Valtion sota yksityistä kansalaista vastaan

Sodassa yleensä kaksi tai useampi valtio taistelee keskenään. Suomessa käynnistyi kuitenkin maanantaina 26.01.2009 erikoinen sota: Suomen valtio käynnisti sodan yksityistä kansalaista vastaan. Päivämäärä löytyy KRP:n peitetoimintaraportista, joka on nimetty sotapäiväkirjaksi.

Asiaa oli pohjustettu syksyllä erinäisillä rekonstruktioilla. Oikeus ei myöhemmin antanut näille rekonstruktioille mitään arvoa. Vetoamalla niihin sekä "yleiseen elämänkokemukseen" Porin poliisi sai kuitenkin käyttöönsä peitepoliisi Sepon, joka lähetettiin tutkimaan minua, Jukka S. Lahden leskeä Anneli Aueria.

Taivas yksin tietää, mitä peitepoliisin oli tarkoitus selvittää. Sepon tai hänen tukimiehensä sotapäiväkirjoista se ei selviä. Yleensä peitetoimintaa käytetään järjestäytyneen rikollisuuden tutkimiseen.

Poliisit itse kutsuvat tätä vaihetta kauniisti tutkinnaksi eivätkä sodaksi. Tutkinta kuitenkin eroaa Porin poliisin toimista siinä, että tutkinnan tarkoitus on löytää totuus. Tässä tapauksessa pyrittiin kieltämään totuus - se, etten olisi ehtinyt hävittää todisteita - ja pyrittiin sen sijaan rakentamaan näyttö, joka ei perustunut tosiasioille.

Toinen puoli "tutkintaa" oli selitysten keksiminen olemassa olevalle varsin laajalle vastanäytölle, kuten sille, että tyttäreni oli havainnut ulkopuolisen tekijän poistumisen tai että paitani rintamuksessa ei ollut ainoatakaan pisaraa Jukan verta. Loppuhuipentumana minulta yritettiin vielä saada tunnustus syöttämällä minulle totuuden vastaista tietoa. Sellainen menettely on Suomessa laitonta.

Uskon, että osa poliiseista oli liikkeellä vilpittömällä mielellä ja koki tekevänsä oikeaa tutkintaa. On kuitenkin todennettavissa oleva asia, että poliisi  rikkoi esitutkintalakia monessa kohdassa ja pyrki salaamaan tiettyjä seikkoja sekä epäillyltä että tuomioistuimelta. Sodassa kaikki keinot ovat sallittuja. Tutkinnassa kuitenkin pitäisi noudattaa lakia.

Erikoista tässä sodassa oli myös se, että sen annettiin jatkua ja jatkua vaikka poliisin epärehellisyys paljastui jo keväällä 2010.

Kun traumatisoituneet lapseni alkoivat syksyllä 2011 kertoa sijaisvanhempien kannustamana outoja kertomuksiaan, Porin poliisi olisi ollut jäävi tutkimaan asiaa asenteellisuutensa vuoksi. Lisäksi juttu olisi kuulunut maantieteellisen sijaintinsa puolesta Turun eikä Porin poliisille. Myös murhajuttu olisi luonnollisesti pitänyt siirtää pois Porista. Kuitenkin Porin poliisi sai käsiinsä molemmat tutkinnat, ja vaikutti omalta osaltaan myöhempien väärien tuomioiden syntyyn. Toki soppaa oli keittämässä muitakin tahoja, mutta poliisin asenteellisuudella näyttäisi olevan yllättävänkin suuri vaikutus lopputulokseen.

Nyt on sota murhajutun osalta ohi. On tullut aika maksaa sotakorvaukset. Joku totesi jossain, että Valtionkonttorin maksamat "ennätyskorvaukset" ovat merkki siitä, että oikeusvaltio toimii. En nyt sanoisi ihan niinkään.

Kenenkään ei pitäisi koskaan missään joutua kokemaan sitä, mitä minä olen kokenut. Tällaista ei pitäisi tapahtua oikeusvaltiossa.

Mitä tulee korvauksiin, ei ole totta, että Valtionkonttorin tarjoama summa olisi kaikkien aikojen ennätys. Kai Tannerille maksettiin viikon putkareissusta 11 000 euroa vuonna 2007 eli tuplasti enemmän päivää kohti kuin minulle.

Jos tämän muuntaa nykyrahaksi ja laskee niille päiville, jotka olin vapauteni menettäneenä - ja se aika oli tosiasiallisesti pidempi kuin Valtionkonttorin laskema - pyytämäni kolmen miljoonan korvaus on varsin maltillinen. Olen menettänyt loppuelämäni tulot hyvässä nousussa olleesta yrityksestäni. Tarjottu summa ei riitä verojen ja muiden velvoitteiden maksamisen jälkeen kattamaan edes taloudellista tappiotani muusta kärsimyksestä puhumattakaan. En halua vähätellä Tannerin kärsimystä, mutta viikon vankeuden jälkeen hänellä oli elämä, johon palata takaisin. Minä olen menettänyt käytännössä kaiken.

Taistelu jatkuu korvauksista. Taistelu jatkuu myös toisen väärän tuomion purkamiseksi. Minun sotani ei ole vieläkään ohi.

Olen odotellut myös sotasyyllisten kiinni saamista. Tämä katastrofi ei ole syntynyt pelkästään sattumalta vaan se on seurausta siitä, että tietyt viranomaiset ovat tehneet virheitä. Se ei auta, että minä itse pöyhin näitä virheitä, vaan valtion pitäisi suojellakseen kansalaisiaan tarttua asiaan ja tehdä selvitys. Virkavastuulla ei ole mitään merkitystä, jos viranomaiset aina pääsevät kuin koira veräjästä.

