perjantai 27. toukokuuta 2016

Ratkaisu lähenee Ulvilan surmassa

Kuva: Ulvilan surman ratkaisu - Murhan pääepäilty

Otsikko on poimittu Iltalehdestä maaliskuulta 2007. Silloin Ulvilan murhasta oli kulunut neljä kuukautta, mutta tekijä oli edelleen vapaana - vihjeitä oli saatu sitäkin enemmän. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin otsikko alkaa vihdoin toteutua.

Kaikkea pääepäillystäni saamaani tietoa en tietenkään ole kertonut täällä, enkä aiokaan kertoa - pitää poliisillekin jättää jotain takataskuun sitten kun sopiva hetki tulee. En esimerkiksi ole kertonut, mikä se tieto oli, jonka poliisi sai kesällä 2007. Sanonpa vain, että se asettaa erittäin kyseenalaiseen valoon pääepäiltyni väitteen, että mieheni Jukka S. Lahti oli hänelle täysin tuntematon ja merkityksetön ihminen. En ole myöskään kertonut muista vammoista kuin vasempaan ranteeseen osuneista. Pääepäiltyni selitykset muualla näkyvistä vammoista eivät täsmää niistä otettuun kuvaan.


Mitä tiedämme Ulvilan surman pääepäillystä?


Hän on sopivan näköinen ja kokoinen. Kengän koko täsmää. Hän on harrastanut monenlaista urheilua aina kilpaurheilutasolle asti ja niin fyysisten suoritusten kuin muidenkin ominaisuuksiensa perusteella häntä pidetään äärilaitojen miehenä. Hänellä on ollut päihdeongelma ja hän on ennenkin käyttäytynyt arvaamattomasti.

Hänet irtisanottiin Luvatalta vuonna 2003 pian sen jälkeen, kun Jukka tuli taloon. Hänen avovaimonsa ja useat ystävänsä olivat edelleen töissä Luvatalla ja epäillylläni oli tiedossa, että Jukka oli "ikävä tyyppi". Työttömyyskorvauksen päivät olivat tulleet jo täyteen. Eräs Luvatalla esimiestehtävissä työskennellyt henkilö oli kysyttäessä maininnut spontaanisti pääepäiltyni nimen mahdollisena tekijänä. Tämä henkilö tunsi hyvin sekä pääepäiltyni että Jukan.

Torstaina  30.11.2006 pääepäiltyni vietti päivän Turussa ja liikkui kauppatorin lähistöllä samaan aikaan kuin Jukka. Kotiin Ulvilaan hän palasi vasta alkuillasta. Yöllä hänelle ei tullut uni. Avovaimon kertoman mukaan hän oli kuitenkin nukkunut koko yön omassa sängyssään. Pääepäillyn ja avovaimon kertomuksissa on jonkin verran ristiriitoja ja pääepäiltyni on välillä muuttanut omaa kertomustaan jonkin verran tietyissä yksityiskohdissa.

Vaikka Jukka S. Lahti oli epäillyn ja hänen avovaimonsa mukaan heille täysin vieras ja merkityksetön henkilö, oman kertomansa mukaan avovaimo oli soittanut töistä kotiin perjantaina ja keskustellut murhasta. Lauantaina tunnelmat kiristyivät ja epäiltyni päätyi lopulta poliisin huostaan.  Taloa ja autoa tutkittiin tunnin verran muutaman poliisin voimin. Autosta löytyi märkiä jätesäkkejä, joita ei tutkittu muuten kuin silmämääräisesti. Veren paljastavia kemiallisia aineita ei käytetty. Autosta taltioitiin kudosnäyte kohdasta, joka vaikutti veriseltä, mutta siitä ei saatu DNA:ta. Minkäänlaista kuidutusta ei tehty.

Pääepäiltyni hallusta löytyi useita kirveitä - myös yksi retkikirves, joka ei kuitenkaan vaikuttanut naarmuuntuneelta. Myös fileerausveitset ja aukolliset päänsuojat kuuluivat pääepäiltyni vakiovarustuksiin - harrastihan hän kalastusta ja talviliikuntaa. Hän asui alle 500 metrin etäisyydeltä kodistamme Tähtisentiellä. Jos hän olisi käynyt yöllä soittamassa ovikelloamme - joka sattui olemaan rikki siihen aikaa - hänellä olisi ollut lyhyt matka hakea välineet, joilla pääsi varmasti sisään. Myös pakomatka olisi sujunut kätevästi ja nopeasti jalan.

