Valtion sota yksityistä kansalaista vastaan

Sodassa yleensä kaksi tai useampi valtio taistelee keskenään. Suomessa käynnistyi kuitenkin maanantaina 26.01.2009 erikoinen sota: Suomen valtio käynnisti sodan yksityistä kansalaista vastaan. Päivämäärä löytyy KRP:n peitetoimintaraportista, joka on nimetty sotapäiväkirjaksi.

Asiaa oli pohjustettu syksyllä erinäisillä rekonstruktioilla. Oikeus ei myöhemmin antanut näille rekonstruktioille mitään arvoa. Vetoamalla niihin sekä "yleiseen elämänkokemukseen" Porin poliisi sai kuitenkin käyttöönsä peitepoliisi Sepon, joka lähetettiin tutkimaan minua, Jukka S. Lahden leskeä Anneli Aueria.

Taivas yksin tietää, mitä peitepoliisin oli tarkoitus selvittää. Sepon tai hänen tukimiehensä sotapäiväkirjoista se ei selviä. Yleensä peitetoimintaa käytetään järjestäytyneen rikollisuuden tutkimiseen.

Poliisit itse kutsuvat tätä vaihetta kauniisti tutkinnaksi eivätkä sodaksi. Tutkinta kuitenkin eroaa Porin poliisin toimista siinä, että tutkinnan tarkoitus on löytää totuus. Tässä tapauksessa pyrittiin kieltämään totuus - se, etten olisi ehtinyt hävittää todisteita - ja pyrittiin sen sijaan rakentamaan näyttö, joka ei perustunut tosiasioille.

Toinen puoli "tutkintaa" oli selitysten keksiminen olemassa olevalle varsin laajalle vastanäytölle, kuten sille, että tyttäreni oli havainnut ulkopuolisen tekijän poistumisen tai että paitani rintamuksessa ei ollut ainoatakaan pisaraa Jukan verta. Loppuhuipentumana minulta yritettiin vielä saada tunnustus syöttämällä minulle totuuden vastaista tietoa. Sellainen menettely on Suomessa laitonta.

Uskon, että osa poliiseista oli liikkeellä vilpittömällä mielellä ja koki tekevänsä oikeaa tutkintaa. On kuitenkin todennettavissa oleva asia, että poliisi  rikkoi esitutkintalakia monessa kohdassa ja pyrki salaamaan tiettyjä seikkoja sekä epäillyltä että tuomioistuimelta. Sodassa kaikki keinot ovat sallittuja. Tutkinnassa kuitenkin pitäisi noudattaa lakia.

Erikoista tässä sodassa oli myös se, että sen annettiin jatkua ja jatkua vaikka poliisin epärehellisyys paljastui jo keväällä 2010.

Kun traumatisoituneet lapseni alkoivat syksyllä 2011 kertoa sijaisvanhempien kannustamana outoja kertomuksiaan, Porin poliisi olisi ollut jäävi tutkimaan asiaa asenteellisuutensa vuoksi. Lisäksi juttu olisi kuulunut maantieteellisen sijaintinsa puolesta Turun eikä Porin poliisille. Myös murhajuttu olisi luonnollisesti pitänyt siirtää pois Porista. Kuitenkin Porin poliisi sai käsiinsä molemmat tutkinnat, ja vaikutti omalta osaltaan myöhempien väärien tuomioiden syntyyn. Toki soppaa oli keittämässä muitakin tahoja, mutta poliisin asenteellisuudella näyttäisi olevan yllättävänkin suuri vaikutus lopputulokseen.

Nyt on sota murhajutun osalta ohi. On tullut aika maksaa sotakorvaukset. Joku totesi jossain, että Valtionkonttorin maksamat "ennätyskorvaukset" ovat merkki siitä, että oikeusvaltio toimii. En nyt sanoisi ihan niinkään.

Kenenkään ei pitäisi koskaan missään joutua kokemaan sitä, mitä minä olen kokenut. Tällaista ei pitäisi tapahtua oikeusvaltiossa.

Mitä tulee korvauksiin, ei ole totta, että Valtionkonttorin tarjoama summa olisi kaikkien aikojen ennätys. Kai Tannerille maksettiin viikon putkareissusta 11 000 euroa vuonna 2007 eli tuplasti enemmän päivää kohti kuin minulle.

