Kuulumisia

Tervehdys muuttokuorman keskeltä!

Olen saanut lähes kaikki tavarat paikoilleen, mutta olohuoneessani on vielä laaja kasa oikeusjuttuihin liittyvää paperia, CD- ja DVD-levyjä sekä lehtileikkeitä, jotka odottavat lopullista sijoituspaikkaansa. Joudun kantamaan ihan kirjaimellisesti mukanani sitä valtavaa taakkaa, joka kahden eri haaran oikeustaisteluista on vuosien varrella kertynyt.

Asunnon remontti on vielä kesken. Kesken on myös moni muu asia. En voi heittää pois yhtäkään paperia, ennen kuin molemmat jutut on selvitetty pohjia myöten.

Murhaaja on edelleen vapaana. Olen kerännyt loppusilausta vaille olevan muistion murhaepäiltyyni liittyen. Syy, miksi aineisto on jäi toistaiseksi lepäämään on se, että poliisiviranomainen, jonka kanssa aiheesta keskustelin, oli sitä mieltä, että aika ei ole nyt kypsä jutun uudelleen avaamiseen. Tutkinta on edelleen niiden porilaisten poliisien käsissä, joiden etu on oman omanarvontunsa vuoksi pitää oikea totuus haudattuna. Koska sama joukko on levittänyt omaa "sisäpiirin tietoaan" myös muualle poliisivoimiin KRP:tä myöten, kukaan ei halua koskea juttuun kepilläkään. Jos haluaisikin, kukaan ei halua Juha Joutsenlahden kohtaloa.

Pinnan alla kuitenkin kytee ja poliisiviranomainen oli sitä mieltä, että aikanaan tuulet kääntyvät ja tulee selvitys siitä, mikä Ulvilan surman tutkinnassa Pauli Kuusirannan kaudella meni pieleen ja samassa yhteydessä herää myös kiinnostus siihen, kuka oli se äärilaitojen mies, joka surmasi raa´asti perheen isän ja on onnistunut välttelemään kiinni jäämistä kaikki nämä vuodet. Silloin on aika vetää muistio esiin.

Kesken on myös jutun toinen haara, jonka lainvoimainen väärä tuomio on edelleen purkamatta. Tulen palaamaan tähän aihepiiriin myöhemmin blogissani.

Tällä kertaa kirjoitan ihan vain siksi, että blogini kommenttiosion kautta olen saanut aina silloin tällöin kyselyjä siitä, milloin aion jatkaa blogiani ja että kertoisin edes kuulumisiani, jos ei oikeusjutuista ole mitään uutta kerrottavaa.

Olen kevään jälkeen ottanut hieman etäisyyttä oikeustaisteluun ja yrittänyt tehdä välillä muita asioita. Viisi vuotta vankilassa on pitkä aika ja pelkästään netissä ja muualla tapahtunut tekninen kehitys on ollut niin valtavaa, että minulta on mennyt pari vuotta aikaa päästä edes joten kuten nykyhetken tasalle.

Lisäksi olen joutunut rakentamaan elämääni uudestaan lähes tyhjjästä. Kun vapauduin keväällä 2015 vankilasta koevapauteen, olin menettänyt työni, perheeni, omaisuuteni ja toimeentuloni. Olin suurin piirtein samassa tilanteessa kuin 20-vuotiaana muuttaessani pois kotoa, paitsi että silloin oli koko elämä edessä päin - nyt moni asia on jäänyt lopullisesti taakse päin. Henkisesti raskainta on ollut kestää lasteni menetys tietäen, että sitä menetystä mikään ei tule koskaan koskaan korvaamaan eikä sitä aikaa saa takaisin.

Kun viime syksy meni kirjani julkistamiseen liittyviin tilaisuuksiin, tämä syksy on mennyt muuton ja remontoinnin merkeissä, joten aika on ollut kortilla. Nyt alkaa hiukan helpottaa. Kirjastani ilmestyi tänä syksynä uusi pokkaripainos päivitetyin loppusanoin ja sitä on saatavilla mm. Into-kustantamon nettikaupasta niille, jotka eivät ole vielä ehtineet lukea Murhalesken muistelmia.

Tarkoitukseni on jatkaa blogia syksyn ja talven aikana. Moni asia on vielä käsittelemättä, joten tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan myöhemmin!

Vuosikatsaus 2016

Vuosi 2016 merkitsi vihdoin loppua poliisin ja viranomaisten vuosia jatkuneelle vainolle, jonka kohteena olin ollut syksystä 2008 lähtien. Korkein oikeus ei enää myöntänyt valituslupaa syyttäjälle murhajutussa. Pitkittynyt oikeusmurhakierre päättyi murhajutun osalta siihen.