Hänen naapurustossaan sattui asumaan myös poliisi, josta tuli myöhemmin jutun päätutkija. Tämä poliisi ei halunnut ryhtyä tutkimaan kesällä 2007 ilmaantunutta uutta tietoa pääepäillystäni vaan sen sijaan rikosylikonstaapeli Tapio Santaojalle tuli kiire kohdistaa kaikki tutkinta ensin Kai Tanneriin ja sitten minuun. Pääepäiltyni sai jatkaa elämäänsä rauhassa ja nähdä vuonna 2004 syntyneen lapsensa kasvavan varhaisteiniksi samaan aikaan kuin oma 2004 syntynyt lapseni jäi ensin isättömäksi ja sitten äidittömäksi.


Ratkaisu lähenee


Jonain kauniina päivänä joku poliisi jossain - todennäköisesti jossain muualla kuin Porissa - haluaa vihdoinkin tehdä jotain oikein ja aloittaa kaikessa hiljaisuudessa operaation, joka johtaa oikean murhaajan kiinnisaamiseen ja tuomitsemiseen. Sitten minunkin lapseni saavat taas elää rauhassa ilman tämän raukkamaisen karkurin jälkeensä jättämää väärien syytösten taakkaa.

Ratkaisu lähenee toivottavasti pian myös toisessa väärässä tuomiossa. Tuomion taustoista voi lukea Ari Lahdenmäen kirjoittamassa Long Play -artikkelissa, jonka voi ladata nyt ilmaiseksi pdf:nä tai epubina osoitteessa: https://www.facebook.com/notes/long-play/ilmainen-long-playn-single-taksikuski/1123723587692745

26 kommenttia:

  1. Luin tänään Longplayn ilmaiseksi tulleen jutun aiheesta. Järkytyin. Olen jo vuosia vältellyt tätä aihetta, siitä saakka, kun julki tuli seksuaalirikossyytteet. Nyt kiinnostuin tapauksesta uudelleen ja lueskeltuani keskustelupalstoja löysin pienellä googlailulla "oikean pääepäillyn" henkilöllisyyden ja kuvan. Puistattaa. Olen järkyttynyt virkavallan epäammattimaisuudesta ja epäluotettavuudesta. Ja sama pätee oikeuslaitokseen. Mätämunia on jokaisessa ammatissa, mutta järjestäytynyt epäluotettavuus on jotain todella kaameaa. Mietin myös, miten tyttäresi mahtaa suhtautua pääepäiltyyn ja saako tämä mies elää rauhassa arkeaan ilman, että kukaan sitä häiritsee? Mikä estää häntä tunnustamasta ja selvittämästä asiaa? Ei Suomessa hirteen joudu. Onko edes muita mahdollisuuksia saada totuus julki, kuin tunnustus? Toivon, että totuus ei olisi se, miltä tänään alkoi vaikuttaa, mutta kieltämättä Longplayn juttu herätti ajattelemaan tapausta aivan uudelta näkökannalta.

    VastaaPoista
  2. Kun seksijuttu kumotaan, vaatikaa, että kaikki aineisto julkistetaan. Tästä pitää kaikkien oppia.

    VastaaPoista
  3. http://longplay.fi/sites/default/files/lp31_taksikuski.pdf
    suora linkki lataukseen.
    Syyttömään syntipukkiin Jukkaan kohdistuneella kostoretkellä ollut sairas murhamies oli alentuneesti syyntakeinen, joten en pidä häntä pahimpana pahantekijänä.
    Vaan muita rikollisia omaisia viran puolesta, jotka yksin syypäitä kaikkeen tahalliseen jatkopahuuteen.

    VastaaPoista
  4. Hei, loistavaa, että purkuhakemus on laitettu vireille ja asia on edennyt tähän pisteeseen. Kuinka kauan KKO:lla yleensä kestää antaa päätös asiasta?

    VastaaPoista
  5. Moi, en ole koskaan seurannut tätä tapahtumaa, viikonloppuna sitten aloin lueskelemaan ja lopulta päädyin lukemaan Vaasan hovin viimeisen vapauttavan päätöksen ja luettuani sen, ymmärsin, että sinut on tuomittu ilman ainoatakaan konkreettista todistetta. Käsittämätöntä, että Suomessa voi tällaista tapahtua.
    Mies tapettu, perhe hajotettu, ja linnat ja kaikenmaailman negatiiviset julkisuudet, huhhuh, ihme että olet kestänyt kaiken tämän.
    Juhani

    VastaaPoista
  6. Suomessa on jotain vikaa tuomareiden älyllisessä tasossa ja syyttäjät voivat ilmeisesti ihan häikäilemättä keksiä ihan mitä hyvänsä satuja syyttömän päänmenoksi. Siltä se nyt vaan näyttää.