Jos tämän muuntaa nykyrahaksi ja laskee niille päiville, jotka olin vapauteni menettäneenä - ja se aika oli tosiasiallisesti pidempi kuin Valtionkonttorin laskema - pyytämäni kolmen miljoonan korvaus on varsin maltillinen. Olen menettänyt loppuelämäni tulot hyvässä nousussa olleesta yrityksestäni. Tarjottu summa ei riitä verojen ja muiden velvoitteiden maksamisen jälkeen kattamaan edes taloudellista tappiotani muusta kärsimyksestä puhumattakaan. En halua vähätellä Tannerin kärsimystä, mutta viikon vankeuden jälkeen hänellä oli elämä, johon palata takaisin. Minä olen menettänyt käytännössä kaiken.

Taistelu jatkuu korvauksista. Taistelu jatkuu myös toisen väärän tuomion purkamiseksi. Minun sotani ei ole vieläkään ohi.

Olen odotellut myös sotasyyllisten kiinni saamista. Tämä katastrofi ei ole syntynyt pelkästään sattumalta vaan se on seurausta siitä, että tietyt viranomaiset ovat tehneet virheitä. Se ei auta, että minä itse pöyhin näitä virheitä, vaan valtion pitäisi suojellakseen kansalaisiaan tarttua asiaan ja tehdä selvitys. Virkavastuulla ei ole mitään merkitystä, jos viranomaiset aina pääsevät kuin koira veräjästä.

Kirja

Kirjani Murhalesken muistelmat ilmestyy perjantaina 16.09.2016. Sen voi ostaa kirjakaupoista tai tilata suoraan kotiin kustantajalta tästä linkistä: Into-kustannus, Murhalesken muistelmat / Anneli Auer.

Myytit nurin osa 1: Huono alkututkinta

Vuosien varrella on muotoutunut myytti, että Ulvilan surman alkututkinta olisi ollut niin luokattoman huonoa - ja nimenomaan Anneli Auerin tutkintalinjaan liittyen - että sitä oli pakko paikkailla uudella tutkinnalla myöhemmin. Sitä on käytetty tekosyynä niin oikeusprosessin pitkittymiseen kuin syyttäjän tappioon.

Myytin pönkittämiseksi on vedottu Vaasan hovioikeuden tuomioon, jossa on lueteltu tutkinnan puutteita. Puutelista kuitenkin perustuu syyttäjän ja muutaman konstaapelin keskinäisen aivoriihen tuotoksiin, eikä objektiiviseen arvioon siitä, mitä yleisesti ottaen voidaan pitää riittävänä tutkimuksena.

Totta on, että rikospaikkatutkinnassa ei tehty kaikkea mahdollista. Kaikki tarpeellinen kuitenkin tehtiin. Kysymys kuuluukin: tekeekö se tutkinnasta poikkeuksellisen huonon?

Ei tietenkään.

Myytit ja todellisuus

Ylivoimaisesti tärkein tutkimus oli heti tapahtuman jälkeen tehty paikkatutkimus. Olin neljä ensimmäistä päivää sairaalassa ja sinä aikana tehtiin normaali kotietsintä sekä talossa että sen ulkopuolella. Mm. auto, varastotilat, omat ja naapuruston roskikset ja piha-alueet tutkittiin jo tapahtumaa seuraavana aamuna ja taloa käytiin läpi useana kertana usealla porukalla. Kotietsintää tehneet poliisit ovat kertoneet pitäneensä minua syyllisenä tai ainakin epäiltynä, joten ei ole uskottavaa, että kotietsintä olisi tehty välinpitämättömästi tai huonosti.

Kotietsinnässä ei löytynyt mitään.

Käytännössä tämä jo yksinään sulkee minut pois epäiltyjen listalta, mutta toki poliisi teki muutakin tutkimusta. Minut valokuvattiin, paitani taltioitiin ja tutkittiin, hätäpuhelua kuunneltiin, minua ja tytärtäni  kuulusteltiin, perheestämme kyseltiin tutuilta ja sukulaisilta, tietokoneemme ja puhelutietomme tutkittiin ja kuulemma puheluitanikin kuunneltiin. Tapahtumapaikalla tehtiin tavanomaiset tekniset tutkinnat ja asunto tarkastettiin silmämääräisesti kauttaaltaan, mikä on tavanomainen käytäntö. Puhelimessa näkynyt verilaikku testattiin ja siinä todettiin minun omaa vertani.

Jos jotain muuta epäilyttävää olisi ilmennyt, sekin olisi luonnollisesti  tutkittu, mutta mitään ei löytynyt.

