maanantai 31. joulukuuta 2018

Myytit nurin osa 2: Mahdoton mahdolliseksi

Ulvilan surma myytit nurin osa 2: Mahdoton mahdolliseksi

Kymmenen vuotta sitten - tasan kaksi vuotta Jukka S. Lahden murhan jälkeen - Porin poliisi otti ensimmäiset, haparoivat askeleensa tutkinnan lopullisen tuhon tiellä: Tuija Nimi (ent. Niemi-Laitinen) ja Tapio Santaoja järjestivät murhatalossa surullisenkuuluisat äänirekonstruktionsa.

Ai miten niin se tuhosi tutkinnan?

Siten, että sen jälkeen kukaan ei tehnyt enää mitään oikean murhaajan kiinni saamiseksi.

Kaikki resurssit ohjattiin siitä eteenpäin Anneli Auerin tutkintalinjaan, mikä oli alusta alkaen turhaa ja erittäin typerää siitä yksinkertaisesta syystä, että on täysin mahdotonta, että Anneli Auer olisi surmannut Jukka S. Lahden kesken puhelun.

Nimimerkki Kuolemannaakan kirjan mukaan nimimerkki Turumurre tajusi tämän jo huhtikuun lopulla vuonna 2010: Anneli ei ehdi tekemään murhaa hätäkeskuspuhelun aikana. Juuri ennen oletettua surmahetkeä Anneli juoksee puhelimen ohi talon etuovelle ja juuri murhan jälkeen Anneli puhuu puhelimen vieressä. Tämä on helposti todettavissa hätäpuhelusta ja sen litteroinnista. "Millään konstilla hän ei voi olla surmaaja, koska surma tapahtuu takkahuoneessa runsaan 10 metrin päässä puhelimesta. Kukaan ei juokse ovelta takaisin päin, saati murhan jälkeen kohti keittiötä."

Tämä tosiasia jo yksinään kumoaa sen vaietun myytin, että olisi edes mahdollista, että surmaaja olisi ollut sama henkilö, joka soitti apua paikalle.

En tosin itsekään tullut ajatelleeksi  tätä asiaa, ennen kuin kuulin asianajaja Juha Mannerilta tohtori Jukka Alihangan pohdiskelleen samaa ongelmaa. Tarkistin sekuntien määrän litteroinnilta ja äänitallenteelta ja vielä testasin pienessä sellissäni, miten noin 12 metrin mutkittelevan matkan etuovelta takkahuoneeseen ja melkein saman matkan takaisin puhelimeen olisi onnistunut tekemään ilman ääntä. Ei mitenkään, ottaen huomioon, että takkahuoneessa piti vielä pysähtyä antamaan vähintään yksi kova isku ja kääntyä ympäri toiseen suuntaan.

Jostain syystä tämä ilmeinen tosiasia näyttää ainakin mediassa jääneen jokseenkin  kokonaan huomioimatta. Ehkä se johtuu siitä, että median piirissä on totuttu ottamaan vastaan faktana vain niitä "faktoja", joita syyttäjä latelee ja pelkästään puolustuksen esittämät faktat on helppo sivuuttaa. Kenen tahansa olisi ollut helppo todentaa tämä fakta käyttämällä saatavilla olevaa aineistoa ja yksinkertaista päättelykykyä, mutta monikohan oikeasti on vaivautunut miettimään asiaa?

Oikeaan ratkaisuun päätyneet tuomarit ovat sentään tuomioissaan ihmetelleet sitä, miten olisin muka ehtinyt etuovelta takkahuoneeseen ja takaisin tappamaan Jukan niinkin vähäisessä ajassa, mutta kukaan heistä ei sano asiaa yhtä suorin sanoin kuin Turumurre tai Kuolemannaakka.

Ehkä näiden tuomareiden mielestä on ollut kovasti outoa, että poliisi on ylipäätään lähtenyt tutkimaan tällaista tutkintalinjaa ja syyttäjä on lähtenyt sitä ajamaan, jos jo alun alkaen olisi ollut helppo todeta, että pelkästään ajoituksen perusteella epäilty on ilmeisen syytön. Koska asia tosiaan on erittäin outo, ehkä se on helpompi ohittaa sivulauseella nostamatta tikun nokkaan syyttäjiä ja poliiseja, jotka ovat tähän hölmöläisen hommaan ryhtyneet.

