Valtion sota yksityistä kansalaista vastaan

Sodassa yleensä kaksi tai useampi valtio taistelee keskenään. Suomessa käynnistyi kuitenkin maanantaina 26.01.2009 erikoinen sota: Suomen valtio käynnisti sodan yksityistä kansalaista vastaan. Päivämäärä löytyy KRP:n peitetoimintaraportista, joka on nimetty sotapäiväkirjaksi.

Asiaa oli pohjustettu syksyllä erinäisillä rekonstruktioilla. Oikeus ei myöhemmin antanut näille rekonstruktioille mitään arvoa. Vetoamalla niihin sekä "yleiseen elämänkokemukseen" Porin poliisi sai kuitenkin käyttöönsä peitepoliisi Sepon, joka lähetettiin tutkimaan minua, Jukka S. Lahden leskeä Anneli Aueria.

Taivas yksin tietää, mitä peitepoliisin oli tarkoitus selvittää. Sepon tai hänen tukimiehensä sotapäiväkirjoista se ei selviä. Yleensä peitetoimintaa käytetään järjestäytyneen rikollisuuden tutkimiseen.

Poliisit itse kutsuvat tätä vaihetta kauniisti tutkinnaksi eivätkä sodaksi. Tutkinta kuitenkin eroaa Porin poliisin toimista siinä, että tutkinnan tarkoitus on löytää totuus. Tässä tapauksessa pyrittiin kieltämään totuus - se, etten olisi ehtinyt hävittää todisteita - ja pyrittiin sen sijaan rakentamaan näyttö, joka ei perustunut tosiasioille.

Toinen puoli "tutkintaa" oli selitysten keksiminen olemassa olevalle varsin laajalle vastanäytölle, kuten sille, että tyttäreni oli havainnut ulkopuolisen tekijän poistumisen tai että paitani rintamuksessa ei ollut ainoatakaan pisaraa Jukan verta. Loppuhuipentumana minulta yritettiin vielä saada tunnustus syöttämällä minulle totuuden vastaista tietoa. Sellainen menettely on Suomessa laitonta.

Uskon, että osa poliiseista oli liikkeellä vilpittömällä mielellä ja koki tekevänsä oikeaa tutkintaa. On kuitenkin todennettavissa oleva asia, että poliisi  rikkoi esitutkintalakia monessa kohdassa ja pyrki salaamaan tiettyjä seikkoja sekä epäillyltä että tuomioistuimelta. Sodassa kaikki keinot ovat sallittuja. Tutkinnassa kuitenkin pitäisi noudattaa lakia.

Erikoista tässä sodassa oli myös se, että sen annettiin jatkua ja jatkua vaikka poliisin epärehellisyys paljastui jo keväällä 2010.

Kun traumatisoituneet lapseni alkoivat syksyllä 2011 kertoa sijaisvanhempien kannustamana outoja kertomuksiaan, Porin poliisi olisi ollut jäävi tutkimaan asiaa asenteellisuutensa vuoksi. Lisäksi juttu olisi kuulunut maantieteellisen sijaintinsa puolesta Turun eikä Porin poliisille. Myös murhajuttu olisi luonnollisesti pitänyt siirtää pois Porista. Kuitenkin Porin poliisi sai käsiinsä molemmat tutkinnat, ja vaikutti omalta osaltaan myöhempien väärien tuomioiden syntyyn. Toki soppaa oli keittämässä muitakin tahoja, mutta poliisin asenteellisuudella näyttäisi olevan yllättävänkin suuri vaikutus lopputulokseen.

Nyt on sota murhajutun osalta ohi. On tullut aika maksaa sotakorvaukset. Joku totesi jossain, että Valtionkonttorin maksamat "ennätyskorvaukset" ovat merkki siitä, että oikeusvaltio toimii. En nyt sanoisi ihan niinkään.

Kenenkään ei pitäisi koskaan missään joutua kokemaan sitä, mitä minä olen kokenut. Tällaista ei pitäisi tapahtua oikeusvaltiossa.

Mitä tulee korvauksiin, ei ole totta, että Valtionkonttorin tarjoama summa olisi kaikkien aikojen ennätys. Kai Tannerille maksettiin viikon putkareissusta 11 000 euroa vuonna 2007 eli tuplasti enemmän päivää kohti kuin minulle.

