Näytetään tekstit, joissa on tunniste marraskuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste marraskuu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Ulvilan murhan motiivi

Kuva: Ulvilan murhan motiivi

Jukka S. Lahden murhan todennäköisin motiivi poliisin arvion mukaan oli kosto, mutta myös mustasukkaisuutta on joskus vilauteltu. Profiloija Helinä Häkkäsen mukaan tekijällä on todennäköisesti persoonallisuushäiriö ja laukaisevana syynä on voinut olla mikä tahansa pienenkin kuuloinen asia.

Miten tämä kaikki sitten sopii yhteen oman pääepäiltyni kanssa?

Otetaanpa ensin mustasukkaisuus. Pääepäiltyni on liikkunut Turun keskustassa 30.11.2006 avovaimonsa kanssa samaan aikaan kuin Jukka.  Avovaimo oli töissä Luvatalla. Pidän äärimmäisen epätodennäköisenä, että pääepäillylläni olisi ollut mitään todellista syytä mustasukkaisuuteen, mutta kuviteltu syy on tässä tapauksessa ollut ihan yhtä hyvä motiivi kuin todellinen. En lähde sen enempää spekuloimaan, mikä Turussa olisi voinut nostattaa mustasukkaisuuden - vaihtoehtoja riittää. Pääepäiltyni tiedetään joka tapauksessa joskus menettäneen itsehillintänsä ja reagoineen aggressiivisesti mustasukkaisuuden vuoksi. Se ei tietenkään vielä todista mitään, mutta antaa kyllä tilaa spekulaatioille.

Entä sitten kosto? Pääepäiltyni kuului alkupään tutkinnan ydinryhmään, Luvatalta irtisanottuihin. Oman kertomansa mukaan hän ei kuitenkaan ollut koskaan tavannut Jukkaa ja se saattaa hyvin jopa pitää paikkansa. Pääepäiltyni avovaimo ja monet hänen ystävänsä kuitenkin olivat edelleen töissä Luvatalla joulukuussa 2006  ja pääepäiltyni oli puhuttelussa 3.12.2006 tiennyt kertoa, että Jukka oli vaikea tyyppi. Kun tätä peilaa pääepäiltyni menneisyyteen, mahdollinen motiivi alkaa avautua.

Alkuvuonna 2006 pääepäiltyni oli jotenkin vain päätynyt erään iäkkään miehen ovelle. Oman kertomansa mukaan häntä harmitti, koska tämä iäkäs mies oli todella vaikea luonne ja mies oli kohdellut huonosti työntekijöitään.  Pääepäiltyni oli siksi halunnut selvittää asiat miehen kanssa. Iäkäs mies itse on kertonut tarinan hiukan toisella tavalla. Pääepäiltyni oli ilmestynyt oven taakse, kiroillut, tarttunut miestä paidanrintamuksesta ja heiluttanut nyrkkiä miehen kasvojen edessä. Mies oli riuhtaissut itsensä irti, pamauttanut oven kiinni ja soittanut poliisille.

Ei ole tiedossa, oliko fileerausveitsi mukana tälläkin retkellä - ainakaan sitä ei käytetty. Ei ole myöskään tiedossa, oliko Jukan murhaajalla alun perin tarkoitus tulla tappamaan vai ainoastaan "selvittämään asiat". Kiroilua joka tapauksessa kuuluu vielä hätäpuhelun ollessa käynnissä.

Olen oppinut lukuisista oikeudenkäynneistä, että tuomareiden mielestä motiivi ei ole tärkeä - ihmisiä voidaan tuomita jopa elinkautiseen ilman minkäänlaista motiivia. Meille Jukan omaisille motiivi kuitenkin on tärkeä. Siitä lähtien, kun Jukka murhattiin, meillä on ollut vain kaksi kysymystä - kuka ja miksi?

En väitä tietäväni vastausta jälkimmäiseen kysymykseen. Odotan, että murhaaja tulee lopulta kertomaan motiivinsa itse.


Lisää Ulvilan murhan pääepäillystä:
- Mitä tapahtui Turussa 30.11.2006
- Ulvilan murhaajan ääni
- Ulvilan murhaajan vammat
- Ulvilan murhaajan fileerausveitsi
- Ulvilan murhaajan kasvokuva

maanantai 30. marraskuuta 2015

Jukka S. Lahti Turussa 30.11.2006 - Mitä tapahtui?

