Myytit nurin osa 2: Mahdoton mahdolliseksi

Kymmenen vuotta sitten - tasan kaksi vuotta Jukka S. Lahden murhan jälkeen - Porin poliisi otti ensimmäiset, haparoivat askeleensa tutkinnan lopullisen tuhon tiellä: Tuija Nimi (ent. Niemi-Laitinen) ja Tapio Santaoja järjestivät murhatalossa surullisenkuuluisat äänirekonstruktionsa.

Ai miten niin se tuhosi tutkinnan?

Siten, että sen jälkeen kukaan ei tehnyt enää mitään oikean murhaajan kiinni saamiseksi.

Kaikki resurssit ohjattiin siitä eteenpäin Anneli Auerin tutkintalinjaan, mikä oli alusta alkaen turhaa ja erittäin typerää siitä yksinkertaisesta syystä, että on täysin mahdotonta, että Anneli Auer olisi surmannut Jukka S. Lahden kesken puhelun.

Nimimerkki Kuolemannaakan kirjan mukaan nimimerkki Turumurre tajusi tämän jo huhtikuun lopulla vuonna 2010: Anneli ei ehdi tekemään murhaa hätäkeskuspuhelun aikana. Juuri ennen oletettua surmahetkeä Anneli juoksee puhelimen ohi talon etuovelle ja juuri murhan jälkeen Anneli puhuu puhelimen vieressä. Tämä on helposti todettavissa hätäpuhelusta ja sen litteroinnista. "Millään konstilla hän ei voi olla surmaaja, koska surma tapahtuu takkahuoneessa runsaan 10 metrin päässä puhelimesta. Kukaan ei juokse ovelta takaisin päin, saati murhan jälkeen kohti keittiötä."

Tämä tosiasia jo yksinään kumoaa sen vaietun myytin, että olisi edes mahdollista, että surmaaja olisi ollut sama henkilö, joka soitti apua paikalle.

En tosin itsekään tullut ajatelleeksi  tätä asiaa, ennen kuin kuulin asianajaja Juha Mannerilta tohtori Jukka Alihangan pohdiskelleen samaa ongelmaa. Tarkistin sekuntien määrän litteroinnilta ja äänitallenteelta ja vielä testasin pienessä sellissäni, miten noin 12 metrin mutkittelevan matkan etuovelta takkahuoneeseen ja melkein saman matkan takaisin puhelimeen olisi onnistunut tekemään ilman ääntä. Ei mitenkään, ottaen huomioon, että takkahuoneessa piti vielä pysähtyä antamaan vähintään yksi kova isku ja kääntyä ympäri toiseen suuntaan.

Jostain syystä tämä ilmeinen tosiasia näyttää ainakin mediassa jääneen jokseenkin  kokonaan huomioimatta. Ehkä se johtuu siitä, että median piirissä on totuttu ottamaan vastaan faktana vain niitä "faktoja", joita syyttäjä latelee ja pelkästään puolustuksen esittämät faktat on helppo sivuuttaa. Kenen tahansa olisi ollut helppo todentaa tämä fakta käyttämällä saatavilla olevaa aineistoa ja yksinkertaista päättelykykyä, mutta monikohan oikeasti on vaivautunut miettimään asiaa?

Oikeaan ratkaisuun päätyneet tuomarit ovat sentään tuomioissaan ihmetelleet sitä, miten olisin muka ehtinyt etuovelta takkahuoneeseen ja takaisin tappamaan Jukan niinkin vähäisessä ajassa, mutta kukaan heistä ei sano asiaa yhtä suorin sanoin kuin Turumurre tai Kuolemannaakka.

Ehkä näiden tuomareiden mielestä on ollut kovasti outoa, että poliisi on ylipäätään lähtenyt tutkimaan tällaista tutkintalinjaa ja syyttäjä on lähtenyt sitä ajamaan, jos jo alun alkaen olisi ollut helppo todeta, että pelkästään ajoituksen perusteella epäilty on ilmeisen syytön. Koska asia tosiaan on erittäin outo, ehkä se on helpompi ohittaa sivulauseella nostamatta tikun nokkaan syyttäjiä ja poliiseja, jotka ovat tähän hölmöläisen hommaan ryhtyneet.

Kun nyt ajatellaan, että alun alkaenkin on ollut mahdotonta, että minä olisin ollut tekijä ja lisäksi vielä paikalla oli toinenkin silminnäkijä - tyttäreni - eikä mitään todisteita ole löytynyt siitä huolimatta että poliisi tuli paikalle viidessä minuutissa ja koko talo ja ympäristö tutkittiin moneen kertaan monen poliisin voimin, on ihan käsittämätöntä, että tällainen hullu prosessi edes lähti käyntiin ja laajeni aikanaan suoranaiseksi massahysteriaksi outoine käänteineen.

Ja loppujen lopuksi kaikki oli turhaa - eikä vain turhaa, vaan erittäin vahingollista.

Vain yksi henkilö voi olla kiitollinen hölmöläispoliisien touhuista: oikea murhaaja. "Arto" on voinut elää vapaana kaikki nämä vuodet.  Jos poliisi olisi syksyllä 2008 käyttänyt järkeään ja kohdistanut edes osan minuun tuhlatuista resursseista kaikkein ilmeisimpien oikeiden epäiltyjen kiinni saamiseen, Arto olisi tosin pian jo tuomionsa lusinut ja saisi elää rauhassa lopun elämänsä.

Arton takia lapseni jäivät isättömiksi 1.12.2006. Poliisin takia he jäivät myös äidittömiksi syksystä 2009 alkaen. Tämän hulluuden partaalle  vyöryneen ajojahdin takia heistä on tullut myös nimettömiä ja kasvottomia - poliisin ja Tuija Niemen virheiden takia he menettivät oikeutensa elää normaalia elämää, eivätkä voi olla mukana esim. sosiaalisessa mediassa samalla tavalla kuin muut ikäisensä nuoret.

Lisäksi kolmella nuorimmalla lapsellani on taakkanaan vielä sen selvittäminen, että kaksi syytöntä ihmistä - minä ja Jens - saimme kärsiä täysin kohtuuttoman kohtalon siitä, että mikään järki maailmassa ei saanut kumottua sitä hulluutta, jonka poliisi ja syyttäjät syksyn 2008 aikana käynnistivät keinoja kaihtamatta - jopa traumatisoituneet, alaikäiset lapset valjastettiin kylmästi syyttäjätahon hyötykäyttöön! Nämä väärät tuomiot ovat edelleen purkamatta.

Olen tänä syksynä pitänyt taukoa blogin kirjoittamisessa ja keskittynyt muihin asioihin, mutta tarkoitukseni on palata tiettyihin keskeneräisiin asioihin vielä kevätpuolella.

Hyvää uutta vuotta 2019 kaikille blogini lukijoille!


Lue myytit nurin -sarjan ensimmäinen osa:
Myytit nurin OSA 1

Kirjauutisia - Murhalesken muistelmat

Kesällä 2007 aloittamani kirja on vihdoin kasassa. Käyn siinä läpi kymmenen viime vuoden aikaiset uskomattomat käänteet ja kerron myös, mitä tapahtui kulissien takana. Kiitokset kaikille, jotka lähettivät ehdotuksia Into-kustantamon kautta!

Syyskuussa ilmestyneen kirjan voi ostaa useimmista kirjakaupoista, nettikirjakaupoista sekä Prismasta, ellei ole loppuun myyty. Sen voi tilata myös suoraan kustantajalta täältä:

• TILAA: Anneli Auer, Murhalesken muistelmat

Olen saanut kirjasta hyvää palautetta lukijoilta, muun muassa kirjakauppakäynneillä ja Helsingin kirjamessuilla. Näin kirjoittaa esimekiksi Olli (jonka tapasin messuilla) CDON:issa: ' "Murhalesken muistelmat" on todella mukaansa tempaava kirja viimeisen kymmenen vuoden aikana käydystä tunnetuimmasta rikosoikeudenkäynnistä uhrin näkökulmasta. Anneli Auerin kirjoitustyyli on aivan loistava. Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea. Suosittelen!'

