepäillylläni olisi ollut mitään todellista syytä mustasukkaisuuteen, mutta kuviteltu syy on tässä tapauksessa ollut ihan yhtä hyvä motiivi kuin todellinen. En lähde sen enempää spekuloimaan, mikä Turussa olisi voinut nostattaa mustasukkaisuuden - vaihtoehtoja riittää. Pääepäiltyni tiedetään joka tapauksessa joskus menettäneen itsehillintänsä ja reagoineen aggressiivisesti mustasukkaisuuden vuoksi. Se ei tietenkään vielä todista mitään, mutta antaa kyllä tilaa spekulaatioille.

Entä sitten kosto? Pääepäiltyni kuului alkupään tutkinnan ydinryhmään, Luvatalta irtisanottuihin. Oman kertomansa mukaan hän ei kuitenkaan ollut koskaan tavannut Jukkaa ja se saattaa hyvin jopa pitää paikkansa. Pääepäiltyni avovaimo ja monet hänen ystävänsä kuitenkin olivat edelleen töissä Luvatalla joulukuussa 2006  ja pääepäiltyni oli puhuttelussa 3.12.2006 tiennyt kertoa, että Jukka oli vaikea tyyppi. Kun tätä peilaa pääepäiltyni menneisyyteen, mahdollinen motiivi alkaa avautua.

Alkuvuonna 2006 pääepäiltyni oli jotenkin vain päätynyt erään iäkkään miehen ovelle. Oman kertomansa mukaan häntä harmitti, koska tämä iäkäs mies oli todella vaikea luonne ja mies oli kohdellut huonosti työntekijöitään.  Pääepäiltyni oli siksi halunnut selvittää asiat miehen kanssa. Iäkäs mies itse on kertonut tarinan hiukan toisella tavalla. Pääepäiltyni oli ilmestynyt oven taakse, kiroillut, tarttunut miestä paidanrintamuksesta ja heiluttanut nyrkkiä miehen kasvojen edessä. Mies oli riuhtaissut itsensä irti, pamauttanut oven kiinni ja soittanut poliisille.

Ei ole tiedossa, oliko fileerausveitsi mukana tälläkin retkellä - ainakaan sitä ei käytetty. Ei ole myöskään tiedossa, oliko Jukan murhaajalla alun perin tarkoitus tulla tappamaan vai ainoastaan "selvittämään asiat". Kiroilua joka tapauksessa kuuluu vielä hätäpuhelun ollessa käynnissä.

Olen oppinut lukuisista oikeudenkäynneistä, että tuomareiden mielestä motiivi ei ole tärkeä - ihmisiä voidaan tuomita jopa elinkautiseen ilman minkäänlaista motiivia. Meille Jukan omaisille motiivi kuitenkin on tärkeä. Siitä lähtien, kun Jukka murhattiin, meillä on ollut vain kaksi kysymystä - kuka ja miksi?

En väitä tietäväni vastausta jälkimmäiseen kysymykseen. Odotan, että murhaaja tulee lopulta kertomaan motiivinsa itse.


Lisää Ulvilan murhan pääepäillystä:
- Mitä tapahtui Turussa 30.11.2006
- Ulvilan murhaajan ääni
- Ulvilan murhaajan vammat
- Ulvilan murhaajan fileerausveitsi
- Ulvilan murhaajan kasvokuva

Ulvilan murha - tekijän vammat

Ulvilan murhan tutkinnan alkaessa joulukuussa 2006 poliisi lähti siitä oletuksesta, että tekijä on todennäköisesti itsekin saanut vammoja. Vammoja on voinut tulla kamppailun yhteydessä tai vammoja on voinut tulla rikotun takaoven ikkunan läpi kulkiessa.

Ikkunan terävistä lasinkulmista otettiin dna-näytteitä siltä varalta, että niihin olisi uhrin veren lisäksi tarttunut myös tekijän omaa dna:ta. Tekijä oli kuitenkin sen verran hyvin pukeutunut, ettei lasin pinnalta löytynyt muuta kuin lasinpalojen repimää tummaa polyesterkuitua.

