Ulvilan lapsiuhrit

Nuorin lapsistani on tällä hetkellä siinä iässä, että on mahdollisesti rippileirillä juuri nyt. Mitä mahtaa hänen päässään liikkua, kun puhutaan kymmenestä käskystä. "Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi". Käsky numero yhdeksän.

Joko hän on riittävän vanha tuntemaan piston omatunnossaan?

Jos kaikki olisi mennyt hyvin, lapseni ei tosin koskaan olisi joutunut sellaisen tilanteeseen, että olisi pitänyt puhua valheita omasta äidistään kohtalokkain seurauksin.

Jos "Arto" olisi ollut kunnon mies ja olisi jättänyt henkirikoksen tekemättä 1.12.2006, Jukka Lahden lapset eivät olisi jääneet isättömiksi. Nuorin lapsistani - tuolloin 2-vuotias -  olisi saanut oppia tuntemaan isänsä ja muutkin sisarukset olisivat saaneet pitää hyvän ja rakkaan isänsä ja kasvaa ehjässä perheessä.

Mahtoiko "Artolla" koskaan edes käydä mielessä, että hänen vihansa seurauksena neljä viatonta lasta jäivät isättömiksi?

Jos Tapio Santaoja ja Pauli Kuusiranta olisivat olleet kunnon poliiseja, he olisivat jahdanneet rikollista eivätkä lavastaneet lasten syytöntä äitiä tekijäksi.

Tapio ja Pauli eivät kuitenkaan olleet kunnon poliiseja. Tapio muun muassa rikkoi törkeästi esitutkintalakia ja valehteli minulle saadakseen väärän tunnustuksen, jota hän tosin ei saanut, mutta valehteli saaneensa. Lisäksi Tapio tehtaili joukon kyseenalaisia rekonstruktioita muka näytöksi ja jopa väärensi kuvaliitettä salatakseen totuuden paljastumisen. Pauli antoi Tapsan vapaasti toteuttaa itseään ja teki parhaansa, jotta minut olisi leimattu mediassa syylliseksi jo ennen oikeudenkäyntiä. Tässä hän onnistui erittäin hyvin.

Jos KRP:n äänitutkija Tuija Niemi olisi ollut kunnon tutkija, jolla olisi ollut hyvä ammattitaito ja ammattietiikka, Tapsa ja Pauli tosin eivät olisi päässeet kovin pitkälle juonitteluissaan, mutta valitettavasti Tuija Niemi ei ollut kunnon tutkija, vaan antoi Tapsalle sitä mitä Tapsa halusi  - vääristeleviä lausuntoja ja mahdollisesti jopa väärennetyn tallenteen, joilla hämättiin osa tuomareista.

Kiitos Tuijan, Tapsan ja Paulin, Ulvilan lapsiuhreista tuli nyt myös äidittömiä.

Jos kaikki olisi mennyt hyvin jo ensimmäisen oikeudenkäynnin aikana keväällä 2010, kaikki olisi voinut vielä palautua oikeille raiteilleen. Lapset olisivat voineet iloita äidin paluusta ja päässeet takaisin kotiin sen sijaan että joutuivat nyt itkemään silmänsä punaisiksi surressaan sitä, että ero äidistä tulisi vieläkin jatkumaan.

Tässä kohdassa kaikki alkoi mennä lasten kanssa vieläkin kamalampaan suuntaan. Suorastaan hirvittävään.

Jos lapsille olisi löytynyt ammatillinen sijoituspaikka Turussa, lapset olisivat joutuneet odottamaan vielä vuoden ja olisivat sitten päässeet kotiin äidin kanssa, kun Vaasan Hovioikeus seuraavana keväänä tulisi tekemään yksimielisen päätöksen: äiti on syytön ja pääsee heti vapaaksi.

Valitettavasti näin isolle joukolle ei löydetty ammatillista sijoituspaikkaa Turusta ja lapset päätyivät enon hoitoon, mistä seurasi ristiriita joukon vanhimman lapsen kanssa ja sisarusparven hajoaminen - ja se oli vasta alkua huonolle kierteelle.

Muistan ajatelleeni vankilassa, että lapset vaikuttavat hieman vieraantuneilta. En silloin vielä tuntenut sanaa VIERAANNUTETTU, mutta tulisin valitettavasti myöhemmin tuntemaan tämän sanan erittäinkin hyvin.

Sillä aikaa kun minä taistelin oikeuksistani Vaasan Hovioikeudessa, eno ja vaimo vieraannuttivat kolme nuorinta lasta äidistä, isosiskosta, tädeistä ja isovanhemmista. Koko prosessi on kuin oppikirjaesimerkki äärimmäisestä vieraannuttamisesta. Niin yllättäviltä kuin väärät seksuaalirikosväitökset kuulostivatkin, ne olivat itse asiassa vain osa taudinkuvaa, paljon yleisempi ilmiö kuin kukaan maallikko voisi kuvitella. Palaan tähän aiheeseen blogissani myöhemmin.

Vieraannutetun lapsen kohtalo on kova. Tutkimusten mukaan sen kokeneilla on muun muassa lisääntynyttä ahdistuneisuutta, itseluottamuksen puutetta, turvattomuuden tunnetta, masentuneisuutta ja itsetuhoisia ajatuksia. Ongelmat voivat ilmetä esimerkiksi syömishäiriöinä ja päihdeongelmina.

