Näytetään tekstit, joissa on tunniste Audacity. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Audacity. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. marraskuuta 2015

Tuija Niemi ja suuri U-O-L-E -huijaus

Tuija Niemi,äänitutkija


KRP:n rikosteknisen laboratorion äänitutkija Tuija Niemi on jo vuosia muuttanut lausuntojaan sen mukaan, mitä poliisi milloinkin pyytää.  Miksi siis tuntuu vaikealta uskoa, että hän olisi voinut peukaloida myös itse hätäpuhelua?

Onhan ihmeellistä, miksi kukaan ei ollut kuullut tallenteelta kuuluisaa uole-kohtaa ennen syksyä 2009, vaikka useat eri henkilöt olivat kuunnelleet hätäpuhelua moneen kertaan sekä alkuperäisenä että paranneltuina versioina.

Tallennetta oli kuunnellut ainakin Tuija Niemi itse, tutkija Mika Sihvonen Tampereen yliopistolla, tekninen tutkija Matti Mäkinen, tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti ja joukko ihan tavallisia poliiseja mukaanlukien ne kolme porilaista poliisia, jotka oikeudessa kertoivat tehneensä tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahdelle muistion Anneli Auerin syyllisyyteen viittaavista tekijöistä. Yksi näistä tekijöistä oli nimenomaan hätäpuhelu.

Asian ymmärtäisi, jos uole-kohta olisi samanlainen pikkuruinen ja vaikeasti erotettava sana kuin murhaajan suusta tuleva vittu, mutta kun se ei ole. Se kuuluu lujaa ja selvästi.

Vaikka kuulossa olisi vikaa, elefantin kokoista uole-kohtaa ei voi olla näkemättä, kuten aikaisemmassa kirjoituksessani Raine Ampujasta totesin.

Alla olevassa kuvassa (klikkaa isommaksi) näkyy pätkä Audacityn spektrogrammia äänten voimakkuuksista. Vasemmalla näkyy kauempaa tulevaa ääntelyä, oikealla puhelimeen puhuttua puhetta, keskellä punaisella ympäröitynä "uole"-kohta.

Kuva: Ulvilan hätäpuhelu 1.12.2006 spektrogrammi äänen voimakkuudesta


Miten ihmeessä Tuija Niemeltä olisi voinut jäädä huomaamatta tämän kokoinen järkäle ja ne varmat o- ja e-vokaalit, jotka hän on sieltä myöhemmin "löytänyt"?  Samaan aikaan hän on kuitenkin surutta litteroinut kaikenlaisia pyyjääpäitä huonosti kuuluviin kohtiin?

Joku tässä ei nyt täsmää.


Miten ja mistä U-O-L-E ilmestyi


Saadaksemme selville, mikä uole-kohdassa haiskahtaa, meidän on tehtävä paluu alkujuurille aina joulukuun alkuun vuoteen 2006, jolloin Tuija Niemi sai laboratorioonsa ensimmäistä kertaa näytteen numero 26, joka oli siis hätäkeskuksesta tallennettu Ulvilan hätäpuhelu.

Valitettavasti emme voi palata aikakoneella takaisin tuohon hetkeen kuuntelemaan tallennetta ja tekemään vertailuja emmekä myöskään voi tietää, onko Tuija Niemen joulukuulle 2006 päivätty litterointi enää nykypäivänä aito, joten tämä aikahyppy ei tuo meille muuta tietoa, kuin että uole-kohta puuttuu.

Kohtaan 2:03 on merkitty naisen sanomana kaksitavuinen sana, mikä sinänsä pistää silmään outona, koska muihin epäselviin kohtiin Tuija Niemi ei ole laskenut tavuja vaan hän on litteroinut sanoja jopa vailla minkäänlaista merkitystä, kuten pyyjääpää tai vittikö.

Vielä oudompaa on tulossa.