Valitettavasti samaa ei voi sanoa murhajutun sivutuotteena syntyneestä SERI-oikeusmurhavyyhdistä, jota ei saatu purettua vieläkään. Juttu joutui "nuorisojaoston" käsiin, joka typeryyttään, ylimielisyyttään tai sitten ylemmältä taholta tulleen määräyksen vuoksi laittoi purkuhakemuksen läpihuutojuttuna arkistoon. Perusteluista näki, ettei KKO:n nuorisojaosto ollut tajunnut lasten kertomusten luotettavuuden arvioinnista yhtään mitään. Tuskin se edes vaivautui lukemaan purkuhakemuksen liitteenä olleita asiantuntijalausuntoja.

Taistelu väärän SERI-tuomion purkamiseksi jatkuu siis edelleen.

Myös murhajuttu jatkuu. Sain nyt joulukuussa vielä yllättävältä taholta uutta tietoa pääepäillystäni, josta muiden jo aikaisemmin tiedossani olleiden seikkojen ohella keskustelin vähän ennen joulua erään poliisin kanssa.

Tämän poliisin mielestä pääepäiltyni pitäisi ehdottomasti saada tutkittvaksi, mutta aika ei välttämättä ole paras mahdollinen juuri nyt. KRP:llä on niin paljon väärään tietoon perustuvaa väärää asennetta, että sinne juttua voi olla tällä hetkellä hankala saada. Kunhan tulee oikea hetki, murhalla on kuitenkin kaikki edellytykset tulla selvitetyksi. Poliisin keinovalikoimiin kuuluu menetelmiä, joita pääepäiltyyni voisi hyvin soveltaa. Poliisi kehotti minua olemaan kärsivällinen.

Murha ei vanhene. Virkarikos sen sijaan vanhenee. Törkeä virkarikos vanhenee kuitenkin vasta 10 vuodessa. Siispä on täysin mahdollista, että Tapio Santaoja ja Tuija Niemi saadaan vielä kiinni virkavirheistään, joita on äärimmäisen vaikea uskoa pelkäksi vahingoksi.

Vuoden henkilökohtainen kohokohtani oli hetki, jona sain vihdoin kirjani Murhalesken muistelmat valmiiksi. Kaikkien näiden vuosien jälkeen työkykyni ei ole enää entisensä ja pelkästään kirjoittaminen oli voimia vievä kokemus. Kun kirjoitin, jouduin elämään kaikki kammottavat tapahtumat uudestaan.

Samoin kirjan julkaisuun liittyvät esiintymiset olivat valtava haaste. En olisi koskaan arvannut, että tulisin vielä esiintymään satojen ihmisten edessä Suomi-Areenassa, TV:n keskusteluohjelmissa tai Helsingin kirjamessuilla, koska olen aina kammonnut esiintymisiä. Selvisin joka tapauksessa hengissä näistäkin tilaisuuksista ja olen tyytyväinen, että uskalsin lähteä.

Arvasin jo etukäteen, että kirjani tulisi kohtaamaan suurta vastustusta niissä piireissä, joissa ei ole ollut halua horjuttaa ennakkouskomuksia. Siihen nähden kirjani on myynyt erittäin hyvin. Parhaimmillaan se oli Akateemisen kirjakaupan ykkönen, Mitä Suomi lukee -listan kuudennella sijalla ja se on myynyt hyvin myös äänikirjana. Olen saanut hyvää palautetta lukijoilta sekä kasvotusten että blogin välityksellä. Tarkoitukseni oli kirjoittaa kirja, joka oikoisi tiettyjä vääriä käsityksiä, mutta olisi lukijalle myös mieleen jäävä lukuelämys. Tunnen onnistuneeni molemmissa.

Kiitokset kaikille niille, jotka ovat antaneet myönteistä palautetta tai olleet muuten vain hengessä mukana. Erityiskiitokset Niinalle, joka on jaksanut kuunnella murheitani pitkillä kävelylenkeillä!

Kiitokset myös sille kouralliselle ihmisiä, jotka ovat kirjoittaneet blogiini jotain negatiivista. Kiitos, että olen saanut olla se ylivuotoviemäri, joka on saanut auttaa sinua jaksamaan omien murheittesi kanssa omassa elämässäsi!

Oikeustaistelu ja blogin kirjoittaminen jatkuvat edelleen. Hyvää uutta vuotta 2017!