En tiedä, mikä on tilanne omilla lapsillani tällä hetkellä. Voin vain toivoa, että heillä on asiat olosuhteisiin nähden hyvin ja että he ovat riittävän vahvoja ottamaan apua vastaan ja ymmärtämään, että ei ole koskaan liian myöhäistä lähteä korjaamaan tilannetta. Ei ole koskaan liian myöhäistä saada takaisin sitä onnellista lapsuutta, joka teillä joskus oli, ennen kuin pahat voimat puuttuivat peliin ja tuhosivat perheemme.

Lapseni - teistä ehkä tuntuu siltä, että olette polttaneet sillat takananne, mutta näin ei ole. Kukaan ei syytä teitä siitä, mitä teitte lapsina kovan paineen alla sijaisvanhempien johdattelemina. Olette aina tervetulleita takaisin kotiin niiden luokse, jotka aidosti välittävät teistä itsenne takia - ei rahan. Äiti, isosisko ja mummi kaipaavat teitä koko ajan ja haluavat teille vain pelkkää hyvää. Mummi asuu siellä, missä ennenkin ja meidän muiden yhteystiedot saa sosiaalityöntekijöiden kautta.

Toivotan hyvää kesää lapsilleni ja blogin lukijoille. Jos joku sattuu olemaan tekemisissä lasteni kanssa, sanokaa terveisiä!

Ajatuksia äitienpäivänä

Kahdeksan vuotta sitten sain tyttäreltäni tämän kirjeen vankilaan. Silloin odotimme kaikki kuukausia kestäneen piinan päättymistä ja mielialat olivat korkealla. Lapset kävivät mummin kanssa kotona Löytänänkadulla Turussa, ja poikani halusi laittaa lastenhuonetta kuntoon äitiä odotellessa.

Jos Satakunnan käräjäoikeus olisi tässä vaiheessa pystynyt tekemään oikean päätöksen, paljolta pahalta olisi säästytty. Lapset olisivat päässeet takaisin kotiin ja olisivat saaneet normaalin elämän. Painajainen olisi jäänyt taakse ja toipuminen olisi voinut alkaa.

Näin ei kuitenkaan käynyt.

Veljeni kertoi neljän lapseni itkeneen silmänsä punaisiksi kuullessaan, ettei äiti pääsisikään kotiin.

Tämä oli kuitenkin vasta alkua lasten kärsimykselle. Perheeni hajosi ja kokemattoman sijaisperheen käsissä poikani alkoi pian oireilla. Oireilu oli itse asiassa täysin odotettua tässä tilanteessa. Siksi asiantuntijat alun perin olivatkin suositelleet lasten sijoittamista ammatilliseen hoitoon - ei sukulaisten luokse. Sopivaa paikkaa näin isolle poppoolle ei vain löytynyt ammatillisista perhekodeista.

Myöhemmin sijaisperhe valjasti lasten tuskan palvelemaan omia tarkoitusperiään.

Lasten isosisko oli loukannut sijaisvanhempien herkkää itsetuntoa kapinoimalla. Niinpä tapaamiset isosiskoon lopetettiin nuorempien lasten "oireilun" vuoksi. Tämä on tuttu ilmiö avioerotapausten yhteydestä - lapsen lähivanhemman oireilu tarttuu lapseen ja tästä saadaan hyvä tekosyy lopettaa ei-toivotut tapaamiset.

Muutkin ei-toivotut sukulaiset saatiin pian karkoitettua "uusioperheen" elämästä. Lastensuojelun asiakassuunnitelmassa oli sovittu säännöllisistä tapaamisista isovanhempien ja tätien - siis Jukan siskojen kanssa - mutta nekin kuihtuivat syksyn 2010 aikana.

Aikaisemmin lapset tapasivat isovanhempiaan yleensä viikoittain. Joskus mummilassa vietettiin myös viikonloppuja yökylässä ja käytiin kesäisin veneilemässä. Nyt loppui yökyläily ja veneily. Kukaan ei koskaan enää saanut tavata lapsia ilman Arin ja Minnan valvovaa silmää.

Tätä voisi joku jo alkaa ihmetellä. Lastensuojelu ei kuitenkaan puuttunut asiaan, vaikka sijaisperhe lopetti asiakassuunitelmissa sovitut tapaamiset heti alkuunsa ja lapset eristettiin sukulaisistaan. Isovanhemmat tapasivat lapset viimeisen kerran keväällä 2011.

Lapset kehittivät oman selviytymisstrategiansa tässä oudossa tilanteessa, jossa kaikki aikaisemmat tukiverkot äkkiä revittiin pois ja paluu äidin luokse nähtiin uhkana kiusaamisen pelon vuoksi. Jäljelle jäi vain sijaisperheen miellyttäminen.

Ei lapsia voi syyttää siitä, että he ovat halunneet pelastaa oman nahkansa ja ovat sopeutuneet toimimaan niin kuin heiltä odotetaan.

Itse odotan kolmen nuorimman lapseni paluuta edelleen. Minulle he ovat samoja kuin ennenkin, vaikka vuodet ovat vierineet. Olette aina tervetulleita takaisin!

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

P.S. Ensi kerralla blogissa palataan takaisin Ulvilaan. Luvassa on heinäseipäitä ja murhaajan jälkien etsintää.

Tiedote kärsimyskorvausasiassa 19.02.2018

Tiedote koskee Valtiokonttorin maksamaa korvausta murhasta syyttömänä vangitulle Anneli Auerille sekä siihen liittyvää käräjäoikeuden tuomiota (18/2340).

