keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Matti Nissinen ja paha karma

Ulvilan murha - Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen ja paha karma

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen totesi Ulvilan murhajutusta, että sillä on ollut huono karma alusta lähtien. Kaikki mikä voi mennä pieleen, on mennyt pieleen.

Olen samaa mieltä, mutta eri perustein.

Jos hätäkeskuspäivystäjä olisi turhanpäiväisen jaarittelun sijasta kutsunut poliisit paikalle heti ja jos poliisit olisivat olleet vähänkin lähempänä, tekijä olisi jäänyt kiinni kesken puukotuksen, mieheni Jukka S. Lahti olisi jäänyt henkiin ja olisimme molemmat päässeet sairaalasta kotiin hyvissä ajoin ennen joulua.

Valitettavasti näin ei käynyt. Lähin poliisi oli Porissa ja Porista Ulvilaan on sen verran matkaa, että tekijä ehti viimeistellä työnsä ja paeta ennen kuin poliisi saapui paikalle. Tästä voi varmasti syyttää huonoa karmaa - se ei ollut varsinaisesti kenenkään vika.

Sen jälkeen poliisi alkoi tutkia tapausta. Toisin kuin  syyttäjälaitos on antanut ymmärtää, poliisi tutki heti ensimmäisenä epäiltynä minua, kuolleen Jukka S. Lahden vaimoa Anneli Aueria. Minut valokuvattiin ja paitani otettiin talteen ennen kuin lähdin neljäksi päiväksi sairaalaan hengenvaarallisen rintavammani kanssa. Tapahtumapaikka kuvattiin, paikalta otettiin tavanomaiset näytteet ja koko talo tutkittiin monen poliisimiehen ja -naisen voimin. Jokaiselle annettiin oma alue ja kaikki paikat tuli katsottua lastenhuoneita ja kodinhoitohuoneen peränurkkia myöten. Jopa pölyiset vaatepussit kodinhoitohuoneen perällä avattiin ja lattiakaivotkin tarkastettiin. Roskikset, ulkovarastot, auto ja piha-alueet tutkittiin jo heti 1.12.2006.  Tietokoneemme takavarikoitiin. Ystävillemme ja sukulaisillemme soiteltiin ja kyseltiin meistä. Oikeuslääkäriltä kysyttiin, olisivatko uhrin vammat voineet syntyä jo aikaisemmin niin että olisi jäänyt aikaa lavastukselle.

Mitään sellaista ei löytynyt, joka olisi osoittanut minuun, vaikka kokonainen armeija epäluuloisia poliiseja käänsi kaikki kivet ja kannot saadakseen todisteita minua vastaan.

Myöhemmin nämä samat poliisit ovat luetelleet jälkiviisaina joitakin sellaisia yksityiskohtia, joita heidän mielestään olisi voinut tutkia paremmin. Yksi poliisi kertoi tutkineensa vain päällimmäiset roskapussit ja jättäneensä pakastimen pakastepussit avaamatta. Hän tosin oli ollut paikalla vasta viikkoa myöhemmin, jolloin kaikki paikat oli jo tutkittu vähintään kertaalleen, joten hänen tutkimisillaan ei enää ollut suurta merkitystä, Näin syntyi kuitenkin myytti alkupään huonosta tutkinnasta.

Ainoa varsinainen virhe, jonka minä olen löytänyt Juha Joutsenlahden aikakaudelta, on se, että hän luotti rikosylikonstaapeli Tapio Santaojaan. Siinä kohtaa paha karma astui taas peliin.

Varsinaisen tempun paha karma teki kuitenkin KRP:n laboratoriossa. Takkapuun kulmasta eristetty vieraan miehen DNA olikin laboratoriossa työskentelevän KRP:n tutkijan DNA. Voiko tutkinta enää paljon pahemmin mennä pieleen?

Hmm...

Kyllä voi.


Pahasta karmasta pahaan poliisiin ja pahaan syyttäjään


Kuten olen aikaisemmassa kirjoituksessani todennut, Tapio Santaoja sai nykyisen pääepäiltyni oudosta käyttäytymisestä kesäkuussa 2007 sellaista tietoa, että jos minä olisin ollut poliisina, olisin ilman muuta määrännyt hänet hajutestiin ja jättänyt toisen senaikaisen epäillyn näyttelijä Kai Tannerin rauhaan. Tapio Santaoja kuitenkin valitsi toisin.

