Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valtakunnansyyttäjä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valtakunnansyyttäjä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. helmikuuta 2017

Hätäpuhelun monet versiot

Kuva: Konstaapeli Holappa KRP:n rikosteknisessä laboratoriossa 2009

Näin ystävänpäivänä onkin juuri sopiva hetki palata ajassa takaisin siihen päivään, jolloin Tapio Santaojan ja Tuija Niemen pienet, mustat sydämet alkoivat sykkiä täydelliseen tasatahtiin - päivään, jona Tapsa sai Tuijalta käänteentekevän, uuden äänilausunnon. Tämä päivä osui elokuulle 2009. Lausunnon mukaan Tuija sai tuolloin Porista CD-levyllä hätäpuhelun, josta hän vielä saman päivän aikana onnistui kaivamaan esiin hyytävän UOLE-huudon, jota tosin lehtitietojen mukaan hän joutui etsimään satojen työtuntien verran.

Ehkäpä löytämistä auttoi se, että Tapio Santaoja oli jo aikaisemmin vihjaissut, mistä kohdasta uutta sanaa pitäisi etsiä.

Ehkä.

Ehkä ei.

Ehkä UOLE löytyikin siksi. että Tuija Niemi itse tiesi jo etukäteen, mitä konstaapeli Holapan tuomalta levyltä pitäisi löytyä. Sisältyihän UOLE jo saman vuoden kesänä FBI:lle toimitettuun hätäpuheluversioon. Alkuperäisessä versiossahan sitä ei kuulunut, vaan siinä kohdassa kuului jotain ihan muuta, kuten Mika Sihvosen Tampereella 2008 tekemästä, erittäin tarkasta äänianalyysistä voidaan todeta. Olen käsitellyt tätä aihetta blogissani jo aikaisemmin otsikolla Tuija Niemi ja suuri U-O-L-E -huijaus, joten en toista samaa asiaa tässä.

Myöhemmin olen miettinyt, miksi  hätäpuhelun näyte 26 (esitutkintapöytäkirjan liite 15 A) ja FBI:lle toimitettu näyte poikkeavat toisistaan. Näyte 26 on siis se hätäpuheluversio, jota oikeudessa on kuunneltu muka alkuperäisenä.

Myöskään FBI:lle lähetetty versio ei voi olla aito ja alkuperäinen, koska siitä puuttuu Amandan rääkäisyn perässä kuuluva lasin kilahdus. Alkuperäisellä versiolla tämä ääni on kuulunut - onhan Juha Joutsenlahti sen jo aikanaan kuullut. Tämä on tullut selväksi oikeudessa, kun Juha Joutsenlahti on kertonut episodista, jossa oli selvinnyt, että Tuija Niemi oli poistanut omalta työkappaleeltaan Amandan rääkäisyn kokonaan. Samalla oli poistunut myös rääkäisyn perässä kuulunut kilahdus, jonka Joutsenlahti arveli syntyneen veitsen tipahtamisesta. Amandan rääkäisy FBI:n versiolla kuuluu, joten kyseessä ei voi olla Tuija Niemen työkappale.

Ehkäpä FBI:lle lähetetty versio oli ensimmäinen väärennös, jota korjailtiin myöhemmin lisäämällä siihen takaisin rääkäisyn perässä kuuluva kilahdus. Ehkäpä Tuija Niemi muisti Juha Joutsenlahden kysymyksen ja tajusi mokanneensa.

Oma lukunsa muka alkuperäisen hätäpuhelun muunteluun syntyi vielä murhajutun toisella kierroksella, kun muka hätäkeskuksessa säilytetystä alkuperäisestänauhasta otettiin muka uusi alkuperäinen versio ja kappas vain - kilahdus hävisi taas. Sinänsä on aika erikoista, että tässä vaiheessa ylipäätään otettiin uusi kopio "alkuperäisestä" nauhasta. Miksi? Ehkäpä siksi, että ääniasiantuntija Risto Hemmi oli tulkinnut kilahduksen lasin ääneksi ja siitä piti päästä eroon,koska lasin ääntä ei pitänyt kuulua.

Lisäksi vielä Tuija Niemi on jossakin uuden kierroksen lausunnossaan maininnut sellaisestakin uudesta versiosta, jossa äänen voimakkuus poikkeaa aikaisemmasta versiosta. Näitä uuden kierroksen versioita tosin ei koskaan kuunneltu oikeudessa. Siellä aitoa ja alkuperäistä on edustanut vain näyte 26.