Hain käräjäoikeudelta muutosta Valtiokonttorin myöntämään korvaukseen kolmelta pääkohdalta:

1. Vaadin korvausta koevapauden ja vankilomien menetyksestä, joka aiheutui väärästä vangitsemisesta murha-asiassa samaan aikaan toisen tuomion kanssa.
2. Vaadin kertakorvausta siitä, että vangitseminen murhasta ja siihen liittyvä julkisuus tekivät vuosien työllä rakentamani ja hyvin menestyneen yritykseni arvottomaksi ja menetin elinkeinoni ja pääasiallisen toimeentuloni lähteen.
3. Vaadin, että päiväkohtainen kärsimyskorvaussumma olisi inflaatio huomioiden isompi kuin aikaisemmissa tapauksissa, koska oma kokemukseni ei millään tavalla vertaudu muihin tapauksiin jo pitkän kestonsakaan puolesta.

Pääasiana tässä oikeudenkäynnissä oli kuitenkin se, että valtio olisi myöntänyt kohdelleensa väärin kansalaistaan ja että vangitsemisen aiheuttama vahinko on korvattava kohtuudella. Menetetyn maineeni kannalta olisi ollut tärkeätä saada myös jonkinlainen julkinen anteeksipyyntö. Rahallisesti olisin tyytynyt edes muodolliseen korvauksen jokaisesta kolmesta pääkohdasta. Nyt sain ainoastaan yhdestä.

Lisäksi minut määrättiin maksamaan kulut, vaikka voitin yhden pääkohdista ja kaksi muuta vaatimustani olivat myös täysin oikeutettuja.

Erityisesti minua harmittaa se, ettei hyvässä kunnossa olleesta yrityksestäni  maksettu mitään korvausta. MInulle tuli täytenä yllätyksenä se, että asianjaja Juha Mannerin käyttämä asiantuntijatodistaja oli epäiltynä talousrikoksista ja siten kelvoton todistajaksi. Oli väärin käräjäoikeudelta rangaista minua siitä, koska muunkin todistelun perusteella käräjäoikeus olisi voinut määrittää yritykselleni kohtuulliseksi katsomansa  arvon, jos se olisi halunnut päästä oikeudenmukaiseen ratkaisuun.

En koe saaneeni käräjäoikeudelta puolueetonta tuomiota, vaan katson että asiani saama runsas negatiivinen julkisuus on vaikuttanut myös tuomareiden ennakkoasenteisiin.

En usko tällä nykyisellä historialla saavani oikeutta myöskään hovioikeudelta, enkä etenkään Turun hovioikeudelta, jonka tapa käsitellä asioita tuli valitettavan tutuksi viisi vuotta sitten suljetuin ovin käydyssä oikeudenkäynnissä. Siksi en katso järkeväksi ottaa harteilleni asian hoitamiseen liittyvää talodellista riskiä enkä siihen liittyvää valtavaa stressiä. Tämä korvausvaatimusoikeudenkäynti on ollut suoraa jatkumoa jo lähes 10 vuotta kestäneelle oikeusmurhaprosessille, joka jo itsessään on ollut suurta kärsimystä.

Näistä syistä olen ilmaissut tyytymättömyyteni käräjäoikeuden tuomiosta, mutta en aio kuitenkaan viedä asiaa enää eteenpäin. Keskityn sen sijaan elämäni uudelleen rakentamiseen ja toisen, edelleen lainvoimaisen hyväksikäyttötuomion kumoamiseen, kun sen aika tulee.

Kiitän kaikkia niitä, jotka rohkeasti ovat tukeneet minua vuosien varrella. Se antaa minulle uskoa, että kansalaiset ovat heränneet miettimään oikeusturva-asioita uudessa valossa.

Turussa 19.02.2018
Anneli Auer


Aiheeseen liittyvää:
- Valtion sota yksityistä kansalaista vastaan
- Valtiokonttori pottuili kaverini blogissa

Valtiokonttori pottuili kaverini blogissa

Siitä on jo pitkä aika, kun kuulin luotettavalta taholta, että Valtiokonttorissa ei haluta maksaa minulle kunnollisia korvauksia ja että siellä pidetään minua murhaajana.

Eikä siinä kaikki. Turhautunut ja kiukkuinen herra tai rouva Valtiokonttori kävi pottuilemassa kaverini blogissa. Tämä tapahtui joulukuussa 2016.

Ai mistä minä muka tiedän?

No kun siitä jää jälkiä.

Kaverini lähetti minulle tämän viestin, josta selviää kommentoijan ip-numero. Henkilöllisyys ei selviä, koska kirjoittaja käytti tunnistamatonta ilmaissähköpostiosoitetta.

Mielenkiinnon vuoksi tarkistin, oliko sama kirjoittaja käynyt myös minun blogissani, ja kappas vain - Valtiokonttori oli pyörinyt myös minun sivuillani. Ja sitä ennen Suskun anneliauer.com -blogissa. Tämä kaikki oli tapahtunut työajalla, koska herra tai rouva Valtiokonttori oli käyttänyt työpaikkansa ip-osoitetta ennen virka-ajan päättymistä.

Tämä tiedoksi kaikille niille, jotka vielä sinisilmäisesti haluavat uskoa, että virkamiehet hoitavat hommansa puolueettomasti eivätkä alennu viestittelemään sosiaalisessa mediassa.

En seuraa tilastojani aktiivisesti eikä minulla ole tiedossani, onko esimerkiksi Turun käräjäoikeudesta käynyt joku blogissani - eikä tarvitsekaan tietää. Oli tai ei, ainakin naistuomarin käytöksestä ja olemuksesta paistoi sellainen pyhä viha, ettei se jäänyt edes salin perältä huomaamatta. On varmaan käyty kahvipöytäkeskustelua niiden naistuomareiden kanssa, jotka jyräsivät käräjätuomari Tapio Katajamäen 2-1 taannoisessa seksuaalirikosoikeusmurhafarssissa.