Tässä muutama muu netistä löytynyt kirja-arvostelu:

• Anneli Auer, Murhalesken muistelmat - Fiilis: vaikuttunut, Nousu.net

• There is no such thing as too many books: Anneli Auer, Murhalesken muistelmat

• Isyyspakkaus: Anneli Auer, murhalesken muistelmat
• Kirjallisuuskuplia: Anneli Auer, Murhalesken muistelmat

Jatkan edelleen myös blogia. Tänne on tulossa lisää aineistoa ja kirjoituksia eri aiheista. Toivon, että joku tekee muistelmateokseni rinnalle joskus tulevaisuudessa myös sellaisen kirjan, jossa selvitetään perusteellisesti konkreettisella tasolla, mikä tutkinnassa meni vikaan ja puretaan kaikki syyttäjän luomat myytit samaan tapaan kuin Ruotsissa on purettu Thomas Quick -skandaalia.

Ensimmäistä kertaa kirja oli esillä Suomi Areenalla Porissa 13.7.2016 haastattelussa, jossa mm. kävin Tuomas Enbusken kanssa läpi yleisiä tapaukseen liittyviä harhaluuloja. Sitkeässä näkyy elävän esimerkiksi sellainen luulo, että lähetin tyttäreni katsomaan murhaajaa kesken puhelun, vaikka sellaista ei ole todellisuudessa koskaan tapahtunut. Haastattelu löytyy täältä: Erikoishaastattelussa Anneli Auer, Ulvilan murhamysteeri / Tuomas Enbuske.

Kuva ennen Suomi Areenan haastattelua. Kuvassa minun ja Tuomas Enbusken lisäksi Into-kustantamon edustajana Riikka Kämppi.

Vimmeisin kirjaan liittyvä haastattelu tehtiin Helsingin kirjamessujen yhteydessä lokakuussa 2016 ja sen voi katsoa Youtubessa täältä:
https://www.youtube.com/watch?v=YWuZLx9gObM

- Päivitetty 15.12.2016 -

Ratkaisu lähenee Ulvilan surmassa

Otsikko on poimittu Iltalehdestä maaliskuulta 2007. Silloin Ulvilan murhasta oli kulunut neljä kuukautta, mutta tekijä oli edelleen vapaana - vihjeitä oli saatu sitäkin enemmän. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin otsikko alkaa vihdoin toteutua.

Kaikkea pääepäillystäni saamaani tietoa en tietenkään ole kertonut täällä, enkä aiokaan kertoa - pitää poliisillekin jättää jotain takataskuun sitten kun sopiva hetki tulee. En esimerkiksi ole kertonut, mikä se tieto oli, jonka poliisi sai kesällä 2007. Sanonpa vain, että se asettaa erittäin kyseenalaiseen valoon pääepäiltyni väitteen, että mieheni Jukka S. Lahti oli hänelle täysin tuntematon ja merkityksetön ihminen. En ole myöskään kertonut muista vammoista kuin vasempaan ranteeseen osuneista. Pääepäiltyni selitykset muualla näkyvistä vammoista eivät täsmää niistä otettuun kuvaan.

Mitä tiedämme Ulvilan surman pääepäillystä?

Hän on sopivan näköinen ja kokoinen. Kengän koko täsmää. Hän on harrastanut monenlaista urheilua aina kilpaurheilutasolle asti ja niin fyysisten suoritusten kuin muidenkin ominaisuuksiensa perusteella häntä pidetään äärilaitojen miehenä. Hänellä on ollut päihdeongelma ja hän on ennenkin käyttäytynyt arvaamattomasti.

Hänet irtisanottiin Luvatalta vuonna 2003 pian sen jälkeen, kun Jukka tuli taloon. Hänen avovaimonsa ja useat ystävänsä olivat edelleen töissä Luvatalla ja epäillylläni oli tiedossa, että Jukka oli "ikävä tyyppi". Työttömyyskorvauksen päivät olivat tulleet jo täyteen. Eräs Luvatalla esimiestehtävissä työskennellyt henkilö oli kysyttäessä maininnut spontaanisti pääepäiltyni nimen mahdollisena tekijänä. Tämä henkilö tunsi hyvin sekä pääepäiltyni että Jukan.

Torstaina  30.11.2006 pääepäiltyni vietti päivän Turussa ja liikkui kauppatorin lähistöllä samaan aikaan kuin Jukka. Kotiin Ulvilaan hän palasi vasta alkuillasta. Yöllä hänelle ei tullut uni. Avovaimon kertoman mukaan hän oli kuitenkin nukkunut koko yön omassa sängyssään. Pääepäillyn ja avovaimon kertomuksissa on jonkin verran ristiriitoja ja pääepäiltyni on välillä muuttanut omaa kertomustaan jonkin verran tietyissä yksityiskohdissa.

Vaikka Jukka S. Lahti oli epäillyn ja hänen avovaimonsa mukaan heille täysin vieras ja merkityksetön henkilö, oman kertomansa mukaan avovaimo oli soittanut töistä kotiin perjantaina ja keskustellut murhasta. Lauantaina tunnelmat kiristyivät ja epäiltyni päätyi lopulta poliisin huostaan.  Taloa ja autoa tutkittiin tunnin verran muutaman poliisin voimin. Autosta löytyi märkiä jätesäkkejä, joita ei tutkittu muuten kuin silmämääräisesti. Veren paljastavia kemiallisia aineita ei käytetty. Autosta taltioitiin kudosnäyte kohdasta, joka vaikutti veriseltä, mutta siitä ei saatu DNA:ta. Minkäänlaista kuidutusta ei tehty.

Pääepäiltyni hallusta löytyi useita kirveitä - myös yksi retkikirves, joka ei kuitenkaan vaikuttanut naarmuuntuneelta. Myös fileerausveitset ja aukolliset päänsuojat kuuluivat pääepäiltyni vakiovarustuksiin - harrastihan hän kalastusta ja talviliikuntaa. Hän asui alle 500 metrin etäisyydeltä kodistamme Tähtisentiellä. Jos hän olisi käynyt yöllä soittamassa ovikelloamme - joka sattui olemaan rikki siihen aikaa - hänellä olisi ollut lyhyt matka hakea välineet, joilla pääsi varmasti sisään. Myös pakomatka olisi sujunut kätevästi ja nopeasti jalan.

Hänen naapurustossaan sattui asumaan myös poliisi, josta tuli myöhemmin jutun päätutkija. Tämä poliisi ei halunnut ryhtyä tutkimaan kesällä 2007 ilmaantunutta uutta tietoa pääepäillystäni vaan sen sijaan rikosylikonstaapeli Tapio Santaojalle tuli kiire kohdistaa kaikki tutkinta ensin Kai Tanneriin ja sitten minuun. Pääepäiltyni sai jatkaa elämäänsä rauhassa ja nähdä vuonna 2004 syntyneen lapsensa kasvavan varhaisteiniksi samaan aikaan kuin oma 2004 syntynyt lapseni jäi ensin isättömäksi ja sitten äidittömäksi.

Ratkaisu lähenee

Jonain kauniina päivänä joku poliisi jossain - todennäköisesti jossain muualla kuin Porissa - haluaa vihdoinkin tehdä jotain oikein ja aloittaa kaikessa hiljaisuudessa operaation, joka johtaa oikean murhaajan kiinnisaamiseen ja tuomitsemiseen. Sitten minunkin lapseni saavat taas elää rauhassa ilman tämän raukkamaisen karkurin jälkeensä jättämää väärien syytösten taakkaa.