Viime vuosien aikana poliisi on kiinnittänyt huomiota erityisesti yhteen näistä terävistä lasinpaloista - siihen jonkan viereen oli jäänyt jonkinlainen hapuileva verijälki näppylähanskasta. Nimenomaan tähän kohtaan liittyen verijälkitutkimuksen alkeiskurssin käynyt rikosylikonstaapeli Mika Tauru Helsingin poliisista on käynyt oikeudessa näyttämässä oikein rautalangasta vääntäen, että jos tekijä olisi laittanut kätensä tähän poistuessaan, tekijä olisi varmastikin loukannut itsensä terävän lasinreunan painuessa ranteeseen.

Vaikka Mika Taurun pätevyydestä voidaan olla montaa mieltä, tämä ajatuskuvio kuulostaa kieltämättä järkevältä ja mahdolliselta.

Poliisin rekonstruktiot ovat tosin osoittaneet, että on yhtä monta tapaa poistua ikkunasta kuin on yrittäjääkin, ja että käsi voi heilahtaa kauas terävien kulmienkin taakse. Kukaan kiipeilijöistä ei tiettävästi loukannut itseään, mutta toisaalta jokaista heistä muistutettiin erikseen työturvallisuudesta. Lisäksi oveen oli kiinnitetty vanerista leikattu reunus lasin suojaksi.

Aidossa tilanteessa tekijällä ei todennäköisesti ollut huoli työturvallisuudesta vaan kiire päästä pakoon, joten olen samoilla linjoilla Mika Taurun ja muiden poliisien kanssa siinä, että tekijä on todennäköisesti saanut vammoja. Vaikka tekijän suojapuku on eristänyt ihon raapivasta pinnasta, on todennäköistä, että terävän lasin viilto on jättänyt vähintäänkin jonkinlaista pintanaarmua vaatteiden läpikin.

Koska Mika Tauru katsoo tehtäväkseen keksiä jotain näyttöä Anneli Aueria vastaan, Mika Taurun logiikalla tämä on todiste lavastuksesta. Logiikka on lievästi sanoen outo. Jos ison miehen kättä olisi melkeinpä mahdotonta vääntää sinne itseään loukkaamatta, miten lavastaminen olisi onnistunut 170-senttiseltä naiselta ilman vammoja? Ja miksi ihmeessä olisi pitänyt tehdä vielä ylimääräisiä lavastettuja jälkiä näinkin hankalaan paikkaan, kun ovessa oli aidotkin jäljet?

Anneli Auerin - siis minun - kädet ja käsivarret on tutkittu eikä niissä ollut vammoja.

Ulvilassa asui siihen aikaan kuitenkin eräs mies, jolla on todettu sopivia vammoja juuri sopivissa paikoissa ja juuri sopivaan aikaan eli joulukuun alussa vuonna 2006. Niistä on otettu kuviakin. Osa vammoista näkyy kuvissa paljaina, osa on ollut siteen alla piilossa vasemman käden ranteessa.



Voisin lyödä vetoa, että Mika Taurulle ei ole näytetty näitä kuvia. Ei niitä haluttu näyttää minullekaan, vaikka lisätutkinnassa nimenomaan kysyin niitä. Ovathan kuvat varsin kiusallisia Porin poliisin kannalta, koska vammat ovat juuri sopivilla kohdilla ja koska näkyvien vammojen osalta kuvista voi todeta myös sen, että selitykset ja vammat eivät vastaa toisiaan. Digikuvia näistä vammoista odottelen edelleen, vaikka asiasta tehdyn selvityksen mukaan ne olisi annettu kaikille osapuolille jo oikeudenkäynnin aikana, vaikka kukaan osapuolista ei ole niitä kuitenkaan koskaan saanut.

Nämä vammat on todettu samalla henkilöllä, joka kävi Turussa 30.11.2006 samaan aikaan kuin Jukka ja jonka kasvonpiirteet ja pituus vastaavat tekijää. Hänellä oli ollut aikaisempaakin häiriökäyttäytymistä itseään vanhemman esimiesasemassa olevan mieshenkilön kanssa. Miehellä oli kova kunto ja suuret luulot itsestään, mutta huono itsehillintä. Tämä on se sama mies, joka asui melkein Tapio Santaojan naapurissa  ja jota Tapio Santaoja ei halunnut tutkia.