Sitten on tietysti vielä se Tampereella kuunneltu oikeasti aito versio, jolla UOLE-kohdassa kuuluu naisen huudon sijasta lapsen sanoma hiljainen "Ketä siel on?". Koska tämän havainnon on tehnyt luotettava ja riippumaton taho aikana, jolloin kellään ei ollut intressejä vääristellä kuulohavaintoja suuntaan tai toiseen, minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteikö tällaista versiota joskus olisi ollut olemassa.

Enää jää yksi kysymys: Missä ja miten alkuperäisen version tilalle tuli jotain muuta? Lennätettiinkö konstaapeli Holappa Tuija Niemen luokse mukanaan Porissa tehty uusi versio vai syntyikö se uusi versio Tuija Niemen pajassa?

Monestakin eri syystä veikkaan, että muunneltu tallenne syntyi Tuija Niemen pajassa. Ennen kaikkea kuitenkin Holapan vuoksi.  Miksi muuten Tuija Niemi olisi varta vasten maininnut lausunnossaan, että sai CD-levyn konstaapeli Holapalta? Sellainen ei ole tapana KRP:n Rikosteknisen laboratorion lausunnoissa.

Virkarikosteknisen laboratorion lausuntoihin sellainen sen sijaan sopisi. Yleisen elämänkokemuksen mukaan aitoa asiaa ei yleensä ole tarvetta todistaa aidoksi, ellei sitä joku joskus kyseenalaista. Jostain kumman syystä Tuija Niemi tunsi kitenkin tarvetta tuoda esiin lausunnossaan, että levy oli varmasti peräisin jostain muualta kuin hänen omasta laboratoriostaan ilman, että kukaan edes epäili asiaa. Korostan vielä, että missään muussa lausunnossa ei mainita nimeltä näytteen tuojaa, ja siksi juuri tämä haiskahtaa niin epäilyttävältä.

Kun aihetodisteiden määrä väärennöksestä on näinkin massiivinen, herää vielä toinenkin kysymys: Miksi kukaan ei tee mitään?

Valtakunnansyyttäjä on puuttunut paljon pienempiinkin rikoksiin, jopa sellaisiin, jotka ovat oikeasti asianomistajarikoksia. Näistä esimerkkeinä mainittakoon Kai Tannerin Juha Joutsenlahteen kohdistama juttu - aloite siihen tuli valtakunnansyyttäjältä - tai Mikko Niskasaareen kohdistunut vaino, josta olen kuullut.

Olen kuullut huhuja myös siitä, että Aarnion jutussa olisi käytetty väärennettyjä todisteita häntä vastaan. Kuulemma poliisi väärentää todisteita kaiken aikaa, jos se uskoo jonkun syylliseksi. En ota kantaa Aarnion juttuun, koska en siitä mitään tiedä, mutta en yhtään hämmästyisi, jos huhut olisivat totta.

Ei se ainakaan lisää luottamusta valtakunnansyyttäjävirastoa ja oikeuslaitosta kohtaan, jos todisteiden väärentämistä, poliisin valehtelua, harhaanjohavien rekonstruktioiden tuottamista yms. katsotaan läpi sormien ja valtaa käytetään niitä vastaan, jotka ovat rehellisiä ja uskaltavat tuoda julki vallitsevan systeemin räikeimpiä epäkohtia.

Jos sinulla sattuu olemaan suhteita poliisiin tai syyttäjälaitokseen, käytä niitä! Muuten tässä asiassa ei tule ikinä tapahtumaan mitään!

Aloite virkarikosten tutkintaa pitää saada virkakoneistosta sisältä päin.

Hyvää ystävänpäivää!

Lukemista:
- Tuija Niemi ja suuri UOLE-huijaus
- Tampereen yliopiston analyysi / Mika Sihvonen
- Tuija Niemen kallis suojatyöpaikka
- Virkamies nettikiusaajana

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Isoja ja pieniä rikoksia

Virkarikos - isoja ja pieniä rikoksia

Vuosia sitten alkanut urkintajuttu on vihdoin tullut syytevaiheeseen. Median kautta saamani tiedon mukaan 55 virkamiestä ympäri Suomen on saanut syytteen. Minun postiluukustani on ropsahdellut vasta osa papereista.

Minä en tätä tutkintaa pyytänyt.