SERI-tuomion lyhyt historia

Murhajutun sivujuonteena syntyi kesän 2011 aikana Suomen historian suurimman oikeusskandaalin oheen vielä toinenkin skandaali - kolmen traumatisoituneen lapsen ja sijaisvanhempien keskusteluista käynnistyi eeppinen kertomus keljuilusta ja pahuudesta, päätähtinä "se Anneli" ja "se Amanda" alias "Plämpläm".

Ei lasten satuilussa ja tarinoinnissa sinänsä ole mitään pahaa. Olen tietysti lasten äitinä ylpeä siitä, että jälkikasvuni on jo nuorella iällä yltänyt lähes Kalevalan tasoiseen kerrontaan.

Vähän ikävämpi juttu sekä asianomaisten että Suomen veronmaksajien kannalta oli kuitenkin se, että itsensä sijaisvanhempina työllistävät henkilöt käyttivät tilaisuuden hyväkseen, alkoivat videoida kertomuksia ja yllyttivät lapsia kertomaan vielä lisää. Lopuksi koko paketti vietiin syyttäjä Jarmo Valkamalle Poriin.

Kertomukset olivat sen verran erikoisia, että syyttäjä Valkama rohkeni epäillä jopa lapsikaappauksen mahdollisuutta - mutta vain hetken. Sekä poliisi että syyttäjä näkivät tässä niin herkullisen tilaisuuden päästä runnomaan Anneli Auerin murhasyytettä vielä kerran eteenpäin, että epäily haihtui saman tien.

Elokuussa 2011 lapset haastateltiin oikeuspsykiatrisissa haastatteluissa. Haastattelijat olivat ymmällään. Mitään tällaista ei ollut koskaan aikaisemmin tullut vastaan eikä oikein mikään lasten kertoma kuulostanut todelta - näin on yksi psykologeista kertonut myöhemmin oikeudessa.

Poliisit tekivät sissi-iskun kotiini ja veivät muun muassa molemmat radioni ja ison kasan lasten piirustuksia. Mitään vahvistusta lasten kertomuksille ei löytynyt. Poliisia harmitti ja myös sijaisperhe oli huolissaan. Se haki sossulasta rahaa ja lähti lasten kanssa hotelli- ja mökkilomalle "turvaan" Annelia ja Plämplämiä.

Tuolloin kukaan ei vielä tiennyt, mihin suuntaan lasten Kalevala alkaisi seuraavaksi kehittyä - minä ja entinen miesystäväni Jens Kukka kaikkein vähiten.

Mökillä kauhukertomukset laajenivat seksuaalirikoksiin ja mukaan tuli joukko uusia lapsia sekä "se Jens" - olihan Tapio Santaoja vihjaissut jo aikaisemmin, että sijaisperhe voisi kysellä Jensistä jossain sopivassa kohdassa.

Taas mentiin oikeuspsykiatrisiin haastatteluihin ja lapset vietiin myös lääkärille. Juuri sairaslomalta palannut tamperelainen gynekologi teki heille UV-valotutkimuksen taikalampullaan ja tarkasti myös alapäät. Valitettavasti kyseisellä lääkärillä oli enemmän asennetta kuin pätevyyttä ja tulokset olivat sen mukaiset. Kun haastattelijat saivat lääkärinlausunnot, heidän ei tarvinnut enää ihmetellä kertomuksia. Tamperelainen gynekologi oli tehnyt luotettavuusarvion heidän puolestaan.

Käräjät pidettiin keväällä 2012 Turussa. Siellä gynekologi myönsi, etteivät lasten löydökset varsinaisesti poikenneet millään tavalla heidän kaveriensa löydöksistä, vaikka väitetysti tarinankertojia oli viillelty useasti ja kavereita ei koskaan. Myös peppulöydöksille saattoi olla muita selityksiä kuin lasten kertomat. Siitä huolimatta hän piti kiinni alkuperäisistä johtopäätöksistään ja harhaanjohtavasta immenkalvojen parantumisväitteestä, vaikka hänen tutkimusviitteissään osoitettiin selviä virheitä. Kaikki tytöt olivat neitsyitä.

Aika ristiriitaista.

Psykologian tohtorit Pekka Santtila ja Katarina Finnilä olivat laatineet puolustuksen pyynnöstä kokonaisarvion kaikista kertomuksista kaikkien lasten osalta.

Syyttäjällä oli vain kasa irrallisia lausuntoja, joista suurimassa osassa arvio jäi auki, koska väitetyt uhrit eivät olleet puhuneet mitään väitetyistä rikoksista. Varsinaisen arvion tekivät vain kolmen tarinankertojan omat haastattelijat, jotka tietysti halusivat uskoa lapsia - olihan hastattelijoilla käytössään laajat, yhteneväiset ja yksityiskohtaiset kertomukset ja lisäksi vielä kirjalliset lääkärinlausunnot.

