Tulevaisuuskatsaus

Taas on vuosi vaihtunut ja oikeusmurhan sitkeimpien sivuhaarojen oikominen on nyt lähempänä kuin koskaan ennen. Vaikka oikeustaisteluiden rintamalla ei kuluneen vuoden aikana ole otettu kovin monta virallista askelta suuntaan tai toiseen, meidän asianomaisten elämässä on tapahtunut isojakin käänteitä - ja kerrankin parempaan suuntaan.

En kuitenkaan aio kirjoittaa nyt menneestä vuodesta vaan otetaan vaihteeksi katsaus tulevaisuuteen.

Koska oikeusmurhan alusta on kulunut jo yli kymmenen vuotta ja mieheni murhasta sitäkin enemmän, aikatauluun en kuitenkaan uskalla ottaa mitään kantaa. Oikeuslaitoksen rattaat pyörivät yleensä hyvin hitaasti ja ihan erityisen hitaasti silloin, kun joukko omaa nahkaansa suojelevia virkamiehiä on heittäytynyt jarruttamaan oikeuden toteutumista. Kehitystä ei kuitenkaan voi estää loputtomiin ja ennemmin tai myöhemmin totuus tulee esiin - toivottavasti kuitenkin ennemmin.

Ensimmäisenä edessä on väärien SERI-tuomioiden purkaminen. Sijaisvanhempien napanuoran löystyttyä valheelliseen tarinointiin manipuloidut lapset ovat vihdoin valmiit kertomaan totuuden myös virallisille tahoille. Minulle ja Jens Kukalle langetetut väärät tuomiot puretaan korkeimmassa oikeudessa kovan taistelun jälkeen. Murentuneen arvovaltansa rippeitä suojelevat tahot pitävät aluksi kiinni kannastaan, mutta koska tuomiot ovat niin ilmeisen vääriä jo alun alkaen, totuus jyrää vihdoin valheen ja jäljellä jää vain suuri ihmetys. Miten näin kävi?

Oikeusvaltion maineen pelastamiseksi vääriin tuomioihin johtanut tapahtumien kulku otetaan tarkkaan syyniin ja syntipukit saavat rangaistuksen tai ainakin kunnon näpäytyksen. Samalla herää uusi kiinnostus myös Jukka S. Lahden murhaan, joka jäi syyttömänä tuomitun vaimon vapautuksen jälkeen uinumaan ja odottamaan parempia aikoja ja rehellisiä poliiseja.

Juttuun saadaan uusi syyttäjä ja uusi kunnianhimoinen tutkinnanjohtaja, joka haluaa löytää Totuuden. Hän on valmis käyttämään kaikki lailliset keinot oikean roiston kiinni saamiseen ja loppujen lopuksi se käy yllättävän helposti. Kevyen peitetoiminnan ja parin viikon tila- ja telekuuntelun jälkeen murhaaja ja hänen entinen avovaimonsa pidätetään ja molemmat kertovat kaiken sen, mitä olemme jo vuosia halunneet tietää. Kuulemme vihdoin syyn järjettömään väkivallantekoon ja saamme tietää, mihin tekovälineet ja veriset vaatteet kätkettiin.

Murhaaja saa pitkän tuomion ja joutuu Saramäen vankilaan. Hän raitustuu, löytää henkisen tasapainon ja voittaa vankilan soutukilpailut ylivoimaisesti omassa ikä- ja painoluokassaan. Pitkään jatkunut ahdistus helpottaa ja hän on loppujen lopuksi tyytyväinen siitä, että pääsi tunnustamaan kaiken. Vapauduttuaan hänellä on vielä pitkä elämä edessä eikä hän koskaan enää koske viinaan.

Pahat poliisit, Tuija Niemi ja joukko nettihäiriköitä kokevat vakavan identiteettikriisin, kun eivät olleetkaan täydellisiä. Sitkeimmät heistä eivät halua vieläkään myöntää olleensa väärässä, mutta ryömivät olosuhteiden pakosta takaisin niihin viemäreihin ja kivenkoloihin, joista he aikanaan tulivat. Osa ottaa opiksi, osa ei toivu tästä nöyryytyksestä koskaan.

Minä, lapset ja muut asianomaiset, jotka vielä ovat elossa, saavat vihdoin rauhan sydämeen ja voimme vihdoin alkaa käsitellä niitä asioita, joita olemme tahoillamme joutuneet kärsimään vuosien kidutuksen ajan. Alamme hitaasti parantua. Vaikka menetettyjä vuosia ei saa koskaan takaisin, siirrämme katseemme menneisyydestä tulevaisuuteen ja teemme voitavamme, jotta elämä loppujen lopuksi olisi taas hyvää.

Ulvilan Surmasta ja vuosisadan SERI-teurastuksesta tehdään kirjoja, elokuvia, tutkielmia ja TV-sarjoja, jotka ovat traagisia mutta sisältävät myös runsaasti tahatonta huumoria. Minä ja lapset nauramme viranomaisten pahimmille töppäilyille muiden mukana ilman, että meitä samalla itkettää.

Oikeusvaltio ei ole vieläkään täydellinen, mutta meidän kärsimyksemme ansiosta lukuisat tutkimuslaitokset saavat runsaasti arvokasta tietoa, jonka avulla estetään uusien oikeuskatastrofien synty.

Kaikki ei sittenkään mennyt ihan hukkaan.

Myytit nurin osa 2: Mahdoton mahdolliseksi

Kymmenen vuotta sitten - tasan kaksi vuotta Jukka S. Lahden murhan jälkeen - Porin poliisi otti ensimmäiset, haparoivat askeleensa tutkinnan lopullisen tuhon tiellä: Tuija Nimi (ent. Niemi-Laitinen) ja Tapio Santaoja järjestivät murhatalossa surullisenkuuluisat äänirekonstruktionsa.

Ai miten niin se tuhosi tutkinnan?

Siten, että sen jälkeen kukaan ei tehnyt enää mitään oikean murhaajan kiinni saamiseksi.

Kaikki resurssit ohjattiin siitä eteenpäin Anneli Auerin tutkintalinjaan, mikä oli alusta alkaen turhaa ja erittäin typerää siitä yksinkertaisesta syystä, että on täysin mahdotonta, että Anneli Auer olisi surmannut Jukka S. Lahden kesken puhelun.

Nimimerkki Kuolemannaakan kirjan mukaan nimimerkki Turumurre tajusi tämän jo huhtikuun lopulla vuonna 2010: Anneli ei ehdi tekemään murhaa hätäkeskuspuhelun aikana. Juuri ennen oletettua surmahetkeä Anneli juoksee puhelimen ohi talon etuovelle ja juuri murhan jälkeen Anneli puhuu puhelimen vieressä. Tämä on helposti todettavissa hätäpuhelusta ja sen litteroinnista. "Millään konstilla hän ei voi olla surmaaja, koska surma tapahtuu takkahuoneessa runsaan 10 metrin päässä puhelimesta. Kukaan ei juokse ovelta takaisin päin, saati murhan jälkeen kohti keittiötä."