Nähtäväksi jää, tuleeko Mika Tauru todistamaan terävien lasinkulmien ja rannevammojen yhteydestä myös siihen oikeudenkäyntiin, jossa oikea mies tuomitaan Ulvilan murhasta, jos joskus niin pitkälle päästään. Nyt kun korkein oikeus vihdoin laittoi pisteen vuosia jatkuneille harharetkille, on täysin mahdollista, että oikea tekijä vielä saadaan kiinni.

LINKKI:

- Turumurre: Murhaajan poistuminen rikotusta ikkuna-aukosta,
jälkien perusteella tehty kuvaesitys murhaajan poistumisesta

FBI vs Tuija Niemi

Jatkan vielä kirjoittamista Ulvilassa 1.12.2006 soitetusta hätäpuhelusta, koska nimenomaan tällä hätäpuhelulla ja sen erilaisilla versioilla on keskeinen merkitys oikeusmurhan syntyhistoriassa - itse murhan ja murhan ratkaisemisen kannalta hätäpuhelu on sivuasia.

Lupaan kuitenkin palata murhaajan jäljille taas seuraavassa kirjoituksessani.

Kuten asiaa seuranneet tietävät, KRP:n rikosteknisen laboratorion äänitutkijan tittelillä työskentelevä litteroija Tuija Niemi  (ent. Tuija Niemi-Laitinen) on antanut hätäpuhelusta jos jonkinlaista lausuntoa ja lisäksi Ulvilan hätäkeskuspuhelua on analysoinut myös Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI, jopa kahteenkin kertaan.

Harva kuitenkaan tietää konkreettisella tasolla, mitä FBI on näillä puheluilla tehnyt. Käsittelen ensin FBI:n tuoreimman analyysin ja kirjoituksen lopussa palaan vuoteen 2009.

Ulvilan hätäpuhelu ja FBI v. 2012

FBI:lle lähetettiin vuonna 2012 itse hätäpuhelutallenteen lisäksi myös muuta materiaalia, kuten äänitallenteet poliisin hätäkeskukseen tekemästä äänirekonstruktioista, joissa oli tuotettu mm. huutoja erilaisilta etäisyyksiltä ja erilaisia muita ääniä sekä kuvamateriaalia asunnosta.

Tutkimusraportin mukaan hätäpuhelu analysoitiin seuraavilla menetelmillä: kriittinen kuuntelu, korkean resoluution aaltomuoto, kapeakaistainen spektri, leveäkaistainen spektri, spektrografia, äänenkorkeus- ja korrelaatioanalyysit.

FBI:n analyysin keskeinen sisältö oli se, että ensinnäkään tallenteella ei ole todettavissa mitään merkkejä siitä, että puhelun taustalla kuuluisi ennalta äänitettyä materiaalia ja toiseksi se, että äänirekonstruktioiden perusteella ei voi tehdä sellaisia johtopäätöksiä, joita Tuija Niemi on tehnyt. Analyysin voi lukea kokonaisuudessaan tämän kirjoituksen lopusta löytyvästä linkistä.

On sinänsä aika surkuhupaisaa, että Suomen poliisin ja oikeuslaitoksen pitää tilata Yhdysvalloista asti sellainen raportti, jossa kerrotaan, että äänten kuulumiseen tallenteella vaikuttaa niin moni tuntematon muuttuja (esim. luurin suuntautuminen, useat akustiset muuttujat, tallennusympäristön monimutkaisuus jne.) ettei siitä voi tehdä luotettavia johtopäätöksiä esim. sen suhteen, monenko eri ihmisen askeleita tietyllä hetkellä kuuluu tai kuuluuko äänimaailmaltaan kaoottisen hätäpuhelun aikana tiettyjä ilman taustahälyä rekonstruoituja yksittäisiä ääniä. Jotenkin voisi kuvitella, että tämän pitäisi olla itsestäänselvä asia kenelle tahansa ihmiselle, jolla on aivot, ja aivan erityisesti sen pitäisi olla itsestäänselvyys äänitutkijan tittelillä useita vuosia työskennelleelle henkilölle - olkoonkin että tämä henkilö tekee yleensä työkseen pelkkiä litterointeja, mutta kuitenkin.