Pekka Santtila ja Katarina Finnilä totesivat, ettei kertomusten  laajuudella, yhteneväisyydellä ja yksityiskohtaisuudella ollut mitään merkitystä, kun oli kyse samassa taloudessa asuvista lapsista ja kun kyseessä kaikella todennäköisyydellä olivat valemuistot. Samaa mieltä oli myös syyttäjän todistajaja, tohtori Julia Korkman. Hänen mukaansa tämänkaltaiset kertomukset eivät ole olleet koskaan missään päin maailmaa totta.

Luulin, että asia tuli selväksi myös tuomareille, mutta lukiessani myöhemmin tuomion perusteluja ymmärsin, etteivät naistuomarit olleet tajunneet luotettavuuden arvioinnista yhtään mitään. Ulkopuolisiin "uhreihin" kohdistuneet syytteet, viiltelyt ja eläinuhraukset kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Muut syytteet joko hyväksyttiin tai hylättiin täysin mielivaltaisin perustein yleiseen elämänkokemukseen vedoten. Tuomareista vain puheenjohtaja Tapio Katajamäki käytti perusteluissaan asiantuntijoiden antamaa tieteellistä tietoa ja olisi kumonnut syytteet - mitä nyt olisi valtion varoja säästääkseen pitänyt voimassa 9 kk vankeutta, jonka olimme jo lusineet.

Koska blogijutun otsikkona oli "lyhyt historia", hyppään tässä kohdassa suoraan loppuun, mutta palaan aiheeseen myöhemmin. Olen myös kertonut asian ytimen kirjassani Murhalesken muistelmat, jos jotakuta kiinnostaa.

Käräjäoikeuden jälkeen asiaa ei ole varsinaisesti enää käsitelty sanan varsinaisessa merkityksessä. Hovioikeus katsoi tehtäväkseen pitää käräjäoikeuden tuomion voimassa ja kirjoitti korkeinta oikeutta varten sellaisen tuomion, jossa totuus oli taitavasti häivytetty tuomalla esiin merkityksettömiä asioita ja jopa epätosia väitteitä. Totuus ja tieteellinen tieto oli jätetty kokonaan pois.

Korkein oikeus ei ole käsitellyt asiaa. Ei myöskään Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, toisin kuin suuri yleisö kuvittelee. Kukaan ei ole vahvistanut vääriä seksuaalirikostuomioita - ne on vain yksinkertaisesti lakaistu maton alle.

Nyt ollaan sitten siinä tilanteessa, että osa kansasta uskoo tuomioihin ihan vain sillä perusteella, että heillä ei ole mitään syytä epäillä tuomareiden älynlahjoja tai puolueettomuutta. Niillä, jotka ovat tutustuneet asiaan on kokonaan toinen näkemys. Moni ihan tavallinen ihminenkin rohkenee epäillä - luultavasti suurin osa.

Kaiken lisäksi joudumme kestämään Jensin kanssa sitä, että meitä voidaan haukkua pedofiileiksi, vaikka edes tuomioiden mukaan emme sitä ole. Tuomareiden mielestä olisimme muuten vain huvin vuoksi tehneet kaikenlaista outoa sen lyhyen ajan, jona tapailimme, vaikka kumpikaan meistä ei todistettavasti ole ollut vähäisimmässäkään määrässä kiinnostunut mistään sellaisesta kenenkään muun kanssa koskaan elämässä.

Mikkelin kirjaston tapaus osoittaa, että massahysteria elää ja voi hyvin tänäkin päivänä. Jos minulle tapahtuu jotain, vastuun siitä kantavat kaikki ne viranomaiset, jotka ovat osallistuneet tämän sotkun syntyyn.

Ehkä juttu on ollut niin laaja, että tuomariston aivokapasiteetti ei ole ollut riittävä asian käsittelemiseksi yhdellä kerralla. Seuraavaksi korkein oikeus tulee saamaan eteensä hieman yksinkertaisemman haasteen - sellaisen, josta se ei voi kieltäytyä. Kannattaa siis varautua rekrytoimaan lisää henkilökuntaa - toivottavasti pätevää.

Palaan ruotimaan pieleen menneitä tuomioita lisää myöhemmin.

Sitä odotellessa voi lukea professori Jyrki Virolaisen mainion arvion viimeisimmästä korkeimman oikeuden tuomiosta: https://jyrkivirolainen-oikeus.blogspot.fi/2016/11/9-kko-hylkasi-anneli-auerin.html.