Tämä tosiasia jo yksinään kumoaa sen vaietun myytin, että olisi edes mahdollista, että surmaaja olisi ollut sama henkilö, joka soitti apua paikalle.

En tosin itsekään tullut ajatelleeksi  tätä asiaa, ennen kuin kuulin asianajaja Juha Mannerilta tohtori Jukka Alihangan pohdiskelleen samaa ongelmaa. Tarkistin sekuntien määrän litteroinnilta ja äänitallenteelta ja vielä testasin pienessä sellissäni, miten noin 12 metrin mutkittelevan matkan etuovelta takkahuoneeseen ja melkein saman matkan takaisin puhelimeen olisi onnistunut tekemään ilman ääntä. Ei mitenkään, ottaen huomioon, että takkahuoneessa piti vielä pysähtyä antamaan vähintään yksi kova isku ja kääntyä ympäri toiseen suuntaan.

Jostain syystä tämä ilmeinen tosiasia näyttää ainakin mediassa jääneen jokseenkin  kokonaan huomioimatta. Ehkä se johtuu siitä, että median piirissä on totuttu ottamaan vastaan faktana vain niitä "faktoja", joita syyttäjä latelee ja pelkästään puolustuksen esittämät faktat on helppo sivuuttaa. Kenen tahansa olisi ollut helppo todentaa tämä fakta käyttämällä saatavilla olevaa aineistoa ja yksinkertaista päättelykykyä, mutta monikohan oikeasti on vaivautunut miettimään asiaa?

Oikeaan ratkaisuun päätyneet tuomarit ovat sentään tuomioissaan ihmetelleet sitä, miten olisin muka ehtinyt etuovelta takkahuoneeseen ja takaisin tappamaan Jukan niinkin vähäisessä ajassa, mutta kukaan heistä ei sano asiaa yhtä suorin sanoin kuin Turumurre tai Kuolemannaakka.

Ehkä näiden tuomareiden mielestä on ollut kovasti outoa, että poliisi on ylipäätään lähtenyt tutkimaan tällaista tutkintalinjaa ja syyttäjä on lähtenyt sitä ajamaan, jos jo alun alkaen olisi ollut helppo todeta, että pelkästään ajoituksen perusteella epäilty on ilmeisen syytön. Koska asia tosiaan on erittäin outo, ehkä se on helpompi ohittaa sivulauseella nostamatta tikun nokkaan syyttäjiä ja poliiseja, jotka ovat tähän hölmöläisen hommaan ryhtyneet.

Kun nyt ajatellaan, että alun alkaenkin on ollut mahdotonta, että minä olisin ollut tekijä ja lisäksi vielä paikalla oli toinenkin silminnäkijä - tyttäreni - eikä mitään todisteita ole löytynyt siitä huolimatta että poliisi tuli paikalle viidessä minuutissa ja koko talo ja ympäristö tutkittiin moneen kertaan monen poliisin voimin, on ihan käsittämätöntä, että tällainen hullu prosessi edes lähti käyntiin ja laajeni aikanaan suoranaiseksi massahysteriaksi outoine käänteineen.

Ja loppujen lopuksi kaikki oli turhaa - eikä vain turhaa, vaan erittäin vahingollista.

Vain yksi henkilö voi olla kiitollinen hölmöläispoliisien touhuista: oikea murhaaja. "Arto" on voinut elää vapaana kaikki nämä vuodet.  Jos poliisi olisi syksyllä 2008 käyttänyt järkeään ja kohdistanut edes osan minuun tuhlatuista resursseista kaikkein ilmeisimpien oikeiden epäiltyjen kiinni saamiseen, Arto olisi tosin pian jo tuomionsa lusinut ja saisi elää rauhassa lopun elämänsä.

Arton takia lapseni jäivät isättömiksi 1.12.2006. Poliisin takia he jäivät myös äidittömiksi syksystä 2009 alkaen. Tämän hulluuden partaalle  vyöryneen ajojahdin takia heistä on tullut myös nimettömiä ja kasvottomia - poliisin ja Tuija Niemen virheiden takia he menettivät oikeutensa elää normaalia elämää, eivätkä voi olla mukana esim. sosiaalisessa mediassa samalla tavalla kuin muut ikäisensä nuoret.

Lisäksi kolmella nuorimmalla lapsellani on taakkanaan vielä sen selvittäminen, että kaksi syytöntä ihmistä - minä ja Jens - saimme kärsiä täysin kohtuuttoman kohtalon siitä, että mikään järki maailmassa ei saanut kumottua sitä hulluutta, jonka poliisi ja syyttäjät syksyn 2008 aikana käynnistivät keinoja kaihtamatta - jopa traumatisoituneet, alaikäiset lapset valjastettiin kylmästi syyttäjätahon hyötykäyttöön! Nämä väärät tuomiot ovat edelleen purkamatta.

Olen tänä syksynä pitänyt taukoa blogin kirjoittamisessa ja keskittynyt muihin asioihin, mutta tarkoitukseni on palata tiettyihin keskeneräisiin asioihin vielä kevätpuolella.

Hyvää uutta vuotta 2019 kaikille blogini lukijoille!


Lue myytit nurin -sarjan ensimmäinen osa:
Myytit nurin OSA 1

Tiedote kärsimyskorvausasiassa 19.02.2018

Tiedote koskee Valtiokonttorin maksamaa korvausta murhasta syyttömänä vangitulle Anneli Auerille sekä siihen liittyvää käräjäoikeuden tuomiota (18/2340).

Hain käräjäoikeudelta muutosta Valtiokonttorin myöntämään korvaukseen kolmelta pääkohdalta:

1. Vaadin korvausta koevapauden ja vankilomien menetyksestä, joka aiheutui väärästä vangitsemisesta murha-asiassa samaan aikaan toisen tuomion kanssa.
2. Vaadin kertakorvausta siitä, että vangitseminen murhasta ja siihen liittyvä julkisuus tekivät vuosien työllä rakentamani ja hyvin menestyneen yritykseni arvottomaksi ja menetin elinkeinoni ja pääasiallisen toimeentuloni lähteen.
3. Vaadin, että päiväkohtainen kärsimyskorvaussumma olisi inflaatio huomioiden isompi kuin aikaisemmissa tapauksissa, koska oma kokemukseni ei millään tavalla vertaudu muihin tapauksiin jo pitkän kestonsakaan puolesta.

Pääasiana tässä oikeudenkäynnissä oli kuitenkin se, että valtio olisi myöntänyt kohdelleensa väärin kansalaistaan ja että vangitsemisen aiheuttama vahinko on korvattava kohtuudella. Menetetyn maineeni kannalta olisi ollut tärkeätä saada myös jonkinlainen julkinen anteeksipyyntö. Rahallisesti olisin tyytynyt edes muodolliseen korvauksen jokaisesta kolmesta pääkohdasta. Nyt sain ainoastaan yhdestä.

Lisäksi minut määrättiin maksamaan kulut, vaikka voitin yhden pääkohdista ja kaksi muuta vaatimustani olivat myös täysin oikeutettuja.