On hieman ongelmallista, kun oikeusmurhan kärsinyt joutuu hakemaan korvauksia samalta taholta, joka on kollektiivisesti osallistunut oikeusmurhan suorittamiseen. Olen kuullut, että viimeisimmän väärän murhatuomion antanut tuomari on nykyään Turun käräjäoikeudessa pomona.

Mutta kai sentään hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa ollaan puolueettomia?

He-he. Ei kai minun tarvitse sanoa tähän mitään?

Alkuperäinen blogiteksti kommentteineen löytyy täältä:
https://niinaberg.com/2015/02/22/tekija-on-selvilla/

Aiheeseen liittyvää:
Virkamies nettikiusaajana

SERI-tuomion lyhyt historia

Murhajutun sivujuonteena syntyi kesän 2011 aikana Suomen historian suurimman oikeusskandaalin oheen vielä toinenkin skandaali - kolmen traumatisoituneen lapsen ja sijaisvanhempien keskusteluista käynnistyi eeppinen kertomus keljuilusta ja pahuudesta, päätähtinä "se Anneli" ja "se Amanda" alias "Plämpläm".

Ei lasten satuilussa ja tarinoinnissa sinänsä ole mitään pahaa. Olen tietysti lasten äitinä ylpeä siitä, että jälkikasvuni on jo nuorella iällä yltänyt lähes Kalevalan tasoiseen kerrontaan.

Vähän ikävämpi juttu sekä asianomaisten että Suomen veronmaksajien kannalta oli kuitenkin se, että itsensä sijaisvanhempina työllistävät henkilöt käyttivät tilaisuuden hyväkseen, alkoivat videoida kertomuksia ja yllyttivät lapsia kertomaan vielä lisää. Lopuksi koko paketti vietiin syyttäjä Jarmo Valkamalle Poriin.

Kertomukset olivat sen verran erikoisia, että syyttäjä Valkama rohkeni epäillä jopa lapsikaappauksen mahdollisuutta - mutta vain hetken. Sekä poliisi että syyttäjä näkivät tässä niin herkullisen tilaisuuden päästä runnomaan Anneli Auerin murhasyytettä vielä kerran eteenpäin, että epäily haihtui saman tien.

Elokuussa 2011 lapset haastateltiin oikeuspsykiatrisissa haastatteluissa. Haastattelijat olivat ymmällään. Mitään tällaista ei ollut koskaan aikaisemmin tullut vastaan eikä oikein mikään lasten kertoma kuulostanut todelta - näin on yksi psykologeista kertonut myöhemmin oikeudessa.

Poliisit tekivät sissi-iskun kotiini ja veivät muun muassa molemmat radioni ja ison kasan lasten piirustuksia. Mitään vahvistusta lasten kertomuksille ei löytynyt. Poliisia harmitti ja myös sijaisperhe oli huolissaan. Se haki sossulasta rahaa ja lähti lasten kanssa hotelli- ja mökkilomalle "turvaan" Annelia ja Plämplämiä.

Tuolloin kukaan ei vielä tiennyt, mihin suuntaan lasten Kalevala alkaisi seuraavaksi kehittyä - minä ja entinen miesystäväni Jens Kukka kaikkein vähiten.

Mökillä kauhukertomukset laajenivat seksuaalirikoksiin ja mukaan tuli joukko uusia lapsia sekä "se Jens" - olihan Tapio Santaoja vihjaissut jo aikaisemmin, että sijaisperhe voisi kysellä Jensistä jossain sopivassa kohdassa.

Taas mentiin oikeuspsykiatrisiin haastatteluihin ja lapset vietiin myös lääkärille. Juuri sairaslomalta palannut tamperelainen gynekologi teki heille UV-valotutkimuksen taikalampullaan ja tarkasti myös alapäät. Valitettavasti kyseisellä lääkärillä oli enemmän asennetta kuin pätevyyttä ja tulokset olivat sen mukaiset. Kun haastattelijat saivat lääkärinlausunnot, heidän ei tarvinnut enää ihmetellä kertomuksia. Tamperelainen gynekologi oli tehnyt luotettavuusarvion heidän puolestaan.

Käräjät pidettiin keväällä 2012 Turussa. Siellä gynekologi myönsi, etteivät lasten löydökset varsinaisesti poikenneet millään tavalla heidän kaveriensa löydöksistä, vaikka väitetysti tarinankertojia oli viillelty useasti ja kavereita ei koskaan. Myös peppulöydöksille saattoi olla muita selityksiä kuin lasten kertomat. Siitä huolimatta hän piti kiinni alkuperäisistä johtopäätöksistään ja harhaanjohtavasta immenkalvojen parantumisväitteestä, vaikka hänen tutkimusviitteissään osoitettiin selviä virheitä. Kaikki tytöt olivat neitsyitä.

Aika ristiriitaista.

Psykologian tohtorit Pekka Santtila ja Katarina Finnilä olivat laatineet puolustuksen pyynnöstä kokonaisarvion kaikista kertomuksista kaikkien lasten osalta.

Syyttäjällä oli vain kasa irrallisia lausuntoja, joista suurimassa osassa arvio jäi auki, koska väitetyt uhrit eivät olleet puhuneet mitään väitetyistä rikoksista. Varsinaisen arvion tekivät vain kolmen tarinankertojan omat haastattelijat, jotka tietysti halusivat uskoa lapsia - olihan hastattelijoilla käytössään laajat, yhteneväiset ja yksityiskohtaiset kertomukset ja lisäksi vielä kirjalliset lääkärinlausunnot.