Mikkelin tapauksesta löytyy hyvä analyysi  oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren blogista:
Pelko on aseeni.

Murhalesken muistelmat kirjamessuilla

Terveisiä Helsingin kirjamessuilta! Olin kertomassa Murhalesken muistelmien synnystä Aleksis Kivi-lavalla sekä muissa tilaisuuksissa parin päivän ajan.

Samalla sain tavata myös kirjani lukijoita ja muita asiasta kiinnostuneita ja kävin joitakin mielenkiintoisia keskusteluja. Näistä tapaamisista ehkä mieleenpainuvin oli toisen murhalesken kohtaaminen. Myös hänen miehensä murha on edelleen selvittämättä ja mielenkiintoisena sivujuonteena kuulin, että tämäkin tapaus sivusi tietyssä pisteessä Porvoon poliisia.

Palaute kirjastani niin messuilla kuin aikaisemmissa esiintymistilaisuuksissa on ollut hyvin positiivista niin sisällön kuin kirjoitustyylin osalta. Sain samalla kuulla, että Murhalesken muistelmat keikkuu edelleen Mitä suomi lukee -listalla hyvällä sijoituksella ja on tällä hetkellä BookBeatin toiseksi ladatuin äänikirja. Olen lukenut kirjani itse ääneen ja äänikirja ilmestyi samaan aikaan painetun kirjan kanssa syyskuussa.

Kiitokset kaikille lukijoille ja palautteen antajille!

Moni on jo toivonut jatkoa kirjalle. Niin minäkin toivon, että tässä kirjassa kesken jääneet asiat aikanaan ratkeavat, ja ehkäpä pääsen vielä kirjoittamaan niistä toisenkin kirjan.

Olen kuullut yleisötilaisuuksissa kirjani koskettaneen etenkin niitä, joilla on ollut omassa elämässään vaikeita aikoja. Osalla näistä ne vaikeat ajat ovat liittyneet poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaan. Pelkästään tällä kokemuksella on jo tullut selväksi, että Suomi kaipaisi USA:n mallin mukaan oman Innocence-projektinsa. Vaikuttaa vahvasti siltä, että myös poliisi ja koko oikeuslaitos kaipaisivat jonkinlaista ryhtiliikettä.

Annoin haastattelut myös HS-TV:lle ja Helsingin Lähiradiolle. Lähiradion haastattelu esitetään 3.11.2016 klo 18. Pieni videokatsaus Anneli Auerista ja Murhalesken muistelmista Helsingin kirjamessuilla löytyy Intokustannuksen Twitteristä ja Facebookista. Videolla on mm. haastateltu messukävijöitä.

Itse olen jo kotona, mutta Helsingin kirjamessuille pääsee tutustumaan syksyn kirjatarjontaan vielä tänään sunnuntaina. Oman kirjani lisäksi myös Pekka Lehdon hieno dokumentti Ulvilan murhamysteeri on saatavilla messuilta Rosebud-osastolta - suosittelen!

Seuraavaksi olen lähdössä Mikkeliin ja Jyväskylään marraskuun toisella viikolla.

Ulvilan murhaajan ääni, osa 2

Laitoin vuosi sitten blogiini murhaajan ääninäytteitä hätäpuhelun kohdista, joissa monet ovat kuulleet jotain kirosanan tapaista. Nyt erinäisten vuosipäivien täyttyessä laitan vielä vähän lisää äänimateriaalia. Murhastahan on kulunut pian jo kymmenen vuotta ja murhaajakin on saanut vanheta vapaudessa taas yhden vuoden.

Laitan kuunneltavaksi kirjassanikin mainitun kohdan, jossa kuuluu uhrin ja tekijän vuorottaista ääntelyä ja kamppailua. Leike on otettu suurin piirtein kohdasta 1:05-1:06 eteenpäin. Myös Mika Sihvonen Tampereen yliopistolta kuuli aikanaan tekijän ääntelyä mm. tässä kohdassa. Ylimmän kuvan tekstileike on otettu hänen vuonna 2008 tekemästään litteroinnista.

Minua kiinnostaisi erityisesti tietää, mitä murhaaja itse ajattelee kuullessan oman äänensä tässä tilanteessa? Kaduttaako häntä yhtään, ettei hän pystynyt hillitsemään itseään? Hävettääkö häntä yhtään? Pelottaako häntä? Vai onka hän vain tyytyväinen, että pääsi pakoon ja sai elää rauhassa kaikki ne vuodet, jotka poliisi kiusasi minua?

