Näin ystävänpäivänä onkin juuri sopiva hetki palata ajassa takaisin siihen päivään, jolloin Tapio Santaojan ja Tuija Niemen pienet, mustat sydämet alkoivat sykkiä täydelliseen tasatahtiin - päivään, jona Tapsa sai Tuijalta käänteentekevän, uuden äänilausunnon. Tämä päivä osui elokuulle 2009. Lausunnon mukaan Tuija sai tuolloin Porista CD-levyllä hätäpuhelun, josta hän vielä saman päivän aikana onnistui kaivamaan esiin hyytävän UOLE-huudon, jota tosin lehtitietojen mukaan hän joutui etsimään satojen työtuntien verran.
Ehkäpä löytämistä auttoi se, että Tapio Santaoja oli jo aikaisemmin vihjaissut, mistä kohdasta uutta sanaa pitäisi etsiä.
Ehkä.
Ehkä ei.
Ehkä UOLE löytyikin siksi. että Tuija Niemi itse tiesi jo etukäteen, mitä konstaapeli Holapan tuomalta levyltä pitäisi löytyä. Sisältyihän UOLE jo saman vuoden kesänä FBI:lle toimitettuun hätäpuheluversioon. Alkuperäisessä versiossahan sitä ei kuulunut, vaan siinä kohdassa kuului jotain ihan muuta, kuten Mika Sihvosen Tampereella 2008 tekemästä, erittäin tarkasta äänianalyysistä voidaan todeta. Olen käsitellyt tätä aihetta blogissani jo aikaisemmin otsikolla Tuija Niemi ja suuri U-O-L-E -huijaus, joten en toista samaa asiaa tässä.
Myöhemmin olen miettinyt, miksi hätäpuhelun näyte 26 (esitutkintapöytäkirjan liite 15 A) ja FBI:lle toimitettu näyte poikkeavat toisistaan. Näyte 26 on siis se hätäpuheluversio, jota oikeudessa on kuunneltu muka alkuperäisenä.
Myöskään FBI:lle lähetetty versio ei voi olla aito ja alkuperäinen, koska siitä puuttuu Amandan rääkäisyn perässä kuuluva lasin kilahdus. Alkuperäisellä versiolla tämä ääni on kuulunut - onhan Juha Joutsenlahti sen jo aikanaan kuullut. Tämä on tullut selväksi oikeudessa, kun Juha Joutsenlahti on kertonut episodista, jossa oli selvinnyt, että Tuija Niemi oli poistanut omalta työkappaleeltaan Amandan rääkäisyn kokonaan. Samalla oli poistunut myös rääkäisyn perässä kuulunut kilahdus, jonka Joutsenlahti arveli syntyneen veitsen tipahtamisesta. Amandan rääkäisy FBI:n versiolla kuuluu, joten kyseessä ei voi olla Tuija Niemen työkappale.
Ehkäpä FBI:lle lähetetty versio oli ensimmäinen väärennös, jota korjailtiin myöhemmin lisäämällä siihen takaisin rääkäisyn perässä kuuluva kilahdus. Ehkäpä Tuija Niemi muisti Juha Joutsenlahden kysymyksen ja tajusi mokanneensa.
Oma lukunsa muka alkuperäisen hätäpuhelun muunteluun syntyi vielä murhajutun toisella kierroksella, kun muka hätäkeskuksessa säilytetystä alkuperäisestänauhasta otettiin muka uusi alkuperäinen versio ja kappas vain - kilahdus hävisi taas. Sinänsä on aika erikoista, että tässä vaiheessa ylipäätään otettiin uusi kopio "alkuperäisestä" nauhasta. Miksi? Ehkäpä siksi, että ääniasiantuntija Risto Hemmi oli tulkinnut kilahduksen lasin ääneksi ja siitä piti päästä eroon,koska lasin ääntä ei pitänyt kuulua.
Lisäksi vielä Tuija Niemi on jossakin uuden kierroksen lausunnossaan maininnut sellaisestakin uudesta versiosta, jossa äänen voimakkuus poikkeaa aikaisemmasta versiosta. Näitä uuden kierroksen versioita tosin ei koskaan kuunneltu oikeudessa. Siellä aitoa ja alkuperäistä on edustanut vain näyte 26.