Kirja

Kirjani Murhalesken muistelmat ilmestyy perjantaina 16.09.2016. Sen voi ostaa kirjakaupoista tai tilata suoraan kotiin kustantajalta tästä linkistä: Into-kustannus, Murhalesken muistelmat / Anneli Auer.

Myytit nurin osa 1: Huono alkututkinta

Vuosien varrella on muotoutunut myytti, että Ulvilan surman alkututkinta olisi ollut niin luokattoman huonoa - ja nimenomaan Anneli Auerin tutkintalinjaan liittyen - että sitä oli pakko paikkailla uudella tutkinnalla myöhemmin. Sitä on käytetty tekosyynä niin oikeusprosessin pitkittymiseen kuin syyttäjän tappioon.

Myytin pönkittämiseksi on vedottu Vaasan hovioikeuden tuomioon, jossa on lueteltu tutkinnan puutteita. Puutelista kuitenkin perustuu syyttäjän ja muutaman konstaapelin keskinäisen aivoriihen tuotoksiin, eikä objektiiviseen arvioon siitä, mitä yleisesti ottaen voidaan pitää riittävänä tutkimuksena.

Totta on, että rikospaikkatutkinnassa ei tehty kaikkea mahdollista. Kaikki tarpeellinen kuitenkin tehtiin. Kysymys kuuluukin: tekeekö se tutkinnasta poikkeuksellisen huonon?

Ei tietenkään.

Myytit ja todellisuus

Ylivoimaisesti tärkein tutkimus oli heti tapahtuman jälkeen tehty paikkatutkimus. Olin neljä ensimmäistä päivää sairaalassa ja sinä aikana tehtiin normaali kotietsintä sekä talossa että sen ulkopuolella. Mm. auto, varastotilat, omat ja naapuruston roskikset ja piha-alueet tutkittiin jo tapahtumaa seuraavana aamuna ja taloa käytiin läpi useana kertana usealla porukalla. Kotietsintää tehneet poliisit ovat kertoneet pitäneensä minua syyllisenä tai ainakin epäiltynä, joten ei ole uskottavaa, että kotietsintä olisi tehty välinpitämättömästi tai huonosti.

Kotietsinnässä ei löytynyt mitään.

Käytännössä tämä jo yksinään sulkee minut pois epäiltyjen listalta, mutta toki poliisi teki muutakin tutkimusta. Minut valokuvattiin, paitani taltioitiin ja tutkittiin, hätäpuhelua kuunneltiin, minua ja tytärtäni  kuulusteltiin, perheestämme kyseltiin tutuilta ja sukulaisilta, tietokoneemme ja puhelutietomme tutkittiin ja kuulemma puheluitanikin kuunneltiin. Tapahtumapaikalla tehtiin tavanomaiset tekniset tutkinnat ja asunto tarkastettiin silmämääräisesti kauttaaltaan, mikä on tavanomainen käytäntö. Puhelimessa näkynyt verilaikku testattiin ja siinä todettiin minun omaa vertani.

Jos jotain muuta epäilyttävää olisi ilmennyt, sekin olisi luonnollisesti  tutkittu, mutta mitään ei löytynyt.

Kynnenalusnäytteitäni tai jalkapöytäni verilaikkua ei tutkittu, koska minut oli viety sairaalaan. Kynnenalusnäytteillä tosin olisikin merkitystä vain siinä tapauksessa, että kyseessä olisi ollut ulkopuolinen tekijä, joka olisi kiistänyt tavanneensa Jukkaa - voihan DNA:ta tarttua kynsiin ja muuallekin myös ilman väkivaltaista kosketusta, eikä käteni katsastanut ensipartion poliisi havainnut niissä mitään epäilyttävää. Jalkapöytäni veri oli todennäköisesti omaani, mutta jos se olisi ollut Jukan, sen olisi pitänyt tippua ulkopuolisen tekijän kädessä olleesta välineestä ollessani hänen lähellään. Nimittäin jos minä olisin ollut tekijä, pelkkä laikku ei olisi riittänyt, vaan jalat ja sääret olisivat olleet täynnä samanlaista pientä pisaraa kuin koko ympäristö.

Alkupään tutkinnan suurin virhe olikin tapahtumapaikalta taltioidun takkapuun kontaminoituminen KRP:n laboratoriossa tutkijan DNA:lla. Se ei kuitenkaan ollut alkupään poliisitutkinnan vika vaan laboratorion virhe.

Myytin synty

Myytti alkupään huonosta tutkinnasta tarvittiin sen selittämiseen, miksi poliisilla ei ollut mitään todisteita minua vastaan, vaikka olin useiden epäiltyjen joukosta se ainoa, joka ei olisi ehtinyt hävittää todisteita.

Myytti lähti liikkeelle konstaapeli Jyrki Tuomen kertomuksesta käräjäoikeudessa 2010. Tuomi kertoi tutkineensa ulkoroskiksestamme vain päällimmäiset pussit. Myöhemmin selvisi, että Tuomi oli kuitenkin ollut paikalla vasta noin viikon kuluttua murhasta paikkatutkinnan uusintakierroksella - ja että joku muu oli jo tutkinut roskikset.  Myytti kuitenkin jäi elämään. Myöhemmin  Tuomi tunnusti myös jättäneensä pakastepussit avaamatta tutkiessaan keittiötä - joka sekin oli jo tutkittu aikaisemmin. Tämänkin joku on katsonut virheeksi. Tosin pakastepussiin ei mahtuisi syyttäjän mainostamaa kylpytakkia, ei kirvestä, sorkkarautaa tai miesten talvijalkineita, mutta mitäpä siitä.