Urkintajuttu lähti liikeelle siitä, että MTV4 oli tehnyt aiheesta kyselyn ja sen jälkeen aloitettiin virallinen poliisitutkinta. Tapasin yhden tutkijoista ollessani vielä vankilassa. Hän kertoi että tutkinta oli työllistänyt pitkäksi aikaa useammankin poliisin.

Minä en vaatinut urkkijoille myöskään rangaistusta, vaan sanoin jättäväni asian syyttäjän harkintaan. Nyt syyttäjät ovat käyttäneet harkintavaltaansa ja lopputulos on se, että täysin samasta rikosepäilystä osa sai syytteen, osa ei.

En ota kantaa siihen, kumpi osa syyttäjistä teki mielestäni oikean ratkaisun.
Vaiko molemmat.

Minulla olisi nyt oikeus vaatia korvausta näiltä 55 urkinnasta kiinni jäänneeltä ihmiseltä. Asianajajani Juha Mannerin mukaan vastaavien tapausten perusteella kohtuullinen korvaus olisi ollut 500 euroa henkilöltä ja 55 henkilöltä se tekisi melkein 30 000 euroa.

En sano, etteikö urkinnan kohteeksi joutuminen tuntuisi jossain määrin pahalta ja etteikö se olisi loukannut minua, mutta suhteutettuna kaikkeen muuhun pahaan se tuntuu kuitenkin aika pieneltä. Minusta olisi kohtuutonta vaatia 500 euroa joltakin, joka on ajattelemattomuuttaan yrittänyt katsoa tietojani ja kaiken lisäksi epäonnistunut siinä, koska materiaali oli salattua. Siispä päätin olla vaatimatta mitään.

Olisin sen sijaan toivonut, että poliisi olisi aikanaan tutkinut minun itseni tekemän rikosilmoituksen Tapio Santaojasta ja muista Porin poliiseista. Minulla oli jo valmiina todisteet mm. esitutkintapöytäkirjan kuvaliitteen väärennöksestä ja muutamasta kuulustelussa esitetystä selkeästä valheesta. Lisäksi olin listannut muita rikosepäilyjä, joihin poliisi olisi voinut hankkia todisteet itse. Kyse oli vakavista rikoksista, mutta mitään niistä ei koskaan tutkittu, ne eivät päässeet syyteharkintaan eikä niitä ole arvioitu minkäänlaisessa tuomioistuimessa.

Olisin toivonut myös, että poliisi olisi jatkanut mieheni murhan tutkintaa. Millä oikeudella valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen löi julkisesti hanskat tiskiin kesken kaiken, vaikka murhan ei pitäisi vanhentua ikinä?

Matti Nissinen, onko niin, että tutkintapyynnöt pitää kierrättää median kautta, jotta niihin suhtaudutaan vakavasti, vaikka kyseessä on niinkin vakava rikos kuin murha?

Kuva: Ulvilan murha - murha ei vanhene koskaan


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Matti Nissinen ja paha karma

Ulvilan murha - Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen ja paha karma

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen totesi Ulvilan murhajutusta, että sillä on ollut huono karma alusta lähtien. Kaikki mikä voi mennä pieleen, on mennyt pieleen.

Olen samaa mieltä, mutta eri perustein.

Jos hätäkeskuspäivystäjä olisi turhanpäiväisen jaarittelun sijasta kutsunut poliisit paikalle heti ja jos poliisit olisivat olleet vähänkin lähempänä, tekijä olisi jäänyt kiinni kesken puukotuksen, mieheni Jukka S. Lahti olisi jäänyt henkiin ja olisimme molemmat päässeet sairaalasta kotiin hyvissä ajoin ennen joulua.

Valitettavasti näin ei käynyt. Lähin poliisi oli Porissa ja Porista Ulvilaan on sen verran matkaa, että tekijä ehti viimeistellä työnsä ja paeta ennen kuin poliisi saapui paikalle. Tästä voi varmasti syyttää huonoa karmaa - se ei ollut varsinaisesti kenenkään vika.