Erityisesti minua harmittaa se, ettei hyvässä kunnossa olleesta yrityksestäni  maksettu mitään korvausta. MInulle tuli täytenä yllätyksenä se, että asianjaja Juha Mannerin käyttämä asiantuntijatodistaja oli epäiltynä talousrikoksista ja siten kelvoton todistajaksi. Oli väärin käräjäoikeudelta rangaista minua siitä, koska muunkin todistelun perusteella käräjäoikeus olisi voinut määrittää yritykselleni kohtuulliseksi katsomansa  arvon, jos se olisi halunnut päästä oikeudenmukaiseen ratkaisuun.

En koe saaneeni käräjäoikeudelta puolueetonta tuomiota, vaan katson että asiani saama runsas negatiivinen julkisuus on vaikuttanut myös tuomareiden ennakkoasenteisiin.

En usko tällä nykyisellä historialla saavani oikeutta myöskään hovioikeudelta, enkä etenkään Turun hovioikeudelta, jonka tapa käsitellä asioita tuli valitettavan tutuksi viisi vuotta sitten suljetuin ovin käydyssä oikeudenkäynnissä. Siksi en katso järkeväksi ottaa harteilleni asian hoitamiseen liittyvää talodellista riskiä enkä siihen liittyvää valtavaa stressiä. Tämä korvausvaatimusoikeudenkäynti on ollut suoraa jatkumoa jo lähes 10 vuotta kestäneelle oikeusmurhaprosessille, joka jo itsessään on ollut suurta kärsimystä.

Näistä syistä olen ilmaissut tyytymättömyyteni käräjäoikeuden tuomiosta, mutta en aio kuitenkaan viedä asiaa enää eteenpäin. Keskityn sen sijaan elämäni uudelleen rakentamiseen ja toisen, edelleen lainvoimaisen hyväksikäyttötuomion kumoamiseen, kun sen aika tulee.

Kiitän kaikkia niitä, jotka rohkeasti ovat tukeneet minua vuosien varrella. Se antaa minulle uskoa, että kansalaiset ovat heränneet miettimään oikeusturva-asioita uudessa valossa.

Turussa 19.02.2018
Anneli Auer


Aiheeseen liittyvää:
- Valtion sota yksityistä kansalaista vastaan
- Valtiokonttori pottuili kaverini blogissa

Valtiokonttori pottuili kaverini blogissa

Siitä on jo pitkä aika, kun kuulin luotettavalta taholta, että Valtiokonttorissa ei haluta maksaa minulle kunnollisia korvauksia ja että siellä pidetään minua murhaajana.

Eikä siinä kaikki. Turhautunut ja kiukkuinen herra tai rouva Valtiokonttori kävi pottuilemassa kaverini blogissa. Tämä tapahtui joulukuussa 2016.

Ai mistä minä muka tiedän?

No kun siitä jää jälkiä.

Kaverini lähetti minulle tämän viestin, josta selviää kommentoijan ip-numero. Henkilöllisyys ei selviä, koska kirjoittaja käytti tunnistamatonta ilmaissähköpostiosoitetta.

Mielenkiinnon vuoksi tarkistin, oliko sama kirjoittaja käynyt myös minun blogissani, ja kappas vain - Valtiokonttori oli pyörinyt myös minun sivuillani. Ja sitä ennen Suskun anneliauer.com -blogissa. Tämä kaikki oli tapahtunut työajalla, koska herra tai rouva Valtiokonttori oli käyttänyt työpaikkansa ip-osoitetta ennen virka-ajan päättymistä.

Tämä tiedoksi kaikille niille, jotka vielä sinisilmäisesti haluavat uskoa, että virkamiehet hoitavat hommansa puolueettomasti eivätkä alennu viestittelemään sosiaalisessa mediassa.

En seuraa tilastojani aktiivisesti eikä minulla ole tiedossani, onko esimerkiksi Turun käräjäoikeudesta käynyt joku blogissani - eikä tarvitsekaan tietää. Oli tai ei, ainakin naistuomarin käytöksestä ja olemuksesta paistoi sellainen pyhä viha, ettei se jäänyt edes salin perältä huomaamatta. On varmaan käyty kahvipöytäkeskustelua niiden naistuomareiden kanssa, jotka jyräsivät käräjätuomari Tapio Katajamäen 2-1 taannoisessa seksuaalirikosoikeusmurhafarssissa.

On hieman ongelmallista, kun oikeusmurhan kärsinyt joutuu hakemaan korvauksia samalta taholta, joka on kollektiivisesti osallistunut oikeusmurhan suorittamiseen. Olen kuullut, että viimeisimmän väärän murhatuomion antanut tuomari on nykyään Turun käräjäoikeudessa pomona.

Mutta kai sentään hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa ollaan puolueettomia?

He-he. Ei kai minun tarvitse sanoa tähän mitään?

Alkuperäinen blogiteksti kommentteineen löytyy täältä:
https://niinaberg.com/2015/02/22/tekija-on-selvilla/

Aiheeseen liittyvää:
Virkamies nettikiusaajana

Hätäpuhelun monet versiot

Näin ystävänpäivänä onkin juuri sopiva hetki palata ajassa takaisin siihen päivään, jolloin Tapio Santaojan ja Tuija Niemen pienet, mustat sydämet alkoivat sykkiä täydelliseen tasatahtiin - päivään, jona Tapsa sai Tuijalta käänteentekevän, uuden äänilausunnon. Tämä päivä osui elokuulle 2009. Lausunnon mukaan Tuija sai tuolloin Porista CD-levyllä hätäpuhelun, josta hän vielä saman päivän aikana onnistui kaivamaan esiin hyytävän UOLE-huudon, jota tosin lehtitietojen mukaan hän joutui etsimään satojen työtuntien verran.

Ehkäpä löytämistä auttoi se, että Tapio Santaoja oli jo aikaisemmin vihjaissut, mistä kohdasta uutta sanaa pitäisi etsiä.

Ehkä.

Ehkä ei.

Ehkä UOLE löytyikin siksi. että Tuija Niemi itse tiesi jo etukäteen, mitä konstaapeli Holapan tuomalta levyltä pitäisi löytyä. Sisältyihän UOLE jo saman vuoden kesänä FBI:lle toimitettuun hätäpuheluversioon. Alkuperäisessä versiossahan sitä ei kuulunut, vaan siinä kohdassa kuului jotain ihan muuta, kuten Mika Sihvosen Tampereella 2008 tekemästä, erittäin tarkasta äänianalyysistä voidaan todeta. Olen käsitellyt tätä aihetta blogissani jo aikaisemmin otsikolla Tuija Niemi ja suuri U-O-L-E -huijaus, joten en toista samaa asiaa tässä.

Myöhemmin olen miettinyt, miksi  hätäpuhelun näyte 26 (esitutkintapöytäkirjan liite 15 A) ja FBI:lle toimitettu näyte poikkeavat toisistaan. Näyte 26 on siis se hätäpuheluversio, jota oikeudessa on kuunneltu muka alkuperäisenä.