Myöhemmin konstaapelit löivät viisaat päänsä yhteen ja keksivät muitakin asioita, joita olisi pitänyt tehdä. Viimeisin keksintö oli koko asunnon kuidutus. Ilmeisesti koskaan missään ei ole tehty koko asunnon kuidutusta, mutta tämäkin "puute" meni mediassa heti läpi ja se on mainittu myös Vaasan hovioikeuden tuomiossa. Kuidutus olisi ollut merkityksetön, koska kuitua todennäköisesti oli joka tapauksessa levinnyt takkahuoneesta pitkin asuntoa poliisien liikkuessa ja verinen suojavaate olisi löytynyt ilman kuidutustakin. Jos yhtään kuitua taas ei olisi löytynyt takkahuoneen ulkopuolelta, joku selitys sillekin olisi varmasti keksitty.

Tuomiossa on mainittu pari muutakin lähinnä teoreettista ideaa siitä, mitä vielä olisi  voitu tehdä, esimerkiksi punnita lakanan verimäärä valumisajan arvioimiseksi. Tällaistakaan ei ilmeisesti ole koskaan tehty. Tuskin on olemassa sellaista laskukaavaa, joka kertoisi kuivuneen veren määrän perusteella sen valumiseen kuluneen ajan useaan eri paikkaan osuneesta haavasta ottaen huomioon, että yhtälö sisältäisi monta tuntematonta muuttujaa.

Kaikki asiallisesti tehty myöhempi tutkimus joka tapauksessa vain vahvisti sitä totuutta, jonka alkupään tutkinta oli jo selvittänyt. Takkahuoneen lattialta taltioidusta hiusvillakoirasta ei löytynyt  merkkejä väkivallasta  eikä veitsen kahvasta löytynyt minun hajuani.

Tuomiossa on kritisoitu myös poliisin tekemiä rekonstruktioita. Ne eivät kuitenkaan kuulu alkupään tutkintaan vaan siihen myöhäisempään vaiheeseen, jolloin tutkinta alkoi ihan oikeasti mennä pieleen.

Ulvilassa tehtiin joulukuussa 2006 sen aikakauden normaali tutkinta. Normaali tutkinta ei välttämättä ole täydellistä, mutta se ei ole myöskään huonoa. Normaali tutkinta on normaalia.

Palaan muihin myytteihin myöhemmin.

Ulvilan murha - kengän koko

Ulvilan murhaajan kengistä jäi takkahuoneen lattialle useita jälkiä, joista parhaat on kuvattu. Ihan kokonaista, ehjää jälkeä kantapäästä kengän kärkeen ei tästä joukosta valitettavasti löydy, mutta käyttämällä mallina toisessa kuvassa näkyvää kengän kärkeä piirsin vapaalla kädellä puuttuvan osan ja mittanauhan mukaan kengänjäljen pituus olisi näin arvioituna 31,5 cm.

Mutta mikä on kengän koko? Juha Joutsenlahti aikanaan kertoi, että kengän jälki vastasi hänen omaa kokoaan 44, joten siitä on hyvä lähteä.

Seuraavaksi tietysti kiinnostaa, mikä mahtaa olla pääepäiltyni kengän koko ja miten hyvin se sopii yhteen lattialta löytyneen jäljen kanssa - ja hyvinhän se sopii. Epäiltyni on kertonut puhuttelussa 3.12.2006 Kare Koskiselle kengän kokonsa olevan 44-45. Pari viikkoa myöhemmin hän on muuttanut kertomustaan ja kengän koko on kasvanut kokoon 45-46. Miksiköhän? Kuvasta päätellen tällä Juha Joutsenlahden kokoisella miehellä ei ole mitenkään poikkeuksellisen isot jalat vaan ennemminkin pienet (ks. kuva ylhäällä vasemmalla). Yksi nettidekkari oli lähettänyt ystävälleni vertailukuvia epäiltyni ja erään naisen kengistä samanmerkkisellä soutulaitteella ja tullut siihen tulokseen, että epäiltyni kengän koko on todennäköisesti 43.

Murhaajan kengän koko näyttäisi siis sopivan hyvin yhteen pääepäiltyni kengän koon kanssa, mutta ainahan on hyvä tehdä lisää varmistuksia. Netistä löytyy useita kokotaulukkoja, joista selviää kengän koon ja jalan pituuden yhteys, mutta mistään ei selviä miten ne pitäisi suhteuttaa kengän pohjan kokoon. Siispä ryhdyin selvittämään tätä ongelmaa mittaamalla omia kenkiäni, jotka ovat kokoa 40. Talvikenkäni ja lattapohjaiset nauhakenkäni olivat molemmat kaksi senttiä pidempiä kuin jalkani pituus. Niistä jäisi lattialle 27,5 cm pitkä jäki. Kiilapohjaisissa sandaaleissani tosin kengän pohja jäi lyhyemmäksi kuin jalkateräni pituus johtuen koron korkeudesta ja kaarevasta muotoilusta.