Vielä surkuhupaisammaksi kaikki meni, kun FBI:n lausunnosta huolimatta syyttäjä Kalle Kulmala suostui vielä vuonna 2015 vastaanottamaan amatöörisalapoliisi Raine Ampujan "äänitutkimuksen", jossa pariin yksittäiseen kohtaan tuijottaen oli saatu sellainen "tutkimustulos", että nämä äänet kuuluvat väärästä kohdasta asuntoa. Syyttäjä tietää varsin hyvin sekä FBI:n lausunnon että jopa Tuija Niemen kertomusten perusteella, ettei tallenteelta kuuluvien äänten perusteella voida sanoa tarkkaa paikkaa tai etäisyyttä ja että Raine Ampujan "tutkimus" on näin ollen täyttä kukkua.

Ilmeisesti sodassa ja oikeusmurhataistelussa kaikki keinot ovat kuitenkin sallittuja, ja hinta taistelusta jää oikeusmurhan uhrien ja veronmaksajien maksettavaksi.

Ulvilan hätäpuhelu ja FBI v. 2009

FBI:n tekemää analyysia vuodelta 2009 en voi laittaa nettiin luettavaksi, koska en ole saanut sitä itsekään. En edes tiennyt, sellaisen olemassaolosta, ennen kuin luin tänä syksynä lisätutkintapöytäkirjaan 8 sisällytettyä Tuija Niemen ja FBI:n kirjeenvaihtoa uudestaan ja entistä huolellisemmin.

Vertaamalla kirjeenvaihtoa ja tallenteita selvisi kuitenkin sellainen mielenkiintoinen asia, että FBI:lle vuonna 2009 lähetetty hätäpuhelu poikkeaa sisältönsä puolesta huomattavasti alkuperäisestä hätäpuhelusta.

Miksiköhän?

Mikä sai Tapio Santaojan ja Tuija Niemen lähettämään kesällä 2009 FBI:lle hätäpuhelusta aivan uuden ja erilaisen version, vaikka kirjeenvaihdon mukaan FBI:ltä on toivottu nimenomaan alkuperäistä kappaletta (the original recording) tai vähintäänkin suoraa kopiota (an exact copy), joka lähetettäisiin levyllä postitse, jotta tallenne pysyisi mahdollisimman muuttumattomana?

Tässä kohtaa ei inhimillinen erehdys oikein kelpaa selitykseksi.

Miksi  FBI:n piti kuunnella nimenomaan kohtaa 2:03, jossa Mika sihvonen oli kuullut lapsen sanovan hiljaisella äänellä "Ketä siel on?" ja Tuija Niemi ei ollut kuullut sitäkään vähää?

Ja miksi ihmeessä Tuija Niemi ja Tapio Santaoja tekivät sellaisen radikaalin ratkaisun, että FBI:ltä tilatut hätäpuhelun suodatetut versiot kävivätkin äkkiä täysin tarpeettomiksi juuri ennen kuin ne edes saapuivat Suomeen? Miten sattuikin, että juuri nyt Tuija Niemi kuuli äkillisesti kohdassa 2:03 ihan omin avuin kuuluisan uole-kohdan, josta pian revittiin isot otsikot?

Niin mukava kuin olisikin uskoa viranomaisten rehellisyyteen, kyllä tämä pistää miettimään.

Olisiko niin, että Tapio Santaoja ja Tuija Niemi olivat lähettäneet levyn tutkittavaksi FBI:lle siksi, että olisi uskottavampaa, jos FBI kaivaisi sieltä esiin hienoilla menetelmillään hyytävän U-O-L-E-huudon kuin jos KRP:n äänitutkija alkaisi äkillisesti kuulla siellä jotain itselleen uutta ja ennenkuulumatonta?

Tuija Niemen ja Tapio Santaojan harmiksi FBI:llä ei kuitenkaan puhuta suomea.