Myöskään FBI:lle lähetetty versio ei voi olla aito ja alkuperäinen, koska siitä puuttuu Amandan rääkäisyn perässä kuuluva lasin kilahdus. Alkuperäisellä versiolla tämä ääni on kuulunut - onhan Juha Joutsenlahti sen jo aikanaan kuullut. Tämä on tullut selväksi oikeudessa, kun Juha Joutsenlahti on kertonut episodista, jossa oli selvinnyt, että Tuija Niemi oli poistanut omalta työkappaleeltaan Amandan rääkäisyn kokonaan. Samalla oli poistunut myös rääkäisyn perässä kuulunut kilahdus, jonka Joutsenlahti arveli syntyneen veitsen tipahtamisesta. Amandan rääkäisy FBI:n versiolla kuuluu, joten kyseessä ei voi olla Tuija Niemen työkappale.

Ehkäpä FBI:lle lähetetty versio oli ensimmäinen väärennös, jota korjailtiin myöhemmin lisäämällä siihen takaisin rääkäisyn perässä kuuluva kilahdus. Ehkäpä Tuija Niemi muisti Juha Joutsenlahden kysymyksen ja tajusi mokanneensa.

Oma lukunsa muka alkuperäisen hätäpuhelun muunteluun syntyi vielä murhajutun toisella kierroksella, kun muka hätäkeskuksessa säilytetystä alkuperäisestänauhasta otettiin muka uusi alkuperäinen versio ja kappas vain - kilahdus hävisi taas. Sinänsä on aika erikoista, että tässä vaiheessa ylipäätään otettiin uusi kopio "alkuperäisestä" nauhasta. Miksi? Ehkäpä siksi, että ääniasiantuntija Risto Hemmi oli tulkinnut kilahduksen lasin ääneksi ja siitä piti päästä eroon,koska lasin ääntä ei pitänyt kuulua.

Lisäksi vielä Tuija Niemi on jossakin uuden kierroksen lausunnossaan maininnut sellaisestakin uudesta versiosta, jossa äänen voimakkuus poikkeaa aikaisemmasta versiosta. Näitä uuden kierroksen versioita tosin ei koskaan kuunneltu oikeudessa. Siellä aitoa ja alkuperäistä on edustanut vain näyte 26.

Sitten on tietysti vielä se Tampereella kuunneltu oikeasti aito versio, jolla UOLE-kohdassa kuuluu naisen huudon sijasta lapsen sanoma hiljainen "Ketä siel on?". Koska tämän havainnon on tehnyt luotettava ja riippumaton taho aikana, jolloin kellään ei ollut intressejä vääristellä kuulohavaintoja suuntaan tai toiseen, minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteikö tällaista versiota joskus olisi ollut olemassa.

Enää jää yksi kysymys: Missä ja miten alkuperäisen version tilalle tuli jotain muuta? Lennätettiinkö konstaapeli Holappa Tuija Niemen luokse mukanaan Porissa tehty uusi versio vai syntyikö se uusi versio Tuija Niemen pajassa?

Monestakin eri syystä veikkaan, että muunneltu tallenne syntyi Tuija Niemen pajassa. Ennen kaikkea kuitenkin Holapan vuoksi.  Miksi muuten Tuija Niemi olisi varta vasten maininnut lausunnossaan, että sai CD-levyn konstaapeli Holapalta? Sellainen ei ole tapana KRP:n Rikosteknisen laboratorion lausunnoissa.

Virkarikosteknisen laboratorion lausuntoihin sellainen sen sijaan sopisi. Yleisen elämänkokemuksen mukaan aitoa asiaa ei yleensä ole tarvetta todistaa aidoksi, ellei sitä joku joskus kyseenalaista. Jostain kumman syystä Tuija Niemi tunsi kitenkin tarvetta tuoda esiin lausunnossaan, että levy oli varmasti peräisin jostain muualta kuin hänen omasta laboratoriostaan ilman, että kukaan edes epäili asiaa. Korostan vielä, että missään muussa lausunnossa ei mainita nimeltä näytteen tuojaa, ja siksi juuri tämä haiskahtaa niin epäilyttävältä.

Kun aihetodisteiden määrä väärennöksestä on näinkin massiivinen, herää vielä toinenkin kysymys: Miksi kukaan ei tee mitään?

Valtakunnansyyttäjä on puuttunut paljon pienempiinkin rikoksiin, jopa sellaisiin, jotka ovat oikeasti asianomistajarikoksia. Näistä esimerkkeinä mainittakoon Kai Tannerin Juha Joutsenlahteen kohdistama juttu - aloite siihen tuli valtakunnansyyttäjältä - tai Mikko Niskasaareen kohdistunut vaino, josta olen kuullut.

Olen kuullut huhuja myös siitä, että Aarnion jutussa olisi käytetty väärennettyjä todisteita häntä vastaan. Kuulemma poliisi väärentää todisteita kaiken aikaa, jos se uskoo jonkun syylliseksi. En ota kantaa Aarnion juttuun, koska en siitä mitään tiedä, mutta en yhtään hämmästyisi, jos huhut olisivat totta.

Ei se ainakaan lisää luottamusta valtakunnansyyttäjävirastoa ja oikeuslaitosta kohtaan, jos todisteiden väärentämistä, poliisin valehtelua, harhaanjohavien rekonstruktioiden tuottamista yms. katsotaan läpi sormien ja valtaa käytetään niitä vastaan, jotka ovat rehellisiä ja uskaltavat tuoda julki vallitsevan systeemin räikeimpiä epäkohtia.

Jos sinulla sattuu olemaan suhteita poliisiin tai syyttäjälaitokseen, käytä niitä! Muuten tässä asiassa ei tule ikinä tapahtumaan mitään!

Aloite virkarikosten tutkintaa pitää saada virkakoneistosta sisältä päin.

Hyvää ystävänpäivää!

Lukemista:
- Tuija Niemi ja suuri UOLE-huijaus
- Tampereen yliopiston analyysi / Mika Sihvonen
- Tuija Niemen kallis suojatyöpaikka
- Virkamies nettikiusaajana

Vuosikatsaus 2016

Vuosi 2016 merkitsi vihdoin loppua poliisin ja viranomaisten vuosia jatkuneelle vainolle, jonka kohteena olin ollut syksystä 2008 lähtien. Korkein oikeus ei enää myöntänyt valituslupaa syyttäjälle murhajutussa. Pitkittynyt oikeusmurhakierre päättyi murhajutun osalta siihen.

Valitettavasti samaa ei voi sanoa murhajutun sivutuotteena syntyneestä SERI-oikeusmurhavyyhdistä, jota ei saatu purettua vieläkään. Juttu joutui "nuorisojaoston" käsiin, joka typeryyttään, ylimielisyyttään tai sitten ylemmältä taholta tulleen määräyksen vuoksi laittoi purkuhakemuksen läpihuutojuttuna arkistoon. Perusteluista näki, ettei KKO:n nuorisojaosto ollut tajunnut lasten kertomusten luotettavuuden arvioinnista yhtään mitään. Tuskin se edes vaivautui lukemaan purkuhakemuksen liitteenä olleita asiantuntijalausuntoja.