Hänellä ei tietysti ole viimeisten vuosien aikana ollut kovin paljon pelättävää, koska rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja kavereineen, syyttäjät ja osa median edustajista ovat käytännössä suojelleet oikeaa tekijää omistautuessaan haukkumaan väärää puuta. Vaikka väärä tuomio lopulta kumottiin, hyvävelikerho on pitänyt tilanteen suurin piirtein ennallaan sen jälkeenkin.

Nyt on kuitenkin niin, että murha ei vanhene koskaan ja pinnan alla kytee koko ajan. Nuori polvi on ennenkin kumonnut vanhojen partojen homettuneet ajatukset ja sama tulee olemaan edessä tässäkin. Se mikä on lakaistu maton alle tulee lopulta esiin.

Murhan lisäksi olisi tietysti suotavaa, että myös oikeusmurhat käsiteltäisiin. Minä olen nyt kantanut oman korteni kekoon kirjoittamalla kirjani Murhalesken muistelmat ja tietoa on saatavilla muualtakin, jos totuus kiinnostaa. Arvaan, että joku muukin tulee vielä tarttumaan aiheeseen.

Eipä tässä muuta tällä kertaa. Hätäpuhelun äänitallenne (tekstitetty) ja Mika Sihvosen litterointi löytyvät kokonaisuudessaan alla olevista linkeistä.

- http://anneliauer.com/ulvilan-hatakeskuspuhelu/
- https://niinaberg.com/2015/09/16/hatapuhelu-tampereen-yliopiston-analyysi/

Valtion sota yksityistä kansalaista vastaan

Sodassa yleensä kaksi tai useampi valtio taistelee keskenään. Suomessa käynnistyi kuitenkin maanantaina 26.01.2009 erikoinen sota: Suomen valtio käynnisti sodan yksityistä kansalaista vastaan. Päivämäärä löytyy KRP:n peitetoimintaraportista, joka on nimetty sotapäiväkirjaksi.

Asiaa oli pohjustettu syksyllä erinäisillä rekonstruktioilla. Oikeus ei myöhemmin antanut näille rekonstruktioille mitään arvoa. Vetoamalla niihin sekä "yleiseen elämänkokemukseen" Porin poliisi sai kuitenkin käyttöönsä peitepoliisi Sepon, joka lähetettiin tutkimaan minua, Jukka S. Lahden leskeä Anneli Aueria.

Taivas yksin tietää, mitä peitepoliisin oli tarkoitus selvittää. Sepon tai hänen tukimiehensä sotapäiväkirjoista se ei selviä. Yleensä peitetoimintaa käytetään järjestäytyneen rikollisuuden tutkimiseen.

Poliisit itse kutsuvat tätä vaihetta kauniisti tutkinnaksi eivätkä sodaksi. Tutkinta kuitenkin eroaa Porin poliisin toimista siinä, että tutkinnan tarkoitus on löytää totuus. Tässä tapauksessa pyrittiin kieltämään totuus - se, etten olisi ehtinyt hävittää todisteita - ja pyrittiin sen sijaan rakentamaan näyttö, joka ei perustunut tosiasioille.

Toinen puoli "tutkintaa" oli selitysten keksiminen olemassa olevalle varsin laajalle vastanäytölle, kuten sille, että tyttäreni oli havainnut ulkopuolisen tekijän poistumisen tai että paitani rintamuksessa ei ollut ainoatakaan pisaraa Jukan verta. Loppuhuipentumana minulta yritettiin vielä saada tunnustus syöttämällä minulle totuuden vastaista tietoa. Sellainen menettely on Suomessa laitonta.

Uskon, että osa poliiseista oli liikkeellä vilpittömällä mielellä ja koki tekevänsä oikeaa tutkintaa. On kuitenkin todennettavissa oleva asia, että poliisi  rikkoi esitutkintalakia monessa kohdassa ja pyrki salaamaan tiettyjä seikkoja sekä epäillyltä että tuomioistuimelta. Sodassa kaikki keinot ovat sallittuja. Tutkinnassa kuitenkin pitäisi noudattaa lakia.

Erikoista tässä sodassa oli myös se, että sen annettiin jatkua ja jatkua vaikka poliisin epärehellisyys paljastui jo keväällä 2010.

Kun traumatisoituneet lapseni alkoivat syksyllä 2011 kertoa sijaisvanhempien kannustamana outoja kertomuksiaan, Porin poliisi olisi ollut jäävi tutkimaan asiaa asenteellisuutensa vuoksi. Lisäksi juttu olisi kuulunut maantieteellisen sijaintinsa puolesta Turun eikä Porin poliisille. Myös murhajuttu olisi luonnollisesti pitänyt siirtää pois Porista. Kuitenkin Porin poliisi sai käsiinsä molemmat tutkinnat, ja vaikutti omalta osaltaan myöhempien väärien tuomioiden syntyyn. Toki soppaa oli keittämässä muitakin tahoja, mutta poliisin asenteellisuudella näyttäisi olevan yllättävänkin suuri vaikutus lopputulokseen.