Kun nyt ajatellaan, että alun alkaenkin on ollut mahdotonta, että minä olisin ollut tekijä ja lisäksi vielä paikalla oli toinenkin silminnäkijä - tyttäreni - eikä mitään todisteita ole löytynyt siitä huolimatta että poliisi tuli paikalle viidessä minuutissa ja koko talo ja ympäristö tutkittiin moneen kertaan monen poliisin voimin, on ihan käsittämätöntä, että tällainen hullu prosessi edes lähti käyntiin ja laajeni aikanaan suoranaiseksi massahysteriaksi outoine käänteineen.

Ja loppujen lopuksi kaikki oli turhaa - eikä vain turhaa, vaan erittäin vahingollista.

Vain yksi henkilö voi olla kiitollinen hölmöläispoliisien touhuista: oikea murhaaja. "Arto" on voinut elää vapaana kaikki nämä vuodet.  Jos poliisi olisi syksyllä 2008 käyttänyt järkeään ja kohdistanut edes osan minuun tuhlatuista resursseista kaikkein ilmeisimpien oikeiden epäiltyjen kiinni saamiseen, Arto olisi tosin pian jo tuomionsa lusinut ja saisi elää rauhassa lopun elämänsä.

Arton takia lapseni jäivät isättömiksi 1.12.2006. Poliisin takia he jäivät myös äidittömiksi syksystä 2009 alkaen. Tämän hulluuden partaalle  vyöryneen ajojahdin takia heistä on tullut myös nimettömiä ja kasvottomia - poliisin ja Tuija Niemen virheiden takia he menettivät oikeutensa elää normaalia elämää, eivätkä voi olla mukana esim. sosiaalisessa mediassa samalla tavalla kuin muut ikäisensä nuoret.

Lisäksi kolmella nuorimmalla lapsellani on taakkanaan vielä sen selvittäminen, että kaksi syytöntä ihmistä - minä ja Jens - saimme kärsiä täysin kohtuuttoman kohtalon siitä, että mikään järki maailmassa ei saanut kumottua sitä hulluutta, jonka poliisi ja syyttäjät syksyn 2008 aikana käynnistivät keinoja kaihtamatta - jopa traumatisoituneet, alaikäiset lapset valjastettiin kylmästi syyttäjätahon hyötykäyttöön! Nämä väärät tuomiot ovat edelleen purkamatta.

Olen tänä syksynä pitänyt taukoa blogin kirjoittamisessa ja keskittynyt muihin asioihin, mutta tarkoitukseni on palata tiettyihin keskeneräisiin asioihin vielä kevätpuolella.

Hyvää uutta vuotta 2019 kaikille blogini lukijoille!


Lue myytit nurin -sarjan ensimmäinen osa:
Myytit nurin OSA 1

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Ulvilan murhaajan jäljillä

Ulvilan murhaajan jäljillä
Joulukuussa 2016 poliisin koirapartio saapui murhapaikalle noin parin tunnin kuluessa Jukka S. Lahden murhasta. Piha-alueelta oli turha enää etsiä tekijän jälkiä, koska poliisit olivat jo kulkeneet alueella. Kontaminoituneen alueen ulkorajat selvitettiin keskustelemalla poliisien kanssa. Partio - koulutettu poliisikoira ja koiran ohjaaja - lähtivät kulkemaan tontin ulkoreunaa pitkin.

Jälki löytyi.

Joku oli kulkenut kuluneena yönä naapuritontin laitaa pitkin punaisella merkitystä pisteestä Tähtisentielle. Yöllisen kulkijan tulo- tai jatkosuunta ei selvinnyt. Asvaltilla jälki häviää hyvin nopeasti ja punaisen pisteen ympäriltä koira lähti kulkemaan ainoastaan Tähtisentien suuntaan. Ohjaajan mukaan hänen koiransa ei ottanut ns. takajälkeä - kulkijan suunta oli siis selvä - pisteestä Tähtisentielle.

Ulvilan murha - paikka josta koira löysi hajujäljen

Kyseinen koira osasi myös erottaa eläimen hajun ihmisestä eikä lähtenyt eläinten perään - tästä oli kulkenut ihminen.

Oliko tämä siis murhaajan tuloreitti?

Vai oliko murhaaja käynyt ennen taloomme tunkeutumista tutkimassa mahdollisia pakoreittejä, todennut, ettei tänne kannata mennä ja kääntynyt takaisin? Vai oliko murhaaja paennut tähän suuntaan takapihaltamme, joka oli auki naapuripihalle, mutta kääntynyt tästä sitten Tähtisentielle?