FBI oli 11.8.2009 pyytänyt suomenkielistä virkailijaa - siis Tuija Niemeä - tai kielenkääntäjää saapumaan Washingtoniin apuun. Ehkäpä juuri silloin Tuija Niemi ja Tapio Santaoja olivat tulleet siihen johtopäätökseen, että jos uole-kohdan löytäminen joka tapauksessa jäisi Tuija Niemen harteille, turha Tuija Niemen olisi lähteä Yhdysvaltoihin asti "löytämään" uole-kohtaa, kun sen voisi tehdä Suomessakin. Ja näin tulemme taas takaisin siihen käänteentekevään hetkeen 13.8.2009, jolloin konstaapeli Holappa saapui Tuija Niemen laboratorioon CD-levyn kanssa ja loppu onkin historiaa, kuten jo aikaisemmassa kirjoituksessani Tuija Niemi ja suuri U-O-L-E-huijaus totesin.

Tällä kerralla lisään siis kuitenkin vielä aikaisempien epäilyjä herättävien asioiden listalle sen, että FBI:lle vuonna 2009 lähetetty tallenne on todistettavasti eri kuin alkuperäinen, eikä pelkästään subjektiivisen kuulokokemuksen perusteella arvioituna, vaan se on eri.

Tuija Niemestä tehtyä rikosilmoitusta ei aikoinaan otettu käsittelyyn, koska se sisältyi poliiseista tekemääni pitkään rikosilmoitukseen. Syyttäjä Tapio Mäkisen mukaan Tuija Niemi on siviili, eikä siksi kuulunut syyttäjä Mäkisen toimenkuvaan ryhtyä selvittelemään häneen kohdistuvia epäilyjä. Ehkäpä sekin päivä kuitenkin vielä tulee, että joku ottaa asiakseen selvittää, mikä tässä vuosia kestäneessä oikeusfarssissa oikeasti meni vikaan, ja myös Tuija Niemi pääsee vihdoin valokeilaan yhtenä oikeusmurhaikiliikkujan kantavana voimana.

Ensi kerralla - kuten lupasin - kirjoitan taas Ulvilan murhaajasta enkä Tuija Niemestä.

Lue FBI:n lausunto vuodelta 2012 kokonaisuudessaan:
(suomennettu versio, sisältyy Ulvilan murhan lisätutkintapöytäkirjaan numero 8)

• FBI:n analyysi vuodelta 2012, tapaus Anneli Auer / Ulvila

Jukka S. Lahti Turussa 30.11.2006 - Mitä tapahtui?

Tasan yhdeksän vuotta sitten - 30.11.2006 - mieheni Jukka S. Lahti lähti aikaisin aamulla ajamaan Ulvilasta Turkuun. Jukka oli menossa Turun Työvoimatoimiston järjestämään seminaariin ja iltatilaisuuteen ja pariin muuhunkin paikkaan samalla matkalla. Olimme edellisenä iltana yhdessä valinneet hänelle paidan ja solmion, ja minä olin pakannut Luvatalta saadun kupariesineen tuliaisiksi entiselle esimiehellemme U.K:lle.

Ensimmäinen tapaaminen oli kello kahdeksan aikoihin osoitteessa Vanha Hämeentie 29. Siellä työskentelevä A.R. (myöskin entinen työtoverimme työvoimatoimiston ajoilta) on kertonut Jukan lähteneen vähän ennen yhdeksää seuraavaan kohteeseensa hammaslääkärille Turun keskustaan. Jukalla oli varattuna aika Hammaspulssiin Humalistonkadulle klo 9:30-10:00.

Kello 10 aikoihin Jukka on piipahtanut JobCafessa Turun Hansakorttelissa kauppatorin vasemmalla puolella, jossa keskipäivälle ajoittuvan seminaarin järjestelyt ovat vielä olleet kesken. Seuraavaksi hänet on nähty samassa paikassa eli JobCafessa vähän ennen seminaarin alkua klo 12-12:30 aikoihin. Jukan menemisistä tällä välillä ei ole muuta tietoa, kuin että hän on soittaessaan siskolleen Päiville klo 11:30 aikoihin maininnut etsivänsä autopaikkaa ja ollut tuolloin Puutarhakadulla Turun keskustassa.

Seminaarin jälkeen Jukka on käynyt tapaamassa siskoaan Turun keskustan ulkopuolella ja saapunut iltatilaisuuteen Hansakortteliin sen alkaessa klo 19. Tapahtuman järjestäjien mukaan Jukka oli lähtenyt kotiin klo 22:00 aikoihin.