    Kairakettu

    (jostain syystä en voi valikosta löytää nickiäni, joten on tehtävä näin)

    VastaaPoista
  7. Mahtavaa, että saat nyt omaa ääntäsi kuuluville. Poliisi ja syyttäjä ovat koko prosessin ajan pyrkineet vaimentamaan sinut, ettet pystyisi puolustamaan itseäsi julkisesti.

    VastaaPoista
  8. Minusta tuo Stern Crimen artikkeli on poikkeuksellisen hyvä selvitys siitä, mitä todella tapahtui. Vihdoinkin näyttää siltä, että myös väärin tuomitun ääni tulee esiin, ja onneksi vielä arvostetun Sternin palstoilla.

    Suosittelen kaikille Annun ystäville, että laitatte tuon linkin mahdollisimman laajaan jakeluun.

    Anu Suomela

    VastaaPoista
  9. https://mail.google.com/mail/u/0/#search/susku/1557bb40062e45b0

    Unohdin tietysti suoran osoitteen tuohon käännökseen.

    VastaaPoista
  10. Hyvin ja fiksusti kirjoitettu Anneli. Hienoa, että jaksat kaikista vastoinkäymisistä huolimatta kirjoittaa.

    VastaaPoista
  11. Luin uutisista, että Kalle Kulmala jättää syyttäjän tehtävät ja siirtyy käräjätuomariksi Satakunnan käräjäoikeuteen.

    Jatkaakohan Kalle tuomarina ollessaan valitsemallaan tiellä? Eli vahva usko riittää tuomitsemiseen, näyttöä ei tarvita. Eikä sillä niin väliä, vaikkei näyttö tukisikaan syyllisyyttä, tuomitaan silti.

    VastaaPoista
  12. Stern Crimen Ulvilan surmaa käsittelevän artikkelin "Hätäpuhelu" suomennos löytyy täältä: http://anneliauer.com

    VastaaPoista
  13. Muuan Veikka Joki-Erkkilä on tuomittu törkeästä petoksesta tehtailtuaan härskisti aiheettomia laskuja. Moraalikäsitykset lähtevät yleensä kotoa, tiedä sitten miten tämän herran kohdalla...

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001211131.html
    https://www.yrittajat.fi/uutiset/309244-yrittajat-ihmettelevat-jalleen-perintalaskuja-voivat-olla-aiheettomia

    VastaaPoista
  14. Mun suosikkijahdatulle ja kollegalle tsemppiä huomiseen Pori Areenaan!

    VastaaPoista
  15. Hyvä Anneli, nyt on se hetki, että pelot siitä, et joku kehtais nostaa väitetyn "kunnianloukkaussyytteen" Sinua vastaan on kverulatorisestikkin jo naurettava! Tämä asiasi vaatii ehdottomasti sen, että nimeät Hänet!? Teet sen julkisesti, kuten minäkin olen tehnyt väitteen isästäni ja niitä "kunnianloukkaussyytteitä" ei ole tullut!!

    Voimia Sinulle..

    t: eki

    VastaaPoista
  16. Esiinnyit todella hyvin SuomiAreenassa. Itsekin vielä muutama vuosi sitten kuvittelin sinun olevan syyllinen siihen kaikkeen, mistä sinua on keksitty syyttää. Sittemmin olen tajunnut, että syyllisenä sinua pitävät vain typerät, keltaisen lehdistön ja syyttäjien satupuheiden talutusnuorassa kulkevat lähdekritiikittömät ihmiset. Koetetaan jaksaa uskoa, että oikeus vielä voittaa ja paha saa palkkansa. Hyvää kesää ja tsemppiä tulevaisuuteen! :)

    VastaaPoista
  17. Hei Anneli!

    Haluaisin tilata kirjasi heti kun se on mahdollista. Onko tietoa paljonko sille tulisi hintaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 24,90 kirjan hinta ja itse tilaan sen kyllä!saisipa anneliin yhteyden..:( syytön annu on!! Kuuntelin hätäpuhelunkin moneen otteeseen..! Miten annu on muka nauhoittanut kaiken? Ei ole mahdollista!!

      Poista
  18. Hienosti ja fiksusti kirjoitettu teksi! Tsemppiä tulevaisuuteen, kyllä se aurinko vielä paistaa.