Kynnenalusnäytteitäni tai jalkapöytäni verilaikkua ei tutkittu, koska minut oli viety sairaalaan. Kynnenalusnäytteillä tosin olisikin merkitystä vain siinä tapauksessa, että kyseessä olisi ollut ulkopuolinen tekijä, joka olisi kiistänyt tavanneensa Jukkaa - voihan DNA:ta tarttua kynsiin ja muuallekin myös ilman väkivaltaista kosketusta, eikä käteni katsastanut ensipartion poliisi havainnut niissä mitään epäilyttävää. Jalkapöytäni veri oli todennäköisesti omaani, mutta jos se olisi ollut Jukan, sen olisi pitänyt tippua ulkopuolisen tekijän kädessä olleesta välineestä ollessani hänen lähellään. Nimittäin jos minä olisin ollut tekijä, pelkkä laikku ei olisi riittänyt, vaan jalat ja sääret olisivat olleet täynnä samanlaista pientä pisaraa kuin koko ympäristö.

Alkupään tutkinnan suurin virhe olikin tapahtumapaikalta taltioidun takkapuun kontaminoituminen KRP:n laboratoriossa tutkijan DNA:lla. Se ei kuitenkaan ollut alkupään poliisitutkinnan vika vaan laboratorion virhe.

Myytin synty

Myytti alkupään huonosta tutkinnasta tarvittiin sen selittämiseen, miksi poliisilla ei ollut mitään todisteita minua vastaan, vaikka olin useiden epäiltyjen joukosta se ainoa, joka ei olisi ehtinyt hävittää todisteita.

Myytti lähti liikkeelle konstaapeli Jyrki Tuomen kertomuksesta käräjäoikeudessa 2010. Tuomi kertoi tutkineensa ulkoroskiksestamme vain päällimmäiset pussit. Myöhemmin selvisi, että Tuomi oli kuitenkin ollut paikalla vasta noin viikon kuluttua murhasta paikkatutkinnan uusintakierroksella - ja että joku muu oli jo tutkinut roskikset.  Myytti kuitenkin jäi elämään. Myöhemmin  Tuomi tunnusti myös jättäneensä pakastepussit avaamatta tutkiessaan keittiötä - joka sekin oli jo tutkittu aikaisemmin. Tämänkin joku on katsonut virheeksi. Tosin pakastepussiin ei mahtuisi syyttäjän mainostamaa kylpytakkia, ei kirvestä, sorkkarautaa tai miesten talvijalkineita, mutta mitäpä siitä.

Myöhemmin konstaapelit löivät viisaat päänsä yhteen ja keksivät muitakin asioita, joita olisi pitänyt tehdä. Viimeisin keksintö oli koko asunnon kuidutus. Ilmeisesti koskaan missään ei ole tehty koko asunnon kuidutusta, mutta tämäkin "puute" meni mediassa heti läpi ja se on mainittu myös Vaasan hovioikeuden tuomiossa. Kuidutus olisi ollut merkityksetön, koska kuitua todennäköisesti oli joka tapauksessa levinnyt takkahuoneesta pitkin asuntoa poliisien liikkuessa ja verinen suojavaate olisi löytynyt ilman kuidutustakin. Jos yhtään kuitua taas ei olisi löytynyt takkahuoneen ulkopuolelta, joku selitys sillekin olisi varmasti keksitty.

Tuomiossa on mainittu pari muutakin lähinnä teoreettista ideaa siitä, mitä vielä olisi  voitu tehdä, esimerkiksi punnita lakanan verimäärä valumisajan arvioimiseksi. Tällaistakaan ei ilmeisesti ole koskaan tehty. Tuskin on olemassa sellaista laskukaavaa, joka kertoisi kuivuneen veren määrän perusteella sen valumiseen kuluneen ajan useaan eri paikkaan osuneesta haavasta ottaen huomioon, että yhtälö sisältäisi monta tuntematonta muuttujaa.

Kaikki asiallisesti tehty myöhempi tutkimus joka tapauksessa vain vahvisti sitä totuutta, jonka alkupään tutkinta oli jo selvittänyt. Takkahuoneen lattialta taltioidusta hiusvillakoirasta ei löytynyt  merkkejä väkivallasta  eikä veitsen kahvasta löytynyt minun hajuani.

Tuomiossa on kritisoitu myös poliisin tekemiä rekonstruktioita. Ne eivät kuitenkaan kuulu alkupään tutkintaan vaan siihen myöhäisempään vaiheeseen, jolloin tutkinta alkoi ihan oikeasti mennä pieleen.

Ulvilassa tehtiin joulukuussa 2006 sen aikakauden normaali tutkinta. Normaali tutkinta ei välttämättä ole täydellistä, mutta se ei ole myöskään huonoa. Normaali tutkinta on normaalia.

Palaan muihin myytteihin myöhemmin.