Nyt on sota murhajutun osalta ohi. On tullut aika maksaa sotakorvaukset. Joku totesi jossain, että Valtionkonttorin maksamat "ennätyskorvaukset" ovat merkki siitä, että oikeusvaltio toimii. En nyt sanoisi ihan niinkään.

Kenenkään ei pitäisi koskaan missään joutua kokemaan sitä, mitä minä olen kokenut. Tällaista ei pitäisi tapahtua oikeusvaltiossa.

Mitä tulee korvauksiin, ei ole totta, että Valtionkonttorin tarjoama summa olisi kaikkien aikojen ennätys. Kai Tannerille maksettiin viikon putkareissusta 11 000 euroa vuonna 2007 eli tuplasti enemmän päivää kohti kuin minulle.

Jos tämän muuntaa nykyrahaksi ja laskee niille päiville, jotka olin vapauteni menettäneenä - ja se aika oli tosiasiallisesti pidempi kuin Valtionkonttorin laskema - pyytämäni kolmen miljoonan korvaus on varsin maltillinen. Olen menettänyt loppuelämäni tulot hyvässä nousussa olleesta yrityksestäni. Tarjottu summa ei riitä verojen ja muiden velvoitteiden maksamisen jälkeen kattamaan edes taloudellista tappiotani muusta kärsimyksestä puhumattakaan. En halua vähätellä Tannerin kärsimystä, mutta viikon vankeuden jälkeen hänellä oli elämä, johon palata takaisin. Minä olen menettänyt käytännössä kaiken.

Taistelu jatkuu korvauksista. Taistelu jatkuu myös toisen väärän tuomion purkamiseksi. Minun sotani ei ole vieläkään ohi.

Olen odotellut myös sotasyyllisten kiinni saamista. Tämä katastrofi ei ole syntynyt pelkästään sattumalta vaan se on seurausta siitä, että tietyt viranomaiset ovat tehneet virheitä. Se ei auta, että minä itse pöyhin näitä virheitä, vaan valtion pitäisi suojellakseen kansalaisiaan tarttua asiaan ja tehdä selvitys. Virkavastuulla ei ole mitään merkitystä, jos viranomaiset aina pääsevät kuin koira veräjästä.

Kirja

Kirjani Murhalesken muistelmat ilmestyy perjantaina 16.09.2016. Sen voi ostaa kirjakaupoista tai tilata suoraan kotiin kustantajalta tästä linkistä: Into-kustannus, Murhalesken muistelmat / Anneli Auer.

Kirjauutisia - Murhalesken muistelmat

Kesällä 2007 aloittamani kirja on vihdoin kasassa. Käyn siinä läpi kymmenen viime vuoden aikaiset uskomattomat käänteet ja kerron myös, mitä tapahtui kulissien takana. Kiitokset kaikille, jotka lähettivät ehdotuksia Into-kustantamon kautta!

Syyskuussa ilmestyneen kirjan voi ostaa useimmista kirjakaupoista, nettikirjakaupoista sekä Prismasta, ellei ole loppuun myyty. Sen voi tilata myös suoraan kustantajalta täältä:

• TILAA: Anneli Auer, Murhalesken muistelmat

Olen saanut kirjasta hyvää palautetta lukijoilta, muun muassa kirjakauppakäynneillä ja Helsingin kirjamessuilla. Näin kirjoittaa esimekiksi Olli (jonka tapasin messuilla) CDON:issa: ' "Murhalesken muistelmat" on todella mukaansa tempaava kirja viimeisen kymmenen vuoden aikana käydystä tunnetuimmasta rikosoikeudenkäynnistä uhrin näkökulmasta. Anneli Auerin kirjoitustyyli on aivan loistava. Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea. Suosittelen!'

Tässä muutama muu netistä löytynyt kirja-arvostelu:

• Anneli Auer, Murhalesken muistelmat - Fiilis: vaikuttunut, Nousu.net

• There is no such thing as too many books: Anneli Auer, Murhalesken muistelmat

• Isyyspakkaus: Anneli Auer, murhalesken muistelmat
• Kirjallisuuskuplia: Anneli Auer, Murhalesken muistelmat

Jatkan edelleen myös blogia. Tänne on tulossa lisää aineistoa ja kirjoituksia eri aiheista. Toivon, että joku tekee muistelmateokseni rinnalle joskus tulevaisuudessa myös sellaisen kirjan, jossa selvitetään perusteellisesti konkreettisella tasolla, mikä tutkinnassa meni vikaan ja puretaan kaikki syyttäjän luomat myytit samaan tapaan kuin Ruotsissa on purettu Thomas Quick -skandaalia.