Toisin kuin syyttäjä Kalle Kulmala antoi oikeudessa ymmärtää, tällä kohdalla ei kulje eikä kulkenut vuonna 2006 mitään sellaista kulkureittiä, jota pitkin tavallinen ihminen olisi kulkenut yöaikaan tai muutenkaan. Korkeintaan takapihamme toisella puolella asunut perhe olisi voinut käyttää sitä oikotienä Tähtisentieltä kotiinsa, mutta kukaan heistä ei ole kertonut olleensa liikkeellä tuona yönä - ja nimenomaan keskiyöllä tai sen jälkeen joku oli koiran osoittamaa reittiä kulkenut, koska ohjaajan mukaan hänen koiransa ei olisi näissä olosuhteissa ottanut sen vanhempaa jälkeä.

Ulvilan murha pakoreitti vai tuloreitti - kuva naapurin takapihalta
Tuliko murhaaja Tähtisentielle takapihanaapurimme pihan kautta nuolella merkattua reittiä pitkin? Jos tästä kävellään eteenpäin heinäseiväsaidan kulkuaukon läpi, tullaan siihen pisteeseen, josta koira otti hajun.

Ulvilan murha pakoreitti vai tuloreitti - ryteikkö hajujäljen vieressä
Heinäseiväsaidan toiselle puolelle mentäessä oikealla on villiä ryteikköä ja sen takana enemmän tai vähemmän villiä metsikköä - ei mitään puistoa, josta Kalle Kulmala puhui. Metsikön takana on myös piha-aluetta. Toki tästä pääsee kulkemaan, mutta "tavallinen" ihminen ei siitä menisi, kun vain vähän matkan päässä on ihan kunnollinenkin tie eikä tarvitse kulkea pihojen läpi.

Ulvilan murha pakoreitti vai tuloreitti - naapurin pihan kulma

Heinäseiväsaidan vasemmalla puolella on sivunaapurimme tontti. Myöskään tämä perhe ei ole kertonut käyneensä yöllä ulkona.

Ulvilan murha pakoreitti vai tuloreitti - nurmikaistale
Tältä näyttää nurmikaistale, jota pitkin murhaaja kulki - ja murhaajan jalanjäljissä myös poliisikoira.

Hyvä suoritus poliisikoiralta tämäkin, mutta jos poliisilla olisi ollut käytössään vihikoira, joka pystyy jäljittämään hajuja jopa asvaltilta, murha olisi ratkennut jo alkumetreillä ja paljolta pahalta jutun tulevissa käänteissä olisi säästytty.

Jos joku tavallinen ihminen olisi halunnut oikaista Tähtisentieltä Metsänkulmantiellä, hän olisi päässyt kulkemaan Koskentietä (kuva alla, reitti näkyy karttaleikkeen alareunassa) ja sen jatkeena olevaa soratietä pitkin. Ei olisi ollut mitään syytä lähteä hiippailemaan salamyhkäisesti pimeään ryteikköön tai ihmisten pihoille.
Ulvilan murha pakoreitti vai tuloreitti - soratie Koskentien päässä

Mitä reittiä murhaaja sitten pakeni?

Jos epäilyni murhaajan henkilöllisyydestä pitää paikkansa, hänellä olisi ollut useitakin salamyhkäiseen hiippailuun sopivia reittejä valittavanaan - yllä näkyvän kaltaisia kulkuteitä on alueella useitakin. Tosin ei pääteiden käyttäminenkään olisi ollut naamioituneelle murhamiehelle mikään ongelma. Hiljaiseen yöaikaan kun kuuluu hyvin, jos poliisiauto tai muu kulkuväline on lähestymässä ja voi hypätä suojaan.

Mitä tahansa reittiä murhaepäiltyni olisi käyttänyt, hän olisi päässyt juosten kotiin vain muutamissa minuuteissa. Sen verran lähellä hän asui.

Hajujäljet ovat haihtuneet, mutta muut jäljet on kirjoitettu kuulustelukertomuksiin ja muistioihin. Murhalla on edelleen kaikki edellytykset tulla selvitetyksi.

Minulle ja lapsilleni asia on kesken niin kauan kuin tekijä on vapaana.

"Arska" - olet tuhonnut elämämme ja aiheuttanut meille mittaamattoman määrän kärsimystä teollasi.