Ratkaisu lähenee toivottavasti pian myös toisessa väärässä tuomiossa. Tuomion taustoista voi lukea Ari Lahdenmäen kirjoittamassa Long Play -artikkelissa, jonka voi ladata nyt ilmaiseksi pdf:nä tai epubina osoitteessa: https://www.facebook.com/notes/long-play/ilmainen-long-playn-single-taksikuski/1123723587692745

Isoja ja pieniä rikoksia

Vuosia sitten alkanut urkintajuttu on vihdoin tullut syytevaiheeseen. Median kautta saamani tiedon mukaan 55 virkamiestä ympäri Suomen on saanut syytteen. Minun postiluukustani on ropsahdellut vasta osa papereista.

Minä en tätä tutkintaa pyytänyt.

Urkintajuttu lähti liikeelle siitä, että MTV4 oli tehnyt aiheesta kyselyn ja sen jälkeen aloitettiin virallinen poliisitutkinta. Tapasin yhden tutkijoista ollessani vielä vankilassa. Hän kertoi että tutkinta oli työllistänyt pitkäksi aikaa useammankin poliisin.

Minä en vaatinut urkkijoille myöskään rangaistusta, vaan sanoin jättäväni asian syyttäjän harkintaan. Nyt syyttäjät ovat käyttäneet harkintavaltaansa ja lopputulos on se, että täysin samasta rikosepäilystä osa sai syytteen, osa ei.

En ota kantaa siihen, kumpi osa syyttäjistä teki mielestäni oikean ratkaisun.
Vaiko molemmat.

Minulla olisi nyt oikeus vaatia korvausta näiltä 55 urkinnasta kiinni jäänneeltä ihmiseltä. Asianajajani Juha Mannerin mukaan vastaavien tapausten perusteella kohtuullinen korvaus olisi ollut 500 euroa henkilöltä ja 55 henkilöltä se tekisi melkein 30 000 euroa.

En sano, etteikö urkinnan kohteeksi joutuminen tuntuisi jossain määrin pahalta ja etteikö se olisi loukannut minua, mutta suhteutettuna kaikkeen muuhun pahaan se tuntuu kuitenkin aika pieneltä. Minusta olisi kohtuutonta vaatia 500 euroa joltakin, joka on ajattelemattomuuttaan yrittänyt katsoa tietojani ja kaiken lisäksi epäonnistunut siinä, koska materiaali oli salattua. Siispä päätin olla vaatimatta mitään.

Olisin sen sijaan toivonut, että poliisi olisi aikanaan tutkinut minun itseni tekemän rikosilmoituksen Tapio Santaojasta ja muista Porin poliiseista. Minulla oli jo valmiina todisteet mm. esitutkintapöytäkirjan kuvaliitteen väärennöksestä ja muutamasta kuulustelussa esitetystä selkeästä valheesta. Lisäksi olin listannut muita rikosepäilyjä, joihin poliisi olisi voinut hankkia todisteet itse. Kyse oli vakavista rikoksista, mutta mitään niistä ei koskaan tutkittu, ne eivät päässeet syyteharkintaan eikä niitä ole arvioitu minkäänlaisessa tuomioistuimessa.

Olisin toivonut myös, että poliisi olisi jatkanut mieheni murhan tutkintaa. Millä oikeudella valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen löi julkisesti hanskat tiskiin kesken kaiken, vaikka murhan ei pitäisi vanhentua ikinä?

Matti Nissinen, onko niin, että tutkintapyynnöt pitää kierrättää median kautta, jotta niihin suhtaudutaan vakavasti, vaikka kyseessä on niinkin vakava rikos kuin murha?

Ulvilan murhan motiivi

Jukka S. Lahden murhan todennäköisin motiivi poliisin arvion mukaan oli kosto, mutta myös mustasukkaisuutta on joskus vilauteltu. Profiloija Helinä Häkkäsen mukaan tekijällä on todennäköisesti persoonallisuushäiriö ja laukaisevana syynä on voinut olla mikä tahansa pienenkin kuuloinen asia.

Miten tämä kaikki sitten sopii yhteen oman pääepäiltyni kanssa?

Otetaanpa ensin mustasukkaisuus. Pääepäiltyni on liikkunut Turun keskustassa 30.11.2006 avovaimonsa kanssa samaan aikaan kuin Jukka.  Avovaimo oli töissä Luvatalla. Pidän äärimmäisen epätodennäköisenä, että pääepäillylläni olisi ollut mitään todellista syytä mustasukkaisuuteen, mutta kuviteltu syy on tässä tapauksessa ollut ihan yhtä hyvä motiivi kuin todellinen. En lähde sen enempää spekuloimaan, mikä Turussa olisi voinut nostattaa mustasukkaisuuden - vaihtoehtoja riittää. Pääepäiltyni tiedetään joka tapauksessa joskus menettäneen itsehillintänsä ja reagoineen aggressiivisesti mustasukkaisuuden vuoksi. Se ei tietenkään vielä todista mitään, mutta antaa kyllä tilaa spekulaatioille.

Entä sitten kosto? Pääepäiltyni kuului alkupään tutkinnan ydinryhmään, Luvatalta irtisanottuihin. Oman kertomansa mukaan hän ei kuitenkaan ollut koskaan tavannut Jukkaa ja se saattaa hyvin jopa pitää paikkansa. Pääepäiltyni avovaimo ja monet hänen ystävänsä kuitenkin olivat edelleen töissä Luvatalla joulukuussa 2006  ja pääepäiltyni oli puhuttelussa 3.12.2006 tiennyt kertoa, että Jukka oli vaikea tyyppi. Kun tätä peilaa pääepäiltyni menneisyyteen, mahdollinen motiivi alkaa avautua.

Alkuvuonna 2006 pääepäiltyni oli jotenkin vain päätynyt erään iäkkään miehen ovelle. Oman kertomansa mukaan häntä harmitti, koska tämä iäkäs mies oli todella vaikea luonne ja mies oli kohdellut huonosti työntekijöitään.  Pääepäiltyni oli siksi halunnut selvittää asiat miehen kanssa. Iäkäs mies itse on kertonut tarinan hiukan toisella tavalla. Pääepäiltyni oli ilmestynyt oven taakse, kiroillut, tarttunut miestä paidanrintamuksesta ja heiluttanut nyrkkiä miehen kasvojen edessä. Mies oli riuhtaissut itsensä irti, pamauttanut oven kiinni ja soittanut poliisille.

Ei ole tiedossa, oliko fileerausveitsi mukana tälläkin retkellä - ainakaan sitä ei käytetty. Ei ole myöskään tiedossa, oliko Jukan murhaajalla alun perin tarkoitus tulla tappamaan vai ainoastaan "selvittämään asiat". Kiroilua joka tapauksessa kuuluu vielä hätäpuhelun ollessa käynnissä.

Olen oppinut lukuisista oikeudenkäynneistä, että tuomareiden mielestä motiivi ei ole tärkeä - ihmisiä voidaan tuomita jopa elinkautiseen ilman minkäänlaista motiivia. Meille Jukan omaisille motiivi kuitenkin on tärkeä. Siitä lähtien, kun Jukka murhattiin, meillä on ollut vain kaksi kysymystä - kuka ja miksi?

En väitä tietäväni vastausta jälkimmäiseen kysymykseen. Odotan, että murhaaja tulee lopulta kertomaan motiivinsa itse.


Lisää Ulvilan murhan pääepäillystä:
- Mitä tapahtui Turussa 30.11.2006
- Ulvilan murhaajan ääni
- Ulvilan murhaajan vammat
- Ulvilan murhaajan fileerausveitsi
- Ulvilan murhaajan kasvokuva

Matti Nissinen ja paha karma

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen totesi Ulvilan murhajutusta, että sillä on ollut huono karma alusta lähtien. Kaikki mikä voi mennä pieleen, on mennyt pieleen.