Pekka Santtila ja Katarina Finnilä totesivat, ettei kertomusten  laajuudella, yhteneväisyydellä ja yksityiskohtaisuudella ollut mitään merkitystä, kun oli kyse samassa taloudessa asuvista lapsista ja kun kyseessä kaikella todennäköisyydellä olivat valemuistot. Samaa mieltä oli myös syyttäjän todistajaja, tohtori Julia Korkman. Hänen mukaansa tämänkaltaiset kertomukset eivät ole olleet koskaan missään päin maailmaa totta.

Luulin, että asia tuli selväksi myös tuomareille, mutta lukiessani myöhemmin tuomion perusteluja ymmärsin, etteivät naistuomarit olleet tajunneet luotettavuuden arvioinnista yhtään mitään. Ulkopuolisiin "uhreihin" kohdistuneet syytteet, viiltelyt ja eläinuhraukset kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Muut syytteet joko hyväksyttiin tai hylättiin täysin mielivaltaisin perustein yleiseen elämänkokemukseen vedoten. Tuomareista vain puheenjohtaja Tapio Katajamäki käytti perusteluissaan asiantuntijoiden antamaa tieteellistä tietoa ja olisi kumonnut syytteet - mitä nyt olisi valtion varoja säästääkseen pitänyt voimassa 9 kk vankeutta, jonka olimme jo lusineet.

Koska blogijutun otsikkona oli "lyhyt historia", hyppään tässä kohdassa suoraan loppuun, mutta palaan aiheeseen myöhemmin. Olen myös kertonut asian ytimen kirjassani Murhalesken muistelmat, jos jotakuta kiinnostaa.

Käräjäoikeuden jälkeen asiaa ei ole varsinaisesti enää käsitelty sanan varsinaisessa merkityksessä. Hovioikeus katsoi tehtäväkseen pitää käräjäoikeuden tuomion voimassa ja kirjoitti korkeinta oikeutta varten sellaisen tuomion, jossa totuus oli taitavasti häivytetty tuomalla esiin merkityksettömiä asioita ja jopa epätosia väitteitä. Totuus ja tieteellinen tieto oli jätetty kokonaan pois.

Korkein oikeus ei ole käsitellyt asiaa. Ei myöskään Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, toisin kuin suuri yleisö kuvittelee. Kukaan ei ole vahvistanut vääriä seksuaalirikostuomioita - ne on vain yksinkertaisesti lakaistu maton alle.

Nyt ollaan sitten siinä tilanteessa, että osa kansasta uskoo tuomioihin ihan vain sillä perusteella, että heillä ei ole mitään syytä epäillä tuomareiden älynlahjoja tai puolueettomuutta. Niillä, jotka ovat tutustuneet asiaan on kokonaan toinen näkemys. Moni ihan tavallinen ihminenkin rohkenee epäillä - luultavasti suurin osa.

Kaiken lisäksi joudumme kestämään Jensin kanssa sitä, että meitä voidaan haukkua pedofiileiksi, vaikka edes tuomioiden mukaan emme sitä ole. Tuomareiden mielestä olisimme muuten vain huvin vuoksi tehneet kaikenlaista outoa sen lyhyen ajan, jona tapailimme, vaikka kumpikaan meistä ei todistettavasti ole ollut vähäisimmässäkään määrässä kiinnostunut mistään sellaisesta kenenkään muun kanssa koskaan elämässä.

Mikkelin kirjaston tapaus osoittaa, että massahysteria elää ja voi hyvin tänäkin päivänä. Jos minulle tapahtuu jotain, vastuun siitä kantavat kaikki ne viranomaiset, jotka ovat osallistuneet tämän sotkun syntyyn.

Ehkä juttu on ollut niin laaja, että tuomariston aivokapasiteetti ei ole ollut riittävä asian käsittelemiseksi yhdellä kerralla. Seuraavaksi korkein oikeus tulee saamaan eteensä hieman yksinkertaisemman haasteen - sellaisen, josta se ei voi kieltäytyä. Kannattaa siis varautua rekrytoimaan lisää henkilökuntaa - toivottavasti pätevää.

Palaan ruotimaan pieleen menneitä tuomioita lisää myöhemmin.

Sitä odotellessa voi lukea professori Jyrki Virolaisen mainion arvion viimeisimmästä korkeimman oikeuden tuomiosta: https://jyrkivirolainen-oikeus.blogspot.fi/2016/11/9-kko-hylkasi-anneli-auerin.html.

Mikkelin tapauksesta löytyy hyvä analyysi  oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren blogista:
Pelko on aseeni.

Oikeusmurha ja korkein epäoikeus

Tämä on taas niitä päiviä, jolloin kaikki näyttää olevan jotenkin ylösalaisin eikä missään näytä olevan mitään järkeä. Vähän niin kuin Liisa ihmemaassa, paitsi että tämä on totta.

Tänään iskettiin viimeinen naula oikeusvaltion arkkuun - tosin se arkku taisi mennä hautaan jo aika monta vuotta sitten. Korkeimman oikeuden sijasta toteutui korkein epäoikeus.

Minä en ole raiskannut enkä hyväksikäyttänyt ketään. Sen sijaan minut on henkisesti raiskattu, piesty ja nöyryytetty jo moneen kertaan viranomaisten taholta eikä loppua näy. Samoin minua ja lapsiani on härskisti käytetty hyväksi jo vuosia. Monet ovat hyötyneet minun, lasteni ja Jens Kukan kustannuksella lähtien hyvän varallisuuden keränneistä sijaisvanhemmista ja päätyen epärehellisiin poliiseihin, jotka ovat saaneet pitää virkansa ja kelvottomiin tuomareihin, jotka eivät ole saaneet potkuja ja ala-arvoisiin "asiantuntijoihin", jotka saavat palkkaa siitä, että aiheuttavat tuhoa ja kärsimystä viattomien ihmisten elämään.