Olisiko aika jo tunnustaa ja sovittaa tekosi?

Tee se. Tee kerrankin miehen työ. Se helpottaa.

perjantai 11. toukokuuta 2018

Ajatuksia äitienpäivänä


Kahdeksan vuotta sitten sain tyttäreltäni tämän kirjeen vankilaan. Silloin odotimme kaikki kuukausia kestäneen piinan päättymistä ja mielialat olivat korkealla. Lapset kävivät mummin kanssa kotona Löytänänkadulla Turussa, ja poikani halusi laittaa lastenhuonetta kuntoon äitiä odotellessa.

Jos Satakunnan käräjäoikeus olisi tässä vaiheessa pystynyt tekemään oikean päätöksen, paljolta pahalta olisi säästytty. Lapset olisivat päässeet takaisin kotiin ja olisivat saaneet normaalin elämän. Painajainen olisi jäänyt taakse ja toipuminen olisi voinut alkaa.

Näin ei kuitenkaan käynyt.

Veljeni kertoi neljän lapseni itkeneen silmänsä punaisiksi kuullessaan, ettei äiti pääsisikään kotiin.

Tämä oli kuitenkin vasta alkua lasten kärsimykselle. Perheeni hajosi ja kokemattoman sijaisperheen käsissä poikani alkoi pian oireilla. Oireilu oli itse asiassa täysin odotettua tässä tilanteessa. Siksi asiantuntijat alun perin olivatkin suositelleet lasten sijoittamista ammatilliseen hoitoon - ei sukulaisten luokse. Sopivaa paikkaa näin isolle poppoolle ei vain löytynyt ammatillisista perhekodeista.

Myöhemmin sijaisperhe valjasti lasten tuskan palvelemaan omia tarkoitusperiään.

Lasten isosisko oli loukannut sijaisvanhempien herkkää itsetuntoa kapinoimalla. Niinpä tapaamiset isosiskoon lopetettiin nuorempien lasten "oireilun" vuoksi. Tämä on tuttu ilmiö avioerotapausten yhteydestä - lapsen lähivanhemman oireilu tarttuu lapseen ja tästä saadaan hyvä tekosyy lopettaa ei-toivotut tapaamiset.

Muutkin ei-toivotut sukulaiset saatiin pian karkoitettua "uusioperheen" elämästä. Lastensuojelun asiakassuunnitelmassa oli sovittu säännöllisistä tapaamisista isovanhempien ja tätien - siis Jukan siskojen kanssa - mutta nekin kuihtuivat syksyn 2010 aikana.

Aikaisemmin lapset tapasivat isovanhempiaan yleensä viikoittain. Joskus mummilassa vietettiin myös viikonloppuja yökylässä ja käytiin kesäisin veneilemässä. Nyt loppui yökyläily ja veneily. Kukaan ei koskaan enää saanut tavata lapsia ilman Arin ja Minnan valvovaa silmää.

Tätä voisi joku jo alkaa ihmetellä. Lastensuojelu ei kuitenkaan puuttunut asiaan, vaikka sijaisperhe lopetti asiakassuunitelmissa sovitut tapaamiset heti alkuunsa ja lapset eristettiin sukulaisistaan. Isovanhemmat tapasivat lapset viimeisen kerran keväällä 2011.

Lapset kehittivät oman selviytymisstrategiansa tässä oudossa tilanteessa, jossa kaikki aikaisemmat tukiverkot äkkiä revittiin pois ja paluu äidin luokse nähtiin uhkana kiusaamisen pelon vuoksi. Jäljelle jäi vain sijaisperheen miellyttäminen.

Ei lapsia voi syyttää siitä, että he ovat halunneet pelastaa oman nahkansa ja ovat sopeutuneet toimimaan niin kuin heiltä odotetaan.

Itse odotan kolmen nuorimman lapseni paluuta edelleen. Minulle he ovat samoja kuin ennenkin, vaikka vuodet ovat vierineet. Olette aina tervetulleita takaisin!

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

P.S. Ensi kerralla blogissa palataan takaisin Ulvilaan. Luvassa on heinäseipäitä ja murhaajan jälkien etsintää.

maanantai 19. helmikuuta 2018

Tiedote kärsimyskorvausasiassa 19.02.2018

Tiedote koskee Valtiokonttorin maksamaa korvausta murhasta syyttömänä vangitulle Anneli Auerille sekä siihen liittyvää käräjäoikeuden tuomiota (18/2340).