    Lasse

    VastaaPoista
  19. Annelille; Olen tätä Suomen mediasirkusta, syyllinen-syytön taistelua, median välityksellä tietty, seurannut vuosikaudet ja todennut vain kaikessa yksinkertaisuudessani; että varmasti kaikella on tarkoituksensa, näinollen myös pahoilla asioilla joita elämässä tapahtuu, emme vaan kykene niitä näkemään sillä surun ja ahdistuksen hetkellä. Tietty, asia oli sitten hyvä taikka paha,aina johtaa johonkin.. (toivottavasti parempaan). Et todellakaan ole ensimmäinen, etkä valitettavasti viimeinenkään syyttömänä tuomittu. Minä henkilökohtaisesti toivon ja rukoilen puolestasi että saat voimia ja jaksamista arkeen, niitä ei koskaan ole liikaa kun aina se elämä ei ole ruusuilla tanssimista, vaikka ne piikit ei pistäisikään. :) Mutta ruusuista puheenollen- ruusuja vai risuja. No ruusuja tietenkin, kun oikeasti oli todellinen ilo katsoa miten "freesiltä" näytit Tuomas Enbusken haastattelussa, meni hienosti! Terkut turuille ja toreille ! Muista että meitäkin on ketkä eivät tuomitse. Älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi.. :)

    VastaaPoista
  20. Olen tunteella elänyt kanssasi ja omalta elämältäni tiennyt syyttömäksi ja paha pystyy moneen.. Kun demonilta kysyttiin "montako Teitä on, demoni vastasi legioona".. Niin heitä on ollut kimpussasi "legioona", mutta viimeistään nyt Areenalla näytit heille, kuka on voittaja..

    Voimia jatkoon!!

    VastaaPoista
  21. Täällä Porissa pidämme silmät ja korvat auki pääepäiltysi suhteen. Epäilty tietää itsekin, että me olemme kaikkialla. Naapurustossa, harrastustoimissa, kaupassa, lähipubissa, kylillä. Kaikkialla. Järkevintä hänen olisi tunnustaa tekonsa ennen kuin jää kiinni. Suomessa ei kuolemantuomiota saa.

    Jonain päivänä saamme kiikkiin tämän tyypin, sillä elämän suuri totuus on: valheet tulevat aina kääntymään itseäsi vastaan. Jossain ajassa ja jossain paikassa. On tyhmää ja naiivia paeta tätä totuutta.

    Terveisin maratoonari

    VastaaPoista
  22. Annelille! Ensiksikin myönnän että pidin sua ensin valitettavasti syyllisenä..:( olen pahoillani. Mediasirkus..sinulla on rankka 10v.takana..:( haluaisin tavata sinut ja ihan rauhan merkeissä. Uskon että sinä et luota meihin,mutta on meitä hyviäkin olemassa.olen myös sitä mieltä että valtio on sulle velkaa ja paljon!! Lapsesi..vapautesi..sulta vietiin silta elämältä. Silta johon turvata. Nyt elät mutta et elä..ei tuo ole elämää..voimia!

    VastaaPoista
  23. Olen alusta asti ollut sitä mieltä, että Anneli on syytön. Olen lukenut lähes kaiken, mitä netistä hänestä on kirjoitettu (oikeuden päätökset, lehdistö ym. sivustot (esim hejac). Varsinkin nuo keskustelupalstat ovat karmeaa luettavaa, siis aivan sairasta tekstiä siellä. Minä uskon ja toivon, että monen ihmisen käsitys on muuttunut ja vielä koittaa se päivä, että väärinkäsitykset myönnetään ja ruvetaan joukolla tukemaan Annelia. Jotkut viranomaiset saisivat hävetä. Uusi riippumaton poliisitutkija tutkimaan oikeaa murhaajaa. t. Satu

    VastaaPoista
  24. Onko Anneli törmännyt netin kautta nimimerkillä Kuolemannaakka kirjoittamaan artikkeliin, jossa hyvin todistetaan syyttömyytesi murhata Jukka puhelun aikana? Kannattaa lukea. Muidenkin epäilijöiden. Puhelusta joka tapauksessa kuulee Annelin juoksevan eteiseen/keittiöön ja 2sec päästä kuuluu "kuole" ja siitä n.1-2sec Anneli on puhelimen vieressä. Ei siis ole mahdollista se typerä väite "viimeisteli surman puhelun aikana".

    Jos kyseessä olisi taustanauha, niin miksi Anneli pilaisi alibinsa menemällä minnekään puhelimen luota? Haloo! Miten idiootteja sitä on oikeuden tuomarit ja huonot puolustajat? olleet, että sai Annelin elämän pilattua!

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti. Kommentit tarkastetaan ennen julkaisua.