Hypätkäämme seuraavaksi vuoteen 2008. Tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti menetti luottamuksensa Tuija Niemeen kuultuaan, että Tuija Niemi oli leikannut tallenteesta lapsen rääkäisyn ja sen perässä kuuluvan napsahduksen pois, koska ei kestänyt kuunnella niitä, ja tästä syystä Joutsenlahti tilasi Tampereen yliopiston hypermedialaboratoriosta uuden äänianalyysin tammikuussa 2008.

Tampereelta saatu FL Mika Sihvosen analyysi erittelee hiljaiset äänet tarkemmin kuin Tuija Niemen litterointi. Sihvosen analyysiin on merkitty esimerkiksi uhrin ääntely heti tallenteen alussa, mikä Tuija Niemeltä puuttuu, kuten myös takkahuoneesta kuuluva murhaajan kirosana.

Analyysi on rakennettu siten, että suoraan puhelimeen kuuluvat ja kauempaa kuuluvat äänet on merkitty eri sarakkeisiin ja kolmanteen sarakkeeseen on täsmennetty puhelun taustalta kuuluvia ääniä.

Kohtaan 2:03 Mika Sihvonen on merkinnyt kolmanteen sarakkeeseen tyttären sanoneen "Ketä siellä on?".

Siis mitä ihmettä? Elefantin kokoinen uole puuttuu kokonaan alkuperäiseltä tallenteelta ja sen sijaan siinä kuuluu pelokkaan lapsen äidilleen suuntaama hiljainen kysymys "Ketä siel on?"

Tämä oli niin järisyttävä havainto, että asiaa on pakko lähteä selvittelemään vieläkin tarkemmin.

Kuva: Tuija Niemi ja Ulvilan hätäpuhelun litteroinnin muuttunut kohta 2:03 uole

Oikeudessa on tullut esiin, että ensimmäisenä uole-kohdan keksi rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja ja Tuija Niemi - silloinen Tuija Niemi-Laitinen - vain vahvisti tämän Tapio Santaojan hänelle esittämän huomion.

Kuuluuko siis Tapio Santaojan ja Porin poliisin loppuvuonna 2008 tekemässä äänirekonstruktiossa jo kuuluisa KUOLE-huuto Annelin suusta?

Ei kuulu.

Sen sijaan Toinen koko puhelu -rekonstruktiotallenteelta kuuluu takkahuoneesta noin kohdan 2:13-2:14 kieppeillä lyhytkestoinen "kuole" jomman kumman miespuolisen kamppailijan suusta. Ehkäpä tämä lipsahti murhaajan osaan eläytyneeltä poliisilta ja Santaoja sai siitä myöhemmin hyvän idean.

Tuija Niemen ja FBI:n kirjeenvaihdosta käy ilmi, että vielä kesäkuussa 2009 on ollut epäselvää, mitä kohdassa 2:03 kuuluu ja kenen äänellä - naisen vai lapsen. Tuija Niemi on pyytänyt FBI:tä analysoimaan kohtaa 2:03, jossa kuuluu jotakin naisen tai lapsen äänellä, ks. kuva alla (klikkaa isommaksi).

Kuva: Tuija Niemi pyytää FBI:tä analysoimaa kohtaa 2:03 - Nainen vai lapsi


Tämä selviää lisätutkintäpöytäkirjan 6 sivulta 71. Varsinainen analyysi puuttuu, koska sille oli näköjään tehty Tapsat. Analyysin tilalla on kolmeen kertaan kopioituna FBI:n lähetyslistat lähetettävästä cd-levystä.

Kirjeenvaihdossa mainittua lyhyempää äänitiedostoa kohdassa 2:03 kuuluvasta naisen tai lapsen äänestä en ole kosakaan nähnyt tai kuullut.

Ehkäpä se on kadonnut johonkin jemmaan.


Uusi käänne


Seuraavaksi siirrymme ajassa pari kuukautta eteenpäin elokuuhun 2009, päivään jona konstaapeli Holappa on tuonut hätäpuhelutallenteen Tuija Niemen laboratorioon CD-levyllä, ja kas kummaa - nyt sieltä kuuluu Annelin äänellä "_uole", josta ainakin u- ja o-vokaalit ovat Tuija Niemen mukaan ihan satavarmoja.