Hajutestillä on ratkaistu menestyksekkäästi joitakin muita selvittämättömiä henkirikoksia, joten mieheni murha olisi voinut hyvinkin selvitä jo kesällä 2007. Oliko Tapio Santaojan teko pahaa karmaa, huonoa poliisityötä vai tahallista tyrimistä salaisuuksien suojelemiseksi? Kuka tietää.

Varmuudella joidenkin ihmisten tahallinen pahuus tuli kuvioihin mukaan kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun poliisi alkoi ns. rakentaa näyttöä minua vastaan. Jos joskus ehdin ja viitsin, laitan tänne blogiini yksityiskohtaisen esittelyn rekonstruktioiden pahimmista virheistä niin, että niitä voi sitten vaikka käyttää oppimateriaalina tuleville poliisisukupolville, mutta nyt tyydyn vain viittaamaan Vaasan hovioikeuden viimeisimpään tuomioon, jossa se kritisoi näitä rekonstruktioita poliittisesti korrektein sanakääntein. Jostain syystä nämä poliisin loppupään tutkinnan virheet ovat mediassa jääneet lähes huomiotta, kun taas syyttäjälaitoksen syöttämää myyttiä alkupään huonosta tutkinnasta hoetaan melkein jokaisessa jutussa, joka aiheesta on kirjoitettu.

Vieläkin selvemmin mennään pahasta karmasta syyttäjien ja tiettyjen muiden virkamiesten henkilökohtaiseen pahuuteen siinä vaiheessa, kun juttu on mennyt oikeuteen. Ei mene pelkästään pahan karman piikkiin, että jokainen tämän sotkun syntyyn osallistunut henkilö on joutunut jollakin tavalla ummistamaan silmänsä tosiasioilta ja siirtymään faktoista fiktioon. Olen toistaiseksi kirjoittanut lähinnä äänitukija Tuija Niemestä, koska hän on sekä ensimmäinen että myös viimeinen kaikista niistä virkamiehistä, jotka ovat antaneet pahalle pikkusormensa ja vähän enemmänkin, mutta hän ei suinkaan ole ainoa.

Ei sovi unohtaa myöskään eläköitynyttä tutkinnanjohtajaa Pauli Kuusirantaa, jolla oli kiire päästä loistamaan mediassa Ulvilan murhan ratkaisijana jo ennen kuin esitutkinta oli valmis ja ennen kuin edes syytettä oli nostettu.

Paha karmako se lehtien palstoilla rehvasteli? Paha karmako on kylvänyt medialle kaikenlaista väärää tietoa ja luonut ikäviä ennakkoasenteita syytettyjä kohtaan? Paha karmako on ajanut syyttäjiä pitämään kynsin hampain kiinni valheellisista väitteistään ja pitkittämään tätä juttua haalimalla kaikenlaista valenäyttöä, jolla asiaa on taas saatu runnottua eteenpäin?

Kyllä joku syyttäjistä olisi voinut katkaista pahan karman kaulan ihan koska vain.


Syyttäjälaitoksen painajainen


Matti Nissisen mukaan juttu on ollut syyttäjälaitoksen kannalta painajaismainen. Voin vakuuttaa, että se on ollut syytetyn, omaisten ja useiden sivullistenkin kannalta vielä moninkertaisesti painajaismaisempi.

Mitään siitä, mitä syksystä 2008 lähti tapahtumaan minun ja perheeni tuhoksi, ei olisi pitänyt koskaan tapahtua. Sekä minulle itselleni että erityisesti lapsilleni oli hirveä shokki, kun äiti  pidätettiin, vietiin pois ja koko maailma kääntyi äkkiä nurin päin.

Ensimmäisenä talvena lapseni olivat Pienten lasten vastaanottokodissa ja minä olin vankilassa odottamassa vapautumista. Luulimme, että silloin asiat olivat huonosti, mutta silloin asiat olivat vielä hyvin. Lapsillani oli toinen toisensa, isovanhemmat ja muita sukulaisia, jotka olivat heidän tukenaan ja meillä oli toivo paremmasta huomisesta.

Joulun alla Pienten lasten vastaanottokodissa tehtiin kynttilöitä ja lapset toivat niitä minulle vankilaan joululahjaksi. Vankilaan ei saanut kynttilöitä sisälle, joten ne laitettiin muovipussiin ja siirrettiin varastoon odottamaan vapautumista. Siitä joulusta on nyt kulunut kuusi vuotta ja vasta nyt pääsin sytyttämään nämä kynttilät.