Olen samaa mieltä, mutta eri perustein.

Jos hätäkeskuspäivystäjä olisi turhanpäiväisen jaarittelun sijasta kutsunut poliisit paikalle heti ja jos poliisit olisivat olleet vähänkin lähempänä, tekijä olisi jäänyt kiinni kesken puukotuksen, mieheni Jukka S. Lahti olisi jäänyt henkiin ja olisimme molemmat päässeet sairaalasta kotiin hyvissä ajoin ennen joulua.

Valitettavasti näin ei käynyt. Lähin poliisi oli Porissa ja Porista Ulvilaan on sen verran matkaa, että tekijä ehti viimeistellä työnsä ja paeta ennen kuin poliisi saapui paikalle. Tästä voi varmasti syyttää huonoa karmaa - se ei ollut varsinaisesti kenenkään vika.

Sen jälkeen poliisi alkoi tutkia tapausta. Toisin kuin  syyttäjälaitos on antanut ymmärtää, poliisi tutki heti ensimmäisenä epäiltynä minua, kuolleen Jukka S. Lahden vaimoa Anneli Aueria. Minut valokuvattiin ja paitani otettiin talteen ennen kuin lähdin neljäksi päiväksi sairaalaan hengenvaarallisen rintavammani kanssa. Tapahtumapaikka kuvattiin, paikalta otettiin tavanomaiset näytteet ja koko talo tutkittiin monen poliisimiehen ja -naisen voimin. Jokaiselle annettiin oma alue ja kaikki paikat tuli katsottua lastenhuoneita ja kodinhoitohuoneen peränurkkia myöten. Jopa pölyiset vaatepussit kodinhoitohuoneen perällä avattiin ja lattiakaivotkin tarkastettiin. Roskikset, ulkovarastot, auto ja piha-alueet tutkittiin jo heti 1.12.2006.  Tietokoneemme takavarikoitiin. Ystävillemme ja sukulaisillemme soiteltiin ja kyseltiin meistä. Oikeuslääkäriltä kysyttiin, olisivatko uhrin vammat voineet syntyä jo aikaisemmin niin että olisi jäänyt aikaa lavastukselle.

Mitään sellaista ei löytynyt, joka olisi osoittanut minuun, vaikka kokonainen armeija epäluuloisia poliiseja käänsi kaikki kivet ja kannot saadakseen todisteita minua vastaan.

Myöhemmin nämä samat poliisit ovat luetelleet jälkiviisaina joitakin sellaisia yksityiskohtia, joita heidän mielestään olisi voinut tutkia paremmin. Yksi poliisi kertoi tutkineensa vain päällimmäiset roskapussit ja jättäneensä pakastimen pakastepussit avaamatta. Hän tosin oli ollut paikalla vasta viikkoa myöhemmin, jolloin kaikki paikat oli jo tutkittu vähintään kertaalleen, joten hänen tutkimisillaan ei enää ollut suurta merkitystä, Näin syntyi kuitenkin myytti alkupään huonosta tutkinnasta.

Ainoa varsinainen virhe, jonka minä olen löytänyt Juha Joutsenlahden aikakaudelta, on se, että hän luotti rikosylikonstaapeli Tapio Santaojaan. Siinä kohtaa paha karma astui taas peliin.

Varsinaisen tempun paha karma teki kuitenkin KRP:n laboratoriossa. Takkapuun kulmasta eristetty vieraan miehen DNA olikin laboratoriossa työskentelevän KRP:n tutkijan DNA. Voiko tutkinta enää paljon pahemmin mennä pieleen?

Hmm...

Kyllä voi.

Pahasta karmasta pahaan poliisiin ja pahaan syyttäjään

Kuten olen aikaisemmassa kirjoituksessani todennut, Tapio Santaoja sai nykyisen pääepäiltyni oudosta käyttäytymisestä kesäkuussa 2007 sellaista tietoa, että jos minä olisin ollut poliisina, olisin ilman muuta määrännyt hänet hajutestiin ja jättänyt toisen senaikaisen epäillyn näyttelijä Kai Tannerin rauhaan. Tapio Santaoja kuitenkin valitsi toisin.

Hajutestillä on ratkaistu menestyksekkäästi joitakin muita selvittämättömiä henkirikoksia, joten mieheni murha olisi voinut hyvinkin selvitä jo kesällä 2007. Oliko Tapio Santaojan teko pahaa karmaa, huonoa poliisityötä vai tahallista tyrimistä salaisuuksien suojelemiseksi? Kuka tietää.

Varmuudella joidenkin ihmisten tahallinen pahuus tuli kuvioihin mukaan kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun poliisi alkoi ns. rakentaa näyttöä minua vastaan. Jos joskus ehdin ja viitsin, laitan tänne blogiini yksityiskohtaisen esittelyn rekonstruktioiden pahimmista virheistä niin, että niitä voi sitten vaikka käyttää oppimateriaalina tuleville poliisisukupolville, mutta nyt tyydyn vain viittaamaan Vaasan hovioikeuden viimeisimpään tuomioon, jossa se kritisoi näitä rekonstruktioita poliittisesti korrektein sanakääntein. Jostain syystä nämä poliisin loppupään tutkinnan virheet ovat mediassa jääneet lähes huomiotta, kun taas syyttäjälaitoksen syöttämää myyttiä alkupään huonosta tutkinnasta hoetaan melkein jokaisessa jutussa, joka aiheesta on kirjoitettu.

Vieläkin selvemmin mennään pahasta karmasta syyttäjien ja tiettyjen muiden virkamiesten henkilökohtaiseen pahuuteen siinä vaiheessa, kun juttu on mennyt oikeuteen. Ei mene pelkästään pahan karman piikkiin, että jokainen tämän sotkun syntyyn osallistunut henkilö on joutunut jollakin tavalla ummistamaan silmänsä tosiasioilta ja siirtymään faktoista fiktioon. Olen toistaiseksi kirjoittanut lähinnä äänitukija Tuija Niemestä, koska hän on sekä ensimmäinen että myös viimeinen kaikista niistä virkamiehistä, jotka ovat antaneet pahalle pikkusormensa ja vähän enemmänkin, mutta hän ei suinkaan ole ainoa.

Ei sovi unohtaa myöskään eläköitynyttä tutkinnanjohtajaa Pauli Kuusirantaa, jolla oli kiire päästä loistamaan mediassa Ulvilan murhan ratkaisijana jo ennen kuin esitutkinta oli valmis ja ennen kuin edes syytettä oli nostettu.

Paha karmako se lehtien palstoilla rehvasteli? Paha karmako on kylvänyt medialle kaikenlaista väärää tietoa ja luonut ikäviä ennakkoasenteita syytettyjä kohtaan? Paha karmako on ajanut syyttäjiä pitämään kynsin hampain kiinni valheellisista väitteistään ja pitkittämään tätä juttua haalimalla kaikenlaista valenäyttöä, jolla asiaa on taas saatu runnottua eteenpäin?

Kyllä joku syyttäjistä olisi voinut katkaista pahan karman kaulan ihan koska vain.

Syyttäjälaitoksen painajainen

Matti Nissisen mukaan juttu on ollut syyttäjälaitoksen kannalta painajaismainen. Voin vakuuttaa, että se on ollut syytetyn, omaisten ja useiden sivullistenkin kannalta vielä moninkertaisesti painajaismaisempi.

Mitään siitä, mitä syksystä 2008 lähti tapahtumaan minun ja perheeni tuhoksi, ei olisi pitänyt koskaan tapahtua. Sekä minulle itselleni että erityisesti lapsilleni oli hirveä shokki, kun äiti  pidätettiin, vietiin pois ja koko maailma kääntyi äkkiä nurin päin.