Loppu onkin tunnettua historiaa. Nimenomaan tällä hyytävällä U-O-L-E -löydöllä manipuloitiin niin syyttäjä, media kuin hetkellisesti jopa minut itsenikin uskomaan, että nyt on tosi kyseessä ja Ulvilan murha on ratkennut.

Palataanpa hetkeksi vielä konstaapeli Holappaan (ks. esitutkintapöytäkirjan s. 342). Mitä tekemistä hänellä on tämän koko asian kanssa? Sitä sopii ihmetellä, koska missään muussa KRP:n lausunnossa - Tuija Niemen tai kenenkään muunkaan KRP:n tutkijan - ei ole mainittu nimeltä, kuka näytteen on toimittanut laboratorioon.

Ehkäpä Tuija Niemi on järkeillyt, että jos joku keksisi joskus epäillä, että hätäpuhelutallenne onkin väärennös, hän voisi aina selittää saaneensa levyn jostain muualta - ei niin, että se olisi syntynyt Tuija Niemen laboratoriossa.

Kuva: Tuija Niemi auttaa poliisia




Mitä nyt


Olen esittänyt todennettavissa olevat faktat: kukaan ei ole kuullut uole-kohtaa ennen elokuuta 2009, joku on joskus kuullut siinä jotain ihan muuta ja nyt sillä kohtaa on elefantin kokoinen uole, jota kukaan ei voi olla huomaamatta.

Jokainen tehköön niistä omat johtopäätöksensä. Minun johtopäätöseni on, että kyseessä on jonkinlainen huijaus.

Äänenkäsittelyohjelmiin perehtynyt henkilö kertoi ystävälleni, että tallenteelta olisi ollut helppo siivota tyttären hiljainen "Ketä siel on" ja lisätä sen rippeiden päälle naisen äänellä sanottu "kuole". Kun uusi versio tallennettaisiin monoraitana, kukaan ei erottaisi lisättyä kohtaa alkuperäisestä. Kenen tahansa naisen ääni saadaan pienellä käsittelyllä kuulostamaan Annelilta. Tallenteelta tehdyt käsitellyt versiot olisi helppo korvata uusilla versioilla. Päivämäärätkin pystyy väärentämään.

Crimeplus jutun mukaan Tuija Niemi on ennenkin osallistunut todisteiden väärentämiseen.

FBI:llä saattaisi olla käytössä menetelmiä, jolla mahdollinen väärennös saataisiin paljastettua, mutta valitettavasti välikätenä on Suomen poliisi, joten se siitä.

Laki velvoittaa hätäkeskuksia säilyttämään alkuperäiset nauhat viisi vuotta. Lisätutkintapöytäkirjan 7 mukaan poliisi on kuitenkin jo päässyt käsiksi hätäkeskuksen varmuusnauhaan jo vuonna 2012, joten se siitä.

Jos jollakin sattuu löytymään kenkälaatikosta se aito ja alkuperäinen tallenne, jolla kuuluu tyttäreni sanoma "Ketä siel on?" lähettäisitkö sen ystävällisesti Anneli Auerin asianajajalle?


Linkkejä


Kunntele Ulvilan hätäpuhelu, koko tallenne tekstitettynä:
http://anneliauer.com/ulvilan-hatakeskuspuhelu/

Mika Sihvosen äänianalyysi:
http://niinaberg.com/2015/09/16/hatapuhelu-tampereen-yliopiston-analyysi/

Anneli Auer blogi:
- Tuija Niemen kallis suojatyöpaikka
- Tapio Santaoja

Muualla:
Crimeplus / Tuija Niemi

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Ulvilan murhaajan ääni

Äänitutkimus - murhaajan ääntä etsimässä

Ulvilan murhan loputtomien lisätutkintapöytäkirjojen toistaiseksi tuoreimmassa osassa (numero 17) on kuulusteltu äänitutkija Tuija Niemen lisäksi neljää musiikillisesti suuntautunutta henkilöä. Osalta heistä on kysytty hauskasti, kuuluuko tallenteelta mitään selvästi tunnistettavaa ääntä, joka voitaisiin liittää ulkopuoliseen tekijään.