Kynttilöitä lapsilta Anneli Auerille vankilaan jouluna 2009

Ikävä kyllä minulla ei enää ole lapsia. Vanhin tyttäreni on kasvanut jo aikuiseksi ja kolme nuorinta lastani on eristetty muista sukulaisista sijaisvanhempien suljettuun maailmaan. Lisäksi meidät kaikki on leimattu omituisiksi - minut on leimattu rikolliseksi ja lapseni on leimattu rikosten uhreiksi rikoksista, joita ei ole ikinä tapahtunut. Mikään tästä omituisuudesta ei kuitenkaan ole peräisin meistä itsestämme vaan niistä viranomaisista, jotka tämän sotkun ovat keittäneet kasaan. Kaikki, mikä viranomaistoiminnassa voi mennä pieleen, on mennyt pieleen.

Voihan tästä syyttää pahaa karmaa, mutta sillä pahalla karmalla on myös kasvot ja ne kasvot kuuluvat kaikille niille viranomaisille, jotka ovat tuulen vieminä heittäytyneet mukaan sen sijaan, että olisivat taistelleet pahaa karmaa vastaan.

Osa tätä pahuutta on myös se, että Matti Nissinen ja muut syyttäjät eivät ota vastuuta mistään vaan jättävät syyttömänä syytetyn maineen puhdistamisen muiden harteille ja samalla jättävät hirveän taakan kannettavaksi sekä minulle että minun lapsilleni.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Ulvilan murha - tekijän vammat

Ulvilan murha - poistuminen takaoven ikkunasta ja tekijän vammat


Ulvilan murhan tutkinnan alkaessa joulukuussa 2006 poliisi lähti siitä oletuksesta, että tekijä on todennäköisesti itsekin saanut vammoja. Vammoja on voinut tulla kamppailun yhteydessä tai vammoja on voinut tulla rikotun takaoven ikkunan läpi kulkiessa.

Ikkunan terävistä lasinkulmista otettiin dna-näytteitä siltä varalta, että niihin olisi uhrin veren lisäksi tarttunut myös tekijän omaa dna:ta. Tekijä oli kuitenkin sen verran hyvin pukeutunut, ettei lasin pinnalta löytynyt muuta kuin lasinpalojen repimää tummaa polyesterkuitua.

Viime vuosien aikana poliisi on kiinnittänyt huomiota erityisesti yhteen näistä terävistä lasinpaloista - siihen jonkan viereen oli jäänyt jonkinlainen hapuileva verijälki näppylähanskasta. Nimenomaan tähän kohtaan liittyen verijälkitutkimuksen alkeiskurssin käynyt rikosylikonstaapeli Mika Tauru Helsingin poliisista on käynyt oikeudessa näyttämässä oikein rautalangasta vääntäen, että jos tekijä olisi laittanut kätensä tähän poistuessaan, tekijä olisi varmastikin loukannut itsensä terävän lasinreunan painuessa ranteeseen.

Vaikka Mika Taurun pätevyydestä voidaan olla montaa mieltä, tämä ajatuskuvio kuulostaa kieltämättä järkevältä ja mahdolliselta.

Poliisin rekonstruktiot ovat tosin osoittaneet, että on yhtä monta tapaa poistua ikkunasta kuin on yrittäjääkin, ja että käsi voi heilahtaa kauas terävien kulmienkin taakse. Kukaan kiipeilijöistä ei tiettävästi loukannut itseään, mutta toisaalta jokaista heistä muistutettiin erikseen työturvallisuudesta. Lisäksi oveen oli kiinnitetty vanerista leikattu reunus lasin suojaksi.

Aidossa tilanteessa tekijällä ei todennäköisesti ollut huoli työturvallisuudesta vaan kiire päästä pakoon, joten olen samoilla linjoilla Mika Taurun ja muiden poliisien kanssa siinä, että tekijä on todennäköisesti saanut vammoja. Vaikka tekijän suojapuku on eristänyt ihon raapivasta pinnasta, on todennäköistä, että terävän lasin viilto on jättänyt vähintäänkin jonkinlaista pintanaarmua vaatteiden läpikin.

Koska Mika Tauru katsoo tehtäväkseen keksiä jotain näyttöä Anneli Aueria vastaan, Mika Taurun logiikalla tämä on todiste lavastuksesta. Logiikka on lievästi sanoen outo. Jos ison miehen kättä olisi melkeinpä mahdotonta vääntää sinne itseään loukkaamatta, miten lavastaminen olisi onnistunut 170-senttiseltä naiselta ilman vammoja? Ja miksi ihmeessä olisi pitänyt tehdä vielä ylimääräisiä lavastettuja jälkiä näinkin hankalaan paikkaan, kun ovessa oli aidotkin jäljet?