Ensimmäisenä talvena lapseni olivat Pienten lasten vastaanottokodissa ja minä olin vankilassa odottamassa vapautumista. Luulimme, että silloin asiat olivat huonosti, mutta silloin asiat olivat vielä hyvin. Lapsillani oli toinen toisensa, isovanhemmat ja muita sukulaisia, jotka olivat heidän tukenaan ja meillä oli toivo paremmasta huomisesta.

Joulun alla Pienten lasten vastaanottokodissa tehtiin kynttilöitä ja lapset toivat niitä minulle vankilaan joululahjaksi. Vankilaan ei saanut kynttilöitä sisälle, joten ne laitettiin muovipussiin ja siirrettiin varastoon odottamaan vapautumista. Siitä joulusta on nyt kulunut kuusi vuotta ja vasta nyt pääsin sytyttämään nämä kynttilät.

Ikävä kyllä minulla ei enää ole lapsia. Vanhin tyttäreni on kasvanut jo aikuiseksi ja kolme nuorinta lastani on eristetty muista sukulaisista sijaisvanhempien suljettuun maailmaan. Lisäksi meidät kaikki on leimattu omituisiksi - minut on leimattu rikolliseksi ja lapseni on leimattu rikosten uhreiksi rikoksista, joita ei ole ikinä tapahtunut. Mikään tästä omituisuudesta ei kuitenkaan ole peräisin meistä itsestämme vaan niistä viranomaisista, jotka tämän sotkun ovat keittäneet kasaan. Kaikki, mikä viranomaistoiminnassa voi mennä pieleen, on mennyt pieleen.

Voihan tästä syyttää pahaa karmaa, mutta sillä pahalla karmalla on myös kasvot ja ne kasvot kuuluvat kaikille niille viranomaisille, jotka ovat tuulen vieminä heittäytyneet mukaan sen sijaan, että olisivat taistelleet pahaa karmaa vastaan.

Osa tätä pahuutta on myös se, että Matti Nissinen ja muut syyttäjät eivät ota vastuuta mistään vaan jättävät syyttömänä syytetyn maineen puhdistamisen muiden harteille ja samalla jättävät hirveän taakan kannettavaksi sekä minulle että minun lapsilleni.

Ulvilan murha - tekijän vammat

Ulvilan murhan tutkinnan alkaessa joulukuussa 2006 poliisi lähti siitä oletuksesta, että tekijä on todennäköisesti itsekin saanut vammoja. Vammoja on voinut tulla kamppailun yhteydessä tai vammoja on voinut tulla rikotun takaoven ikkunan läpi kulkiessa.

Ikkunan terävistä lasinkulmista otettiin dna-näytteitä siltä varalta, että niihin olisi uhrin veren lisäksi tarttunut myös tekijän omaa dna:ta. Tekijä oli kuitenkin sen verran hyvin pukeutunut, ettei lasin pinnalta löytynyt muuta kuin lasinpalojen repimää tummaa polyesterkuitua.

Viime vuosien aikana poliisi on kiinnittänyt huomiota erityisesti yhteen näistä terävistä lasinpaloista - siihen jonkan viereen oli jäänyt jonkinlainen hapuileva verijälki näppylähanskasta. Nimenomaan tähän kohtaan liittyen verijälkitutkimuksen alkeiskurssin käynyt rikosylikonstaapeli Mika Tauru Helsingin poliisista on käynyt oikeudessa näyttämässä oikein rautalangasta vääntäen, että jos tekijä olisi laittanut kätensä tähän poistuessaan, tekijä olisi varmastikin loukannut itsensä terävän lasinreunan painuessa ranteeseen.

Vaikka Mika Taurun pätevyydestä voidaan olla montaa mieltä, tämä ajatuskuvio kuulostaa kieltämättä järkevältä ja mahdolliselta.

Poliisin rekonstruktiot ovat tosin osoittaneet, että on yhtä monta tapaa poistua ikkunasta kuin on yrittäjääkin, ja että käsi voi heilahtaa kauas terävien kulmienkin taakse. Kukaan kiipeilijöistä ei tiettävästi loukannut itseään, mutta toisaalta jokaista heistä muistutettiin erikseen työturvallisuudesta. Lisäksi oveen oli kiinnitetty vanerista leikattu reunus lasin suojaksi.

Aidossa tilanteessa tekijällä ei todennäköisesti ollut huoli työturvallisuudesta vaan kiire päästä pakoon, joten olen samoilla linjoilla Mika Taurun ja muiden poliisien kanssa siinä, että tekijä on todennäköisesti saanut vammoja. Vaikka tekijän suojapuku on eristänyt ihon raapivasta pinnasta, on todennäköistä, että terävän lasin viilto on jättänyt vähintäänkin jonkinlaista pintanaarmua vaatteiden läpikin.

Koska Mika Tauru katsoo tehtäväkseen keksiä jotain näyttöä Anneli Aueria vastaan, Mika Taurun logiikalla tämä on todiste lavastuksesta. Logiikka on lievästi sanoen outo. Jos ison miehen kättä olisi melkeinpä mahdotonta vääntää sinne itseään loukkaamatta, miten lavastaminen olisi onnistunut 170-senttiseltä naiselta ilman vammoja? Ja miksi ihmeessä olisi pitänyt tehdä vielä ylimääräisiä lavastettuja jälkiä näinkin hankalaan paikkaan, kun ovessa oli aidotkin jäljet?

Anneli Auerin - siis minun - kädet ja käsivarret on tutkittu eikä niissä ollut vammoja.

Ulvilassa asui siihen aikaan kuitenkin eräs mies, jolla on todettu sopivia vammoja juuri sopivissa paikoissa ja juuri sopivaan aikaan eli joulukuun alussa vuonna 2006. Niistä on otettu kuviakin. Osa vammoista näkyy kuvissa paljaina, osa on ollut siteen alla piilossa vasemman käden ranteessa.



Voisin lyödä vetoa, että Mika Taurulle ei ole näytetty näitä kuvia. Ei niitä haluttu näyttää minullekaan, vaikka lisätutkinnassa nimenomaan kysyin niitä. Ovathan kuvat varsin kiusallisia Porin poliisin kannalta, koska vammat ovat juuri sopivilla kohdilla ja koska näkyvien vammojen osalta kuvista voi todeta myös sen, että selitykset ja vammat eivät vastaa toisiaan. Digikuvia näistä vammoista odottelen edelleen, vaikka asiasta tehdyn selvityksen mukaan ne olisi annettu kaikille osapuolille jo oikeudenkäynnin aikana, vaikka kukaan osapuolista ei ole niitä kuitenkaan koskaan saanut.

Nämä vammat on todettu samalla henkilöllä, joka kävi Turussa 30.11.2006 samaan aikaan kuin Jukka ja jonka kasvonpiirteet ja pituus vastaavat tekijää. Hänellä oli ollut aikaisempaakin häiriökäyttäytymistä itseään vanhemman esimiesasemassa olevan mieshenkilön kanssa. Miehellä oli kova kunto ja suuret luulot itsestään, mutta huono itsehillintä. Tämä on se sama mies, joka asui melkein Tapio Santaojan naapurissa  ja jota Tapio Santaoja ei halunnut tutkia.

Nähtäväksi jää, tuleeko Mika Tauru todistamaan terävien lasinkulmien ja rannevammojen yhteydestä myös siihen oikeudenkäyntiin, jossa oikea mies tuomitaan Ulvilan murhasta, jos joskus niin pitkälle päästään. Nyt kun korkein oikeus vihdoin laittoi pisteen vuosia jatkuneille harharetkille, on täysin mahdollista, että oikea tekijä vielä saadaan kiinni.