Taistelu väärän SERI-tuomion purkamiseksi jatkuu siis edelleen.

Myös murhajuttu jatkuu. Sain nyt joulukuussa vielä yllättävältä taholta uutta tietoa pääepäillystäni, josta muiden jo aikaisemmin tiedossani olleiden seikkojen ohella keskustelin vähän ennen joulua erään poliisin kanssa.

Tämän poliisin mielestä pääepäiltyni pitäisi ehdottomasti saada tutkittvaksi, mutta aika ei välttämättä ole paras mahdollinen juuri nyt. KRP:llä on niin paljon väärään tietoon perustuvaa väärää asennetta, että sinne juttua voi olla tällä hetkellä hankala saada. Kunhan tulee oikea hetki, murhalla on kuitenkin kaikki edellytykset tulla selvitetyksi. Poliisin keinovalikoimiin kuuluu menetelmiä, joita pääepäiltyyni voisi hyvin soveltaa. Poliisi kehotti minua olemaan kärsivällinen.

Murha ei vanhene. Virkarikos sen sijaan vanhenee. Törkeä virkarikos vanhenee kuitenkin vasta 10 vuodessa. Siispä on täysin mahdollista, että Tapio Santaoja ja Tuija Niemi saadaan vielä kiinni virkavirheistään, joita on äärimmäisen vaikea uskoa pelkäksi vahingoksi.

Vuoden henkilökohtainen kohokohtani oli hetki, jona sain vihdoin kirjani Murhalesken muistelmat valmiiksi. Kaikkien näiden vuosien jälkeen työkykyni ei ole enää entisensä ja pelkästään kirjoittaminen oli voimia vievä kokemus. Kun kirjoitin, jouduin elämään kaikki kammottavat tapahtumat uudestaan.

Samoin kirjan julkaisuun liittyvät esiintymiset olivat valtava haaste. En olisi koskaan arvannut, että tulisin vielä esiintymään satojen ihmisten edessä Suomi-Areenassa, TV:n keskusteluohjelmissa tai Helsingin kirjamessuilla, koska olen aina kammonnut esiintymisiä. Selvisin joka tapauksessa hengissä näistäkin tilaisuuksista ja olen tyytyväinen, että uskalsin lähteä.

Arvasin jo etukäteen, että kirjani tulisi kohtaamaan suurta vastustusta niissä piireissä, joissa ei ole ollut halua horjuttaa ennakkouskomuksia. Siihen nähden kirjani on myynyt erittäin hyvin. Parhaimmillaan se oli Akateemisen kirjakaupan ykkönen, Mitä Suomi lukee -listan kuudennella sijalla ja se on myynyt hyvin myös äänikirjana. Olen saanut hyvää palautetta lukijoilta sekä kasvotusten että blogin välityksellä. Tarkoitukseni oli kirjoittaa kirja, joka oikoisi tiettyjä vääriä käsityksiä, mutta olisi lukijalle myös mieleen jäävä lukuelämys. Tunnen onnistuneeni molemmissa.

Kiitokset kaikille niille, jotka ovat antaneet myönteistä palautetta tai olleet muuten vain hengessä mukana. Erityiskiitokset Niinalle, joka on jaksanut kuunnella murheitani pitkillä kävelylenkeillä!

Kiitokset myös sille kouralliselle ihmisiä, jotka ovat kirjoittaneet blogiini jotain negatiivista. Kiitos, että olen saanut olla se ylivuotoviemäri, joka on saanut auttaa sinua jaksamaan omien murheittesi kanssa omassa elämässäsi!

Oikeustaistelu ja blogin kirjoittaminen jatkuvat edelleen. Hyvää uutta vuotta 2017!

SERI-tuomion lyhyt historia

Murhajutun sivujuonteena syntyi kesän 2011 aikana Suomen historian suurimman oikeusskandaalin oheen vielä toinenkin skandaali - kolmen traumatisoituneen lapsen ja sijaisvanhempien keskusteluista käynnistyi eeppinen kertomus keljuilusta ja pahuudesta, päätähtinä "se Anneli" ja "se Amanda" alias "Plämpläm".

Ei lasten satuilussa ja tarinoinnissa sinänsä ole mitään pahaa. Olen tietysti lasten äitinä ylpeä siitä, että jälkikasvuni on jo nuorella iällä yltänyt lähes Kalevalan tasoiseen kerrontaan.

Vähän ikävämpi juttu sekä asianomaisten että Suomen veronmaksajien kannalta oli kuitenkin se, että itsensä sijaisvanhempina työllistävät henkilöt käyttivät tilaisuuden hyväkseen, alkoivat videoida kertomuksia ja yllyttivät lapsia kertomaan vielä lisää. Lopuksi koko paketti vietiin syyttäjä Jarmo Valkamalle Poriin.

Kertomukset olivat sen verran erikoisia, että syyttäjä Valkama rohkeni epäillä jopa lapsikaappauksen mahdollisuutta - mutta vain hetken. Sekä poliisi että syyttäjä näkivät tässä niin herkullisen tilaisuuden päästä runnomaan Anneli Auerin murhasyytettä vielä kerran eteenpäin, että epäily haihtui saman tien.

Elokuussa 2011 lapset haastateltiin oikeuspsykiatrisissa haastatteluissa. Haastattelijat olivat ymmällään. Mitään tällaista ei ollut koskaan aikaisemmin tullut vastaan eikä oikein mikään lasten kertoma kuulostanut todelta - näin on yksi psykologeista kertonut myöhemmin oikeudessa.

Poliisit tekivät sissi-iskun kotiini ja veivät muun muassa molemmat radioni ja ison kasan lasten piirustuksia. Mitään vahvistusta lasten kertomuksille ei löytynyt. Poliisia harmitti ja myös sijaisperhe oli huolissaan. Se haki sossulasta rahaa ja lähti lasten kanssa hotelli- ja mökkilomalle "turvaan" Annelia ja Plämplämiä.

Tuolloin kukaan ei vielä tiennyt, mihin suuntaan lasten Kalevala alkaisi seuraavaksi kehittyä - minä ja entinen miesystäväni Jens Kukka kaikkein vähiten.

Mökillä kauhukertomukset laajenivat seksuaalirikoksiin ja mukaan tuli joukko uusia lapsia sekä "se Jens" - olihan Tapio Santaoja vihjaissut jo aikaisemmin, että sijaisperhe voisi kysellä Jensistä jossain sopivassa kohdassa.

Taas mentiin oikeuspsykiatrisiin haastatteluihin ja lapset vietiin myös lääkärille. Juuri sairaslomalta palannut tamperelainen gynekologi teki heille UV-valotutkimuksen taikalampullaan ja tarkasti myös alapäät. Valitettavasti kyseisellä lääkärillä oli enemmän asennetta kuin pätevyyttä ja tulokset olivat sen mukaiset. Kun haastattelijat saivat lääkärinlausunnot, heidän ei tarvinnut enää ihmetellä kertomuksia. Tamperelainen gynekologi oli tehnyt luotettavuusarvion heidän puolestaan.