Anneli Auerin - siis minun - kädet ja käsivarret on tutkittu eikä niissä ollut vammoja.

Ulvilassa asui siihen aikaan kuitenkin eräs mies, jolla on todettu sopivia vammoja juuri sopivissa paikoissa ja juuri sopivaan aikaan eli joulukuun alussa vuonna 2006. Niistä on otettu kuviakin. Osa vammoista näkyy kuvissa paljaina, osa on ollut siteen alla piilossa vasemman käden ranteessa.

Ulvilan murha - murhaaja sai Mika Taurun mukaan vamman ranteeseen

Voisin lyödä vetoa, että Mika Taurulle ei ole näytetty näitä kuvia. Ei niitä haluttu näyttää minullekaan, vaikka lisätutkinnassa nimenomaan kysyin niitä. Ovathan kuvat varsin kiusallisia Porin poliisin kannalta, koska vammat ovat juuri sopivilla kohdilla ja koska näkyvien vammojen osalta kuvista voi todeta myös sen, että selitykset ja vammat eivät vastaa toisiaan. Digikuvia näistä vammoista odottelen edelleen, vaikka asiasta tehdyn selvityksen mukaan ne olisi annettu kaikille osapuolille jo oikeudenkäynnin aikana, vaikka kukaan osapuolista ei ole niitä kuitenkaan koskaan saanut.

Nämä vammat on todettu samalla henkilöllä, joka kävi Turussa 30.11.2006 samaan aikaan kuin Jukka ja jonka kasvonpiirteet ja pituus vastaavat tekijää. Hänellä oli ollut aikaisempaakin häiriökäyttäytymistä itseään vanhemman esimiesasemassa olevan mieshenkilön kanssa. Miehellä oli kova kunto ja suuret luulot itsestään, mutta huono itsehillintä. Tämä on se sama mies, joka asui melkein Tapio Santaojan naapurissa  ja jota Tapio Santaoja ei halunnut tutkia.

Nähtäväksi jää, tuleeko Mika Tauru todistamaan terävien lasinkulmien ja rannevammojen yhteydestä myös siihen oikeudenkäyntiin, jossa oikea mies tuomitaan Ulvilan murhasta, jos joskus niin pitkälle päästään. Nyt kun korkein oikeus vihdoin laittoi pisteen vuosia jatkuneille harharetkille, on täysin mahdollista, että oikea tekijä vielä saadaan kiinni.

LINKKI:
- Turumurre: Murhaajan poistuminen rikotusta ikkuna-aukosta,
jälkien perusteella tehty kuvaesitys murhaajan poistumisesta

tiistai 15. joulukuuta 2015

FBI vs Tuija Niemi

FBI vs äänitutkija Tuija Niemi, tapaus Anneli Auer - Ulvila

Jatkan vielä kirjoittamista Ulvilassa 1.12.2006 soitetusta hätäpuhelusta, koska nimenomaan tällä hätäpuhelulla ja sen erilaisilla versioilla on keskeinen merkitys oikeusmurhan syntyhistoriassa - itse murhan ja murhan ratkaisemisen kannalta hätäpuhelu on sivuasia.

Lupaan kuitenkin palata murhaajan jäljille taas seuraavassa kirjoituksessani.

Kuten asiaa seuranneet tietävät, KRP:n rikosteknisen laboratorion äänitutkijan tittelillä työskentelevä litteroija Tuija Niemi  (ent. Tuija Niemi-Laitinen) on antanut hätäpuhelusta jos jonkinlaista lausuntoa ja lisäksi Ulvilan hätäkeskuspuhelua on analysoinut myös Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI, jopa kahteenkin kertaan.

Harva kuitenkaan tietää konkreettisella tasolla, mitä FBI on näillä puheluilla tehnyt. Käsittelen ensin FBI:n tuoreimman analyysin ja kirjoituksen lopussa palaan vuoteen 2009.


Ulvilan hätäpuhelu ja FBI v. 2012


FBI:lle lähetettiin vuonna 2012 itse hätäpuhelutallenteen lisäksi myös muuta materiaalia, kuten äänitallenteet poliisin hätäkeskukseen tekemästä äänirekonstruktioista, joissa oli tuotettu mm. huutoja erilaisilta etäisyyksiltä ja erilaisia muita ääniä sekä kuvamateriaalia asunnosta.