Hain käräjäoikeudelta muutosta Valtiokonttorin myöntämään korvaukseen kolmelta pääkohdalta:

1. Vaadin korvausta koevapauden ja vankilomien menetyksestä, joka aiheutui väärästä vangitsemisesta murha-asiassa samaan aikaan toisen tuomion kanssa.
2. Vaadin kertakorvausta siitä, että vangitseminen murhasta ja siihen liittyvä julkisuus tekivät vuosien työllä rakentamani ja hyvin menestyneen yritykseni arvottomaksi ja menetin elinkeinoni ja pääasiallisen toimeentuloni lähteen.
3. Vaadin, että päiväkohtainen kärsimyskorvaussumma olisi inflaatio huomioiden isompi kuin aikaisemmissa tapauksissa, koska oma kokemukseni ei millään tavalla vertaudu muihin tapauksiin jo pitkän kestonsakaan puolesta.

Pääasiana tässä oikeudenkäynnissä oli kuitenkin se, että valtio olisi myöntänyt kohdelleensa väärin kansalaistaan ja että vangitsemisen aiheuttama vahinko on korvattava kohtuudella. Menetetyn maineeni kannalta olisi ollut tärkeätä saada myös jonkinlainen julkinen anteeksipyyntö. Rahallisesti olisin tyytynyt edes muodolliseen korvauksen jokaisesta kolmesta pääkohdasta. Nyt sain ainoastaan yhdestä.

Lisäksi minut määrättiin maksamaan kulut, vaikka voitin yhden pääkohdista ja kaksi muuta vaatimustani olivat myös täysin oikeutettuja.

Erityisesti minua harmittaa se, ettei hyvässä kunnossa olleesta yrityksestäni  maksettu mitään korvausta. MInulle tuli täytenä yllätyksenä se, että asianjaja Juha Mannerin käyttämä asiantuntijatodistaja oli epäiltynä talousrikoksista ja siten kelvoton todistajaksi. Oli väärin käräjäoikeudelta rangaista minua siitä, koska muunkin todistelun perusteella käräjäoikeus olisi voinut määrittää yritykselleni kohtuulliseksi katsomansa  arvon, jos se olisi halunnut päästä oikeudenmukaiseen ratkaisuun.

En koe saaneeni käräjäoikeudelta puolueetonta tuomiota, vaan katson että asiani saama runsas negatiivinen julkisuus on vaikuttanut myös tuomareiden ennakkoasenteisiin.

En usko tällä nykyisellä historialla saavani oikeutta myöskään hovioikeudelta, enkä etenkään Turun hovioikeudelta, jonka tapa käsitellä asioita tuli valitettavan tutuksi viisi vuotta sitten suljetuin ovin käydyssä oikeudenkäynnissä. Siksi en katso järkeväksi ottaa harteilleni asian hoitamiseen liittyvää talodellista riskiä enkä siihen liittyvää valtavaa stressiä. Tämä korvausvaatimusoikeudenkäynti on ollut suoraa jatkumoa jo lähes 10 vuotta kestäneelle oikeusmurhaprosessille, joka jo itsessään on ollut suurta kärsimystä.

Näistä syistä olen ilmaissut tyytymättömyyteni käräjäoikeuden tuomiosta, mutta en aio kuitenkaan viedä asiaa enää eteenpäin. Keskityn sen sijaan elämäni uudelleen rakentamiseen ja toisen, edelleen lainvoimaisen hyväksikäyttötuomion kumoamiseen, kun sen aika tulee.

Kiitän kaikkia niitä, jotka rohkeasti ovat tukeneet minua vuosien varrella. Se antaa minulle uskoa, että kansalaiset ovat heränneet miettimään oikeusturva-asioita uudessa valossa.

Turussa 19.02.2018
Anneli Auer


Aiheeseen liittyvää:
Valtion sota yksityistä kansalaista vastaan
- Valtiokonttori pottuili kaverini blogissa

lauantai 17. helmikuuta 2018

Valtiokonttori pottuili kaverini blogissa

Siitä on jo pitkä aika, kun kuulin luotettavalta taholta, että Valtiokonttorissa ei haluta maksaa minulle kunnollisia korvauksia ja että siellä pidetään minua murhaajana.

Eikä siinä kaikki. Turhautunut ja kiukkuinen herra tai rouva Valtiokonttori kävi pottuilemassa kaverini blogissa. Tämä tapahtui joulukuussa 2016.