Jos tämän muuntaa nykyrahaksi ja laskee niille päiville, jotka olin vapauteni menettäneenä - ja se aika oli tosiasiallisesti pidempi kuin Valtionkonttorin laskema - pyytämäni kolmen miljoonan korvaus on varsin maltillinen. Olen menettänyt loppuelämäni tulot hyvässä nousussa olleesta yrityksestäni. Tarjottu summa ei riitä verojen ja muiden velvoitteiden maksamisen jälkeen kattamaan edes taloudellista tappiotani muusta kärsimyksestä puhumattakaan. En halua vähätellä Tannerin kärsimystä, mutta viikon vankeuden jälkeen hänellä oli elämä, johon palata takaisin. Minä olen menettänyt käytännössä kaiken.

Taistelu jatkuu korvauksista. Taistelu jatkuu myös toisen väärän tuomion purkamiseksi. Minun sotani ei ole vieläkään ohi.

Olen odotellut myös sotasyyllisten kiinni saamista. Tämä katastrofi ei ole syntynyt pelkästään sattumalta vaan se on seurausta siitä, että tietyt viranomaiset ovat tehneet virheitä. Se ei auta, että minä itse pöyhin näitä virheitä, vaan valtion pitäisi suojellakseen kansalaisiaan tarttua asiaan ja tehdä selvitys. Virkavastuulla ei ole mitään merkitystä, jos viranomaiset aina pääsevät kuin koira veräjästä.

Kirja

Kirjani Murhalesken muistelmat ilmestyy perjantaina 16.09.2016. Sen voi ostaa kirjakaupoista tai tilata suoraan kotiin kustantajalta tästä linkistä: Into-kustannus, Murhalesken muistelmat / Anneli Auer.

Myytit nurin osa 1: Huono alkututkinta

Vuosien varrella on muotoutunut myytti, että Ulvilan surman alkututkinta olisi ollut niin luokattoman huonoa - ja nimenomaan Anneli Auerin tutkintalinjaan liittyen - että sitä oli pakko paikkailla uudella tutkinnalla myöhemmin. Sitä on käytetty tekosyynä niin oikeusprosessin pitkittymiseen kuin syyttäjän tappioon.

Myytin pönkittämiseksi on vedottu Vaasan hovioikeuden tuomioon, jossa on lueteltu tutkinnan puutteita. Puutelista kuitenkin perustuu syyttäjän ja muutaman konstaapelin keskinäisen aivoriihen tuotoksiin, eikä objektiiviseen arvioon siitä, mitä yleisesti ottaen voidaan pitää riittävänä tutkimuksena.

Totta on, että rikospaikkatutkinnassa ei tehty kaikkea mahdollista. Kaikki tarpeellinen kuitenkin tehtiin. Kysymys kuuluukin: tekeekö se tutkinnasta poikkeuksellisen huonon?

Ei tietenkään.

Myytit ja todellisuus

Ylivoimaisesti tärkein tutkimus oli heti tapahtuman jälkeen tehty paikkatutkimus. Olin neljä ensimmäistä päivää sairaalassa ja sinä aikana tehtiin normaali kotietsintä sekä talossa että sen ulkopuolella. Mm. auto, varastotilat, omat ja naapuruston roskikset ja piha-alueet tutkittiin jo tapahtumaa seuraavana aamuna ja taloa käytiin läpi useana kertana usealla porukalla. Kotietsintää tehneet poliisit ovat kertoneet pitäneensä minua syyllisenä tai ainakin epäiltynä, joten ei ole uskottavaa, että kotietsintä olisi tehty välinpitämättömästi tai huonosti.

Kotietsinnässä ei löytynyt mitään.

Käytännössä tämä jo yksinään sulkee minut pois epäiltyjen listalta, mutta toki poliisi teki muutakin tutkimusta. Minut valokuvattiin, paitani taltioitiin ja tutkittiin, hätäpuhelua kuunneltiin, minua ja tytärtäni  kuulusteltiin, perheestämme kyseltiin tutuilta ja sukulaisilta, tietokoneemme ja puhelutietomme tutkittiin ja kuulemma puheluitanikin kuunneltiin. Tapahtumapaikalla tehtiin tavanomaiset tekniset tutkinnat ja asunto tarkastettiin silmämääräisesti kauttaaltaan, mikä on tavanomainen käytäntö. Puhelimessa näkynyt verilaikku testattiin ja siinä todettiin minun omaa vertani.

Jos jotain muuta epäilyttävää olisi ilmennyt, sekin olisi luonnollisesti  tutkittu, mutta mitään ei löytynyt.