Sen jälkeen poliisi alkoi tutkia tapausta. Toisin kuin  syyttäjälaitos on antanut ymmärtää, poliisi tutki heti ensimmäisenä epäiltynä minua, kuolleen Jukka S. Lahden vaimoa Anneli Aueria. Minut valokuvattiin ja paitani otettiin talteen ennen kuin lähdin neljäksi päiväksi sairaalaan hengenvaarallisen rintavammani kanssa. Tapahtumapaikka kuvattiin, paikalta otettiin tavanomaiset näytteet ja koko talo tutkittiin monen poliisimiehen ja -naisen voimin. Jokaiselle annettiin oma alue ja kaikki paikat tuli katsottua lastenhuoneita ja kodinhoitohuoneen peränurkkia myöten. Jopa pölyiset vaatepussit kodinhoitohuoneen perällä avattiin ja lattiakaivotkin tarkastettiin. Roskikset, ulkovarastot, auto ja piha-alueet tutkittiin jo heti 1.12.2006.  Tietokoneemme takavarikoitiin. Ystävillemme ja sukulaisillemme soiteltiin ja kyseltiin meistä. Oikeuslääkäriltä kysyttiin, olisivatko uhrin vammat voineet syntyä jo aikaisemmin niin että olisi jäänyt aikaa lavastukselle.

Mitään sellaista ei löytynyt, joka olisi osoittanut minuun, vaikka kokonainen armeija epäluuloisia poliiseja käänsi kaikki kivet ja kannot saadakseen todisteita minua vastaan.

Myöhemmin nämä samat poliisit ovat luetelleet jälkiviisaina joitakin sellaisia yksityiskohtia, joita heidän mielestään olisi voinut tutkia paremmin. Yksi poliisi kertoi tutkineensa vain päällimmäiset roskapussit ja jättäneensä pakastimen pakastepussit avaamatta. Hän tosin oli ollut paikalla vasta viikkoa myöhemmin, jolloin kaikki paikat oli jo tutkittu vähintään kertaalleen, joten hänen tutkimisillaan ei enää ollut suurta merkitystä, Näin syntyi kuitenkin myytti alkupään huonosta tutkinnasta.

Ainoa varsinainen virhe, jonka minä olen löytänyt Juha Joutsenlahden aikakaudelta, on se, että hän luotti rikosylikonstaapeli Tapio Santaojaan. Siinä kohtaa paha karma astui taas peliin.

Varsinaisen tempun paha karma teki kuitenkin KRP:n laboratoriossa. Takkapuun kulmasta eristetty vieraan miehen DNA olikin laboratoriossa työskentelevän KRP:n tutkijan DNA. Voiko tutkinta enää paljon pahemmin mennä pieleen?

Hmm...

Kyllä voi.


Pahasta karmasta pahaan poliisiin ja pahaan syyttäjään


Kuten olen aikaisemmassa kirjoituksessani todennut, Tapio Santaoja sai nykyisen pääepäiltyni oudosta käyttäytymisestä kesäkuussa 2007 sellaista tietoa, että jos minä olisin ollut poliisina, olisin ilman muuta määrännyt hänet hajutestiin ja jättänyt toisen senaikaisen epäillyn näyttelijä Kai Tannerin rauhaan. Tapio Santaoja kuitenkin valitsi toisin.

Hajutestillä on ratkaistu menestyksekkäästi joitakin muita selvittämättömiä henkirikoksia, joten mieheni murha olisi voinut hyvinkin selvitä jo kesällä 2007. Oliko Tapio Santaojan teko pahaa karmaa, huonoa poliisityötä vai tahallista tyrimistä salaisuuksien suojelemiseksi? Kuka tietää.

Varmuudella joidenkin ihmisten tahallinen pahuus tuli kuvioihin mukaan kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun poliisi alkoi ns. rakentaa näyttöä minua vastaan. Jos joskus ehdin ja viitsin, laitan tänne blogiini yksityiskohtaisen esittelyn rekonstruktioiden pahimmista virheistä niin, että niitä voi sitten vaikka käyttää oppimateriaalina tuleville poliisisukupolville, mutta nyt tyydyn vain viittaamaan Vaasan hovioikeuden viimeisimpään tuomioon, jossa se kritisoi näitä rekonstruktioita poliittisesti korrektein sanakääntein. Jostain syystä nämä poliisin loppupään tutkinnan virheet ovat mediassa jääneet lähes huomiotta, kun taas syyttäjälaitoksen syöttämää myyttiä alkupään huonosta tutkinnasta hoetaan melkein jokaisessa jutussa, joka aiheesta on kirjoitettu.

