tiistai 16. tammikuuta 2018

Omantunnon asioita

Kuva: Minna Joki-Erkkilä - Tuija Niemi - Tapio Santaoja

Olin ajatellut kirjoittaa vuosikatsauksen vuodelle 2017, mutta turhautuneena kuluneen vuoden "edistykseen" jätinkin sen väliin. Sen sijaan päätin nostaa esiin mieltäni pitkään askarruttaneen kysymyksen: miten kaikki nämä ihmiset, jotka ovat osallistuneet tämän tragedian syntyyn ja kehitykseen voivat elää itsensä kanssa?

Eikö näillä ihmisillä ole lainkaan omaatuntoa?


SILMÄT KIINNI


Aloitetaan Minna Joki-Erkkilästä. Hänen nimensä oli mukana murhaoikeudenkäynnin todistajalistalla, joten hänen osallisuutensa asiaan on julkista tietoa. Hän on se lääkäri, jonka allekirjoittamilla lausunnoilla saatiin läpi ns. SERI-juttu eli se murhajutun sivujuonne, josta on edelleen voimassa oleva lainvoimainen väärä tuomio, vaikka väärä murhatuomio lopulta kumottiin.

Menemättä yksityiskohtiin lausuntojen keskeinen sisältö on se, että Minna Joki-Erkkilän mielestä "löydöksille" ei löydy muuta selitystä kuin väitettyjen uhrien kertomukset vaikka tosiasiassa myös täysin luonnollisia selityksiä kyllä löytyy. Sen on Minna Joki-Erkkilä myös oikeudessa myöntänyt - se hänen edukseen tässä todettakoon.

Syyttäjän toimeksiannosta tehdyt luotettavuusarviot kertomuksista kuitenkin perustuvat nimenomaan Joki-Erkkilän kirjallisille lausunnoille - kuten myös väärät tuomiot. Tuomareilla kun on valta valita, mistä perustelut poimitaan silloinkin, kun todistaja todistaa ristiin itsensä kanssa. Vain yksi kuudesta tuomarista SERI-jutussa kykeni valitsemaan oikein.

Minna Joki-Erkkilä ei ole koskaan ottanut vastuuta tästä. Lisäksi on käynyt ilmi, että hän on käyttänyt samaa vääristeltyä kertomusta eräistä tutkimustuloksista (immenkalvot) siitä huolimatta, että hän on saanut tietoonsa nämä virheet jo aikaisemmin. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Uskovaisella Joki-Erkkilällä luulisi olevan omaatuntoa toimia toisin. Ilmeisesti hän kuitenkin valehtelee itselleen, että tarkoitus pyhittää keinot ja kokee tehtäväkseen tuomita niin monta kuviteltua syyllistä kuin mahdollista. Samalla kuitenkin tuomitaan myös syyttömiä ja se aiheuttaa suurta ja peruuttamatonta kärsimystä niin lapsille kuin aikuiselle. Tältä tosiasialta Minna Joki-Erkkilä yksinkertaisesti sulkee silmänsä.


HYÖKKÄYS ON PARAS PUOLUSTUS


Oma lukunsa tässä tarinassa on KRP:n äänitutkija Tuija Niemellä ja lasten sijaisvanhemmilla. Nähdäkseni molemmat ovat toimineet samalla logiikalla.

Sekä Tuija Niemi että sijaisvanhemmat kantavat valtavaa syyllisyyden taakkaa teoistaan, koska syvällä sisimmässään he tietävät tehneensä väärin. Molemmat antoivat aikanaan pahalle pikkusormen, mutta se veikin koko käden ja sen jälkeen ei ollut enää paluuta takaisin.

Molemmilla on ollut sama selviytymisstrategia: uskotellaan itselle ja muille, että Anneli Auer on oikeasti syyllinen, niin ei tarvitse kantaa syyllisyyttä ja häpeää omista teoista. Tämä on johtanut molemmat tahot katoamaan yhä hurjemmin harhaiseen mielikuvitusmaailmaan, jossa irrallisia tosiasioita on yhdistelty mielikuvituksen tuottamin lisämaustein keitokseksi, joka asianomaisten omissa silmissä ehkä näyttää uskottavalta, mutta objektiivisessa todellisuudessa vain hölmöltä.

Mikään idea ei näille ihmisille ole ollut riittävän hullu, jotta sitä ei voisi kietoa osaksi omaa erinomaisuutta ja oikeassa olemista tukevaan fantasiaan.

Kun totuus joskus tulee esiin, mitenhän nämä "erinomaisuudet" silloin pystyvät elämään itsensä kanssa?


PERIMMÄINEN PAHA


Näiden muutaman esimerkin lisäksi monen muunkin asiaan osallisen soisi kokevan omantunnon tuskia - eikä vähiten sen Alkuperäisen Pahan, joka 1.12.2006 syyllistyi rikoksista karmeimpaan ja riisti hengen toiselta ihmiseltä.

Uhreja olemme me kaikki muut. Minä, joka menetin mieheni ja myöhemmin kaiken. Lapset, jotka menettivät ensin isänsä ja sitten äitinsä. Jens Kukka, joka tuomittiin syyttömänä kuvottavista rikoksista, joita hän ei ikinä ollut eikä ikinä olisi tehnyt. Minun vanhempani, jotka menettivät vävynsä, tyttärensä ja kolme lapsenlastaan. Juha Joutsenlahti ja muut totuuden puhujat, joita on näpäytetty rehellisyydestä.

Isäni kuoli huhtikuussa 2017. Hän ei saanut koskaan nähdä sitä päivää, jona kaikki selviäisi.

Saammeko me muut?

Olen turhautunut siihen, miten hitaasti kaikki edistyy, mutta uskon, että totuus tulee lopulta esiin. Sitä päivää kannattaa odottaa.

Ja onhan meillä Jensin kanssa joka tapauksessa kaikista menetyksistä huolimatta jäljellä  jotain hyvin arvokasta, mitä tämän jutun Areilla ja Minnoilla, Tuijalla ja Tapsalla  ei ole.

Minulla ja Jensillä on puhdas omatunto.

On siitäkin syytä olla iloinen.


AIHEESEEN LIITTYVÄÄ:

http://anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi/2016/11/seri-tuomion-lyhyt-historia.html
http://anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi/2015/11/tuija-niemi-ja-suuri-kuole-huijaus.html
http://anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi/2016/05/virkamies-nettikiusaajana.html