Tutkimusraportin mukaan hätäpuhelu analysoitiin seuraavilla menetelmillä: kriittinen kuuntelu, korkean resoluution aaltomuoto, kapeakaistainen spektri, leveäkaistainen spektri, spektrografia, äänenkorkeus- ja korrelaatioanalyysit.

FBI:n analyysin keskeinen sisältö oli se, että ensinnäkään tallenteella ei ole todettavissa mitään merkkejä siitä, että puhelun taustalla kuuluisi ennalta äänitettyä materiaalia ja toiseksi se, että äänirekonstruktioiden perusteella ei voi tehdä sellaisia johtopäätöksiä, joita Tuija Niemi on tehnyt. Analyysin voi lukea kokonaisuudessaan tämän kirjoituksen lopusta löytyvästä linkistä.

On sinänsä aika surkuhupaisaa, että Suomen poliisin ja oikeuslaitoksen pitää tilata Yhdysvalloista asti sellainen raportti, jossa kerrotaan, että äänten kuulumiseen tallenteella vaikuttaa niin moni tuntematon muuttuja (esim. luurin suuntautuminen, useat akustiset muuttujat, tallennusympäristön monimutkaisuus jne.) ettei siitä voi tehdä luotettavia johtopäätöksiä esim. sen suhteen, monenko eri ihmisen askeleita tietyllä hetkellä kuuluu tai kuuluuko äänimaailmaltaan kaoottisen hätäpuhelun aikana tiettyjä ilman taustahälyä rekonstruoituja yksittäisiä ääniä. Jotenkin voisi kuvitella, että tämän pitäisi olla itsestäänselvä asia kenelle tahansa ihmiselle, jolla on aivot, ja aivan erityisesti sen pitäisi olla itsestäänselvyys äänitutkijan tittelillä useita vuosia työskennelleelle henkilölle - olkoonkin että tämä henkilö tekee yleensä työkseen pelkkiä litterointeja, mutta kuitenkin.

Vielä surkuhupaisammaksi kaikki meni, kun FBI:n lausunnosta huolimatta syyttäjä Kalle Kulmala suostui vielä vuonna 2015 vastaanottamaan amatöörisalapoliisi Raine Ampujan "äänitutkimuksen", jossa pariin yksittäiseen kohtaan tuijottaen oli saatu sellainen "tutkimustulos", että nämä äänet kuuluvat väärästä kohdasta asuntoa. Syyttäjä tietää varsin hyvin sekä FBI:n lausunnon että jopa Tuija Niemen kertomusten perusteella, ettei tallenteelta kuuluvien äänten perusteella voida sanoa tarkkaa paikkaa tai etäisyyttä ja että Raine Ampujan "tutkimus" on näin ollen täyttä kukkua.

Ilmeisesti sodassa ja oikeusmurhataistelussa kaikki keinot ovat kuitenkin sallittuja, ja hinta taistelusta jää oikeusmurhan uhrien ja veronmaksajien maksettavaksi.


Ulvilan hätäpuhelu ja FBI v. 2009


FBI:n tekemää analyysia vuodelta 2009 en voi laittaa nettiin luettavaksi, koska en ole saanut sitä itsekään. En edes tiennyt, sellaisen olemassaolosta, ennen kuin luin tänä syksynä lisätutkintapöytäkirjaan 8 sisällytettyä Tuija Niemen ja FBI:n kirjeenvaihtoa uudestaan ja entistä huolellisemmin.

Vertaamalla kirjeenvaihtoa ja tallenteita selvisi kuitenkin sellainen mielenkiintoinen asia, että FBI:lle vuonna 2009 lähetetty hätäpuhelu poikkeaa sisältönsä puolesta huomattavasti alkuperäisestä hätäpuhelusta.

Miksiköhän?

Mikä sai Tapio Santaojan ja Tuija Niemen lähettämään kesällä 2009 FBI:lle hätäpuhelusta aivan uuden ja erilaisen version, vaikka kirjeenvaihdon mukaan FBI:ltä on toivottu nimenomaan alkuperäistä kappaletta (the original recording) tai vähintäänkin suoraa kopiota (an exact copy), joka lähetettäisiin levyllä postitse, jotta tallenne pysyisi mahdollisimman muuttumattomana?

Tässä kohtaa ei inhimillinen erehdys oikein kelpaa selitykseksi.

Miksi  FBI:n piti kuunnella nimenomaan kohtaa 2:03, jossa Mika sihvonen oli kuullut lapsen sanovan hiljaisella äänellä "Ketä siel on?" ja Tuija Niemi ei ollut kuullut sitäkään vähää?

