Hei taas pitkästä aikaa! En ole valitettavasti jaksanut enää ylläpitää tätä blogia, mutta onneksi Ulvilan murha ei kuitenkaan ole jäänyt täysin unohduksiin. Tänä keväänä on ilmestynyt kaksi erinomaisen hyvää kirjaa Ulvilan oikeusjuttuihin liittyen, toinen asianajaja Juha Mannerilta, toinen Ulvilan juttua vuosia penkoneelta Niina Bergiltä.
ULVILAN SURMA - JUTTU 2472
Kuten tunnettua, Ulvilan murhan tutkinnasta on vuosien varrella paljastunut kaikenlaista hämärää ja erikoista. Tästä on uutisoitu näyttävästi mutta melko pintapuolisesti ja syyttäjän kantaa myötäillen. Tästä syystä Juha Manner pohti ääneen jo joskus vuosia sitten, pitäisikö hänenkin kirjoittaa aiheesta kirja, enkä pitänyt ideaa huonona. Nyt huhtikuussa tämä kirja vihdoin ilmestyi. Kirjan varsinainen kirjoittaja on Milla Ollikainen, joka on tehnyt hyvää työtä. Oli erittäin mielenkiintoista lukea, miltä juttu oli näyttänyt asianajajan silmin.
Itse oikeusjutuista minulla on luonnollisesti suurin piirtein samat tiedot kuin Juhalla, mutta yllätyksiäkin tuli. Ehkä suurin yllätys oli se, että kirjan mukaan Juha Manner ja Pauli Kuusiranta olivat nimenomaan sopineet, ettei julkisuuteen anneta lausuntoja. Siitä huolimatta Pauli oli pamauttanut julkisuuteen väitetyn "tunnustuksen" Juha Mannerin selän takana.
Myös väitettyyn tunnustukseen johtanut vehkeily näyttäytyi nyt Juhan kirjaa lukiessa entistäkin härskimmältä. Muistan kyllä Juhan joskus maininneen, ettei hänen mielestään ollut oikein sopivaa poliisin taholta kuulustella minua ilman asianajajaa siten, että poliisi oli vain jättänyt asiasta viestin Juha Mannerin puhelinvastaajaan. Kirjaa lukiessa oikein paistaa silmään, että koko juttu oli poliisin taholta täysin suunnitelmallista. Kun minut oli ensin manipuloitu "faktoilla" ja "varmuudella" kuvittelemaan, ettei talossa ollut ollut ulkopuolista, painostusta jatkettiin järjestämällä kahdenkeskisiä kuulusteluja viikonloppuna 26.-27.9.2009 Juha Mannerin ollessa vapaalla golffaamassa. Maanantaina minut vangittiin ja keskiviikkona poliisi jätti viestin kuulustelusta Juha Mannerin vastaajaan. Mikä loistava tilaisuus laittaa "tunnustus" kuulusteltavan suuhun, kun oli ensin varmistettu, ettei asianajaja tule häiritsemään! Tätä tunnustusta tosin ei saatu, koska huomasin sen ja pyysin korjaamaan, mutta sehän ei estänyt Tapio Santaojaa ujuttamasta väitettyä "tunnustusta" ovelasti sivulauseeseen. Kuusirannan etiikalla - vai pitäisikö sanoa etiikan puutteella - tämäkin riitti asian uutisoimiseen.
Juha kertoo kirjassaan, että viimeistään vangitsemisen jälkeen on tapana sopia kuulustelut asianajajan kanssa etukäteen. Näinhän se tietysti on järkevää, koska ei voida olettaa, että asianajaja on koska tahansa vapaa tulemaan kenen tahansa kuulusteluun, kun on muitakin juttuja. Minä en tätä silloin tajunnut, kun olin muutenkin päästäni pyörällä ja hyvin väsynyt. Suostuin kuulusteluihin, jotta asia menisi eteenpäin ja saisin vihdoin olla rauhassa. Asia vain ei edennyt mihinkään, kun en voinut antaa poliisille tunnustusta teosta, jota omien muistikuvieni mukaan en ollut tehnyt, vaikka poliisin minulle kertomien "faktojen" mukaan näin täytyi olla.