Jokainen tähän oikeusjuttuun vähänkin perehtynyt tajuaa sen, että korkeimman oikeuden päätöksellä ei ole mitään tekemistä lain ja oikeuden kanssa. Taustoista voi lukea esim. Longplaystä Ari Lahdenmäen jutusta Taksikuski tai Mikko Niskasaaren blogista ja tietysti kirjastani Murhalesken muistelmat.

Olen toki tietoinen siitä, että KKO ei pura tuomioita pelkästään sillä perusteella, että tuomio on väärä. Viimeksi luin aiheesta Petteri Järvisen kirjasta Jippii. Korkeimmalle oikeudelle olisi kyllä kelvannut vääräkin hovioikeustuomio, mutta kun juttu saatiin eräällä prosessiin liittyvällä yksityiskohdalla purettua - ei siis siksi että tuomio oli väärä - seuraava hovioikeus kumosi väärän tuomion. Kirjasta päätellen myös Jippii-sotkun takana oli syyttäjän väkisin vänkäämää ja tyhjästä temmattua potaskaa sekä ylimielisen kaikkitietävä tuomariston puheenjohtaja. Kuulostaa tutulta.

Tässä tapauksessa meillä oli kuitenkin esittää uutta näyttöä, joka osoitti tuomion perustuvan täysin harhaisille käsityksille. Jos meidät olisi tuomittu sillä perusteella, että maapallo on tuomareiden mielestä pannukakku ja olisimme esittäneet todisteet siitä, että maapallo onkin pyöreä, todisteilla ei KKO:n mielestä olisi ollut mitään arvoa. Perimmiltään kyse on siitä, että KKO antaa tuomaristolle rajattoman harkintavallan silloinkin kun tuomareiden harkinta on täysin vastakkainen vallitseville tieteellisille käsityksille. Huuhaa voittaa tieteellisen tiedon.

En tietenkään voi hyväksyä tätä eikä kenenkään suomalaisen pitäisi hyväksyä tällaista kohtelua.

Olen opiskellut, käynyt töissä, perustanut oman yrityksen, maksanut veroni ja kohdellut hyvin niin lapsiani kuin muitakin läheisiäni. En ole mielisairas, minulla ei ole persoonallisuushäiriötä eikä päihdeongelmaa. En ole koskaan tehnyt kenellekään mitään kovin pahaa. Siitä huolimatta olen nyt tässä täysin absurdissa tilanteessa enkä voi kuin ihmetellä niiden päättäjien julmuutta ja häikäilemättömyyttä, joiden armoilla olen ollut.

Kuka tahansa voisi olla tässä minun tilallani. Ja voi pian ollakin.

Vain yksi on varmaa: tämä ei jää tähän. Taistelu jatkuu.

---

Toni Rönnbergin ja Robert Holmströmin radiohaastattelun voi kuunnella täältä (n. 25 min):

https://www.mixcloud.com/ToniR%C3%B6nnberg/murhaleski-anneli-auer-vieraana-27102016/

tai katsoa Youtube-videona:
Anneli Auer Toni Rönnbergin ja Robert Holmströmin haastattelussa 27.10.2016

Totuus puuttuvista jäljistä - Kuvia takkahuoneen lattialta

Tuija Niemen ala-arvoisten "äänitutkimusten" lisäksi syyttäjän vakiovarusteisiin on kuulunut myös joukko perättömiä väitteitä, joista syyttäjä itsepintaisesti pitää kiinni, vaikka ne on helppo osoittaa vääriksi jopa ihan vain kuvasta katsomalla. Ilmeisesti näiden perättömien väitteiden käyttö perustuu siihen, että kun syyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala esiintyvät sinnikkäästi ja vakavalla naamalla ikään kuin heidän puheensa olisivat totta, keskivertotuomari menee hämilleen ja bluffi saattaa mennä läpi.

Yksi tällainen bluffi on väite "puuttuvista" jäljistä takkahuoneen lattialla. Syyttäjä kiinnittää tuomareiden huomion kahteen parhaiten näkyvään kengänjälkeen ja väittää sitten suurieleisesti, että niiden ja olohuoneen puolella näkyvän yksittäisen liukujäljen välillä ei ole minkäänlaista muuta jälkeä, ja koska liukujälki ei ole voinut tyhjästä tipahtaa, kyseessä on lavastus.

Jos katsoo kuvia, mitään "puuttuvia" jälkiä ei tietenkään ole, vaan lattia on täynnä erikokoisia ja -näköisiä kengän osajälkiä - osa selviä, osa vähemmän selviä. Samaa ovat kertoneet paikan päällä Ulvilassa Tähtisentie 54:ssä aitoja ja alkuperäisiä jälkiä v. 2006 katselleet tekninen tutkija Matti Mäkinen ja tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti.

Kuvien saaminen oikeudenkäyntiaineistoon ei kuitenkaan aikanaan ollut mikään itsestäänselvyys, vaikka ne ovat olleet yksi tärkeimmistä todisteista - tai ehkäpä juuri siksi.

Alkuperäisessä esitutkintapöytäkirjassa oli ainoastaan huonolaatuisia ja pienikokosia kuvia paperille printattuna. Tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta oli kuulemma kieltänyt antamasta alkuperäisiä digikuvia  puolustukselle, kun asianajajani Juha Manner yritti saada niitä meille ennen oikeudenkäynnin alkua.