No eihän sieltä mitään selvästi kuulu.

Kaikki, mikä kuuluu jostain muualta kuin puhelimen välittömästä läheisyydestä, jää enemmän tai vähemmän epäselväksi. Jopa puhelimen vieressä sanotut repliikit jäävät osin epäselviksi. Miksi siis nimenomaan ulkopuolisen tekijän ääntelyn pitäisikään kuulua selvästi?

Useat eri henkilöt ovat kuitenkin kuulleet mahdollisia ulkopuolisen ääniä, ja useimmat näistä havainnoista näyttävät kasaantuvan samoihin kohtiin. Ne kuulostavat erilaisilta kuin niitä edeltävät ja seuraavat uhrin repliikit, jotka tunnistaa siitä, että uhri huutaa Annua apuun tai ääntelee tuskaisasti puolustautuessaan.

Kaikkein selkeimmin Ulvilan murhaajan ääni kuuluu suurin piirtein kohdassa 1:14-1:15, jossa kuuluu hyvin vaimea, mutta puhdas kirosana "Vittu!" Sanan ensimmäinen tavu tosin on niin vaimea, että sitä ei saa kuulumaan kovin selkeästi edes äänenvoimakkuutta nostamalla. Kiukkuinen TTU! sen sijaan kuuluu erittäinkin selvästi, ja se on todettu jo Tampereella tehdyssä litteroinnissa vuonna 2008.

Kyseessä on miehen ääni, mutta ääni ei ole Jukan. Jukan äänessä on ihan omanlaisensa "särisevä" sointi, joka tästä äänestä puuttuu.

Pian tämän kirosanan perään kuuluu kohdassa 1:18 toinenkin kirosana "Jumalauta!", josta myös kuuluu selvästi vain loppuosa "malauto" tai "auto". Ääni on mahdollisesti murhaajan ääni, mutta se voi olla myös Jukan ääni. Sanan loppuosa on havaittu jokaisessa litteroinnissa alusta alkaen.

Kolmas kirosana kuuluu miehen äänellä hyvin vaimeana ja epäselvänä Anneli Auerin ja hätäkeskusvirkailijan puheen lomassa kohdassa 2:50, jolloin Jukka S. Lahti todennäköisesti saa surmansa tai on juuri kuollut. On epätodennäköistä, että kukaan ääntelisi tai kiroaisi tähän tapaan hätäkeskuksessa virkailijan vieressä, joten kyseessä on hyvin todennäköisesti murhaajan ääni. Mitä ilmeisimmin kirosana on "Saatana!", mutta selvästi kuuluu vain "aata", koska sanan alku ja loppu sekoittuvat muihin ihmisääniin. Sanan keskiosa "aata" on havaittu ensimmäisen kerran Tampereen yliopistolla vuonna 2008.

Viimeisen kirosanan erottelussa olisimme kaivanneet Izotope RX 5 advanced -ohjelmaa, mutta valitettavasti tutkimusryhmämme totesi ohjelman sen verran hintavaksi, että tyydyimme käyttämään ilmaista Audacity-äänenkäsittelyohjelmaa.

Hätäkeskustallenteelta kuultavat kirosanat on koottu yhteen alla olevalle videopätkälle. Hiljaisten äänten voimakkuutta on nostettu, mutta niille ei ole tehty mitään suodatusta.




Kiroilun ja epämääräisen "nuivaa"-äännähdyksen lisäksi hätäkeskustallenteelta on kuultavissa selkeästi kahden eri ihmisen vuorottaista ähinää kamppailun lomassa. Palaan näihin ääniin tulevissa kirjoituksissani.


Ulvilan murhaajan ääninäyte


Olen aina ihmetellyt, miten joku voi kuvitella tietävänsä, ettei hätäkeskustallenteelta kuulu ulkopuolisen ääntä, kun ei tekijää saatu kiinni eikä ole mitään ääninäytettä, mihin verrata.