LINKKI:

- Turumurre: Murhaajan poistuminen rikotusta ikkuna-aukosta,
jälkien perusteella tehty kuvaesitys murhaajan poistumisesta

Tapio Santaoja - Pauli Kuusirannan hämäräperäinen taustamies

Satakunnan Kansassa uutisoitiin 6.9.2015 asuntomurrosta yöllä kello 3:20 Ulvilassa tyhjillään olleeseen omakotitaloon. Tutkintaa johtanut rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja Lounais-Suomen poliisista on heti osannut kertoa, että kyse ei ole oman kylän pojista vaan tekotavan perusteella murtautujat ovat tulleet kauempaa.

Eihän nyt kukaan ulvilalainen sellaista tekisi. Ei ainakaan kello 3:20 aamuyöllä - siihen aikaan Ulvilassa kaikki ovat nukkumassa.

Tapio Santaoja sen tietää. Onhan hänellä itselläänkin omakotitalo Ulvilassa.

Meilläkin oli omakotitalo Ulvilassa ja meillekin murtauduttiin sisään aamuyöllä 1.12.2006. En tiedä, missä Tapio Santaoja silloin oli, koska kukaan ei ole kysynyt häneltä. Ei häneltä saatu myöskään DNA-näytettä silloin, kun oletuksena oli, että takkapuun kulmasta löytynyt DNA todennäköisesti olisi peräisin tekijältä.

Tiedän vain, että Porin poliisissa Tapio Santaoja ei ollut juuri sillä hetkellä. Hän tuli takaisin poliisin palvelukseen keväällä 2007 ja minut hän tapasi ensimmäisen kerran saman vuoden kesällä, kun hän tuli näyttämään minulle valokuvia, joiden joukossa oli myös kuva porilaisesta näyttelijästä Kai Tannerista, jota poliisi silloin epäili tekijäksi.

Ensivaikutelmani Tapio Santaojasta oli neutraali. Hän ei herättänyt minussa erityisen positiivisia tai negatiivisia tunteita.

En silloin aavistanut, että tämä tapaaminen oli ratkaiseva sysäys, joka teki minusta ihanteellisen uhrin Tapio Santaojan päivänvaloa kestämättömälle vehkeilylle, jonka ensimmäinen uhri oli Kai Tanner.

Kun Tannerin jutusta ei tullut mitään, minusta tuli seuraava uhri.

Pauli Kuusirannan oikea käsi

Kun komisario Juha Joutsenlahden aika tutkinnanjohtajana päättyi loppukesällä 2008 ja tilalle tuli Pauli Kuusiranta, Tapio Santaoja sai vapaat kädet toteuttaa itseään.

Käytännössä se merkitsi sitä, että mieheni Jukka S. Lahden murhan selvittäminen päättyi kuin seinään. Olen lukenut kaikki tuon ajan paperit, ja tosiaankin - ketään oikeasti mahdollista epäiltyä ei tutkinnanjohtajan vaihduttua enää ole tutkittu.

Pauli Kuusiranta hyväksyi sen, että kun ei syyllistä löytynyt, tehdään sellainen.

Tapio Santaoja oli jo löytänyt sopivan ehdokkaan - nainen joka ei tykkää siivota ja joka ei ole oman kylän tyttöjä, Anneli Auer, Jukka S. Lahden vaimo.  Vaimolla oli suuri kannatus niiden rivipoliisien keskuudessa, jotka olivat olleet mukana jossain vaiheessa tutkintaa, mutta joilta puuttui kokonaiskäsitys selvitetyistä asioista.

Tosin Tapio Santaojalla oli lukuisten kuulustelujen ansiosta hyvin tiedossa, että Jukka oli niin hyvä ja omistautunut perheenisä, että se oli joidenkin mielestä jopa ärsyttävää, eikä Annelistakaan ollut kellään pariskunnan tutulla tai sukulaisella mitään pahaa sanottavaa. Annelilla ei ollut mitään syytä tappaa Jukkaa.

Rikosylikonstaapeli Tapio Santaojalla oli kuitenkin taskussaan pari valttikorttia: Anneli Auer oli vaimo, ja vaimosta on aina helppo tehdä syyllinen, Kuka sitä tietää, mitä tapahtuu neljän seinän sisällä. Sellaista sattuu.

Toinen valttikortti oli Anneli Auer itse. Tapio Santaoja oli tavannut minut ja nähnyt minussa heti suurta potentiaalia: olin hänen mielestään samanlainen kuin hänen oma vaimonsa. Siitä päätellen hänen vaimonsa on ilmeisesti yhtä kiltti, sinisilmäinen ja helposti vedätettävä kuin minäkin.

Koska mitään näyttöä ei ollut eikä voinutkaan olla, sitä alettiin tehdä.

Jo syksyllä 2008 tehtiin rekonstruktioita mm. lasin rikkomisesta ja ovesta kiipeämisestä. Rekonstruktio osoitti selkeästi, että ikkuna oli rikottu ulkoapäin, mutta Tapio Santaoja keksi, että tämän pikku ongelman voisi kiertää kauempana olevalla yksittäisellä lasinpalalla. Olisihan se yksi pala voinut vaikka lentää sisältäkin päin.

Kiipeilyrekonstruktiot osoittivat, että isokokoinenkin mies mahtuu hyvin kulkemaan rikotusta ikkuna-aukosta, mutta koska kaikille se ei ollut ihan yhtä helppoa, tämänkin voisi röyhkeästi kääntää osoittamaan jotain ihan muuta kuin totuutta. Ainakin sitä voisi yrittää.

Jossain vaiheessa Tapio Santaoja keksi, että hätäpuhelutallenteelta ei kuulu sellaisia ääniä, joita voisi kuvitella kuuluvan. Järjestettiin äänirekonstruktio, jossa pojat panivat talon rytisemään ja tehtiin kaikenlaisia muitakin ääniä, joista osa saatiin kuulumaan, osa ei. Äänirekonstruktio videoitiin, mutta koska vertailu videoihin ilmeisesti osoitti, että aika paljon ääniä häviää matkalla, nämä videot ovat myöhemmin kadonneet jäljettömiin.

Mukana äänirekonstruktiossa oli KRP:n surullisenkuuluisa Tuija Niemi.

Lisäksi Tuija Niemi  laati Tapio Santaojan pyynnöstä konstaapeli Holapan toimittamalta CD-levyltä täysin uuden litteroinnin, jossa ulkopuolisen tekijän äänet muutettiin Jukan ääniksi ja laitettiin Annelin suuhun uusi sana  (u)ole, jota kukaan muu ei ollut aikaisemmin kuullut.

Enää oli jäljellä yksi vaihe. Piti saada Anneli Auer itse uskomaan, että hän oli surmannut miehensä ja kokenut sen jälkeen muistinmenetyksen. Sitten hänet pitäisi saada tunnustamaan.

Tapio Santaoja on sellainen luontainen helppoheikki ja manipuloinnin mestari, että Anneli Auer oli aivan yhtä helppo puhua päästään pyörälle kuin KRP:n Tuija Niemikin.

Tajusin tulleeni huijatuksi vasta muutamaa viikkoa myöhemmin - nopeammin kuitenkin kuin Tuija Niemi, joka ei ilmeisesti ole tajunnut sitä vieläkään.

Taas tehtiin Tapsat

Olen myöhemmin saanut selville Tapio Santaojan epärehellisyydestä paljon muutakin. Aina, kun jostain nousee esiin kyseenalaista uutta näyttöä, outoja asioita puhuvia uusia todistajia tai omituisia lausuntoja, yleensä niiden takaa näyttää paljastuvan sama vanha Tapio Santaoja.