Jos talvikengän pohja olisi kaksi senttiä pidempi kuin jalkaterän pituus, kokoa 44 olevan kengän pohjan pituudeksi tulisi tasan 30 cm. Siinä tapauksessa takkahuoneen lattialta löytyneet jäljet olisivatkin kokoa 46. Voisiko tämä pitää paikkansa? Lähdimme ystäväni kanssa erääseen varsinaissuomalaiseen tavarataloon tutkimaan asiaa.

Valitsimme kaikkein jykevimmät miesten talvikengät - oikein nastapohjaiset - ja kaivoin pokkana mittanauhan esiin käsilaukustani. Testasimme kokoa 44, koska se oli ollut alkuperäinen oletukseni kengän koosta ja kappas vain - kengän pohjan pituus oli sama kuin takkahuoneen lattialla: 31,5 cm. Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.

Seuraavat kokoa 44 olevat miesten talvikengät olivat saman pituiset - 31,5 cm.

Seraavat 44 kokoiset kengät jäivät vähän lyhyiksi - niiden pituus oli hädin tuskin 31 cm. Tästä mallista tarvittaisiin koko 45 takkahuoneen mittoihin pääsemiseksi.

Vaikka mikään kengänpohjista ei ollut täysin samanlainen kuin murhaajan käyttämissä kengissä, meille riitti se, että kaikkein suurimmat löytämämme kokoa 44 olevat kengät sopivat takkahuoneen jälkiin. Tutkimuksemme mukaan murhaajan kengän koko on siis ollut noin 44-45 kuten kaikesta päätellen myös pääepäillylläni.

Nyt on kaikki tarpeellinen selvitystyö tehty sen selvittämiseksi, löytyiskö joku sellainen seikka, jolla pääepäiltyni voitaisiin sulkea pois. Ei löydy.

Vielä pientä viimestelyä selvitystyöhön, ja sitten pallon voi heittää poliisille.

Hyvää äitienpäivää blogin lukijoille!

FBI vs Tuija Niemi

Jatkan vielä kirjoittamista Ulvilassa 1.12.2006 soitetusta hätäpuhelusta, koska nimenomaan tällä hätäpuhelulla ja sen erilaisilla versioilla on keskeinen merkitys oikeusmurhan syntyhistoriassa - itse murhan ja murhan ratkaisemisen kannalta hätäpuhelu on sivuasia.

Lupaan kuitenkin palata murhaajan jäljille taas seuraavassa kirjoituksessani.

Kuten asiaa seuranneet tietävät, KRP:n rikosteknisen laboratorion äänitutkijan tittelillä työskentelevä litteroija Tuija Niemi  (ent. Tuija Niemi-Laitinen) on antanut hätäpuhelusta jos jonkinlaista lausuntoa ja lisäksi Ulvilan hätäkeskuspuhelua on analysoinut myös Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI, jopa kahteenkin kertaan.

Harva kuitenkaan tietää konkreettisella tasolla, mitä FBI on näillä puheluilla tehnyt. Käsittelen ensin FBI:n tuoreimman analyysin ja kirjoituksen lopussa palaan vuoteen 2009.

Ulvilan hätäpuhelu ja FBI v. 2012

FBI:lle lähetettiin vuonna 2012 itse hätäpuhelutallenteen lisäksi myös muuta materiaalia, kuten äänitallenteet poliisin hätäkeskukseen tekemästä äänirekonstruktioista, joissa oli tuotettu mm. huutoja erilaisilta etäisyyksiltä ja erilaisia muita ääniä sekä kuvamateriaalia asunnosta.

Tutkimusraportin mukaan hätäpuhelu analysoitiin seuraavilla menetelmillä: kriittinen kuuntelu, korkean resoluution aaltomuoto, kapeakaistainen spektri, leveäkaistainen spektri, spektrografia, äänenkorkeus- ja korrelaatioanalyysit.

FBI:n analyysin keskeinen sisältö oli se, että ensinnäkään tallenteella ei ole todettavissa mitään merkkejä siitä, että puhelun taustalla kuuluisi ennalta äänitettyä materiaalia ja toiseksi se, että äänirekonstruktioiden perusteella ei voi tehdä sellaisia johtopäätöksiä, joita Tuija Niemi on tehnyt. Analyysin voi lukea kokonaisuudessaan tämän kirjoituksen lopusta löytyvästä linkistä.

On sinänsä aika surkuhupaisaa, että Suomen poliisin ja oikeuslaitoksen pitää tilata Yhdysvalloista asti sellainen raportti, jossa kerrotaan, että äänten kuulumiseen tallenteella vaikuttaa niin moni tuntematon muuttuja (esim. luurin suuntautuminen, useat akustiset muuttujat, tallennusympäristön monimutkaisuus jne.) ettei siitä voi tehdä luotettavia johtopäätöksiä esim. sen suhteen, monenko eri ihmisen askeleita tietyllä hetkellä kuuluu tai kuuluuko äänimaailmaltaan kaoottisen hätäpuhelun aikana tiettyjä ilman taustahälyä rekonstruoituja yksittäisiä ääniä. Jotenkin voisi kuvitella, että tämän pitäisi olla itsestäänselvä asia kenelle tahansa ihmiselle, jolla on aivot, ja aivan erityisesti sen pitäisi olla itsestäänselvyys äänitutkijan tittelillä useita vuosia työskennelleelle henkilölle - olkoonkin että tämä henkilö tekee yleensä työkseen pelkkiä litterointeja, mutta kuitenkin.