Nyt on.

Tutkimusryhmä sai taannoin haltuunsa tallenteen, jolla kuuluu murhaajan - korjaus: murhasta epäillyn miehen - ääntä puhelinhaastattelulla kuultuna. Ääntä ei voi suoraan verrata hätäkeskustallenteen ääniin, koska hätäpuhelu on tallennettu 8 bitin vaw-tiedostona  (ilmeisesti huonoin mahdollinen äänitallennelaatu) ja murhaajan ääni kuulu noin 12 metrin päästä lankapuhelimen luurista, kun taas myöhempi ääninäyte kuuluu matkapuhelimesta ja se on tallennettu hyvälaatuisena mp3-tiedostona.

Kun itse kuulin haastattelutallenteen ensimmäistä kertaa, olin yllättynyt siitä, että niin isokokoisella miehellä oli niin korkea ääni. Epäillyn murhaajan ääni sopii erittäin hyvin yhteen hätäkeskustallenteelta kuuluvien melko korkeiden ähkäisyjen mutta myös vähän matalamman "vittu"-sanan kanssa. Ei tätä henkilöä äänen perusteella ainakaan missään tapauksessa voi sulkea pois.

Teimme mielenkiinnon vuoksi Audacity-ohjelmalla myös värigrafiikkaa tutkimustuloksista. Vertailimme hätäkeskuksen vittu-sanaa haastattelussa kuuluvaan juttu-sanaan. Yhdennäköisyys on ilmeinen - molempien sanojen jälkimmäinen tavu muistutti näivettynyttä porkkanaa.

Hieman kyllä ihmettelimme sitä, miten sanan "juttu" u-vokaalit näyttivät sanan ensimmäisessä ja toisessa tavussa aivan erilaisilta, vaikka jotkut väittävät pystyvänsä lukemaan äänteitä graafisesta esityksestä kuin kirjaa. Me emme siihen pystyneet, mutta ehkä se johtui vain siitä, että ryhmässämme ei ollut yhtään kapellialpoa.

Nopeatempoinen "vittu" näkyy kuvassa ylempänä ja rauhallinen "juttu" alempana. Kestoltaan pidempi "juttu" on vertailun helpottamiseksi tiivistetty graafisessa esityksessä samanpituiseksi ylemmän sanan kanssa. Kuvan saa suurennettua klikkaamalla.

Ulvilan murhaaja - ulkopuolisen tekijän ääni


Graafisesta esityksestä ei luonnollisestikaan voi tehdä päätelmiä puhujan henkilöllisyydestä pelkästään katselemalla - ääni pitää kuulla. Allaolevalla videolle on poimittu näytteeksi yksi sana epäillyn murhaajan puhelinhaastattelusta. Ääninäytteitä vertailtaessa on syytä muistaa, että ne on tallennettu erilaisella laadulla, erilaisissa tilanteissa ja erilaiselta etäisyydeltä.



Näytteiden äänen väri kuulostaa samalta kuin oletetut ulkopuolisen tekijän äänet hätäkeskustallenteella. Puhelinhaastattelussa kuuluu myös puhujalle tyypillinen tapa ääntää soinnittomat klusiilit (k, t, p) hyvin voimakkaasti ja lisätä sanojen perään ylimääräinen kurkkuääninen hönkäys. Sama tulee esiin hätäkeskustallenteen ääntelyssä mm. TTU-kohdassa sekä ähkimisessä ja puhkumisessa.

Teimme Audacityn kanssa muutakin mielenkiintoista tutkimusta, mutta koska ne eivät koske tämän päivän aihetta, palaan niihinkin myöhemmissä kirjoituksissani.


Loppukevennys


Luettuani syyttäjän viimeisimmän lisätutkintapöytäkirjan olen tajunnut, että on mahdotonta kirjoittaa äänistä yhtään mitään ilman aivan hillitöntä itsekehua. Siksi minun on ihan ensimmäisenä todettava, että kenelläkään koko tutkintaryhmässämme ei ole musiikillista koulutusta, minkä tietysti katsomme itsellemme pelkästään plussaksi, koska näköjään musiikillinen lahjakkuus ja looginen ajattelukyky eivät aina mahdu samaan päähän.