Sitten on tietysti vielä se Tampereella kuunneltu oikeasti aito versio, jolla UOLE-kohdassa kuuluu naisen huudon sijasta lapsen sanoma hiljainen "Ketä siel on?". Koska tämän havainnon on tehnyt luotettava ja riippumaton taho aikana, jolloin kellään ei ollut intressejä vääristellä kuulohavaintoja suuntaan tai toiseen, minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteikö tällaista versiota joskus olisi ollut olemassa.
Enää jää yksi kysymys: Missä ja miten alkuperäisen version tilalle tuli jotain muuta? Lennätettiinkö konstaapeli Holappa Tuija Niemen luokse mukanaan Porissa tehty uusi versio vai syntyikö se uusi versio Tuija Niemen pajassa?
Monestakin eri syystä veikkaan, että muunneltu tallenne syntyi Tuija Niemen pajassa. Ennen kaikkea kuitenkin Holapan vuoksi. Miksi muuten Tuija Niemi olisi varta vasten maininnut lausunnossaan, että sai CD-levyn konstaapeli Holapalta? Sellainen ei ole tapana KRP:n Rikosteknisen laboratorion lausunnoissa.
Virkarikosteknisen laboratorion lausuntoihin sellainen sen sijaan sopisi. Yleisen elämänkokemuksen mukaan aitoa asiaa ei yleensä ole tarvetta todistaa aidoksi, ellei sitä joku joskus kyseenalaista. Jostain kumman syystä Tuija Niemi tunsi kitenkin tarvetta tuoda esiin lausunnossaan, että levy oli varmasti peräisin jostain muualta kuin hänen omasta laboratoriostaan ilman, että kukaan edes epäili asiaa. Korostan vielä, että missään muussa lausunnossa ei mainita nimeltä näytteen tuojaa, ja siksi juuri tämä haiskahtaa niin epäilyttävältä.
Kun aihetodisteiden määrä väärennöksestä on näinkin massiivinen, herää vielä toinenkin kysymys: Miksi kukaan ei tee mitään?
Valtakunnansyyttäjä on puuttunut paljon pienempiinkin rikoksiin, jopa sellaisiin, jotka ovat oikeasti asianomistajarikoksia. Näistä esimerkkeinä mainittakoon Kai Tannerin Juha Joutsenlahteen kohdistama juttu - aloite siihen tuli valtakunnansyyttäjältä - tai Mikko Niskasaareen kohdistunut vaino, josta olen kuullut.
Olen kuullut huhuja myös siitä, että Aarnion jutussa olisi käytetty väärennettyjä todisteita häntä vastaan. Kuulemma poliisi väärentää todisteita kaiken aikaa, jos se uskoo jonkun syylliseksi. En ota kantaa Aarnion juttuun, koska en siitä mitään tiedä, mutta en yhtään hämmästyisi, jos huhut olisivat totta.
Ei se ainakaan lisää luottamusta valtakunnansyyttäjävirastoa ja oikeuslaitosta kohtaan, jos todisteiden väärentämistä, poliisin valehtelua, harhaanjohavien rekonstruktioiden tuottamista yms. katsotaan läpi sormien ja valtaa käytetään niitä vastaan, jotka ovat rehellisiä ja uskaltavat tuoda julki vallitsevan systeemin räikeimpiä epäkohtia.
Jos sinulla sattuu olemaan suhteita poliisiin tai syyttäjälaitokseen, käytä niitä! Muuten tässä asiassa ei tule ikinä tapahtumaan mitään!
Aloite virkarikosten tutkintaa pitää saada virkakoneistosta sisältä päin.
Hyvää ystävänpäivää!
Lukemista:
- Tuija Niemi ja suuri UOLE-huijaus
- Tampereen yliopiston analyysi / Mika Sihvonen
- Tuija Niemen kallis suojatyöpaikka
- Virkamies nettikiusaajana