Vielä surkuhupaisammaksi kaikki meni, kun FBI:n lausunnosta huolimatta syyttäjä Kalle Kulmala suostui vielä vuonna 2015 vastaanottamaan amatöörisalapoliisi Raine Ampujan "äänitutkimuksen", jossa pariin yksittäiseen kohtaan tuijottaen oli saatu sellainen "tutkimustulos", että nämä äänet kuuluvat väärästä kohdasta asuntoa. Syyttäjä tietää varsin hyvin sekä FBI:n lausunnon että jopa Tuija Niemen kertomusten perusteella, ettei tallenteelta kuuluvien äänten perusteella voida sanoa tarkkaa paikkaa tai etäisyyttä ja että Raine Ampujan "tutkimus" on näin ollen täyttä kukkua.

Ilmeisesti sodassa ja oikeusmurhataistelussa kaikki keinot ovat kuitenkin sallittuja, ja hinta taistelusta jää oikeusmurhan uhrien ja veronmaksajien maksettavaksi.

Ulvilan hätäpuhelu ja FBI v. 2009

FBI:n tekemää analyysia vuodelta 2009 en voi laittaa nettiin luettavaksi, koska en ole saanut sitä itsekään. En edes tiennyt, sellaisen olemassaolosta, ennen kuin luin tänä syksynä lisätutkintapöytäkirjaan 8 sisällytettyä Tuija Niemen ja FBI:n kirjeenvaihtoa uudestaan ja entistä huolellisemmin.

Vertaamalla kirjeenvaihtoa ja tallenteita selvisi kuitenkin sellainen mielenkiintoinen asia, että FBI:lle vuonna 2009 lähetetty hätäpuhelu poikkeaa sisältönsä puolesta huomattavasti alkuperäisestä hätäpuhelusta.

Miksiköhän?

Mikä sai Tapio Santaojan ja Tuija Niemen lähettämään kesällä 2009 FBI:lle hätäpuhelusta aivan uuden ja erilaisen version, vaikka kirjeenvaihdon mukaan FBI:ltä on toivottu nimenomaan alkuperäistä kappaletta (the original recording) tai vähintäänkin suoraa kopiota (an exact copy), joka lähetettäisiin levyllä postitse, jotta tallenne pysyisi mahdollisimman muuttumattomana?

Tässä kohtaa ei inhimillinen erehdys oikein kelpaa selitykseksi.

Miksi  FBI:n piti kuunnella nimenomaan kohtaa 2:03, jossa Mika sihvonen oli kuullut lapsen sanovan hiljaisella äänellä "Ketä siel on?" ja Tuija Niemi ei ollut kuullut sitäkään vähää?

Ja miksi ihmeessä Tuija Niemi ja Tapio Santaoja tekivät sellaisen radikaalin ratkaisun, että FBI:ltä tilatut hätäpuhelun suodatetut versiot kävivätkin äkkiä täysin tarpeettomiksi juuri ennen kuin ne edes saapuivat Suomeen? Miten sattuikin, että juuri nyt Tuija Niemi kuuli äkillisesti kohdassa 2:03 ihan omin avuin kuuluisan uole-kohdan, josta pian revittiin isot otsikot?

Niin mukava kuin olisikin uskoa viranomaisten rehellisyyteen, kyllä tämä pistää miettimään.

Olisiko niin, että Tapio Santaoja ja Tuija Niemi olivat lähettäneet levyn tutkittavaksi FBI:lle siksi, että olisi uskottavampaa, jos FBI kaivaisi sieltä esiin hienoilla menetelmillään hyytävän U-O-L-E-huudon kuin jos KRP:n äänitutkija alkaisi äkillisesti kuulla siellä jotain itselleen uutta ja ennenkuulumatonta?

Tuija Niemen ja Tapio Santaojan harmiksi FBI:llä ei kuitenkaan puhuta suomea.

FBI oli 11.8.2009 pyytänyt suomenkielistä virkailijaa - siis Tuija Niemeä - tai kielenkääntäjää saapumaan Washingtoniin apuun. Ehkäpä juuri silloin Tuija Niemi ja Tapio Santaoja olivat tulleet siihen johtopäätökseen, että jos uole-kohdan löytäminen joka tapauksessa jäisi Tuija Niemen harteille, turha Tuija Niemen olisi lähteä Yhdysvaltoihin asti "löytämään" uole-kohtaa, kun sen voisi tehdä Suomessakin. Ja näin tulemme taas takaisin siihen käänteentekevään hetkeen 13.8.2009, jolloin konstaapeli Holappa saapui Tuija Niemen laboratorioon CD-levyn kanssa ja loppu onkin historiaa, kuten jo aikaisemmassa kirjoituksessani Tuija Niemi ja suuri U-O-L-E-huijaus totesin.

Tällä kerralla lisään siis kuitenkin vielä aikaisempien epäilyjä herättävien asioiden listalle sen, että FBI:lle vuonna 2009 lähetetty tallenne on todistettavasti eri kuin alkuperäinen, eikä pelkästään subjektiivisen kuulokokemuksen perusteella arvioituna, vaan se on eri.

Tuija Niemestä tehtyä rikosilmoitusta ei aikoinaan otettu käsittelyyn, koska se sisältyi poliiseista tekemääni pitkään rikosilmoitukseen. Syyttäjä Tapio Mäkisen mukaan Tuija Niemi on siviili, eikä siksi kuulunut syyttäjä Mäkisen toimenkuvaan ryhtyä selvittelemään häneen kohdistuvia epäilyjä. Ehkäpä sekin päivä kuitenkin vielä tulee, että joku ottaa asiakseen selvittää, mikä tässä vuosia kestäneessä oikeusfarssissa oikeasti meni vikaan, ja myös Tuija Niemi pääsee vihdoin valokeilaan yhtenä oikeusmurhaikiliikkujan kantavana voimana.