Tasan yhdeksän vuotta sitten - 30.11.2006 - mieheni Jukka S. Lahti lähti aikaisin aamulla ajamaan Ulvilasta Turkuun. Jukka oli menossa Turun Työvoimatoimiston järjestämään seminaariin ja iltatilaisuuteen ja pariin muuhunkin paikkaan samalla matkalla. Olimme edellisenä iltana yhdessä valinneet hänelle paidan ja solmion, ja minä olin pakannut Luvatalta saadun kupariesineen tuliaisiksi entiselle esimiehellemme U.K:lle.

Jukka S. Lahti Turussa 30.11.2006


Ensimmäinen tapaaminen oli kello kahdeksan aikoihin osoitteessa Vanha Hämeentie 29. Siellä työskentelevä A.R. (myöskin entinen työtoverimme työvoimatoimiston ajoilta) on kertonut Jukan lähteneen vähän ennen yhdeksää seuraavaan kohteeseensa hammaslääkärille Turun keskustaan. Jukalla oli varattuna aika Hammaspulssiin Humalistonkadulle klo 9:30-10:00.

Kello 10 aikoihin Jukka on piipahtanut JobCafessa Turun Hansakorttelissa kauppatorin vasemmalla puolella, jossa keskipäivälle ajoittuvan seminaarin järjestelyt ovat vielä olleet kesken. Seuraavaksi hänet on nähty samassa paikassa eli JobCafessa vähän ennen seminaarin alkua klo 12-12:30 aikoihin. Jukan menemisistä tällä välillä ei ole muuta tietoa, kuin että hän on soittaessaan siskolleen Päiville klo 11:30 aikoihin maininnut etsivänsä autopaikkaa ja ollut tuolloin Puutarhakadulla Turun keskustassa.

Seminaarin jälkeen Jukka on käynyt tapaamassa siskoaan Turun keskustan ulkopuolella ja saapunut iltatilaisuuteen Hansakortteliin sen alkaessa klo 19. Tapahtuman järjestäjien mukaan Jukka oli lähtenyt kotiin klo 22:00 aikoihin.

Jukka oli ollut hyvällä tuulella ja seurustellut iloisesti muiden vieraiden kanssa, kuten hänen tapansa oli. Tosin hän oli puhunut negatiiviseen sävyyn Porista ja nykyisestä työstään ja kertonut suunnittelevansa koko perheen muuttoa muualle ja muihin töihin. Vaimostaan ja perheestään hänellä ei ollut ollut mitään pahaa sanottavaa, vaan päin vastoin hän oli sopinut, että tulemme koko perheen voimin tulevana kesänä tapaamaan entistä työtoveriamme M.K:a ja hänen perhettään.


Kaksi miestä Turussa


Jukka S. Lahti ei ollut ainoa mies, joka lähti varhain aamulla ajamaan Ulvilasta kohti Turkua.

Lähellä kotiamme oli toinenkin koti, josta oli asiaa Turkuun aamupäivällä 30.11.2006. Tästä perheestä mies oli irtisanottu Luvatalta keväällä 2003, mutta nainen oli edelleen töissä samassa paikassa.

Tämänkin perheen matkakohde oli Turun kauppatorin reunalla - ei kuitenkaan vasemmalla vaan oikealla reunalla. Turun matkalla oltiin kokonainen päivä. Aikataulu ei ole ihan täsmällinen, mutta kaikesta päätellen pariskunta on liikkunut kauppatorin ympäristössä aamupäivällä samoihin aikoihin kuin Jukka.

Kohtasiko Jukka Lahti Ulvilan murhaajan Turussa?


Kohtasiko Jukka tämän toisen miehen Turussa? Tuliko riitaa parkkipaikasta? Vai oliko Jukka liian ystävällinen avovaimoa kohtaan?

Vai oliko muuten vain ärsyttävää nähdä se kaikkien haukkuma "ikävä kaveri"?

Kriminaalipsykologian dosentti Helinä Häkkäsen data-analyysin mukaan tekijällä on todennäköisesti antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja päihderiippuvuus, ja teon on voinut laukaista suhteellisen pienikin asia koetusta nöyryytyksestä, jonka ei tarvitse olla edes todellinen. Tämän kaltaiselle ihmiselle riittää kuviteltukin nöyryytys.

Mitä tapahtui?

Kaksi Ulvilasta lähtenyttä miestä Turussa samaan aikaan.

Toinen on hyvällä tuulella ja koko ihana elämä edessä uusine suunnitelmineen.
Toinen on masentunut ja koko elämä solmussa.

Kaksi miestä Ulvilasta, joille molemmille ilmestyy Turussa vietetyn päivän jälkeen fileerausveitsellä tehtyjä jälkiä kehoon.

Toinen murhattu.

Toinen... ?

Ulvilan murha - kävikö murhaaja Turussa 30.11.2006?