Tuija Niemi ja äänirekonstruktio

Tervetuloa kuuntelemaan verovaroin tuotettua ääniteatteriharjoitusta vuodelta 2008 - mukana oikeusmurhan päätähdet KRP:n litteroija Tuija Niemi (ent. Tuija Niemi-Laitinen) sekä rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja Satakunnan poliisista. Tämä rekonstruktio kävi myöhemmin kalliiksi niin minun perheelleni kuin koko Suomen kansalle. Verovarojen tuhlaaminen ei nimittäin suinkaan päättynyt tähän, vaan tästä se vasta alkoi.

Oikean murhaajan ääntä ei näillä tallenteilla kuulu, mutta pieni varoituksen sana on kuitenkin paikallaan kaikkein herkkähermoisimmille: tallenteelta kuuluu kahden häikäilemättömän oikeusmurhaajan hyytävät äänet.

Kuuntele: Ulvilan murhan äänirekonstruktio 26.11.2008.

Alkuperäinen puhelu löytyy täältä: Hätäpuhelu Ulvila 1.12.2006.

Kun näitä kahta tallennetta vertaa, mitään olennaista eroa ei löydy. Paitsi tietysti se, että rekonstruktio on huonosti näytelty jäljitelmä aidosta tilanteesta ja siitä puuttuu aito hätä ja puukotetun vaimon raskas hengitys.

Tuija Niemi ja Tapio Santaoja tekivät kahden kesken myös toisen rekonstruktion, josta puuttuu ulkopuolinen tekijä. Kun tätä vertaa alkuperäiseen tallenteeseen, kuuluu selvä ero: alkuperäisellä tallenteella kuuluu kaikenlaista pauketta, kolahdusta, sängyn siirtymistä, muksahdusta ym. ääntä, jota sieltä ei pitäisi kuulua, jos uhri makaisi yksin lattialla voivottelemassa kipuaan.

Kun nyt on näinkin ilmeisen selvää, että myös rekonstruktio puhuu kahden miehen kamppailun puolesta, miten on mahdollista, että Tuija Niemi kehtasi selittää oikeudessa muuttuneita mielipiteitään näillä rekonstruktioilla??? Hyvä kysymys. Ehkä jollakin toistaiseksi vielä patentoimattomalla menetelmällä saadaan joskus suodatettua rekonstruktiotallenteilta ne Tuija Niemen ja Tapio Santaojan hellät huokaisut, jotka myöhemmin johtivat (työ)suhteen syvenemiseen ja villien fantasioiden syöksykierteeseen.

Koska Tuija Niemen ja Satakunnan poliisin toteuttama ääniteatteri on verovaroin tuettua julkista materiaalia, laitoin kaikki 22 äänitiedostoa omalle sivulleen, josta kuka tahansa voi käydä kuuntelemassa ne. Tallenteilla kuuluu mm. äkillisiä äänenvoimakkuuksien vaihteluita ja kaikenlaista muuta ihmeellistä, joten ehkä ne auttavat ymmärtämään niitä kohtia, jotka jotkut skeptikot ovat kokeneet epäaidon kuuloisina alkuperäisellä tallenteella.

Jos alkuperäisellä tallenteella kuitenkin vielä kuuluu manipulointiin viittaavia kohtia esim. kuuluisan uolen tienoilla, kehotan epäileväisiä  miettimään vakavasti, kumpi vaihtoehto näistä kahdesta olisi todennäköisempi:

a) Anneli Auer on tehnyt ennakkoäänitystä 80-luvun rikkinäisellä mankkarilla
b) Joku muu on tehnyt jälkiäänitystä nykyaikasilla äänenkäsittelylaitteilla

Savuava ase, jolla saisi todistettua "ketä siel on"/"_uole" -kohdan manipuloinnin, puuttuu vielä. Siinä haastetta kaikille kapellimestareille ja muille wannabe-ääniasiantuntijoille. Nyt ei muuta kuin kaikki kilpailemaan, kuka pääsee seuraavaksi töihin KRP:n äänilabraan!

Kaikki äänitiedostot: Ulvilan murha - Äänirekonstruktio 26.11.2008

Hyvää viikonloppua!

Lisälukemistoa: Tuija Niemi   /  Tapio Santaoja

Ulvilan murha - tekijän vammat

Ulvilan murhan tutkinnan alkaessa joulukuussa 2006 poliisi lähti siitä oletuksesta, että tekijä on todennäköisesti itsekin saanut vammoja. Vammoja on voinut tulla kamppailun yhteydessä tai vammoja on voinut tulla rikotun takaoven ikkunan läpi kulkiessa.