Ensi kerralla - kuten lupasin - kirjoitan taas Ulvilan murhaajasta enkä Tuija Niemestä.

Lue FBI:n lausunto vuodelta 2012 kokonaisuudessaan:
(suomennettu versio, sisältyy Ulvilan murhan lisätutkintapöytäkirjaan numero 8)

• FBI:n analyysi vuodelta 2012, tapaus Anneli Auer / Ulvila

Raine Ampuja ja orkesteri

Edellisessä kirjoituksessani parodioin syyttäjän viimeisintä "tutkimusryhmää", vaikka se, mitä kirjoitin murhaajan äänistä, on sinänsä ihan totta. Tällä kertaa yritän lähestyä aihetta vakavasti, vaikka se onkin hyvin vaikeaa, koska koko aihe on ihan hullu.

En tietääkseni ole tehnyt pahaa kenellekään kapellimestari Raine Ampujan ryhmässä. Siksi en voi ymmärtää, miten kevytmielisesti hänen kolme kaveriaan Tapio Lokki, Otto Romanowski ja Mikko Raita ovat lähteneet heittelemään omia "musta tuntuu" -kommenttejaan ja allekirjoittamaan paperia, jota kutsutaan "tutkimukseksi". Tajuavatko nämä miehet lainkaan, mitä he ovat menneet tekemään?

Yleensä tutkimuksissa selvitetään, löytyykö jollekin hypoteesille tukea vai ei, ja mitkä kaikki muuttujat voivat selittää tutkittavaa ilmiötä. Tässä tapauksessa lopputulos on jo kaikille selvä ja "tutkimus" tarkoitaa vain sitä, että lyödään villit päät yhteen ja kilpaillaan siitä, kuka keksii parhaat selitykset, joilla se lopputulos saadaan kuulostamaan uskottavalta tosiasioista piittaamatta.

Tällaisesta asioiden yksipuolisesta näkemisestä käytetään yleensä termiä putkinäkö.

Tässä tapauksessa putkinäkö ei ihan riitä kuvaamaan tapahtunutta. Kuvaavampi termi olisi pussinäkö - vedetään pussi päähän ja nähdään ja kuullaan asioita, jotka tapahtuvat vain jokaisen omassa päässä.

Tästä hyvä esimerkki on Raine Ampujan orkesterin pohdinta siitä, mitä tallenteella kuuluvista juoksuaskeleista voidaan päätellä. Koska poikien mielestä asia on niin, että Anneli Auer on suorittamassa äänilavastusta ja tosiasiat eivät oikein sovi tähän viitekehykseen, pojat ovat sitten tulleet siihen johtopäätökseen, että kahden erillisen käyntikerran sijasta tallenteella kuuluukin ensin tuloaskeleet ja sitten menoaskeleet. Tämä on poikien mielestä loogisempaa. Ryhmän ainoa tyttö - KRP:n äänitutkija Tuija Niemi - on pitänyt suunsa kiinni ja jättänyt kertomatta, että juoksuaskeleiden perässä kuuluu rekonstruktiossa äänitetyn ulko-oven avauksen kanssa täysin identtinen ääni, joten poikien päättelyketju on mahdoton. Niinpä pojat ovat voineet jatkaa pohdintojaan pussi päässä ja kas kummaa, poikien päässä askeleet tosiaan alkavat kuulostaa siltä, että juuri niinhän tässä on tapahtunut - ja kengät jalassa. Epäselväksi jää vain, olivatko kengänpohjat sian vai naudan nahkaa. Ei kuitenkaan ihmisen nahkaa, koska Annelillahan oli kengät jalassa!

Viiden hengen ydinryhmän lisäksi mukana on ollut kaksi muuta henkilöä, joiden rooli on ollut todistaa, että Raine Ampuja on osannut käyttää Izotope RX 4 Advanced -ohjelmaa ammattimaisella tavalla, vaikka Raine Ampuja onkin amatööri. He eivät ota kantaa työn lopputulokseen tai siihen, minkälaisia ääniä he itse tallenteelta kuulisivat, jos laittaisivat pussin päähän.

Ryhmään ei ole kelpuutettu mukaan ketään sellaista, joka olisi kertonut orkesterille, että hätäkeskustallenteelle vanhan lankapuhelimen luurin kautta tallentunut mössö ei ole ihan sama asia kuin parhaimmilla laitteilla ja nykyaikaisilla tallennusmenetelmillä tuotetut korkealaatuiset konserttiäänitteet.

Jos olisi, tämä puuttuva henkilö olisi voinut kertoa saman, minkä hätäkeskuksessa työskentelevä Pertti Virtanen on todennut kuulustelussa jo muutama vuosi sitten: "Näitä tallenteita pyydetään yleensä siitä syystä, että niiltä pystytään selvittämään, mitä puhelussa on kerrottu. Tarkempaan analysointiin tämä hätäkeskustallenne on erittäin huono, koska siinä taajuusvaste on erittäin heikko. Tämä johtuu jo pelkästään puhelinlinjaominaisuuksista."

Paraskaan kuulo ei voi tehdä epäluotettavasta alkuperäistallenteesta luotettavaa.

Pidätelkää hengitystä - nyt kuuluu kuole!