Ja miksi ihmeessä Tuija Niemi ja Tapio Santaoja tekivät sellaisen radikaalin ratkaisun, että FBI:ltä tilatut hätäpuhelun suodatetut versiot kävivätkin äkkiä täysin tarpeettomiksi juuri ennen kuin ne edes saapuivat Suomeen? Miten sattuikin, että juuri nyt Tuija Niemi kuuli äkillisesti kohdassa 2:03 ihan omin avuin kuuluisan uole-kohdan, josta pian revittiin isot otsikot?

Ulvilan oikeusmurha mediassa - FBI vs KRP Tuija Niemi


Niin mukava kuin olisikin uskoa viranomaisten rehellisyyteen, kyllä tämä pistää miettimään.

Olisiko niin, että Tapio Santaoja ja Tuija Niemi olivat lähettäneet levyn tutkittavaksi FBI:lle siksi, että olisi uskottavampaa, jos FBI kaivaisi sieltä esiin hienoilla menetelmillään hyytävän U-O-L-E-huudon kuin jos KRP:n äänitutkija alkaisi äkillisesti kuulla siellä jotain itselleen uutta ja ennenkuulumatonta?

Tuija Niemen ja Tapio Santaojan harmiksi FBI:llä ei kuitenkaan puhuta suomea.

FBI oli 11.8.2009 pyytänyt suomenkielistä virkailijaa - siis Tuija Niemeä - tai kielenkääntäjää saapumaan Washingtoniin apuun. Ehkäpä juuri silloin Tuija Niemi ja Tapio Santaoja olivat tulleet siihen johtopäätökseen, että jos uole-kohdan löytäminen joka tapauksessa jäisi Tuija Niemen harteille, turha Tuija Niemen olisi lähteä Yhdysvaltoihin asti "löytämään" uole-kohtaa, kun sen voisi tehdä Suomessakin. Ja näin tulemme taas takaisin siihen käänteentekevään hetkeen 13.8.2009, jolloin konstaapeli Holappa saapui Tuija Niemen laboratorioon CD-levyn kanssa ja loppu onkin historiaa, kuten jo aikaisemmassa kirjoituksessani Tuija Niemi ja suuri U-O-L-E-huijaus totesin.

Tällä kerralla lisään siis kuitenkin vielä aikaisempien epäilyjä herättävien asioiden listalle sen, että FBI:lle vuonna 2009 lähetetty tallenne on todistettavasti eri kuin alkuperäinen, eikä pelkästään subjektiivisen kuulokokemuksen perusteella arvioituna, vaan se on eri.

Tuija Niemi vs FBI - äkillinen virka-apu Tapio Santaojalle v. 2009

Tuija Niemestä tehtyä rikosilmoitusta ei aikoinaan otettu käsittelyyn, koska se sisältyi poliiseista tekemääni pitkään rikosilmoitukseen. Syyttäjä Tapio Mäkisen mukaan Tuija Niemi on siviili, eikä siksi kuulunut syyttäjä Mäkisen toimenkuvaan ryhtyä selvittelemään häneen kohdistuvia epäilyjä. Ehkäpä sekin päivä kuitenkin vielä tulee, että joku ottaa asiakseen selvittää, mikä tässä vuosia kestäneessä oikeusfarssissa oikeasti meni vikaan, ja myös Tuija Niemi pääsee vihdoin valokeilaan yhtenä oikeusmurhaikiliikkujan kantavana voimana.

Ensi kerralla - kuten lupasin - kirjoitan taas Ulvilan murhaajasta enkä Tuija Niemestä.

Lue FBI:n lausunto vuodelta 2012 kokonaisuudessaan:
(suomennettu versio, sisältyy Ulvilan murhan lisätutkintapöytäkirjaan numero 8)


lauantai 5. joulukuuta 2015

Tuija Niemi ja ameeban logiikka

Esitutkinnan valmistuttua keväällä 2010 pääsin itse kuuntelemaan kuuluisaa Ulvilan hätäpuhelua, jolla  rikosylikonstaapeli Tapio Santaojan mukaan ei varmuudella kuulu ulkopuolisen ääniä. Pääsin myös tutustumaan KRP:n rikosteknisen laboratorion äänitutkijan Tuija Niemen (ent. Tuija Niemi-Laitinen) niistä tekemiin litterointeihin.