Myöhemmin selvisi, että minulle oli syötetty täysin tulkinnanvaraisia asioita ja jopa suoranaisia valheita faktoina ja varmoina tosiasioina. Tämä on Suomen lain mukaan kiellettyä, mikä Juhan kirjassakin todetaan. Tästä kimpaantuneena Pauli Kuusirannan eläkkeellä oleva luottotoimittaja Harri Aalto riensi kirja-arvostelussaan heti apuun huomauttamalla, että Juha Manner on unohtanut Paulin saaneen laittomuuksista "puhtaat paperit". En usko, että Juha Manner on unohtanut, että tekemämme rikosilmoitus Paulista ja Tapio Santaojasta lakaistiin hissukseen maton alle, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että minulle valehdeltiin kuulusteluissa. Tämän voi kuka tahansa todeta käymällä läpi esitutkinnan julkista materiaalia.
Juha Mannerin kirjassa käydään jonkin verran läpi myös tärkeimpää todistelua. Toivoisin etenkin, että kaikki Kuusirantaan haksahtaneet lukisivat Juhan kirjan. Pauli Kuusirannan ja JP Koskisen viimevuotinen kirja Ulvilan murha - kadonneen tekijän jäljillä saattaa vaikuttaa äkkiseltään "perinpohjaiselta" ja "analyyttiselta" (kuten Paulin luottotoimittaja väittää), kun ei joko tiedä tai ei välitä siitä totuudesta, joka on tullut oikeudenkäynneissä esiin. Pauli esimerkiksi väittää, että kotietsinnässä jätettiin tutkimatta paikkoja ja viittaa esitutkintapöytäkirjan kuulusteluun, jossa yksi poliisi kertoo jättäneensä pakastimen, ulkoroskiksen alimmaiset pussit ja nyt jopa kodinhoitohuoneessa olleet pussitkin tutkimatta (tätä en muista ennen kuulleeni). Pauli kuitenkin "unohtaa" kertoa, että kaikki paikat oli tutkittu jo heti alkuvaiheessa, eikä tämän viikkoa myöhemmin paikalle tulleen poliisin tehtävänantoon edes kuulunut katsoa ulkoroskikseen yms. Kodinhoitohuoneen pussit oli tutkittu jo alkuvaiheessa, mikä kuultiin oikeudessa Juha Mannerin kysyessä asiaa siltä poliisilta, jonka varsinainen tehtävä oli tutkia kodinhoitohuone. Kirja on pullollaan vastaavia, harhaanjohtavia väitteitä.
En tosin tiedä, unohtaako Pauli tietyt asiat tahallaan, vai onko hän vain tietämätön ja niin laiska, ettei ole vaivautunut ottamaan asioista selvää. Joka tapauksessa Paulin kirja on yhtä analyyttinen, kuin ns. flat earth theory, jolla todistetaan maapallo pannukakuksi kertomalla pelkkiä puolitotuuksia.
TOTUUS ULVILAN MURHAN HÄTÄPUHELUSTA
Niina Bergin uudessa kirjassa päädytään vielä syvemmälle murhatukinnan pimeälle puolelle. Kirja keskittyy pääasiassa hätäpuheluun, tähänastisten oikeudenkäyntien tärkeimpään todisteeseen, ja kaikkeen, mitä siitä on noussut esiin eri näkökulmista tutkinnan ja pitkän oikeusprosessin aikana - ja vielä sen jälkeenkin. Onhan puhelua väännetty vuosien varrella todistamaan milloin mitäkin, niin kuuluvien kuin kuulumattomien äänien osalta, käyttäytymisen osalta kuin äänitallenteen aitoudenkin osalta.
Niina - toisin kuin Kuusiranta - on käynyt läpi kaiken aiheeseen liittyvän tutkinta- ja oikeudenkäyntimateriaalin, kuunnellut oikeudenkäyntitallenteet (kaikki tieto ei löydy tuomioista tai tutkintamateriaalista) ja tehnyt vielä omia tutkimuksiaan ja kyselyjä selvittääkseen epäselviä kysymyksiä, joihin ei löydy suoraa vastausta saatavilla olevasta materiaalista.