Ensimmäistä kertaa kirja oli esillä Suomi Areenalla Porissa 13.7.2016 haastattelussa, jossa mm. kävin Tuomas Enbusken kanssa läpi yleisiä tapaukseen liittyviä harhaluuloja. Sitkeässä näkyy elävän esimerkiksi sellainen luulo, että lähetin tyttäreni katsomaan murhaajaa kesken puhelun, vaikka sellaista ei ole todellisuudessa koskaan tapahtunut. Haastattelu löytyy täältä: Erikoishaastattelussa Anneli Auer, Ulvilan murhamysteeri / Tuomas Enbuske.

Kuva ennen Suomi Areenan haastattelua. Kuvassa minun ja Tuomas Enbusken lisäksi Into-kustantamon edustajana Riikka Kämppi.

Vimmeisin kirjaan liittyvä haastattelu tehtiin Helsingin kirjamessujen yhteydessä lokakuussa 2016 ja sen voi katsoa Youtubessa täältä:
https://www.youtube.com/watch?v=YWuZLx9gObM

- Päivitetty 15.12.2016 -

Mennyttä ja tulevaa

Aloitin Anneli Auer kirjoittaa -blogin pitämisen noin puoli vuotta sitten ja blogia on tilastojen mukaan käyty katsomassa 57 858 kertaa. Tarkoitukseni oli esitellä sekä suurimmat pahantekijät että heidän suurimmat pahat tekonsa ja näihin perimmäisiin pohjamutiin on nyt sukellettu. Kaikille blogiani seuraaville on varmasti jo tullut selväksi, että murhaajan ohella pidän suurimpina pääpahiksina Tuija Niemeä ja Tapio Santaojaa, koska ilman heitä tämä koko traaginen sotku olisi jäänyt syntymättä.

Minua on pyydetty kirjoittamaan myös seksuaalirikostuomioista, ja tulen sitäkin haaraa käsittelemään siinä laajuudessa kuin se on mahdollista salassapitomääräyksiä rikkomatta.

Olen samaan aikaan kirjoittanut myös kirjaa kaikesta kymmenen viime vuoden aikana tapahtuneesta. Aloitin kirjan kirjoittamisen jo kesällä 2007, mutta erinäisten "uusien käänteiden" vuoksi kirjan valmistuminen on hiukan viivästynyt ja kirjoittaminen on hankaloitunut, koska ylipitkäksi rönsyillyt tarina pitäisi saada mahtumaan kohtuulliseen kirjan pituuteen. Yksi syy blogini avaamiseen olikin se, että en millään saa kirjaani mahtumaan kaikkea haluamaani. Siksi olen laittanut blogiini mm. virkavirheiden yksityiskohtaisen ruotimisen ja kaikenlaista oheismateriaalia kuten rikospaikkakuvia ja äänitallenteita.

Kirjani tulee olemaan hyvin erilainen kuin tämä blogi. Murhalesken muistelmat  tulee olemaan kertomus elävästä elämästä alkaen syyslomaltamme lokakuussa 2006 ja päättyen nykyhetkeen.

Murhalesken muistelmat ilmestyy näillä näkymin ensi syksynä ja lisätietoa voi tilata kustantajalta osoitteella anneli.auer@intokustannus.fi. Kirjoita viestikenttään "lisätietoja" niin saat aiheesta postia kesällä ja ennen kirjan ilmestymistä saat myös kirjan ensimmäisen luvun. Voit lähettää em. osoitteeseen myös kysymyksiä tai kertoa mitä asiaa haluaisit kirjassa käsiteltävän. Kirja on edelleen työn alla ja sen sisältöön on vielä mahdollista vaikuttaa.

Aion jatkaa edelleen myös blogiani ja lähitulevaisuudessa on luvassa mm. murhaajan kengän sovittamista sekä yksi mielenkiintoinen case-tutkimus eräästä "sivujuonteen sivujuonteesta".

Sitä odotellessa suosittelen valemuistoista ja lasten vääristä kertomuksista kiinnostuneita katsomaan YLE:ltä mielenkiintoisen 47 minuutin pätkän:

• Inhimillinen tekijä: Muisto vai valemuisto?

Hauskaa vappua!