Ikkunan terävistä lasinkulmista otettiin dna-näytteitä siltä varalta, että niihin olisi uhrin veren lisäksi tarttunut myös tekijän omaa dna:ta. Tekijä oli kuitenkin sen verran hyvin pukeutunut, ettei lasin pinnalta löytynyt muuta kuin lasinpalojen repimää tummaa polyesterkuitua.

Viime vuosien aikana poliisi on kiinnittänyt huomiota erityisesti yhteen näistä terävistä lasinpaloista - siihen jonkan viereen oli jäänyt jonkinlainen hapuileva verijälki näppylähanskasta. Nimenomaan tähän kohtaan liittyen verijälkitutkimuksen alkeiskurssin käynyt rikosylikonstaapeli Mika Tauru Helsingin poliisista on käynyt oikeudessa näyttämässä oikein rautalangasta vääntäen, että jos tekijä olisi laittanut kätensä tähän poistuessaan, tekijä olisi varmastikin loukannut itsensä terävän lasinreunan painuessa ranteeseen.

Vaikka Mika Taurun pätevyydestä voidaan olla montaa mieltä, tämä ajatuskuvio kuulostaa kieltämättä järkevältä ja mahdolliselta.

Poliisin rekonstruktiot ovat tosin osoittaneet, että on yhtä monta tapaa poistua ikkunasta kuin on yrittäjääkin, ja että käsi voi heilahtaa kauas terävien kulmienkin taakse. Kukaan kiipeilijöistä ei tiettävästi loukannut itseään, mutta toisaalta jokaista heistä muistutettiin erikseen työturvallisuudesta. Lisäksi oveen oli kiinnitetty vanerista leikattu reunus lasin suojaksi.

Aidossa tilanteessa tekijällä ei todennäköisesti ollut huoli työturvallisuudesta vaan kiire päästä pakoon, joten olen samoilla linjoilla Mika Taurun ja muiden poliisien kanssa siinä, että tekijä on todennäköisesti saanut vammoja. Vaikka tekijän suojapuku on eristänyt ihon raapivasta pinnasta, on todennäköistä, että terävän lasin viilto on jättänyt vähintäänkin jonkinlaista pintanaarmua vaatteiden läpikin.

Koska Mika Tauru katsoo tehtäväkseen keksiä jotain näyttöä Anneli Aueria vastaan, Mika Taurun logiikalla tämä on todiste lavastuksesta. Logiikka on lievästi sanoen outo. Jos ison miehen kättä olisi melkeinpä mahdotonta vääntää sinne itseään loukkaamatta, miten lavastaminen olisi onnistunut 170-senttiseltä naiselta ilman vammoja? Ja miksi ihmeessä olisi pitänyt tehdä vielä ylimääräisiä lavastettuja jälkiä näinkin hankalaan paikkaan, kun ovessa oli aidotkin jäljet?

Anneli Auerin - siis minun - kädet ja käsivarret on tutkittu eikä niissä ollut vammoja.

Ulvilassa asui siihen aikaan kuitenkin eräs mies, jolla on todettu sopivia vammoja juuri sopivissa paikoissa ja juuri sopivaan aikaan eli joulukuun alussa vuonna 2006. Niistä on otettu kuviakin. Osa vammoista näkyy kuvissa paljaina, osa on ollut siteen alla piilossa vasemman käden ranteessa.



Voisin lyödä vetoa, että Mika Taurulle ei ole näytetty näitä kuvia. Ei niitä haluttu näyttää minullekaan, vaikka lisätutkinnassa nimenomaan kysyin niitä. Ovathan kuvat varsin kiusallisia Porin poliisin kannalta, koska vammat ovat juuri sopivilla kohdilla ja koska näkyvien vammojen osalta kuvista voi todeta myös sen, että selitykset ja vammat eivät vastaa toisiaan. Digikuvia näistä vammoista odottelen edelleen, vaikka asiasta tehdyn selvityksen mukaan ne olisi annettu kaikille osapuolille jo oikeudenkäynnin aikana, vaikka kukaan osapuolista ei ole niitä kuitenkaan koskaan saanut.

Nämä vammat on todettu samalla henkilöllä, joka kävi Turussa 30.11.2006 samaan aikaan kuin Jukka ja jonka kasvonpiirteet ja pituus vastaavat tekijää. Hänellä oli ollut aikaisempaakin häiriökäyttäytymistä itseään vanhemman esimiesasemassa olevan mieshenkilön kanssa. Miehellä oli kova kunto ja suuret luulot itsestään, mutta huono itsehillintä. Tämä on se sama mies, joka asui melkein Tapio Santaojan naapurissa  ja jota Tapio Santaoja ei halunnut tutkia.