Meistä yhdellä on fonetiikan alan koulutusta, mutta onneksi vain yliopiston pakollisella yleisopintotasolla - ei pääaineena eikä edes sivuaineena.

Laajan tutkintaryhmänne jäsenistä varsinaista tutkimusta oli tekemässä paikan päällä yhteensä neljä henkeä, joista yhdellä on parempi kuulo kuin kellään aikaisempiin tukimuksiin osallistuneella. Hänen nimensä on Piski. Piski ei ole osallistunut aikaisempiin äänitutkimuksiin.

Yksi tutkimusryhmämme jäsen oli asentanut koneelleen Audacity-ohjelman ja etsinyt käyttöohjeet netistä. Toinen henkilö suoritti varsinaisen tutkimustyön konsultoiden välillä ensimmäistä henkilöä. Kolmas henkilö sekä Piski valvoivat, että Audacity ohjelmaa käytettiin lähes ammattimaisella tarkkuudella leikkeiden kopioimiseen ja vahvistamiseen, ja että työ tuli tehdyksi täysin asianmukaisesti.

Kaikkien tutkintaryhmään osallistuneiden erityisosaamiseen kuuluu terve maalaisjärki ja kyky kriittiseen ajatteluun. Me emme esimerkiksi kuvittele, että tekemillämme graafisilla esityksillä olisi mitään muuta arvoa oikeusprosesseissa kuin viihdearvoa.

Tutkimustuloksemme olivat yleisellä tasolla yksimielisiä ulkopuolisen tekijän suhteen - hätäkeskustallenteella kuuluu varmuudella ulkopuolisen tekijän ääntelyä. Yksityiskohdissa oli pieniä vivahde-eroja.

Tutkimustuloksemme kapellimestarin Izotope RX 3 advanced -ohjelmalla esiin kaivaman, väitetysti Anneli Auerin äänellä kuuluvan ppu-loppuisen sanan suhteen sen sijaan olivat hyvinkin eriävät. Minä tunnistin siinä robottipapukaijan äänellä sanotun "vappuh"-sanan. Yksi läsnäoleva ja toinen poissaoleva tutkintaryhmän jäsen tunnistivat siinä ulkopuolisen tekijän puhinaa, jonka he olivat havainneet tässä kohtaa jo ennen kapellimestaria. Kaksi jäsentä -  kuulemisen huippuasiantuntija Piski mukaanlukien - tunnistivat siinä koiran haukuntaa.

Näistä eriävistä havainnoista olisin valmis taipumaan ulkopuolisen tekjän puhinan kannalle, vaikka ääni muistuttaakin enemmän robottipapukaijaa kuin ihmistä. Epäilen, että äänenkäsittelyohjelma on vaikuttanut lopputulokseen.


Loppupäätelmät


Murhaajan ääniä koskevassa tutkimuksessamme tulimme siihen johtopäätökseen, että tallenteelta poimituista äänistä on vaikea sanoa mitään täysin varmaa, koska kuulokokemus on aina subjektiivinen. Koska havaintomme tietyissä kohdissa ovat hyvin yhteneväisiä, uskallamme kuitenkin väittää, että tallenteelta kuuluu miespuolisen murhaajan ääntelyä ja kiroilua. Kovin paljon enempää ei murhaajasta tämän tallenteen perusteella valitettavasti voi varmuudella sanoa.

Hätäkeskustallenteen voi käydä kuuntelemassa anneli.auer.comissa:
(mukana on tekstitys pääkohdista)
http://anneliauer.com/ulvilan-hatakeskuspuhelu/

Linkkejä litterointeihin:
http://niinaberg.com/2015/09/16/hatapuhelu-tampereen-yliopiston-analyysi/
http://anneliauer.com/ulvilan-hatakeskuspuhelu-tarkka-litterointi/