Syksyllä 2015 mediassa tiivistettiin Ampujan orkesterin aikaansaannokset otsikkolla Syyttäjien uusi tukimus: "Auer huusi kuole". Syksyllä 2009 samaa asiaa uutisoitiin niin, että KRP:n sankaritutkija Tuija Niemi onnistui satojen työtuntien kaivamisella löytämään tallenteelta heikosti kuuluvan sanan u-o-l-e.

Varsinainen uutinen siis - vai onko?

Ei ole. Varsinainen uutinen tässä asiassa on se, mitä minä ja ystäväni havaitsimme tutkiessamme uole-kohtaa Audacity-ohjelmalla viime viikolla. Tämä omituinen uole/kuole/tuole/uooorrrgh-yökkäys on niin iso, että sitä ei voi olla huomaamatta.

Tämä havainto laittaa sekä Tuija Niemen että Raine Ampujan puheet outoon valoon.

Kuuluisa uole-kohta näkyy Audacityn spektrogrammissa kuvassa keskellä ja se on lähes yhtä iso kuin suoraan puhelimessa käyty keskustelu - ja selvästi isompi kuin mikään sellainen ääni, joka oikeasti kuuluu takkahuoneesta, kuten Jukka Lahden voimakkaat laa-huudot, jotka näkyvät kuvassa uolen molemmin puolin.

Raine Ampujan orkesteri väittää siis, että Anneli Auerin äänellä huudetaan kuole takkahuoneessa ja melkein samaan aikaan puhelimessa kuuluu Anneli Auerin hengitysääni. En ota kantaa hengitysääniin, koska en ole jaksanut tarkistaa niitä - minulle on selvää joka tapauksessa, että minun täytyy olla jossain puhelimen lähistöllä siinä kohdassa, jossa uole kuuluu. Tämän kuvan perusteella - ja muutenkin - on kuitenkin selvää, että jos uole on sanottu minun äänelläni, se ei tule läheltäkään takkahuonetta vaan jostain puhelimen läheltä. Jos siis minä olen sanonut tässä kohtaa jotain, olen sanonut sen lähellä puhelinta mutta kääntäen päätä eri suuntaan, jolloin ääneen tulee heti erilainen kaiku ja se kuuluu jonkun verran hiljaisemmin kuin suora puhe puhelimeen.

Jos siis kyseessä on minun ääneni. Palaan tähän kysymykseen ja Tuija Niemen osuuteen asiassa myöhemmissä kirjoituksissani. Tässä kirjoituksessa otan kantaa vain Raine Ampujan ja orkesterin esittämiin epäloogisuuksiin.

Raine Ampuja on kaivanut Jukan alalalalaan joukosta myös toisen ääninäytteen Izotope RX -ohjelmaa apuna käyttäen (kuvassa oikealla), jossa hän omasta mielestään näkee o- ja u-vokaalit ja on tullut siihen tulokseen, että siinä kohtaa kuuluu sana loppu Anneli Auerin äänellä. Ääninäyte tosin ei kuulosta lainkaan minun ääneltäni eikä tallenteelta ole kuultavissa minkäänlaista loppu-sanaa vaikka miten haluaisi - ainoastaan jonkinlainen vaimea ähkäisy jostain päin asuntoa jonkin ihmisen äänellä - tai jotain ääntelyä useamman ihmisen päällekkäisillä äänillä.

Ei siitä sen enempää.

Saamani tiedon mukaan kapellimestari Raine Ampuja olisi aikaisemmin kirjoitellut nettipalstoilla nimimerkillä Alpoholisti ja kuullut myös murhaajan sanoman vittu-sanan, mutta ollut kivenkovaan sitä mieltä, että siinä kuuluu juttu eikä vittu, koska siinä näkyy u- eikä i-vokaali. Myöhemmin hän ilmeisesti on kyllästynyt miespuolisen murhaajan äänten analysointiin, koska sillä ei saa mainetta ja kunniaa.

Tästä sekä Tuija Niemen lukuisista siansaksaisista repliikeistä hänen litteroinneistaan tulimme ystäväni kanssa siihen johtopäätökseen, että koska paniikkitilanteessa ihmiset eivät artikuloi samaan tapaa selkeästi ja virheettömästi kuin normaalissa keskustelussa, äänteiden katseleminen ääniohjelmien käppyröistä vie väistämättä harhaan. Jos äänteistä on vaikea saada selvää kuuntelemalla, ei niistä välttämättä katselemalla tule yhtään sen selvempiä.

Äänitysväitteen loogisuudesta

Ajatus äänittämisestä on tullut alun perin minulta itseltäni, mistä se ilmeisesti jäi kytemään joko poikani tai sijaisvanhempien tai molempien mieliin.

Kun jouduin epäillyksi murhasta syksyllä 2009 pohdin ääneen, miten poliisi oikein kuvittelee, että olisin voinut tehdä sen. Olin kuunnellut hätäkeskustallenteen talvella 2007-2008 Turun poliisilaitoksella ja tiesin, että tallenteelta kuuluu hyvin, että Jukka on ollut vielä hengissä, kun soitin hätäkeskukseen ja pyysin meille apua. Heitin siksi silloin epäillyksi joutuessani ilmoille ajatuksen, kuvitteleeko poliisi, että olen nauhoittanut ne äänet.