Nähtäväksi jää, tuleeko Mika Tauru todistamaan terävien lasinkulmien ja rannevammojen yhteydestä myös siihen oikeudenkäyntiin, jossa oikea mies tuomitaan Ulvilan murhasta, jos joskus niin pitkälle päästään. Nyt kun korkein oikeus vihdoin laittoi pisteen vuosia jatkuneille harharetkille, on täysin mahdollista, että oikea tekijä vielä saadaan kiinni.

LINKKI:

- Turumurre: Murhaajan poistuminen rikotusta ikkuna-aukosta,
jälkien perusteella tehty kuvaesitys murhaajan poistumisesta

Tapio Santaoja - Pauli Kuusirannan hämäräperäinen taustamies

Satakunnan Kansassa uutisoitiin 6.9.2015 asuntomurrosta yöllä kello 3:20 Ulvilassa tyhjillään olleeseen omakotitaloon. Tutkintaa johtanut rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja Lounais-Suomen poliisista on heti osannut kertoa, että kyse ei ole oman kylän pojista vaan tekotavan perusteella murtautujat ovat tulleet kauempaa.

Eihän nyt kukaan ulvilalainen sellaista tekisi. Ei ainakaan kello 3:20 aamuyöllä - siihen aikaan Ulvilassa kaikki ovat nukkumassa.

Tapio Santaoja sen tietää. Onhan hänellä itselläänkin omakotitalo Ulvilassa.

Meilläkin oli omakotitalo Ulvilassa ja meillekin murtauduttiin sisään aamuyöllä 1.12.2006. En tiedä, missä Tapio Santaoja silloin oli, koska kukaan ei ole kysynyt häneltä. Ei häneltä saatu myöskään DNA-näytettä silloin, kun oletuksena oli, että takkapuun kulmasta löytynyt DNA todennäköisesti olisi peräisin tekijältä.

Tiedän vain, että Porin poliisissa Tapio Santaoja ei ollut juuri sillä hetkellä. Hän tuli takaisin poliisin palvelukseen keväällä 2007 ja minut hän tapasi ensimmäisen kerran saman vuoden kesällä, kun hän tuli näyttämään minulle valokuvia, joiden joukossa oli myös kuva porilaisesta näyttelijästä Kai Tannerista, jota poliisi silloin epäili tekijäksi.

Ensivaikutelmani Tapio Santaojasta oli neutraali. Hän ei herättänyt minussa erityisen positiivisia tai negatiivisia tunteita.

En silloin aavistanut, että tämä tapaaminen oli ratkaiseva sysäys, joka teki minusta ihanteellisen uhrin Tapio Santaojan päivänvaloa kestämättömälle vehkeilylle, jonka ensimmäinen uhri oli Kai Tanner.

Kun Tannerin jutusta ei tullut mitään, minusta tuli seuraava uhri.

Pauli Kuusirannan oikea käsi

Kun komisario Juha Joutsenlahden aika tutkinnanjohtajana päättyi loppukesällä 2008 ja tilalle tuli Pauli Kuusiranta, Tapio Santaoja sai vapaat kädet toteuttaa itseään.

Käytännössä se merkitsi sitä, että mieheni Jukka S. Lahden murhan selvittäminen päättyi kuin seinään. Olen lukenut kaikki tuon ajan paperit, ja tosiaankin - ketään oikeasti mahdollista epäiltyä ei tutkinnanjohtajan vaihduttua enää ole tutkittu.

Pauli Kuusiranta hyväksyi sen, että kun ei syyllistä löytynyt, tehdään sellainen.

Tapio Santaoja oli jo löytänyt sopivan ehdokkaan - nainen joka ei tykkää siivota ja joka ei ole oman kylän tyttöjä, Anneli Auer, Jukka S. Lahden vaimo.  Vaimolla oli suuri kannatus niiden rivipoliisien keskuudessa, jotka olivat olleet mukana jossain vaiheessa tutkintaa, mutta joilta puuttui kokonaiskäsitys selvitetyistä asioista.

Tosin Tapio Santaojalla oli lukuisten kuulustelujen ansiosta hyvin tiedossa, että Jukka oli niin hyvä ja omistautunut perheenisä, että se oli joidenkin mielestä jopa ärsyttävää, eikä Annelistakaan ollut kellään pariskunnan tutulla tai sukulaisella mitään pahaa sanottavaa. Annelilla ei ollut mitään syytä tappaa Jukkaa.