Kuuntelu tuntui aluksi vaikealta, koska kaikki kauhu palautui mieleen. Muutaman kuuntelukerran jälkeen pystyin kuitenkin kiinnittämään huomiota myös tallenteen sisältöön ja muutaman kymmenen kuuntelukerran jälkeen oli päässyt jo aika hyvin sisälle puhelun äänimaailmaan.

Vaikka vankilan halpistelevision cd-soittimella en kuullut kaikkia yksityiskohtia - kuten murhaajan kiroilua - havaitsin melko nopeasti Tuija Niemen litteroinnissa useita virheitä ja puutteita.

Lisäksi ihmettelin Tuija Niemen väitteiden epäloogisuutta.

Ihmetys vain nousi, kun oikeudenkäynnin alussa sain lukea Tuija Niemen kiukustuneen vastineen niihin kommentteihin, joita olimme asianajajani Juha Mannerin kanssa esittäneet kirjallisessa vastauksessamme syyttäjän väitteisiin. Tajusin, että tällä ihmisellä täytyy olla todella paha asenneongelma. Miten muuten voisi olla mahdollista, että  KRP:n äänitutkija voi kirjoittaa tällaisia höperyyksiä?


Tervetuloa Tuija Niemen maailmaan


Heti vastineen ensimmäinen lause johdattelee lukijan sisälle Tuija Niemen omituiseen, oman navan ympärillä pyörivään ajatusmaailmaan:

Tuija Niemi: Tämä ei ole KRP:n lausunto


Itse asiassa Tuija Niemen lausuntojen yläreunassa kyllä lukee KRP, mutta mitäpä siitä. Ehkä Tuija Niemi on ajatellut asian niin, että hänellä on ihan oma labra, johon muilla ei ole mitään asiaa - eikä varsinkaan kriitikoilla ja arvostelijoilla. Olihan Tuija Niemi siihen aikaan KRP:n ainoa äänitutkija.

Sama närkästynyt ote säilyy läpi pitkän kirjoituksen.

Kiinnitimme Juha Mannerin kanssa huomiota siihen, että yhden rekonstruktioäänitiedoston nimi oli "Anneli siirtää uhria" ja esitimme perustellun epäilyn, että koko rekonstruktio olikin ehkä tehty syyllisyysnäkökulmasta. Tuija Niemi vastaa tähän, ettei tiedä, kuka sen on nimennyt ja kiistää, että nimet vaikuttaisivat hänen työhönsä - asettuu siis puolustuskannalle.

Perimmäinen kysymys on kuitenkin vähän isompi kuin pelkkä tiedoston nimeäminen. Kysymys on siitä, pystyykö Tuija Niemi toimimaan äänitutkijan roolissa objektiivisesti vai heittäytyykö hän tunteiden vietäväksi ja katsoo asiaa poliisin tarjoamalla ennakkoasenteella.

Kuulokuvat ovat hyvinkin riippuvaista siitä, mitä me odotamme. Mitä epämääräisemmiksi äänet menevät, sitä enemmän jää tilaa mielikuvitukselle - ja mielikuvitus tietysti laukkaa siihen suuntaan, johon ennakko-oletukset sitä ohjaavat.

Vastineestä käy valitettavasti selville, että Tuija Niemeltä on objektiivisuus kadonnut jo alkumetreillä ja että hän perustaa tulkintansa itse asiassa kaikelle muulle kuin äänille ja juuri se on se perimmäinen ongelma. Ulkopuolisen tekijän ja kamppailun äänet kuuluvat tallenteelta kuten ennenkin, mutta Tuija Niemi on muuttanut oman tulkintansa niistä.


Äänitutkija Tuija Niemi tulkitsee

Tuija Niemen värikäs kuvaus sisälmyksiä pursuavasta uhrista on hyvä esimerkki siitä, miten ennakko-oletukset ja kuvitelmat vaikuttavat "kuulemiseen". Tosiasiassa uhrilla ei ollut muuta kuin kolme syvää, fileerausveitsen terän levyistä haavaa toisessa kyljessä ja loput haavat olivat pieniä ja pinnallisia pistojälkiä katkenneesta veitsenterästä. Oikeuslääkärin mukaan haavat eivät välttämättä olleet edes kovin kivuliaita, ja uhri olisi voinut halutessaan nousta vaivatta ylös - siis tietysti, jos ei joku ulkopuolinen olisi ollut takkahuoneessa estämässä sitä. Tuija Niemen on kuitenkin ollut pakko jotenkin selittää itselleen se, miksi uhri huutaa kuin tapettava, paukuttelee huonekaluja ja pyytää vaimoa apuun, vaikka poliisin mukaan uhri on yksin eikä kukaan ole hänen kimpussaan.

