perjantai 25. maaliskuuta 2016

Ristiinnaulitseminen ja oikeusvaltio

Kuva: Anneli Auer - Oikeusmurha - Ristiinnaulitseminen ja oikeusvaltio

Tänään vietetään pitkäperjantaita Jeesuksen ristiinnaulitsemisen muistoksi. Kristillisen perinteen mukaan Jeesus kuoli ristillä sovittaakseen ihmiskunnan synnit.  Jeesuksen kuolemalle oli kuitenkin olemassa myös aivan maallisia syitä. Jeesus oli oman aikansa kapinallinen, joka uskalsi arvostella vallitsevan systeeminen kaksinaamaisuutta ja tekopyhyyttä. Sitähän ei tietysti katsottu hyvällä ja Jeesus sai maksaa hengellään rohkeudestaan ja suorista sanoistaan.

Historiallisena ilmiönä ristiinnaulitsemisen ei ollut vain julma rangaistus lakia rikkoneille vaan ennen kaikkea se oli pelote, jolla pidettiin kansaa kurissa. Ristille ei laitettu vain pahimpia murhamiehiä ja muita vakavia rikoksia tehneitä vaan kuka tahansa saattoi joutua ristiinnaulituksi pienistäkin rikoksista, esimerkiksi siitä, että oli mennyt arvostelemaan valtaapitäviä.

Nykymaailmassa ei enää naulita ihmisiä ristille konkreettisesti vaan ripustamalla heidät joukkotiedotusvälineisiin. Median hampaisiin - aivan kuten oikealle ristille - voi joutua ihan mistä syystä tahansa riippumatta asian vakavuudesta. On murhia, joista ei kukaan saa koskaan tietää yhtään mitään median välityksellä, koska ketään ei kiinnosta. Ja sitten on niitä pienenpieniä puolihuolimattomia virheitä, joista kaikki saavat tietää kaiken asiaan kuuluvan ja kuulumattoman, esimerkiksi jos joku menee näyttämään epäillyn valokuvaa todistajalle ennen tunnistustilaisuutta ja tämä sama joku menee sitten myöhemmin laukomaan viranomaisen kannalta kiusallisia totuuksia.

Pienemmässä mittakaavassa ristiinnaulitsemista voi tapahtua myös työyhteisöissä, netin keskustelupalstoilla ja lehtien yleisönosastoilla. Se on tehokas pelote, jolla laitetaan suut tukkoon niiltä, joilla saattaisi olla jotain huomautettavaa systeemin toiminnasta.

Minut on ristiinnaulittu jo moneen kertaan, jotta poliisi, oikeuslaitos, syyttäjät ja tietyt asiantuntijoina esiintyvät viranomaistahot saisivat säilyttää kasvonsa. En kuitenkaan ole systeemin ainoa uhri. Jens Kukka on ristiinnaulittu, jotta saatiin potkaistua käyntiin se murhajutun "sivujuonne", jolla saatiin valituslupa ja toinen kierros murhajutun oikeusmurhataistelussa. Entinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti ristiinnaulittiin todella näyttävästi, koska hän oli rehellinen ja piti kiinni kannastaan. Myös professori Pekka Santtila on saanut kokea virkamiesten koston osoitettuaan virheitä virkamiesten työn tuloksissa. Muitakin esimerkkejä riittää, mutta edellä mainitut henkilöt todennäköisesti ovat saaneet kaikkein kovimman kohtelun.

Median edustajat itsekään eivät ole suojassa ristiinnaulitsemiselta. Kun radiotoimittaja Tuomas Karemo teki minusta haastattelun ennen kuin hovioikeus oli tehnyt päätöksen murhajutussa, hän sai osakseen sekä julkista että vähemmän julkista arvostelua kollegoiltaan. Samoin elokuvaohjaaja Pekka Lehtoa on paheksuttu, koska hän näytti dokumentissaan lasteni onnellisia kasvoja ajalta ennen poliisikatastrofin syntyä.