Rikosylikonstaapeli Tapio Santaojalla oli kuitenkin taskussaan pari valttikorttia: Anneli Auer oli vaimo, ja vaimosta on aina helppo tehdä syyllinen, Kuka sitä tietää, mitä tapahtuu neljän seinän sisällä. Sellaista sattuu.

Toinen valttikortti oli Anneli Auer itse. Tapio Santaoja oli tavannut minut ja nähnyt minussa heti suurta potentiaalia: olin hänen mielestään samanlainen kuin hänen oma vaimonsa. Siitä päätellen hänen vaimonsa on ilmeisesti yhtä kiltti, sinisilmäinen ja helposti vedätettävä kuin minäkin.

Koska mitään näyttöä ei ollut eikä voinutkaan olla, sitä alettiin tehdä.

Jo syksyllä 2008 tehtiin rekonstruktioita mm. lasin rikkomisesta ja ovesta kiipeämisestä. Rekonstruktio osoitti selkeästi, että ikkuna oli rikottu ulkoapäin, mutta Tapio Santaoja keksi, että tämän pikku ongelman voisi kiertää kauempana olevalla yksittäisellä lasinpalalla. Olisihan se yksi pala voinut vaikka lentää sisältäkin päin.

Kiipeilyrekonstruktiot osoittivat, että isokokoinenkin mies mahtuu hyvin kulkemaan rikotusta ikkuna-aukosta, mutta koska kaikille se ei ollut ihan yhtä helppoa, tämänkin voisi röyhkeästi kääntää osoittamaan jotain ihan muuta kuin totuutta. Ainakin sitä voisi yrittää.

Jossain vaiheessa Tapio Santaoja keksi, että hätäpuhelutallenteelta ei kuulu sellaisia ääniä, joita voisi kuvitella kuuluvan. Järjestettiin äänirekonstruktio, jossa pojat panivat talon rytisemään ja tehtiin kaikenlaisia muitakin ääniä, joista osa saatiin kuulumaan, osa ei. Äänirekonstruktio videoitiin, mutta koska vertailu videoihin ilmeisesti osoitti, että aika paljon ääniä häviää matkalla, nämä videot ovat myöhemmin kadonneet jäljettömiin.

Mukana äänirekonstruktiossa oli KRP:n surullisenkuuluisa Tuija Niemi.

Lisäksi Tuija Niemi  laati Tapio Santaojan pyynnöstä konstaapeli Holapan toimittamalta CD-levyltä täysin uuden litteroinnin, jossa ulkopuolisen tekijän äänet muutettiin Jukan ääniksi ja laitettiin Annelin suuhun uusi sana  (u)ole, jota kukaan muu ei ollut aikaisemmin kuullut.

Enää oli jäljellä yksi vaihe. Piti saada Anneli Auer itse uskomaan, että hän oli surmannut miehensä ja kokenut sen jälkeen muistinmenetyksen. Sitten hänet pitäisi saada tunnustamaan.

Tapio Santaoja on sellainen luontainen helppoheikki ja manipuloinnin mestari, että Anneli Auer oli aivan yhtä helppo puhua päästään pyörälle kuin KRP:n Tuija Niemikin.

Tajusin tulleeni huijatuksi vasta muutamaa viikkoa myöhemmin - nopeammin kuitenkin kuin Tuija Niemi, joka ei ilmeisesti ole tajunnut sitä vieläkään.

Taas tehtiin Tapsat

Olen myöhemmin saanut selville Tapio Santaojan epärehellisyydestä paljon muutakin. Aina, kun jostain nousee esiin kyseenalaista uutta näyttöä, outoja asioita puhuvia uusia todistajia tai omituisia lausuntoja, yleensä niiden takaa näyttää paljastuvan sama vanha Tapio Santaoja.

Vaikka kuulin syksyllä 2011 kotietsinnän yhteydessä paikalla olleelta turkulaiselta poliisilta, että hänen tietojensa mukaan Tapio Santaoja oli siirretty syrjään tutkinnasta, sain myöhemmin havaita, että näin ei suinkaan ollut. Tapio Santaoja veteli naruja takapiruna ihan niinkuin ennenkin ja toimi kenraalina myös lasten kertomuksista nousseessa uudessa seksuaalirikos- ja pahoinpitelyhaarassa, kuten uuden tutkinnan puhtoiseksi keulakuvaksi nostettu konstaapeli Jouni Kostensalo on oikeudessa myöntänyt.