Käräjät pidettiin keväällä 2012 Turussa. Siellä gynekologi myönsi, etteivät lasten löydökset varsinaisesti poikenneet millään tavalla heidän kaveriensa löydöksistä, vaikka väitetysti tarinankertojia oli viillelty useasti ja kavereita ei koskaan. Myös peppulöydöksille saattoi olla muita selityksiä kuin lasten kertomat. Siitä huolimatta hän piti kiinni alkuperäisistä johtopäätöksistään ja harhaanjohtavasta immenkalvojen parantumisväitteestä, vaikka hänen tutkimusviitteissään osoitettiin selviä virheitä. Kaikki tytöt olivat neitsyitä.

Aika ristiriitaista.

Psykologian tohtorit Pekka Santtila ja Katarina Finnilä olivat laatineet puolustuksen pyynnöstä kokonaisarvion kaikista kertomuksista kaikkien lasten osalta.

Syyttäjällä oli vain kasa irrallisia lausuntoja, joista suurimassa osassa arvio jäi auki, koska väitetyt uhrit eivät olleet puhuneet mitään väitetyistä rikoksista. Varsinaisen arvion tekivät vain kolmen tarinankertojan omat haastattelijat, jotka tietysti halusivat uskoa lapsia - olihan hastattelijoilla käytössään laajat, yhteneväiset ja yksityiskohtaiset kertomukset ja lisäksi vielä kirjalliset lääkärinlausunnot.

Pekka Santtila ja Katarina Finnilä totesivat, ettei kertomusten  laajuudella, yhteneväisyydellä ja yksityiskohtaisuudella ollut mitään merkitystä, kun oli kyse samassa taloudessa asuvista lapsista ja kun kyseessä kaikella todennäköisyydellä olivat valemuistot. Samaa mieltä oli myös syyttäjän todistajaja, tohtori Julia Korkman. Hänen mukaansa tämänkaltaiset kertomukset eivät ole olleet koskaan missään päin maailmaa totta.

Luulin, että asia tuli selväksi myös tuomareille, mutta lukiessani myöhemmin tuomion perusteluja ymmärsin, etteivät naistuomarit olleet tajunneet luotettavuuden arvioinnista yhtään mitään. Ulkopuolisiin "uhreihin" kohdistuneet syytteet, viiltelyt ja eläinuhraukset kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Muut syytteet joko hyväksyttiin tai hylättiin täysin mielivaltaisin perustein yleiseen elämänkokemukseen vedoten. Tuomareista vain puheenjohtaja Tapio Katajamäki käytti perusteluissaan asiantuntijoiden antamaa tieteellistä tietoa ja olisi kumonnut syytteet - mitä nyt olisi valtion varoja säästääkseen pitänyt voimassa 9 kk vankeutta, jonka olimme jo lusineet.

Koska blogijutun otsikkona oli "lyhyt historia", hyppään tässä kohdassa suoraan loppuun, mutta palaan aiheeseen myöhemmin. Olen myös kertonut asian ytimen kirjassani Murhalesken muistelmat, jos jotakuta kiinnostaa.

Käräjäoikeuden jälkeen asiaa ei ole varsinaisesti enää käsitelty sanan varsinaisessa merkityksessä. Hovioikeus katsoi tehtäväkseen pitää käräjäoikeuden tuomion voimassa ja kirjoitti korkeinta oikeutta varten sellaisen tuomion, jossa totuus oli taitavasti häivytetty tuomalla esiin merkityksettömiä asioita ja jopa epätosia väitteitä. Totuus ja tieteellinen tieto oli jätetty kokonaan pois.

Korkein oikeus ei ole käsitellyt asiaa. Ei myöskään Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, toisin kuin suuri yleisö kuvittelee. Kukaan ei ole vahvistanut vääriä seksuaalirikostuomioita - ne on vain yksinkertaisesti lakaistu maton alle.

Nyt ollaan sitten siinä tilanteessa, että osa kansasta uskoo tuomioihin ihan vain sillä perusteella, että heillä ei ole mitään syytä epäillä tuomareiden älynlahjoja tai puolueettomuutta. Niillä, jotka ovat tutustuneet asiaan on kokonaan toinen näkemys. Moni ihan tavallinen ihminenkin rohkenee epäillä - luultavasti suurin osa.

Kaiken lisäksi joudumme kestämään Jensin kanssa sitä, että meitä voidaan haukkua pedofiileiksi, vaikka edes tuomioiden mukaan emme sitä ole. Tuomareiden mielestä olisimme muuten vain huvin vuoksi tehneet kaikenlaista outoa sen lyhyen ajan, jona tapailimme, vaikka kumpikaan meistä ei todistettavasti ole ollut vähäisimmässäkään määrässä kiinnostunut mistään sellaisesta kenenkään muun kanssa koskaan elämässä.

Mikkelin kirjaston tapaus osoittaa, että massahysteria elää ja voi hyvin tänäkin päivänä. Jos minulle tapahtuu jotain, vastuun siitä kantavat kaikki ne viranomaiset, jotka ovat osallistuneet tämän sotkun syntyyn.

Ehkä juttu on ollut niin laaja, että tuomariston aivokapasiteetti ei ole ollut riittävä asian käsittelemiseksi yhdellä kerralla. Seuraavaksi korkein oikeus tulee saamaan eteensä hieman yksinkertaisemman haasteen - sellaisen, josta se ei voi kieltäytyä. Kannattaa siis varautua rekrytoimaan lisää henkilökuntaa - toivottavasti pätevää.

Palaan ruotimaan pieleen menneitä tuomioita lisää myöhemmin.

Sitä odotellessa voi lukea professori Jyrki Virolaisen mainion arvion viimeisimmästä korkeimman oikeuden tuomiosta: https://jyrkivirolainen-oikeus.blogspot.fi/2016/11/9-kko-hylkasi-anneli-auerin.html.

Mikkelin tapauksesta löytyy hyvä analyysi  oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren blogista:
Pelko on aseeni.

Oikeusmurha ja korkein epäoikeus

Tämä on taas niitä päiviä, jolloin kaikki näyttää olevan jotenkin ylösalaisin eikä missään näytä olevan mitään järkeä. Vähän niin kuin Liisa ihmemaassa, paitsi että tämä on totta.

Tänään iskettiin viimeinen naula oikeusvaltion arkkuun - tosin se arkku taisi mennä hautaan jo aika monta vuotta sitten. Korkeimman oikeuden sijasta toteutui korkein epäoikeus.