En sanonut sitä tosissani vaan vitsinä. Eihän kukaan järkevä ihminen nauhoittaisi murhaamisen ääniä ja soittaisi niitä sitten samaan aikaan, kun poliisi on jo tulossa paikalle. Eihän kukaan voi tietää etukäteen, missä vaiheessa poliisi ehtisi paikalle tai miten hätäpuhelu ylipäätään etenisi.

Silloin en tiennyt - mutta tiedän nyt - että Jukan vammat eivät edes olleet niin pahoja, että ne olisivat estäneet häntä lähtemästä pakoon, ellei paikalla olisi ollut ulkopuolista murhaajaa, joka oli hänen kimpussaan silloin, kun minä olen ollut muualla. Näin on oikeuslääkäri kertonut. Tämä tekee äänitysväitteestä entistäkin hullumman.

Raine Ampujan ja hänen orkesterinsa mukaan siis 1.12.2006 Ulvilassa olisi tapahtunut jotakuinkin niin, että minä olisin "loogisesti" lavastanut itseni murhaajaksi laittamalla nauhurin olohuoneeseen, ottamalla vauhtia eteisestä ja juoksemalla takkahuoneeseen huutamaan "kuole" ja sitten takaisin, ja Jukka olisi samaan aikaan "loogisesti" osallistunut äänilavastukseen ääntelemällä niinkuin joku muka olisi hänen kimpussaan, vaikka hän olisi voinut myös pelastaa henkensä pakenemalla paikalta siinä vaiheessa, kun minä olisin ollut laittamassa "äänitysstudiota" pystyyn, tai missä tahansa muussa vaiheessa myöhemmin.

Puuttuvat välineet

Onkohan kukaan kertonut Raine Ampujan orkesterille, millaisilla välineillä minun olisi pitänyt suorittaa tämä mestarillinen äänilavastus?

Syyttäjä vetoaa tässä asiassa lasten kertomuksiin, vaikka lasten kertomuksissa esiintyvä iso, musta nauhuri on vuosimallia 1980 ja sen kasettisoitin oli nähnyt parhaat päivänsä eikä mikrofonikaan enää toiminut. Alla oleva kuva on ajalta, jolloin asuimme Jukan Turun asunnossa joskus 1998-1999 ja "iso musta" oli paremman puutteessa cd-soittimen kaiuttimena. 

Meillä ei silloin eikä myöhemminkään panostettu äänitekniikkaan. Myöhemmin Ulvilassa tämä vanha soitin sijoitettiin isompaan lastenhuoneeseen hätävararadioksi. Tilasin Elloksen postimyynnistä vanhaa soitinta huomattavasti heppoisemman halpismankkarin, jolla pystyi kuuntelemaan radiota ja soittamaan kasetteja ja cd-levyjä - mikrofonia siinä ei ollut. Kuuntelimme siitä Jukan kanssa  joskus radiota kesäiltaisin terassilla ja joskus laitoin musiikkia soimaan taustalle tehdessäni kotitöitä. Muuta käyttöä meillä ei ollut musiikkilaitteille.

Kuulemma tällaisella laitteistolla ei kovin kummoisia äänilavastuksia suoriteta. Esimerkiksi sängyn siirtymisen ääni, joka kuuluu hätäkeskustallenteelta samaan aikaan, kun minä olen puhelimessa, on diplomi-insinööri Risto Hemmin mukaan niin voimakas, että sen toistamiseen olisi tarvittu ammattilaistasoinen laitteisto.

Täysin oma lukunsa puuttuvien välineiden listalla on Tuija Niemen vaalima langaton rinnakkaispuhelin - me emme ole koskaan omistaneet langatonta rinnakkaispuhelinta. Langaton rinnakkaispuhelin näyttää kuitenkin olevan Tuija Niemelle samanlainen lempilapsi kuin Mika Taurulle on puuvillainen kylpytakki, josta irtoaa polyesterkuitua ja jonka voi hävittää jäljettömiin piilottamalla sen pakastehernepussiin.

Puuttuvat ammattilaiset

Mielenkiintoista on, että syyttäjän kasaamasta "huippuammattilaisten" ryhmästä ei löydy ainoatakaan, joka olisi työkseen tehnyt aitoja äänilavastuksia - siis ketään varsinaista äänityksen ja äänitehosteiden ammattilaista.

Miksi ei?

Ehkäpä siksi, että kukaan itseään kunnioittava äänitysalan ammattilainen ei olisi kehdannut allekirjoittaa sitä amatööripaperia, jonka syyttäjä Raine Ampujan ryhmältä nyt sai. Paitsi ehkä pussi päässä - pussi todella syvälle korvien ja silmien yli vedettynä pakasteherneet korvissa rapisten.

Linkkejä

Tässä blogissa:

- Tuija Niemen ammattitaidosta: Tuija Niemen kallis suojatyöpaikka

- Parodiaa Raine Ampujan orkesterin "tutkimuksesta": Ulvilan murhaajan ääni

Muualla:

- Longplay: Syyttäjän Ulvila-avaintodistaja on amatöörisalapoliisi

- Crimeplus: Auerin asiassa mullistavan omituinen käänne

- Helsingin sanomat: Kapellimestari Ampuja kertoo & kommentteja ääniammattilaisilta

- Omat kommenttini Iltalehdessä: Anneli Auer ihmeissään - ihan hölmö tutkimusaihe
- IL: Auerin vastine syyttäjän uusiin todisteisiin

- IL: Auerin asiantuntija: Nauhalta kuuluu selkeästi toinen miesääni

- MTV3: Asiantuntija: "Ryhmä täysin hakoteillä"