Olen tehnyt Tapio Santaojasta rikosilmoituksenkin, mutta ilmoitus sysättiin syrjään vähin äänin. Vaikka esimerkiksi valehtelusta ja esitutkintapöytäkirjan kuvaliitteen väärentämisestä on olemassa ihan konkreettista näyttöä, poliisirikosten hautaajana tunnettua kihlakunnansyyttäjää Tapio Mäkistä virkarikos ei hetkauttanut.

Tapio Santaojan bravuuri on oikean tiedon vaihtaminen vääräksi, mikä tulee esiin kautta linjan sekä suoraan että epäsuorasti.

Suoralle toiminnalle on jo kehittynyt oma termikin: "tehdä Tapsat". Jos jostakin näyttää puuttuvan jotakin materiaalia ja sen tilalle on kopioitu moneen kertaan täysin merkityksetöntä tietoa, on mitä ilmeisemmin tehty Tapsat.

Näin oli tehty esitutkintapöytäkirjan kuvaliitteelle, mutta olen huomannut saman ilmiön myös lukiessani pöytäkirjasta poisjätettyjä kuulusteluja ja tutkiessani Porvoon poliisin työvuorolistoja. Viimeksi huomasin nyt tänä syksynä, että myös Tuija Niemen ja FBI:n kirjeenvaihdolle vuodelta 2009 oli tehty Tapsat.

Mitähän kaikkea muuta Tapsa on ehtinyt tehdä, mitä kukaan ei ole vielä huomannut?

Motiivi hakusessa

Tapio Santaojan motiivi on minulle epäselvä. Onko kyse vain siitä, että minä en ole oman kylän tyttöjä ja että minä vaikutin hänestä aidosti oudolta? Vai onko takana jotain muuta?

Ainakaan ei voi olla kyse julkisuudesta, koska Tapio Santaoja ei ole halunnut tuoda itseään esiin tämän jutun yhteydessä toisin kuin eläköityvä tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta, joka patsasteli aikanaan mediassa Ulvilan murhan ratkaisijana jo ennen kuin syytettä oli edes nostettu.

Ehkä syy on oikean murhaajan suojelu syystä tai toisesta. Tai ehkä Tapio Santaojalla on tämän lisäksi muitakin salaisuuksia suojeltavana, jotka tutukinnan jatkuessa olisivat saattaneet paljastua.

Lukiessani viime syksynä pöytäkirjoista pois jätettyjä papereita, minulle selvisi paitsi se, kuka Ulvilan murhaaja todennäköisesti on, myös se, että tämä murhaajaksi epäilty mies on Tapio Santaojan erityisessä suojelussa. Kesäkuussa 2007 Tapio Santaoja sai nimittäin ulvilalaista pubinpitäjää kuulustellessaan niin  mielenkiintoisen vihjeen tästä henkilöstä, että sen olisi ilman muuta odottanut johtavan lisätutkintaan kyseisen henkilön kohdalla.

Tapio Santaoja ei kuitenkaan tehnyt mitään, vaan päin vastoin juuri tässä kohdassa hänelle tuli kiire löytää joku muu epäilty. Noin viikon sisällä em. kuulustelusta Porin poliisi oli Santaojan ehdotuksesta tekemässä porilaisesta näyttelijästä täysillä syyllistä, vaikka tämä toinen mies olisi ollut moninkertaisesti parempi epäilty.

Epäilin jo syksyllä 2014, että Tapio Santaoja ja oma epäiltyni ovat tuttuja keskejään. Tämä epäily vahvistui myöhemmin. Lisäksi selvisi, että Tapio Santaoja ja murhaepäilty asuivat vain parin kadunvälin päässä toisistaan.

Onko kyse vain siitä, että oman kylän poikia ei epäillä - eikä varsinkaan naapuria - vai onko takana vielä jotain muuta?

Miksi Tapio Santaoja oli välillä töissä muualla, mutta palasi takaisin Porin poliisiin keväällä 2007?

En osaa vastata näihin kysymyksiin, mutta yksi asia on varma: olipa takana joku suurempi kuvio tai ei, Tapio Santaoja edustaa minulle sellaista epärehellisen poliisin perikuvaa, joita olin luullut olevan vain amerikkalaisissa elokuvissa - ei täällä koti-Suomessa, ei samassa kylässä  eikä ainakaan omassa naapurustossa.

Niin sinisilmäinen minäkin joskus olin.

Linkkejä

- Satakunnan Kansa 6.9.2015: Uutinen asuntomurrosta Ulvilassa
- Tapio Santaoja / anneliauer.com
- Tapio Santaoja / niinaberg.com
- Tuija Niemi