Vieläkin selvemmin mennään pahasta karmasta syyttäjien ja tiettyjen muiden virkamiesten henkilökohtaiseen pahuuteen siinä vaiheessa, kun juttu on mennyt oikeuteen. Ei mene pelkästään pahan karman piikkiin, että jokainen tämän sotkun syntyyn osallistunut henkilö on joutunut jollakin tavalla ummistamaan silmänsä tosiasioilta ja siirtymään faktoista fiktioon. Olen toistaiseksi kirjoittanut lähinnä äänitukija Tuija Niemestä, koska hän on sekä ensimmäinen että myös viimeinen kaikista niistä virkamiehistä, jotka ovat antaneet pahalle pikkusormensa ja vähän enemmänkin, mutta hän ei suinkaan ole ainoa.

Ei sovi unohtaa myöskään eläköitynyttä tutkinnanjohtajaa Pauli Kuusirantaa, jolla oli kiire päästä loistamaan mediassa Ulvilan murhan ratkaisijana jo ennen kuin esitutkinta oli valmis ja ennen kuin edes syytettä oli nostettu.

Paha karmako se lehtien palstoilla rehvasteli? Paha karmako on kylvänyt medialle kaikenlaista väärää tietoa ja luonut ikäviä ennakkoasenteita syytettyjä kohtaan? Paha karmako on ajanut syyttäjiä pitämään kynsin hampain kiinni valheellisista väitteistään ja pitkittämään tätä juttua haalimalla kaikenlaista valenäyttöä, jolla asiaa on taas saatu runnottua eteenpäin?

Kyllä joku syyttäjistä olisi voinut katkaista pahan karman kaulan ihan koska vain.


Syyttäjälaitoksen painajainen


Matti Nissisen mukaan juttu on ollut syyttäjälaitoksen kannalta painajaismainen. Voin vakuuttaa, että se on ollut syytetyn, omaisten ja useiden sivullistenkin kannalta vielä moninkertaisesti painajaismaisempi.

Mitään siitä, mitä syksystä 2008 lähti tapahtumaan minun ja perheeni tuhoksi, ei olisi pitänyt koskaan tapahtua. Sekä minulle itselleni että erityisesti lapsilleni oli hirveä shokki, kun äiti  pidätettiin, vietiin pois ja koko maailma kääntyi äkkiä nurin päin.

Ensimmäisenä talvena lapseni olivat Pienten lasten vastaanottokodissa ja minä olin vankilassa odottamassa vapautumista. Luulimme, että silloin asiat olivat huonosti, mutta silloin asiat olivat vielä hyvin. Lapsillani oli toinen toisensa, isovanhemmat ja muita sukulaisia, jotka olivat heidän tukenaan ja meillä oli toivo paremmasta huomisesta.

Joulun alla Pienten lasten vastaanottokodissa tehtiin kynttilöitä ja lapset toivat niitä minulle vankilaan joululahjaksi. Vankilaan ei saanut kynttilöitä sisälle, joten ne laitettiin muovipussiin ja siirrettiin varastoon odottamaan vapautumista. Siitä joulusta on nyt kulunut kuusi vuotta ja vasta nyt pääsin sytyttämään nämä kynttilät.

Kynttilöitä lapsilta Anneli Auerille vankilaan jouluna 2009

Ikävä kyllä minulla ei enää ole lapsia. Vanhin tyttäreni on kasvanut jo aikuiseksi ja kolme nuorinta lastani on eristetty muista sukulaisista sijaisvanhempien suljettuun maailmaan. Lisäksi meidät kaikki on leimattu omituisiksi - minut on leimattu rikolliseksi ja lapseni on leimattu rikosten uhreiksi rikoksista, joita ei ole ikinä tapahtunut. Mikään tästä omituisuudesta ei kuitenkaan ole peräisin meistä itsestämme vaan niistä viranomaisista, jotka tämän sotkun ovat keittäneet kasaan. Kaikki, mikä viranomaistoiminnassa voi mennä pieleen, on mennyt pieleen.

Voihan tästä syyttää pahaa karmaa, mutta sillä pahalla karmalla on myös kasvot ja ne kasvot kuuluvat kaikille niille viranomaisille, jotka ovat tuulen vieminä heittäytyneet mukaan sen sijaan, että olisivat taistelleet pahaa karmaa vastaan.

Osa tätä pahuutta on myös se, että Matti Nissinen ja muut syyttäjät eivät ota vastuuta mistään vaan jättävät syyttömänä syytetyn maineen puhdistamisen muiden harteille ja samalla jättävät hirveän taakan kannettavaksi sekä minulle että minun lapsilleni.