Vaikka kuulin syksyllä 2011 kotietsinnän yhteydessä paikalla olleelta turkulaiselta poliisilta, että hänen tietojensa mukaan Tapio Santaoja oli siirretty syrjään tutkinnasta, sain myöhemmin havaita, että näin ei suinkaan ollut. Tapio Santaoja veteli naruja takapiruna ihan niinkuin ennenkin ja toimi kenraalina myös lasten kertomuksista nousseessa uudessa seksuaalirikos- ja pahoinpitelyhaarassa, kuten uuden tutkinnan puhtoiseksi keulakuvaksi nostettu konstaapeli Jouni Kostensalo on oikeudessa myöntänyt.

Olen tehnyt Tapio Santaojasta rikosilmoituksenkin, mutta ilmoitus sysättiin syrjään vähin äänin. Vaikka esimerkiksi valehtelusta ja esitutkintapöytäkirjan kuvaliitteen väärentämisestä on olemassa ihan konkreettista näyttöä, poliisirikosten hautaajana tunnettua kihlakunnansyyttäjää Tapio Mäkistä virkarikos ei hetkauttanut.

Tapio Santaojan bravuuri on oikean tiedon vaihtaminen vääräksi, mikä tulee esiin kautta linjan sekä suoraan että epäsuorasti.

Suoralle toiminnalle on jo kehittynyt oma termikin: "tehdä Tapsat". Jos jostakin näyttää puuttuvan jotakin materiaalia ja sen tilalle on kopioitu moneen kertaan täysin merkityksetöntä tietoa, on mitä ilmeisemmin tehty Tapsat.

Näin oli tehty esitutkintapöytäkirjan kuvaliitteelle, mutta olen huomannut saman ilmiön myös lukiessani pöytäkirjasta poisjätettyjä kuulusteluja ja tutkiessani Porvoon poliisin työvuorolistoja. Viimeksi huomasin nyt tänä syksynä, että myös Tuija Niemen ja FBI:n kirjeenvaihdolle vuodelta 2009 oli tehty Tapsat.

Mitähän kaikkea muuta Tapsa on ehtinyt tehdä, mitä kukaan ei ole vielä huomannut?

Motiivi hakusessa

Tapio Santaojan motiivi on minulle epäselvä. Onko kyse vain siitä, että minä en ole oman kylän tyttöjä ja että minä vaikutin hänestä aidosti oudolta? Vai onko takana jotain muuta?

Ainakaan ei voi olla kyse julkisuudesta, koska Tapio Santaoja ei ole halunnut tuoda itseään esiin tämän jutun yhteydessä toisin kuin eläköityvä tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta, joka patsasteli aikanaan mediassa Ulvilan murhan ratkaisijana jo ennen kuin syytettä oli edes nostettu.

Ehkä syy on oikean murhaajan suojelu syystä tai toisesta. Tai ehkä Tapio Santaojalla on tämän lisäksi muitakin salaisuuksia suojeltavana, jotka tutukinnan jatkuessa olisivat saattaneet paljastua.

Lukiessani viime syksynä pöytäkirjoista pois jätettyjä papereita, minulle selvisi paitsi se, kuka Ulvilan murhaaja todennäköisesti on, myös se, että tämä murhaajaksi epäilty mies on Tapio Santaojan erityisessä suojelussa. Kesäkuussa 2007 Tapio Santaoja sai nimittäin ulvilalaista pubinpitäjää kuulustellessaan niin  mielenkiintoisen vihjeen tästä henkilöstä, että sen olisi ilman muuta odottanut johtavan lisätutkintaan kyseisen henkilön kohdalla.

Tapio Santaoja ei kuitenkaan tehnyt mitään, vaan päin vastoin juuri tässä kohdassa hänelle tuli kiire löytää joku muu epäilty. Noin viikon sisällä em. kuulustelusta Porin poliisi oli Santaojan ehdotuksesta tekemässä porilaisesta näyttelijästä täysillä syyllistä, vaikka tämä toinen mies olisi ollut moninkertaisesti parempi epäilty.

Epäilin jo syksyllä 2014, että Tapio Santaoja ja oma epäiltyni ovat tuttuja keskejään. Tämä epäily vahvistui myöhemmin. Lisäksi selvisi, että Tapio Santaoja ja murhaepäilty asuivat vain parin kadunvälin päässä toisistaan.

Onko kyse vain siitä, että oman kylän poikia ei epäillä - eikä varsinkaan naapuria - vai onko takana vielä jotain muuta?

Miksi Tapio Santaoja oli välillä töissä muualla, mutta palasi takaisin Porin poliisiin keväällä 2007?

En osaa vastata näihin kysymyksiin, mutta yksi asia on varma: olipa takana joku suurempi kuvio tai ei, Tapio Santaoja edustaa minulle sellaista epärehellisen poliisin perikuvaa, joita olin luullut olevan vain amerikkalaisissa elokuvissa - ei täällä koti-Suomessa, ei samassa kylässä  eikä ainakaan omassa naapurustossa.

Niin sinisilmäinen minäkin joskus olin.

Linkkejä

- Satakunnan Kansa 6.9.2015: Uutinen asuntomurrosta Ulvilassa
- Tapio Santaoja / anneliauer.com
- Tapio Santaoja / niinaberg.com
- Tuija Niemi

Kalle Kulmala - Suomen Christer van der Kwast

Kun tätä juttua käsiteltiin ensimmäistä kertaa Porin käräjäoikeudessa keväällä 2010 pidin syyttäjä Kalle Kulmalan käyttäytymistä kohtalaisen asiallisena toisin kuin hänen iäkkäämmän kollegansa Jarmo Valkaman käytöstä.

Jarmo Valkama pelleili, viihdytti tuomareita vitseillään ja heitti samalla hiekkaa tuomareiden silmille tarjoillen räikeästi vääristeltyjä puolitotuuksia ja suoranaisia valheita. Kalle Kulmala puolestaan esiintyi hillitysti ja pysyi asiassa. Keväällä 2011 Vaasan hovioikeuden viimeisessä istunnossa Kalle Kulmala näytti jopa siinä määrin vaivautuneelta, että tulkitsin sen noloudeksi. Arvelin, että Kalle Kulmala tunsi suurta myötähäpeää kuunnellessaan  Jarmo Valkaman loppupuheenvuoroa. Täytyihän Kalle Kulmalan tietää, että se oli pelkkää bluffia ja täytyihän hänen ymmärtää, että todennäköisesti myös hovioikeuden tuomarit olivat tajunneet sen.

Myöhemmin Jarmo Valkama vetäytyi koko jutusta vedoten eläkkeelle jäämiseen, vaikka ei hän oikeasti mennytkään eläkkeelle. Ehkä hänen omatuntonsa heräsi tai ehkä hänet vain siirrettiin syrjään. Ehkä hän oli ollut liian rehellinen paljastaessaan Pekka Lehdon dokumentissa, että syytetyksi tulemiseen riittää ihan vain fifty-fifty mahdollisuus, että joku kenties saattaisi olla syyllinen. Tai sitten ei.

Pahempi kuin Valkama

Syksyllä 2014 Vaasan hovioikeudessa sain tavata uudistuneen Kalle Kulmalan - hänestä oli tullut uusi Jarmo Valkama. Samat valheet, samat vääristelyt, sama toisto- ja väsytystaktiikka. Jopa osa Jarmo Valkaman maneereista oli tarttunut Kalle Kulmalalle. Vain parta ja Jarmo Valkaman hyvä huumorintaju puuttuivat.

Likaisen pelin pelaajana Kalle Kulmala lopulta jopa ylitti edeltäjänsä. Siinä missä Jarmo Valkama oli ainakin minun arvioni mukaan pelkästään piittaamaton ja vastuuton käyttäessään ihmisiä pelinappuloinaan, Kalle Kulmala on ollut kylmäverisen häikäilemätön.