Jukka oli ollut hyvällä tuulella ja seurustellut iloisesti muiden vieraiden kanssa, kuten hänen tapansa oli. Tosin hän oli puhunut negatiiviseen sävyyn Porista ja nykyisestä työstään ja kertonut suunnittelevansa koko perheen muuttoa muualle ja muihin töihin. Vaimostaan ja perheestään hänellä ei ollut ollut mitään pahaa sanottavaa, vaan päin vastoin hän oli sopinut, että tulemme koko perheen voimin tulevana kesänä tapaamaan entistä työtoveriamme M.K:a ja hänen perhettään.

Kaksi miestä Turussa

Jukka S. Lahti ei ollut ainoa mies, joka lähti varhain aamulla ajamaan Ulvilasta kohti Turkua.

Lähellä kotiamme oli toinenkin koti, josta oli asiaa Turkuun aamupäivällä 30.11.2006. Tästä perheestä mies oli irtisanottu Luvatalta keväällä 2003, mutta nainen oli edelleen töissä samassa paikassa.

Tämänkin perheen matkakohde oli Turun kauppatorin reunalla - ei kuitenkaan vasemmalla vaan oikealla reunalla. Turun matkalla oltiin kokonainen päivä. Aikataulu ei ole ihan täsmällinen, mutta kaikesta päätellen pariskunta on liikkunut kauppatorin ympäristössä aamupäivällä samoihin aikoihin kuin Jukka.

Kohtasiko Jukka tämän toisen miehen Turussa? Tuliko riitaa parkkipaikasta? Vai oliko Jukka liian ystävällinen avovaimoa kohtaan?

Vai oliko muuten vain ärsyttävää nähdä se kaikkien haukkuma "ikävä kaveri"?

Kriminaalipsykologian dosentti Helinä Häkkäsen data-analyysin mukaan tekijällä on todennäköisesti antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja päihderiippuvuus, ja teon on voinut laukaista suhteellisen pienikin asia koetusta nöyryytyksestä, jonka ei tarvitse olla edes todellinen. Tämän kaltaiselle ihmiselle riittää kuviteltukin nöyryytys.

Mitä tapahtui?

Kaksi Ulvilasta lähtenyttä miestä Turussa samaan aikaan.

Toinen on hyvällä tuulella ja koko ihana elämä edessä uusine suunnitelmineen.
Toinen on masentunut ja koko elämä solmussa.

Kaksi miestä Ulvilasta, joille molemmille ilmestyy Turussa vietetyn päivän jälkeen fileerausveitsellä tehtyjä jälkiä kehoon.

Toinen murhattu.

Toinen... ?

Tuija Niemen kallis suojatyöpaikka

Tuija Niemi (entinen Tuija Niemi-Laitinen) pitää hallussaan ehkä Suomen kalleinta suojatyöpaikkaa. Hänen työssänsä tekemät virheet ovat nimittäin tulleet maksamaan oikeuslaitokselle ja veronmaksajille kaikkine kerrannaisvaikutuksineen valtavia summia.

Minulle Tuija Niemen töppäilyt ovat maksaneet melkein koko elämäni. Lapseni ovat saaneet maksaa Tuija Niemen virheistä kalliisti menettämällä oikeuden turvalliseen lapsuuteen ja normaaliin mielenterveyteen. Omat vanhempani ovat menettäneet kolme neljästä lapsenlapsestaan. Myös Jens Kukka saa kiittää Tuija Niemeä siementen kylvämisestä sille rikkaruohopellolle, josta hänenkin kymmenen vuoden väärä tuomionsa lähti  kasvamaan.

Tuija Niemi ei tietysti ole yksin syyllinen kaikkeen, mutta ottaen huomioon, mistä kaikki lähti liikkeelle, Tuija Niemellä on erittäin painava vastuu tämän oikeuskatastrofin syntyhistoriassa. Nimenomaan Tuija Niemi - silloinen Tuija Niemi-Laitinen - allekirjoitti ne harhaanjohtavat lausunnot, joihin syyttäjä oikeustaistelun ensimmäisellä kierroksella "faktana" vetosi ja josta kaikki muu juontaa juurensa.