Kirja lähtee yleiseltä tasolta ja siinä selvitään mm. millaisia puhelut ovat todisteena ja kerrotaan sen ajan puheluiden ja tallennusmenetelmien teknisistä rajoituksista, jotka on huomioitava, jotta puheluja voidaan analysoida. Ulvilan tapauksesta ja tapahtumapaikasta kerrotaan sen verran, että muutkin kuin asiaan perehtyneet pääsevät kärryille. Sen jälkeen päästään takakannen lupauksen mukaisesti etsimään vastauksia moniin ihmetystä aiheuttaviin kysymyksiin. Niina on mennyt tutkimuksissaan paljon pidemmälle kuin minä itse käymällä aineistoa läpi tiheällä kammalla, vertailemalla ja esittämällä kysymyksiä viranomaisille ja asiantuntijoille, kunnes totuus selviää ja vastauksia myös saadaan.
Joku voisi ajatella, ettei tästä aiheesta enää irtoa mitään uutta, mutta eräät Niinan löydökset olivat aikanaan todella yllättäviä jopa minulle. Kun kuulin niistä ensimmäistä kertaa, olin jo selvillä monista poliisin hämäräpuuhista, mutta mitään näin pimeää en ollut odottanut. Kaikki faktat viittaavat siihen, että hätäpuhelu ei Kuusirannan kaudella muuttunut pelkästään äänten tulkinnan vaan myös sen sisällön suhteen. Nykyisillä tiedoillani en voi enää luottaa, että mikään poliisin tuottama tutkintamateriaali olisi aitoa.
On hienoa, että Niina Berg sai kirjansa valmiiksi ja tämäkin puoli jutusta on nyt dokumentoitu ja kenen tahansa kiinnostuneen saatavilla. Mediassa on kirjoitettu itse hätäpuhelusta ja sen analysoimisesta melko niukasti ja pintapuolisesti siihen nähden, miten tärkeä rooli sillä on ollut koko tarinan synnyssä. En itsekään ole aikaisemmin hahmottanut, miten suuri ja kaikenkattava merkitys tällä puhelulla oli, oikeuskäsittelyissä kun oli niin paljon muutakin rikkaa rokassa. Niinan kirjassa on ensimmäisen kerran koottu kattavasti kaikki yhteen niin, että tietystä aiheesta esitettyjä lausuntoja, litterointeja ja analyyseja on helppo verrata ja päästään lopulta nippelitiedon yläpuolelle ja tekemään kriittisiä havaintoja ja loogisia johtopäätösiä.
Kirja sopii oppikirjaksi tuomareille, poliiseille, rikostoimittajille ja asiantuntijatodistajille. Vaikka siinä keskitytään vain yhteen tapaukseen - Ulvilan murhaan - tämä on samalla erittäin havainnollinen case-tutkimus poliisitutkinnan ja asiantuntijatodistelun heikkouksia, virhelähteistä ja sudenkuopista myös yleisellä tasolla. Pauli Kuusirannankin olisi syytä lukea tämä kirja, sillä se antaa vastauksia myös moniin Paulia hämmentäviin kysymyksiin.
LOPUKSI
Molemmat kirjat voi tilata suurimmista verkkokirjakaupoista, Prisman verkkokaupasta ja Juhan kirjan myös suoraan kustantajalta: Ulvilan surma juttu 2472. Ne ovat saatavilla (tai pian tulossa) myös kirjastoihin. Jos omasta puuttuu, kirjastoa voi pyytää tilaamaan.
Niina Bergin kirjan voi tilata myös suoraan kirjailijalta kirjan verkkosivuilta: totuusulvilanmurhanhatapuhelusta.com
Myös minua itseäni on pyydetty kirjoittamaan jatkoa edelliselle kirjalleni. En ole vielä luvannut mitään. Ehkä kirjoitan kirjan, ehkä palaan kirjoittamaan lisää blogiini. Lukuisat oikeustaistelut ovat vieneet ja vievät edelleen sen verran aikaa, voimia ja energiaa, ettei ole riittänyt voimia kirjoitteluun, kun elämässä on muutakin. Mutta ehkä jonain päivänä!
Aurinkoista kesää kaikille!