Digitaaliset kuvat saimme haltuumme vasta 14.04.2010 päivätyn lisätutkintapöytäkirjan numero 2 liitteenä - ja silloinkin vain ensipartion kuvat irrallisina kuvina ja loput kuvaliitteisiin ympättyinä.

Suurin osa kuvista on ollut salattuja, koska kuvissa on näkynyt myös uhrin ruumis, joten syyttäjän on ollut helppo kertoa satujaan myös suurelle yleisölle.

Kokosin kuvat takkahuoneen lattian "puuttuvista" jäljistä erilliselle sivulle,
jolle asiasta kiinnostuneet pääsevät alla olevasta linkistä.
(K-16 / VAROITUS: Sisältää verijälkikuvia)

• Ulvilan murha - kuvia takkahuoneen lattialta

Kalle Kulmala - Suomen Christer van der Kwast

Kun tätä juttua käsiteltiin ensimmäistä kertaa Porin käräjäoikeudessa keväällä 2010 pidin syyttäjä Kalle Kulmalan käyttäytymistä kohtalaisen asiallisena toisin kuin hänen iäkkäämmän kollegansa Jarmo Valkaman käytöstä.

Jarmo Valkama pelleili, viihdytti tuomareita vitseillään ja heitti samalla hiekkaa tuomareiden silmille tarjoillen räikeästi vääristeltyjä puolitotuuksia ja suoranaisia valheita. Kalle Kulmala puolestaan esiintyi hillitysti ja pysyi asiassa. Keväällä 2011 Vaasan hovioikeuden viimeisessä istunnossa Kalle Kulmala näytti jopa siinä määrin vaivautuneelta, että tulkitsin sen noloudeksi. Arvelin, että Kalle Kulmala tunsi suurta myötähäpeää kuunnellessaan  Jarmo Valkaman loppupuheenvuoroa. Täytyihän Kalle Kulmalan tietää, että se oli pelkkää bluffia ja täytyihän hänen ymmärtää, että todennäköisesti myös hovioikeuden tuomarit olivat tajunneet sen.

Myöhemmin Jarmo Valkama vetäytyi koko jutusta vedoten eläkkeelle jäämiseen, vaikka ei hän oikeasti mennytkään eläkkeelle. Ehkä hänen omatuntonsa heräsi tai ehkä hänet vain siirrettiin syrjään. Ehkä hän oli ollut liian rehellinen paljastaessaan Pekka Lehdon dokumentissa, että syytetyksi tulemiseen riittää ihan vain fifty-fifty mahdollisuus, että joku kenties saattaisi olla syyllinen. Tai sitten ei.

Pahempi kuin Valkama

Syksyllä 2014 Vaasan hovioikeudessa sain tavata uudistuneen Kalle Kulmalan - hänestä oli tullut uusi Jarmo Valkama. Samat valheet, samat vääristelyt, sama toisto- ja väsytystaktiikka. Jopa osa Jarmo Valkaman maneereista oli tarttunut Kalle Kulmalalle. Vain parta ja Jarmo Valkaman hyvä huumorintaju puuttuivat.

Likaisen pelin pelaajana Kalle Kulmala lopulta jopa ylitti edeltäjänsä. Siinä missä Jarmo Valkama oli ainakin minun arvioni mukaan pelkästään piittaamaton ja vastuuton käyttäessään ihmisiä pelinappuloinaan, Kalle Kulmala on ollut kylmäverisen häikäilemätön.

En tiedä, keneltä idea oli alun perin lähtöisin - ei välttämättä Kalle Kulmalalta itseltään -  mutta tuli aloite keneltä tahansa, Kalle Kulmalan ei olisi ollut pakko mennä mukaan kiusaamaan ulvilalaista fysioterapeutti Pirjo Koivistoa. Koivisto toimi kuten kuka tahansa rehellinen ja vastuuntuntoinen ihminen tuodessaan esiin tärkeinä pitämiään asioita niin hyvin kuin osasi ja muisti. Pirjo Koivisto ei tehnyt mitään väärää. Siitä huolimatta Kalle Kulmala täysin tietoisesti aiheutti turhaa kärsimystä vanhalle ja sairaalle ihmiselle käynnistämällä tätä vastaan aiheettoman poliisioperaation ihan vain siksi, että Kalle Kulmalalla on syyttäjänä valta tehdä niin.

Syyttäjällä on valta katsoa läpi sormien kaikkia niitä, jotka kertovat syyttäjän kantaa myötäileviä tulkintoja tai suoranaisia valheita oikeudessa syyttäjän todistajina. Samaan aikaan syyttäjällä on myös valta kostaa kaikille niille, jotka tulevat hänen tielleen. Tätä valtaa Kalle Kulmala on väärinkäyttänyt.

Tältä pohjalta en loppujen lopuksi ollut kovin yllättynyt siitä, että Kalle Kulmala päätti vielä kerran lähteä kolkuttelemaan korkeimman oikeuden ovia kärsittyään tappion Vaasan hovioikeudessa. Olisi ollut todella miehekästä Kalle Kulmalalta todeta, että näin tässä nyt kävi, oikeus voitti ja se oli siinä. Vaatii kanttia myöntää olleensa väärässä. Sitä kanttia ei Kalle Kulmalalta kuitenkaan löytynyt.

Varsinainen rimanalitus oli tarttua kapellimestari Raine Ampujan heittämään syöttiin. Jos Kalle Kulmala olisi vähääkään uskonut, että Raine Ampujan ajatuksissa olisi jotain perää, hän olisi hankkinut lausunnon oikeilta ammattilaisilta kuten FBI:ltä tai joltakin kotimaiselta äänilavastuksen ammattilaiselta, kuten Jussi-palkinnon voittaneelta äänisuunnittelija Micke Nyströmiltä. Kalle Kulmala kuitenkin ymmärsi, että ainoa mahdollisuus saada tästä ideasta kehitettyä jotain on tilata lausunto sellaiselta taholta, joka ei ymmärrä liikaa mutta jolla on syyttäjän kannalta oikea asenne - siis Ampujalta itseltään.