Jos Tuija Niemen sijasta KRP:n äänitutkijana olisi ollut äänitekniikkaa hallitseva henkilö, jolla lisäksi olisi ollut kyky ajatella objektiivisesti ja jolla olisi ollut korkea työmoraali, tähän pisteeseen ei olisi koskaan tultu. Ammattitaitoinen ja rehellinen äänitutkija olisi heti kertonut poliisille, mikä heidän ajatuskuvioissaan meni väärin.

Töppäilyä töppäilyn perään

 

Tuija Niemi on fonetiikan lisensiaatti, jolla on varsinaista toimenkuvaansa hienompi titteli äänitutkija. Oikeasti Tuija Niemen työ on kuunnella puhelu- ja tilakuuntelutallenteita ja aukikirjoittaa ne sanalliseen muotoon. Tuija Niemi on siis litteroija. Varsinaista äänitutkimusta Tuija Niemi joutuu tekemään vain muutaman kerran vuodessa.

Ulvilan juttu ei suinkaan ole ainoa juttu, jonka Tuija Niemi on tyrinyt. Rantasalmella hukkuneen naisen tapauksessa Tuija Niemi teki myös sellaisen äänirekonstruktion, jolla saatiin poliiseja miellyttävä lopputulos: pulputtavaa ääntä ei ole rekonstruktion mukaan mahdollista kuulla kerrottuun paikkaan. Äänitutkijana Tuija Niemen velvollisuus olisi kuitenkin ollut kertoa myös tutkimuksen rajoituksista ja erilaisten olosuhteiden vaikutuksesta tutkimustuloksiin. Rantasalmen tapauksessa tällainen mainitsemisen arvoinen asia olisi ollut se, että tyynessä kesäyössä äänet kuuluvat ihan eri tavalla kuin Tuija Niemen rekonstruktiossa. Syytön mies joutui olemaan kuukausia vangittuna, kunnes korkein oikeus kumosi väärän tuomion.

Tuija Niemen puutteellinen koulutus ei kuitenkaan ole ainoa syy äänitutkimusten epäonnistumiseen. Puuttuvia taitoja on toki mahdollista hankkia myös ilman muodollista koulutusta. Tuija Niemen suurin ongelma on se, että hän ei edes halua olla hyvä äänitutkija - hyvän äänitutkijan kun pitäisi olla objektiivinen. Jos poliisi tilaa äänitutkimuksen saadakseen todisteita syyllisyysolettaman tueksi, Tuija Niemi tekee kaikkensa voidakseen antaa poliisille sitä, mitä poliisi haluaa. Sen hän teki Rantasalmen jutussa ja sen hän teki Ulvilan jutussa. En voi uskoa, että edes Tuija Niemi olisi niin tyhmä, että hän ei esimerkiksi ymmärtäisi kertoa sitä, että niinkin yksinkertainen asia kuin luurin asento vaikuttaa äänten kuulumiseen. Tuija Niemi ei vain ole halunnut kertoa sitä.

Ammattitaitoinen asiantuntija ei muuta mielipidettään kuin tuuliviiri parin vuoden välein. Tuija Niemi on muuttanut lausuntoaan jo kolme kertaa.

Vuonna 2006 Tuija Niemi kuuli Ulvilan jutun hätäkeskustallenteella useita mahdollisia ulkopuolisen ääniä ja kamppailun ääntä. Näitä ääniä muutkin novat siellä kuulleet. Kun rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja myöhemmin vuonna 2009 istutti Tuija Niemen mieleen omat ajatuksensa, Tuija Niemi muutti kantaansa jyrkästi - kaikki miesäänet olivatkin nyt uhrin ääniä. Kun lopulta vuonna 2011 kaivattiin näyttöä siitä, että tallenteen taustalla kuuluukin ennalta äänitettyjä kohtia, Tuija Niemi oli heti valmis kuulemaan niitäkin. Näin esimerkiksi Tuija Niemen vuonna 2006 kuulemat tekijän ja uhrin vuorottaiset äännähdykset muuttuivat kätevästi todisteeksi ennakkoäänityksestä - eihän yksi ihminen voi äännellä niin nopeasti peräjälkeen!