Minä en ole raiskannut enkä hyväksikäyttänyt ketään. Sen sijaan minut on henkisesti raiskattu, piesty ja nöyryytetty jo moneen kertaan viranomaisten taholta eikä loppua näy. Samoin minua ja lapsiani on härskisti käytetty hyväksi jo vuosia. Monet ovat hyötyneet minun, lasteni ja Jens Kukan kustannuksella lähtien hyvän varallisuuden keränneistä sijaisvanhemmista ja päätyen epärehellisiin poliiseihin, jotka ovat saaneet pitää virkansa ja kelvottomiin tuomareihin, jotka eivät ole saaneet potkuja ja ala-arvoisiin "asiantuntijoihin", jotka saavat palkkaa siitä, että aiheuttavat tuhoa ja kärsimystä viattomien ihmisten elämään.

Jokainen tähän oikeusjuttuun vähänkin perehtynyt tajuaa sen, että korkeimman oikeuden päätöksellä ei ole mitään tekemistä lain ja oikeuden kanssa. Taustoista voi lukea esim. Longplaystä Ari Lahdenmäen jutusta Taksikuski tai Mikko Niskasaaren blogista ja tietysti kirjastani Murhalesken muistelmat.

Olen toki tietoinen siitä, että KKO ei pura tuomioita pelkästään sillä perusteella, että tuomio on väärä. Viimeksi luin aiheesta Petteri Järvisen kirjasta Jippii. Korkeimmalle oikeudelle olisi kyllä kelvannut vääräkin hovioikeustuomio, mutta kun juttu saatiin eräällä prosessiin liittyvällä yksityiskohdalla purettua - ei siis siksi että tuomio oli väärä - seuraava hovioikeus kumosi väärän tuomion. Kirjasta päätellen myös Jippii-sotkun takana oli syyttäjän väkisin vänkäämää ja tyhjästä temmattua potaskaa sekä ylimielisen kaikkitietävä tuomariston puheenjohtaja. Kuulostaa tutulta.

Tässä tapauksessa meillä oli kuitenkin esittää uutta näyttöä, joka osoitti tuomion perustuvan täysin harhaisille käsityksille. Jos meidät olisi tuomittu sillä perusteella, että maapallo on tuomareiden mielestä pannukakku ja olisimme esittäneet todisteet siitä, että maapallo onkin pyöreä, todisteilla ei KKO:n mielestä olisi ollut mitään arvoa. Perimmiltään kyse on siitä, että KKO antaa tuomaristolle rajattoman harkintavallan silloinkin kun tuomareiden harkinta on täysin vastakkainen vallitseville tieteellisille käsityksille. Huuhaa voittaa tieteellisen tiedon.

En tietenkään voi hyväksyä tätä eikä kenenkään suomalaisen pitäisi hyväksyä tällaista kohtelua.

Olen opiskellut, käynyt töissä, perustanut oman yrityksen, maksanut veroni ja kohdellut hyvin niin lapsiani kuin muitakin läheisiäni. En ole mielisairas, minulla ei ole persoonallisuushäiriötä eikä päihdeongelmaa. En ole koskaan tehnyt kenellekään mitään kovin pahaa. Siitä huolimatta olen nyt tässä täysin absurdissa tilanteessa enkä voi kuin ihmetellä niiden päättäjien julmuutta ja häikäilemättömyyttä, joiden armoilla olen ollut.

Kuka tahansa voisi olla tässä minun tilallani. Ja voi pian ollakin.

Vain yksi on varmaa: tämä ei jää tähän. Taistelu jatkuu.

---

Toni Rönnbergin ja Robert Holmströmin radiohaastattelun voi kuunnella täältä (n. 25 min):

https://www.mixcloud.com/ToniR%C3%B6nnberg/murhaleski-anneli-auer-vieraana-27102016/

tai katsoa Youtube-videona:
Anneli Auer Toni Rönnbergin ja Robert Holmströmin haastattelussa 27.10.2016

Isoja ja pieniä rikoksia

Vuosia sitten alkanut urkintajuttu on vihdoin tullut syytevaiheeseen. Median kautta saamani tiedon mukaan 55 virkamiestä ympäri Suomen on saanut syytteen. Minun postiluukustani on ropsahdellut vasta osa papereista.

Minä en tätä tutkintaa pyytänyt.

Urkintajuttu lähti liikeelle siitä, että MTV4 oli tehnyt aiheesta kyselyn ja sen jälkeen aloitettiin virallinen poliisitutkinta. Tapasin yhden tutkijoista ollessani vielä vankilassa. Hän kertoi että tutkinta oli työllistänyt pitkäksi aikaa useammankin poliisin.

Minä en vaatinut urkkijoille myöskään rangaistusta, vaan sanoin jättäväni asian syyttäjän harkintaan. Nyt syyttäjät ovat käyttäneet harkintavaltaansa ja lopputulos on se, että täysin samasta rikosepäilystä osa sai syytteen, osa ei.

En ota kantaa siihen, kumpi osa syyttäjistä teki mielestäni oikean ratkaisun.
Vaiko molemmat.

Minulla olisi nyt oikeus vaatia korvausta näiltä 55 urkinnasta kiinni jäänneeltä ihmiseltä. Asianajajani Juha Mannerin mukaan vastaavien tapausten perusteella kohtuullinen korvaus olisi ollut 500 euroa henkilöltä ja 55 henkilöltä se tekisi melkein 30 000 euroa.

En sano, etteikö urkinnan kohteeksi joutuminen tuntuisi jossain määrin pahalta ja etteikö se olisi loukannut minua, mutta suhteutettuna kaikkeen muuhun pahaan se tuntuu kuitenkin aika pieneltä. Minusta olisi kohtuutonta vaatia 500 euroa joltakin, joka on ajattelemattomuuttaan yrittänyt katsoa tietojani ja kaiken lisäksi epäonnistunut siinä, koska materiaali oli salattua. Siispä päätin olla vaatimatta mitään.

Olisin sen sijaan toivonut, että poliisi olisi aikanaan tutkinut minun itseni tekemän rikosilmoituksen Tapio Santaojasta ja muista Porin poliiseista. Minulla oli jo valmiina todisteet mm. esitutkintapöytäkirjan kuvaliitteen väärennöksestä ja muutamasta kuulustelussa esitetystä selkeästä valheesta. Lisäksi olin listannut muita rikosepäilyjä, joihin poliisi olisi voinut hankkia todisteet itse. Kyse oli vakavista rikoksista, mutta mitään niistä ei koskaan tutkittu, ne eivät päässeet syyteharkintaan eikä niitä ole arvioitu minkäänlaisessa tuomioistuimessa.

Olisin toivonut myös, että poliisi olisi jatkanut mieheni murhan tutkintaa. Millä oikeudella valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen löi julkisesti hanskat tiskiin kesken kaiken, vaikka murhan ei pitäisi vanhentua ikinä?

Matti Nissinen, onko niin, että tutkintapyynnöt pitää kierrättää median kautta, jotta niihin suhtaudutaan vakavasti, vaikka kyseessä on niinkin vakava rikos kuin murha?