Kynnenalusnäytteitäni tai jalkapöytäni verilaikkua ei tutkittu, koska minut oli viety sairaalaan. Kynnenalusnäytteillä tosin olisikin merkitystä vain siinä tapauksessa, että kyseessä olisi ollut ulkopuolinen tekijä, joka olisi kiistänyt tavanneensa Jukkaa - voihan DNA:ta tarttua kynsiin ja muuallekin myös ilman väkivaltaista kosketusta, eikä käteni katsastanut ensipartion poliisi havainnut niissä mitään epäilyttävää. Jalkapöytäni veri oli todennäköisesti omaani, mutta jos se olisi ollut Jukan, sen olisi pitänyt tippua ulkopuolisen tekijän kädessä olleesta välineestä ollessani hänen lähellään. Nimittäin jos minä olisin ollut tekijä, pelkkä laikku ei olisi riittänyt, vaan jalat ja sääret olisivat olleet täynnä samanlaista pientä pisaraa kuin koko ympäristö.

Alkupään tutkinnan suurin virhe olikin tapahtumapaikalta taltioidun takkapuun kontaminoituminen KRP:n laboratoriossa tutkijan DNA:lla. Se ei kuitenkaan ollut alkupään poliisitutkinnan vika vaan laboratorion virhe.

Myytin synty

Myytti alkupään huonosta tutkinnasta tarvittiin sen selittämiseen, miksi poliisilla ei ollut mitään todisteita minua vastaan, vaikka olin useiden epäiltyjen joukosta se ainoa, joka ei olisi ehtinyt hävittää todisteita.

Myytti lähti liikkeelle konstaapeli Jyrki Tuomen kertomuksesta käräjäoikeudessa 2010. Tuomi kertoi tutkineensa ulkoroskiksestamme vain päällimmäiset pussit. Myöhemmin selvisi, että Tuomi oli kuitenkin ollut paikalla vasta noin viikon kuluttua murhasta paikkatutkinnan uusintakierroksella - ja että joku muu oli jo tutkinut roskikset.  Myytti kuitenkin jäi elämään. Myöhemmin  Tuomi tunnusti myös jättäneensä pakastepussit avaamatta tutkiessaan keittiötä - joka sekin oli jo tutkittu aikaisemmin. Tämänkin joku on katsonut virheeksi. Tosin pakastepussiin ei mahtuisi syyttäjän mainostamaa kylpytakkia, ei kirvestä, sorkkarautaa tai miesten talvijalkineita, mutta mitäpä siitä.

Myöhemmin konstaapelit löivät viisaat päänsä yhteen ja keksivät muitakin asioita, joita olisi pitänyt tehdä. Viimeisin keksintö oli koko asunnon kuidutus. Ilmeisesti koskaan missään ei ole tehty koko asunnon kuidutusta, mutta tämäkin "puute" meni mediassa heti läpi ja se on mainittu myös Vaasan hovioikeuden tuomiossa. Kuidutus olisi ollut merkityksetön, koska kuitua todennäköisesti oli joka tapauksessa levinnyt takkahuoneesta pitkin asuntoa poliisien liikkuessa ja verinen suojavaate olisi löytynyt ilman kuidutustakin. Jos yhtään kuitua taas ei olisi löytynyt takkahuoneen ulkopuolelta, joku selitys sillekin olisi varmasti keksitty.

Tuomiossa on mainittu pari muutakin lähinnä teoreettista ideaa siitä, mitä vielä olisi  voitu tehdä, esimerkiksi punnita lakanan verimäärä valumisajan arvioimiseksi. Tällaistakaan ei ilmeisesti ole koskaan tehty. Tuskin on olemassa sellaista laskukaavaa, joka kertoisi kuivuneen veren määrän perusteella sen valumiseen kuluneen ajan useaan eri paikkaan osuneesta haavasta ottaen huomioon, että yhtälö sisältäisi monta tuntematonta muuttujaa.

Kaikki asiallisesti tehty myöhempi tutkimus joka tapauksessa vain vahvisti sitä totuutta, jonka alkupään tutkinta oli jo selvittänyt. Takkahuoneen lattialta taltioidusta hiusvillakoirasta ei löytynyt  merkkejä väkivallasta  eikä veitsen kahvasta löytynyt minun hajuani.

Tuomiossa on kritisoitu myös poliisin tekemiä rekonstruktioita. Ne eivät kuitenkaan kuulu alkupään tutkintaan vaan siihen myöhäisempään vaiheeseen, jolloin tutkinta alkoi ihan oikeasti mennä pieleen.

Ulvilassa tehtiin joulukuussa 2006 sen aikakauden normaali tutkinta. Normaali tutkinta ei välttämättä ole täydellistä, mutta se ei ole myöskään huonoa. Normaali tutkinta on normaalia.

Palaan muihin myytteihin myöhemmin.