Toinen hyvä esimerkki Tuija Niemen yksisilmäisistä tulkinnoista on hänen tulkintansa uole-kohtaa edeltävästä ä-äänteestä. Minä olin ehdottanut, että ä-äänne olisi voinut olla minun sanomani "Älä kuole" -lauseen loppuosa. Katsotaanpa, mitä mieltä Tuija Niemi on ollut asiasta:



Ainakaan mielikuvituksen puutteesta Tuija Niemeä ei voi syyttää - asenteellisuudesta sitäkin enemmän. Nykyään muuten tämä Amandan ä-äänne on hävinnyt kokonaan ja Ampujan orkesterin mukaan siinä kuuluukin naisen hengitystä.

On Tuija Niemi sentään yhdessä kohdassa jopa hellyttävän rehellinen:

KRP:n ainoan äänitutkijan tulkinta






Ameeban logiikkaa


Tuija Niemi itse on perustellut muuttuneita lausuntojaan sillä, että hän on saanut uutta tietoa poliisin kanssa tehdystä äänirekonstruktiosta.

Yhden äänen hän onnistuikin tunnistamaan rekonstruktion avulla: Anneli Auerin juoksuaskelten perässä kuuluvan ovenavauksen. (Sivuhuomautus: Raine Ampuja ja orkesteri eivät tunnistaneet tätä ääntä eikä Tuija Niemi vaivautunut siitä heille kertomaan.)

Muuten rekonstruktion todellinen anti jäi köyhäksi (kuten FBI:kin totesi), ja sitäkään vähää, mitä siitä saisi voisi saada irti, Tuija Niemi ei ole onnistunut hyödyntämään.

Itse kiinnitin huomiota siihen, että äänirekonstruktiossa ei onnistuttu tuottamaan yhtään sellaista voimakasta, kirskuvaa lasin ääntä, jota sekä Tuija Niemen että rikosylikonstaapeli Tapio Santaojan mukaan sieltä pitäisi kuulua. Rekonstruktiotallenteelta kuuluu vain pientä helinää, kuin joku potkisi suurehkoa lasinpalaa pitkin laattalattiaa. Näinhän se sitten olikin. Sitä kovaa lasin ääntä ei kuulu missään muualla kuin poliisin kiipeilyrekonstruktiossa, joka on tallennettu videokameralla (ei puhelimella) kaikuvassa hallissa ja joka kuulostaa siltä, kuin käynnissä olisi ollut toinen maailmansota.

Henkilökohtaisesti en usko, että litteiden lasinpalojen päälle astumisesta tavallisen tavaraa täynnä olevan kodin laattalattialla tulee sen kovempi ääni kuin soran päälle astumisesta ja että sellainen ei välttämättä kuulu kovin hyvin kaukana olevaan puhelimeen (muutamia lasimaisia napsahduksia puhelun taustalla kyllä kuuluu).

Tuija Niemi ja vaikea rekonstruktio

Pitäisi ja pitäisi. Yhdessä lukuisista oikeudenkäynneistä aito ja alkuperäinen rikottu takaovi oli tuotu paikan päälle ja poliisimies kokeili erilaisia tapoja astua ovesta läpi. Odotin korvat tarkkana kuulevani tämän kuuluisan kovan kirskuvan äänen ihan livenä poliisin kengänpohjan osuessa lasiin.

Ei kuulunut yhtään mitään.

Kaikkein hulluin kohta Tuija Niemen vastineessa kuitenkin liittyy kamppailun ääniin.

Tuija Niemi ja kamppailun äänet


Vai ei kuulu puolustautumisen ääniä? Vai ei ole oikea uhri osannut äännellä samalla tavalla kuin poliisi, joka pelkästään näyttelee?

Vetää ihan sanattomaksi.

Joku voisi kutsua tällaista päättelyä naisen logiikaksi. Minä kutsuisin Tuija Niemen logiikkaa mieluummin ameeban logiikaksi. Ameeba on yksisoluinen eliö, jolla ei ole aivoja, mutta joka siitä huolimatta pystyy tuhoamaan kokonaisen ihmiselämän. Samaan pystyy myös objektiivisuutensa menettänyt suomalainen virkamies.

Leikkaamaton versio Tuija Niemen asenteellisesta lausunnosta löytyy täältä:



Aivoton virkamies menestyy suojatyöpaikassaan