Tuomas Karemon ja Pekka Lehdon kohtelu tuo hyvin esiin vallitsevan systeemin syvän kaksinaamaisuuden. En muista koskaan lukeneeni tai kuulleeni missään mediassa paheksutun sitä, että syyttäjät ovat puhuneet asioista ennen oikeudenkäyntiä tai ennen tuomion julistamista, tai että syyttäjätaho on härskisti hyväksikäyttänyt lapsiani saavuttaakseen omia tavoitteitaan.  Syyttäjä saa puhua puuta heinää ihan niin paljon kuin ikinä haluaa, mutta jos joku uskaltaa tuoda esiin totuuden murusia, vastustus on ankara.

Miten tämä kaikki sitten liittyy oikeusvaltioon?

Alun perin oikeusvaltion perusidea oli se, että on parempi pitää 100 syyllistä vapaana kuin yhtään syytöntä tuomittuna. Oikeusvaltion tarkoitus oli siis suojella syyttömiä.

Väitän, että tällaista oikeusvaltiota ei enää ole olemassakaan. Ei ainakaan Suomessa.

Nykymaailmassa käsite oikeusvaltiosta näyttää ainakin mediassa tarkoittavan sitä, että oikeuslaitokselle on annettu diktaattorin valta ja lainvoimaisia tuomioita käsitellään ikään kuin kirveellä kiveen hakattuina totuuksina - ja tämäkin on itse asiassa hurskastelua, koska sekään ei päde tasa-arvoisesti kaikkiin tuomioihin.

Harva toimittaja uskaltaa tarttua tikullakaan minun ja Jens Kukan saamaan väärään tuomioon seksuaali- ja pahoinpitelyasiassa, koska siitä on olemassa lainvoimainen tuomio, jota toistaiseksi emme vielä ole saaneet purettua.  Meidät on ristiinnaulittu rikoksista joita ei ole koskaan tapahtunut pelkästään tulkinnanvaraisilla, asenteellisilla lääkärinlausunnoilla ja kertomuksilla, joita kukaan ei ole pitänyt kokonaisuudessaan uskottavina. Mediassa asiaa käsitellään kuitenkin ikään kuin totuutena, koska asiasta on lainvoimainen tuomio.

Sama ei kuitenkaan päde murhajutun tuomioon.  Vaikka Anneli Auer on todettu lainvoimaisella tuomiolla syyttömäksi murhaan, Anneli Aueria koskevissa kirjoituksissa näköjään on tullut tavaksi todeta sivuhuomautuksena, että toimittaja ei ota kantaa syyllisyyteen tai syyttömyyteen. Näin toimittaja pesee kätensä jutusta ja välttää kollegoiden mahdollisen paheksunnan.

Tuomiot voi purkaa. Ristiinnaulitseminen on ikuinen.

Minun tapaukseni on selvästi osoittanut, että oikeusvaltio ei toimi. Syytön tuomittiin ja ristiinnaulittiin ja samaan aikaan oikea syyllinen on saanut olla jo pian 10 vuotta vapaana. Syyttäjä ei tee muuta kuin pyörittelee käsiään ja latelee puolitotuuksia, joilla selittelee muka tehneensä vain sen, mikä oli pakko tehdä.
---

Ensi kerralla palaan taas Ulvilan murhaajan jäljille.

Pääsiäislukemista ruotsiksi  (Meddelanden från Äbo Akademi):
- https://mfaa.abo.fi/?article=bortom-rimligt-tvivel

4 kommenttia:

  1. Diktaattorin valtaa tuntuu käyttävän julkinen valta kauttaaltaan. Ilman pelkoa valvonnasta ja varsinkaan sanktioista. Tuore uutinen lastensuojelustamesimerkkinä http://yle.fi/uutiset/suomalainen_lastensuojelu_lasten_suojelemista_vai_voittoa_tavoittelevaa_liiketoimintaa/8754033. Maininta kaksoisstandardista huomionarvoinen. Tämä "suojelutoimi" repii lapsia ja perheitä riekaleiksi. Eräs koulutoimen ja lastensuojelun tuhotöistä kärsiviä auttava henkilö olikin vakavissaan aikeissa tehdä lakialoitteen, joka velvoittaa viranomaisia noudattamaan Suomen lakeja.