Ristiinnaulitseminen ja oikeusvaltio

Tänään vietetään pitkäperjantaita Jeesuksen ristiinnaulitsemisen muistoksi. Kristillisen perinteen mukaan Jeesus kuoli ristillä sovittaakseen ihmiskunnan synnit.  Jeesuksen kuolemalle oli kuitenkin olemassa myös aivan maallisia syitä. Jeesus oli oman aikansa kapinallinen, joka uskalsi arvostella vallitsevan systeeminen kaksinaamaisuutta ja tekopyhyyttä. Sitähän ei tietysti katsottu hyvällä ja Jeesus sai maksaa hengellään rohkeudestaan ja suorista sanoistaan.

Historiallisena ilmiönä ristiinnaulitsemisen ei ollut vain julma rangaistus lakia rikkoneille vaan ennen kaikkea se oli pelote, jolla pidettiin kansaa kurissa. Ristille ei laitettu vain pahimpia murhamiehiä ja muita vakavia rikoksia tehneitä vaan kuka tahansa saattoi joutua ristiinnaulituksi pienistäkin rikoksista, esimerkiksi siitä, että oli mennyt arvostelemaan valtaapitäviä.

Nykymaailmassa ei enää naulita ihmisiä ristille konkreettisesti vaan ripustamalla heidät joukkotiedotusvälineisiin. Median hampaisiin - aivan kuten oikealle ristille - voi joutua ihan mistä syystä tahansa riippumatta asian vakavuudesta. On murhia, joista ei kukaan saa koskaan tietää yhtään mitään median välityksellä, koska ketään ei kiinnosta. Ja sitten on niitä pienenpieniä puolihuolimattomia virheitä, joista kaikki saavat tietää kaiken asiaan kuuluvan ja kuulumattoman, esimerkiksi jos joku menee näyttämään epäillyn valokuvaa todistajalle ennen tunnistustilaisuutta ja tämä sama joku menee sitten myöhemmin laukomaan viranomaisen kannalta kiusallisia totuuksia.

Pienemmässä mittakaavassa ristiinnaulitsemista voi tapahtua myös työyhteisöissä, netin keskustelupalstoilla ja lehtien yleisönosastoilla. Se on tehokas pelote, jolla laitetaan suut tukkoon niiltä, joilla saattaisi olla jotain huomautettavaa systeemin toiminnasta.

Minut on ristiinnaulittu jo moneen kertaan, jotta poliisi, oikeuslaitos, syyttäjät ja tietyt asiantuntijoina esiintyvät viranomaistahot saisivat säilyttää kasvonsa. En kuitenkaan ole systeemin ainoa uhri. Jens Kukka on ristiinnaulittu, jotta saatiin potkaistua käyntiin se murhajutun "sivujuonne", jolla saatiin valituslupa ja toinen kierros murhajutun oikeusmurhataistelussa. Entinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti ristiinnaulittiin todella näyttävästi, koska hän oli rehellinen ja piti kiinni kannastaan. Myös professori Pekka Santtila on saanut kokea virkamiesten koston osoitettuaan virheitä virkamiesten työn tuloksissa. Muitakin esimerkkejä riittää, mutta edellä mainitut henkilöt todennäköisesti ovat saaneet kaikkein kovimman kohtelun.

Median edustajat itsekään eivät ole suojassa ristiinnaulitsemiselta. Kun radiotoimittaja Tuomas Karemo teki minusta haastattelun ennen kuin hovioikeus oli tehnyt päätöksen murhajutussa, hän sai osakseen sekä julkista että vähemmän julkista arvostelua kollegoiltaan. Samoin elokuvaohjaaja Pekka Lehtoa on paheksuttu, koska hän näytti dokumentissaan lasteni onnellisia kasvoja ajalta ennen poliisikatastrofin syntyä.

Tuomas Karemon ja Pekka Lehdon kohtelu tuo hyvin esiin vallitsevan systeemin syvän kaksinaamaisuuden. En muista koskaan lukeneeni tai kuulleeni missään mediassa paheksutun sitä, että syyttäjät ovat puhuneet asioista ennen oikeudenkäyntiä tai ennen tuomion julistamista, tai että syyttäjätaho on härskisti hyväksikäyttänyt lapsiani saavuttaakseen omia tavoitteitaan.  Syyttäjä saa puhua puuta heinää ihan niin paljon kuin ikinä haluaa, mutta jos joku uskaltaa tuoda esiin totuuden murusia, vastustus on ankara.

Miten tämä kaikki sitten liittyy oikeusvaltioon?

Alun perin oikeusvaltion perusidea oli se, että on parempi pitää 100 syyllistä vapaana kuin yhtään syytöntä tuomittuna. Oikeusvaltion tarkoitus oli siis suojella syyttömiä.

Väitän, että tällaista oikeusvaltiota ei enää ole olemassakaan. Ei ainakaan Suomessa.

Nykymaailmassa käsite oikeusvaltiosta näyttää ainakin mediassa tarkoittavan sitä, että oikeuslaitokselle on annettu diktaattorin valta ja lainvoimaisia tuomioita käsitellään ikään kuin kirveellä kiveen hakattuina totuuksina - ja tämäkin on itse asiassa hurskastelua, koska sekään ei päde tasa-arvoisesti kaikkiin tuomioihin.

Harva toimittaja uskaltaa tarttua tikullakaan minun ja Jens Kukan saamaan väärään tuomioon seksuaali- ja pahoinpitelyasiassa, koska siitä on olemassa lainvoimainen tuomio, jota toistaiseksi emme vielä ole saaneet purettua.  Meidät on ristiinnaulittu rikoksista joita ei ole koskaan tapahtunut pelkästään tulkinnanvaraisilla, asenteellisilla lääkärinlausunnoilla ja kertomuksilla, joita kukaan ei ole pitänyt kokonaisuudessaan uskottavina. Mediassa asiaa käsitellään kuitenkin ikään kuin totuutena, koska asiasta on lainvoimainen tuomio.

Sama ei kuitenkaan päde murhajutun tuomioon.  Vaikka Anneli Auer on todettu lainvoimaisella tuomiolla syyttömäksi murhaan, Anneli Aueria koskevissa kirjoituksissa näköjään on tullut tavaksi todeta sivuhuomautuksena, että toimittaja ei ota kantaa syyllisyyteen tai syyttömyyteen. Näin toimittaja pesee kätensä jutusta ja välttää kollegoiden mahdollisen paheksunnan.

Tuomiot voi purkaa. Ristiinnaulitseminen on ikuinen.

Minun tapaukseni on selvästi osoittanut, että oikeusvaltio ei toimi. Syytön tuomittiin ja ristiinnaulittiin ja samaan aikaan oikea syyllinen on saanut olla jo pian 10 vuotta vapaana. Syyttäjä ei tee muuta kuin pyörittelee käsiään ja latelee puolitotuuksia, joilla selittelee muka tehneensä vain sen, mikä oli pakko tehdä.
---

Ensi kerralla palaan taas Ulvilan murhaajan jäljille.

Pääsiäislukemista ruotsiksi  (Meddelanden från Äbo Akademi):
- https://mfaa.abo.fi/?article=bortom-rimligt-tvivel