Olen yrittänyt puolustaa Kalle Kulmalaa sillä, että hänellä oli työparinaan jutun Turun haaran parissa kunnostautunut syyttäjä Paula Pajula, joka on häikäilemättömyydessään ihan omaa luokkaansa.

Voin kuvitella Paula Pajulan päätelleen, että molemmissa jutuissa olisi syyttäjien kannalta etua, jos jopa pähkähullun nauhoituskertomuksen saisi kuulostamaan uskottavalta. Yksittäisen kapellimestarin omat ajatukset eivät ehkä riittäisi, mutta jos kasattaisiin kapellimestarin tuttavapiiristä  joukko samanhenkisiä "huippuasiantuntijoita", hämäys saattaisi mennä läpi. Tällä taktiikalla Paula Pajula sai Turussakin ajettua läpi muun muassa näkymättömiin viiltelyjälkiin perustuvan pahoinpitelytuomion, joten sama voisi onnistua myös äänien kanssa.

Kuulemma Kalle Kulmalalla on todella pahana ja häikäilemättömänä tunnettu isä ja Kalle Kulmala on isänsä poika. En tiedä, onko tämä totta. Ehkä Kalle Kulmala on halunnut miellyttää omaa isäänsä tai ehkä hän on ollut Paula Pajulan tossun alla tai ehkä hän on itsekin paha.

Tai ehkä tässä on takana jotain muuta, mitä en vielä tiedä enkä ehkä koskaan saakaan tietää.

Seuraukset Kalle Kulmalan toimista ovat joka tapauksessa hyvin ikävät.

Suomen Christer van der Kwast

Lukiessani kesällä Hannes Råstamin kirjaa Kuinka tehtiin sarjamurhaaja en voinut olla ajattelematta, että Kalle Kulmalasta on nyt tulossa Suomen Christer van der Kwast.

Syyttäjä Christer van der Kwast ajoi läpi Ruotsissa useita tuomioita  mielisairaalassa tehtyjen murhatunnustusten perusteella yhteistyössä kyseenalaisia kuulustelumenetelmiä käyttäneen poliisin ja mielisairaalapotilaan juttuihin hurahtaneiden b-luokan asiantuntijoiden kanssa. Koko ajan olisi ollut tarjolla myös vastanäyttöä, joka olisi osoittanut syytteet vääriksi jo ennen Ruotsin suurimman oikeusskandaalin syntyä, mutta kaikki tämä vastanäyttö ohitettiin ja sen olemassaolo salattiin.

Kun Thomas Quick alias Sture Bergwall lopulta todettiin syyttömäksi, Christer van der Kwast oli vielä silloinkin haluton myöntämään ajaneensa vääriä tuomioita.

Miten voi olla niin vaikea myöntää olleensa väärässä?

Sama näyttää nyt toistuvan Kalle Kulmalan kanssa. Alusta asti on ollut selvä näyttö siitä, että Anneli Auer ainakaan ei voi olla murhaaja jo ihan silläkin perusteella, että aikaa todisteiden hävittämiseen ei yksinkertaisesti ole. Aikaa ei olisi tullut edes taustanauhan avulla, koska tappavat iskut on oikeuslääkärin mukaan annettu vain minuutteja ennen ensipartion saapumista - ei tunnin tai kahden, kuten syyttäjä on halunnut uskotella.

Välittämättä faktanäytöstä Kalle Kulmala tarttuu hulluimpaankin oljenkorteen ja yrittää soutaa sillä hukkuvaa laivaa eteenpäin. Samalla hän viivyttää jutun selviämistä ja suojelee oikeaa tekijää. Oikea murhaaja on saanut nauttia vapaudesta, jatkaa harrastuksiaan ja viettää aikaa lastensa kanssa kaikki nämä vuodet, jotka minulta ja lapsiltani on riistetty.

Ainoa asia, jonka murhaaja on menettänyt, on mielenrauha. Senkin hän ehkä lopulta saisi takaisin, jos juttu selviäisi ja hän saisi tilaisuuden sovittaa tekonsa kärsimällä siitä rangaistuksen.

Oikeastaan Kalle Kulmalassa ja murhaajassa on paljon samaa.

Murhaajassa ei ole riittävästi miestä tunnustamaan tekoaan. Syyttäjässä ei ole riittävästi miestä kääntämään väärää suuntaa. Ja tässä sitten ollaan.

Linkkejä

Ruotsin suurin oikeusskandaali:
- Wikipedia: Sture Bergwall alias Thomas Quick

Anneliauer.com:
- Kalle Kulmala ja muut syyttäjät

Niinaberg.com:
- Kalle Kulmala ja muut syyttäjät

Kommentteja mediassa Kalle Kulmalan viimeisimmästä hämäysyrityksestä:

- Longplay: Syyttäjän avaintodistaja on amatöörisalapoliisi

- Auerin asiantuntija: Nauhalta kuuluu selkeästi toinen miesääni (IL)
- Auerin vastine syyttäjien uusiin todisteisiin: "Äänitysväitteessä ei ole järkeä (IL)
- Auerin puolustus uusista äänitutkijoista: Ryhmä täysin hakoteillä (MTV3)
- Longplay:Ulvilan murhaa ratkoo nyt kapellimestari