    VastaaPoista
  2. Vaasan HO ansaitsee täydet 10 pistettä siinä, että ymmärsi lasten johdattelulla aikaan saadut kertomukset satuiluksi. Olen ollut siellä useita kertoja todistamssa lapsiin kohdistuneissa seksuaalirikoksen epäilyissä. Monesti yhdessä Pekka Santtilan kanssa. Siellä opittiin jo 90-luvulla, mitä lasten johdattelu aiheuttaa lapsen kertomalle.

    Toisin on käynyt Turussa, vaikka sieltäkin on tullut vastaavissa tapauksissa myös oikeidenmukaisia arvioita, ja lapsen satuilut on hylätty. Auer / Kukka tapauksessa tuomittiin toisin, eli lasten satuilut hyväksyttiin todisteeksi siltä osin, kun ne todistivat syyllisyydestä. Satuilut siis suljettiin pois, en ymmärrä millä perusteilla.

    Jos sekä murha että seksuaalirikokset olisi käsitelty Vaasan HO:ssa ne olisi suurella todennäköisyydellä hylätty, kun perusteena olivat lasten kertomukset samasta rikoksesta.

    Järkyttävää on nähdä tällainen oikeusvaltion rappio, ja etenkin syyttäjälaitoksen toiminta. Eikö syyttäjän tulekaan enää tuoda oikeussaliin sekä syytettä tukevaa että sitä vastaan puhuvaa todistusaineistoa? Ei näköjään enää.

    Nyt saa veren maku suussa käyttää veronmaksajien rahoja loputtomaan ajojahtiin, jossa syyttömät ihmiset ristiinnaulitaan teoista joita he eivät ole tehneet. Samalla heidän puolustajansa joutuvat julkisen häpäisemisen kohteeksi.

    Olen todella pahoillani tällaisesta syyttäjien toiminnasta. Se on oikeusvaltion tappio.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Anneli, erittäin osuva kirjoitus. Kaikkein ironisinta on, että syytöntä perheenäitiä ovat olleet lynkkaamassa useat uskovaisissa piireissä vaikuttavat henkilöt.

    Minulle on ollut aikalailla shokki, että sellaiset ihmiset, jotka pyrkivät omasta mielestään hyvyyteen ja totuuteen elämässään, ovat kylmäkiskoisesti uhranneet syyttömiä oman virkansa nimissä. Pahin tapaus on ollut lääkäri Minna Joki-Erkkilä. Hänen toimintansa poliisin kätyrinä on aiheuttanut valtavaa tuhoa ja tuskaa sekä sinun, että minun perheelleni. Joki-Erkkilä käy jatkuvasti saarnaamassa omasta tuskastaan (tyttärensä väkivaltaisesta kuolemasta), mutta hän ei piittaa ollenkaan itse muille aiheuttamasta tuskasta ja vääryydestä. Joki-Erkkilän toiminta seri-tapauksen ympärillä ei kestä tieteellistä tarkastelua ja on älyllinen loukkaus tiedeyhteisöä kohtaan. Se, että näin on päässyt käymään modernissa sivistysvaltiossa (tai oikeusvaltiossa?) on kertakaikkisen käsittämätöntä.

    Lisään, että kaikki uskovaiset eivät ole kuten Joki-Erkkilä, sillä tiedän eräiden puolustaneen syyttömyyttäsi. He ovat kuuluneet niihin harvoihin, jotka ovat uskaltautuneet nousta puolustamaan syytöntä kaikista pelotteista huolimatta. Olen kaikenaikaa sanonut, että tässä prosessissa jyvät erottuvat akanoista.

    VastaaPoista
  4. Hyvää tekstiä. Voi kuinka paljon samanmoista tapahtuu ympäri Suomea pienemmässä mittakaavassa. On hienoa, että sinä nostat ja pidät yllä virkakoneiston mädännäisyyttä. Suomessa ollaani han liian auktoriteettiuskoisia.

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti. Kommentit tarkastetaan ennen julkaisua.