En tiedä, keneltä idea oli alun perin lähtöisin - ei välttämättä Kalle Kulmalalta itseltään -  mutta tuli aloite keneltä tahansa, Kalle Kulmalan ei olisi ollut pakko mennä mukaan kiusaamaan ulvilalaista fysioterapeutti Pirjo Koivistoa. Koivisto toimi kuten kuka tahansa rehellinen ja vastuuntuntoinen ihminen tuodessaan esiin tärkeinä pitämiään asioita niin hyvin kuin osasi ja muisti. Pirjo Koivisto ei tehnyt mitään väärää. Siitä huolimatta Kalle Kulmala täysin tietoisesti aiheutti turhaa kärsimystä vanhalle ja sairaalle ihmiselle käynnistämällä tätä vastaan aiheettoman poliisioperaation ihan vain siksi, että Kalle Kulmalalla on syyttäjänä valta tehdä niin.

Syyttäjällä on valta katsoa läpi sormien kaikkia niitä, jotka kertovat syyttäjän kantaa myötäileviä tulkintoja tai suoranaisia valheita oikeudessa syyttäjän todistajina. Samaan aikaan syyttäjällä on myös valta kostaa kaikille niille, jotka tulevat hänen tielleen. Tätä valtaa Kalle Kulmala on väärinkäyttänyt.

Tältä pohjalta en loppujen lopuksi ollut kovin yllättynyt siitä, että Kalle Kulmala päätti vielä kerran lähteä kolkuttelemaan korkeimman oikeuden ovia kärsittyään tappion Vaasan hovioikeudessa. Olisi ollut todella miehekästä Kalle Kulmalalta todeta, että näin tässä nyt kävi, oikeus voitti ja se oli siinä. Vaatii kanttia myöntää olleensa väärässä. Sitä kanttia ei Kalle Kulmalalta kuitenkaan löytynyt.

Varsinainen rimanalitus oli tarttua kapellimestari Raine Ampujan heittämään syöttiin. Jos Kalle Kulmala olisi vähääkään uskonut, että Raine Ampujan ajatuksissa olisi jotain perää, hän olisi hankkinut lausunnon oikeilta ammattilaisilta kuten FBI:ltä tai joltakin kotimaiselta äänilavastuksen ammattilaiselta, kuten Jussi-palkinnon voittaneelta äänisuunnittelija Micke Nyströmiltä. Kalle Kulmala kuitenkin ymmärsi, että ainoa mahdollisuus saada tästä ideasta kehitettyä jotain on tilata lausunto sellaiselta taholta, joka ei ymmärrä liikaa mutta jolla on syyttäjän kannalta oikea asenne - siis Ampujalta itseltään.

Olen yrittänyt puolustaa Kalle Kulmalaa sillä, että hänellä oli työparinaan jutun Turun haaran parissa kunnostautunut syyttäjä Paula Pajula, joka on häikäilemättömyydessään ihan omaa luokkaansa.

Voin kuvitella Paula Pajulan päätelleen, että molemmissa jutuissa olisi syyttäjien kannalta etua, jos jopa pähkähullun nauhoituskertomuksen saisi kuulostamaan uskottavalta. Yksittäisen kapellimestarin omat ajatukset eivät ehkä riittäisi, mutta jos kasattaisiin kapellimestarin tuttavapiiristä  joukko samanhenkisiä "huippuasiantuntijoita", hämäys saattaisi mennä läpi. Tällä taktiikalla Paula Pajula sai Turussakin ajettua läpi muun muassa näkymättömiin viiltelyjälkiin perustuvan pahoinpitelytuomion, joten sama voisi onnistua myös äänien kanssa.

Kuulemma Kalle Kulmalalla on todella pahana ja häikäilemättömänä tunnettu isä ja Kalle Kulmala on isänsä poika. En tiedä, onko tämä totta. Ehkä Kalle Kulmala on halunnut miellyttää omaa isäänsä tai ehkä hän on ollut Paula Pajulan tossun alla tai ehkä hän on itsekin paha.

Tai ehkä tässä on takana jotain muuta, mitä en vielä tiedä enkä ehkä koskaan saakaan tietää.

Seuraukset Kalle Kulmalan toimista ovat joka tapauksessa hyvin ikävät.

Suomen Christer van der Kwast

Lukiessani kesällä Hannes Råstamin kirjaa Kuinka tehtiin sarjamurhaaja en voinut olla ajattelematta, että Kalle Kulmalasta on nyt tulossa Suomen Christer van der Kwast.

Syyttäjä Christer van der Kwast ajoi läpi Ruotsissa useita tuomioita  mielisairaalassa tehtyjen murhatunnustusten perusteella yhteistyössä kyseenalaisia kuulustelumenetelmiä käyttäneen poliisin ja mielisairaalapotilaan juttuihin hurahtaneiden b-luokan asiantuntijoiden kanssa. Koko ajan olisi ollut tarjolla myös vastanäyttöä, joka olisi osoittanut syytteet vääriksi jo ennen Ruotsin suurimman oikeusskandaalin syntyä, mutta kaikki tämä vastanäyttö ohitettiin ja sen olemassaolo salattiin.

Kun Thomas Quick alias Sture Bergwall lopulta todettiin syyttömäksi, Christer van der Kwast oli vielä silloinkin haluton myöntämään ajaneensa vääriä tuomioita.

Miten voi olla niin vaikea myöntää olleensa väärässä?

Sama näyttää nyt toistuvan Kalle Kulmalan kanssa. Alusta asti on ollut selvä näyttö siitä, että Anneli Auer ainakaan ei voi olla murhaaja jo ihan silläkin perusteella, että aikaa todisteiden hävittämiseen ei yksinkertaisesti ole. Aikaa ei olisi tullut edes taustanauhan avulla, koska tappavat iskut on oikeuslääkärin mukaan annettu vain minuutteja ennen ensipartion saapumista - ei tunnin tai kahden, kuten syyttäjä on halunnut uskotella.

Välittämättä faktanäytöstä Kalle Kulmala tarttuu hulluimpaankin oljenkorteen ja yrittää soutaa sillä hukkuvaa laivaa eteenpäin. Samalla hän viivyttää jutun selviämistä ja suojelee oikeaa tekijää. Oikea murhaaja on saanut nauttia vapaudesta, jatkaa harrastuksiaan ja viettää aikaa lastensa kanssa kaikki nämä vuodet, jotka minulta ja lapsiltani on riistetty.

Ainoa asia, jonka murhaaja on menettänyt, on mielenrauha. Senkin hän ehkä lopulta saisi takaisin, jos juttu selviäisi ja hän saisi tilaisuuden sovittaa tekonsa kärsimällä siitä rangaistuksen.

Oikeastaan Kalle Kulmalassa ja murhaajassa on paljon samaa.

Murhaajassa ei ole riittävästi miestä tunnustamaan tekoaan. Syyttäjässä ei ole riittävästi miestä kääntämään väärää suuntaa. Ja tässä sitten ollaan.

Linkkejä

Ruotsin suurin oikeusskandaali:
- Wikipedia: Sture Bergwall alias Thomas Quick

Anneliauer.com:
- Kalle Kulmala ja muut syyttäjät

Niinaberg.com:
- Kalle Kulmala ja muut syyttäjät

Kommentteja mediassa Kalle Kulmalan viimeisimmästä hämäysyrityksestä:

- Longplay: Syyttäjän avaintodistaja on amatöörisalapoliisi

- Auerin asiantuntija: Nauhalta kuuluu selkeästi toinen miesääni (IL)
- Auerin vastine syyttäjien uusiin todisteisiin: "Äänitysväitteessä ei ole järkeä (IL)
- Auerin puolustus uusista äänitutkijoista: Ryhmä täysin hakoteillä (MTV3)
- Longplay:Ulvilan murhaa ratkoo nyt kapellimestari