Ääniammattilaiset FBI:llä eivät olleet samaa mieltä Tuija Niemen kanssa. FBI:n mukaan tallenteelta ei löydy ennakkoäänityksen merkkejä eikä siltä muutenkaan voi tehdä äänirekonstruktioiden perusteella sellaisia pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, joita Tuija Niemi on valmis lausumaan vakavalla naamalla edes silmäänsä räpäyttämättä. FBI:n lausunnot Tuija Niemi kuittasi turhanpäiväisiksi, koska hänen mielestään FBI:llä ei ole käytössään sen kummempia ohjelmia kuin hänelläkään.

Ilmeisesti Tuija Niemi ei tullut ajatelleeksi, että ero FBI:n ja Tuija Niemen lausunnoissa ei johtunut ohjelmista vaan aivoista.

Crimeplussan jutun mukaan Tuija Niemi olisi jopa osallistunut todisteiden väärentämiseen. Kun tätä tietoa peilaa Ulvilan juttuun, nousee väkisinkin mieleen ainakin yksi iso kysymys: Miksi Tuija Niemi tai kukaan muukaan ei ole kuullut kuuluisaa kuole-sanaa hätäkeskustallenteelta ennen vuotta 2009, vaikka kuka tahansa voi nykyään kuulla sen siellä ilman mitään apuvälineitä? Mitä jos ei alkuperäisellä tallenteella ei sanottukaan kuole, vaan tallenne on "kontaminoitunut" Tuija Niemen äänilaboratoriossa poliisin pyynnöstä?

Terveisiä Tuija Niemen esimiehelle

 

Jos Tuija Niemi olisi töissä jossain muualla kuin KRP:n rikosteknisen laboratorion suojatyöpaikassaan, Tuija Niemi olisi saanut jo potkut. Vähintäänkin hänet olisi vedetty pois äänitutkijan tehtävistä, jotta hän ei saisi aikaan enää enempää vahinkoa. Näin olisi toimittu ainakin yritysmaailmassa.

Tuija Niemeä ei kuitenkaan ole siirretty syrjään, vaan päin vastoin hänet kutsutaan apuun aina, kun syyttäjä tai poliisi kaipaa pelastavaa oljenkortta, jolla voisi runnoa omaa näkökantaansa vielä kerran eteenpäin. Miksi? Koska Tuija Niemellä on yksi ominaisuus, joka tekee hänet ylivoimaisesti haluttavammaksi omaa asiaansa ajavien poliisien ja syyttäjien silmissä verrattuna aitoihin asiantuntijoihin: Tuija Niemi antaa panna itseään halvalla.

Se ei ole kuitenkaan äänitutkijan tehtävä. Äänitutkijan tehtävä on tuottaa puolueetonta tutkimustietoa. Kuka kertoisi tämän Tuija Niemen esimiehelle?

LÄHTEET:
- Tuija Niemen toimenkuva: Tuija Niemen omat todistajanlausunnot
- Tuija Niemi ja Rantasalmen juttu: http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2013/20130027
- Crimeplus kommentoi "legendaarista" äänitutkija Tuija Niemeä: https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=437399259783857&id=295875100602941

Ulvilan murhaaja - kasvokuva

Joskus aikanaan oli puhetta siitä, että joku taiteilija voisi piirtää kasvokuvan murhaajasta kuvaukseni perusteella. Sanoin, että yhdistämällä Jukan kadonneen opiskelukaverin kuvan ja epäiltynä olleen porilaisen näyttelijän kuvan päästäisiin aika lähelle murhaajan ulkonäköä. Jos se kuva olisi aikanaan piirretty, siitä olisi tullut jotakuinkin tällainen.

Se kuva on nyt yhdeksän vuoden jälkeen jo jonkin verran rapistunut ja haalistunut mielessäni - aivan kuten yllä näkyvä kuva - mutta piirteet ovat pysyneet samoina. Ja juuri nämä samat kasvonpiirteet sopivat erinomaisen hyvin nimenomaan siihen epäiltyyn, joka epäiltyjen pitkältä listalta on muutenkin se kaikkein sopivin.

Koskahan päästäisiin niin pitkälle, että poliisi alkaisi taas tehdä työtään ja ottaisi käyttöön ne pakkokeinot, jotka tarvitaan oikean murhaajan kiinnisaamiseksi?