Ai mistä minä muka tiedän?

No kun siitä jää jälkiä.

Kaverini lähetti minulle tämän viestin, josta selviää kommentoijan ip-numero. Henkilöllisyys ei selviä, koska kirjoittaja käytti tunnistamatonta ilmaissähköpostiosoitetta.



Mielenkiinnon vuoksi tarkistin, oliko sama kirjoittaja käynyt myös minun blogissani, ja kappas vain - Valtiokonttori oli pyörinyt myös minun sivuillani. Ja sitä ennen Suskun anneliauer.com -blogissa. Tämä kaikki oli tapahtunut työajalla, koska herra tai rouva Valtiokonttori oli käyttänyt työpaikkansa ip-osoitetta ennen virka-ajan päättymistä.



Tämä tiedoksi kaikille niille, jotka vielä sinisilmäisesti haluavat uskoa, että virkamiehet hoitavat hommansa puolueettomasti eivätkä alennu viestittelemään sosiaalisessa mediassa.

En seuraa tilastojani aktiivisesti eikä minulla ole tiedossani, onko esimerkiksi Turun käräjäoikeudesta käynyt joku blogissani - eikä tarvitsekaan tietää. Oli tai ei, ainakin naistuomarin käytöksestä ja olemuksesta paistoi sellainen pyhä viha, ettei se jäänyt edes salin perältä huomaamatta. On varmaan käyty kahvipöytäkeskustelua niiden naistuomareiden kanssa, jotka jyräsivät käräjätuomari Tapio Katajamäen 2-1 taannoisessa seksuaalirikosoikeusmurhafarssissa.

On hieman ongelmallista, kun oikeusmurhan kärsinyt joutuu hakemaan korvauksia samalta taholta, joka on kollektiivisesti osallistunut oikeusmurhan suorittamiseen. Olen kuullut, että viimeisimmän väärän murhatuomion antanut tuomari on nykyään Turun käräjäoikeudessa pomona.

Mutta kai sentään hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa ollaan puolueettomia?

He-he. Ei kai minun tarvitse sanoa tähän mitään?

Alkuperäinen blogiteksti kommentteineen löytyy täältä:
https://niinaberg.com/2015/02/22/tekija-on-selvilla/

Aiheeseen liittyvää:
Virkamies nettikiusaajana

tiistai 16. tammikuuta 2018

Omantunnon asioita

Kuva: Minna Joki-Erkkilä - Tuija Niemi - Tapio Santaoja

Olin ajatellut kirjoittaa vuosikatsauksen vuodelle 2017, mutta turhautuneena kuluneen vuoden "edistykseen" jätinkin sen väliin. Sen sijaan päätin nostaa esiin mieltäni pitkään askarruttaneen kysymyksen: miten kaikki nämä ihmiset, jotka ovat osallistuneet tämän tragedian syntyyn ja kehitykseen voivat elää itsensä kanssa?

Eikö näillä ihmisillä ole lainkaan omaatuntoa?


SILMÄT KIINNI


Aloitetaan Minna Joki-Erkkilästä. Hänen nimensä oli mukana murhaoikeudenkäynnin todistajalistalla, joten hänen osallisuutensa asiaan on julkista tietoa. Hän on se lääkäri, jonka allekirjoittamilla lausunnoilla saatiin läpi ns. SERI-juttu eli se murhajutun sivujuonne, josta on edelleen voimassa oleva lainvoimainen väärä tuomio, vaikka väärä murhatuomio lopulta kumottiin.

Menemättä yksityiskohtiin lausuntojen keskeinen sisältö on se, että Minna Joki-Erkkilän mielestä "löydöksille" ei löydy muuta selitystä kuin väitettyjen uhrien kertomukset vaikka tosiasiassa myös täysin luonnollisia selityksiä kyllä löytyy. Sen on Minna Joki-Erkkilä myös oikeudessa myöntänyt - se hänen edukseen tässä todettakoon.

Syyttäjän toimeksiannosta tehdyt luotettavuusarviot kertomuksista kuitenkin perustuvat nimenomaan Joki-Erkkilän kirjallisille lausunnoille - kuten myös väärät tuomiot. Tuomareilla kun on valta valita, mistä perustelut poimitaan silloinkin, kun todistaja todistaa ristiin itsensä kanssa. Vain yksi kuudesta tuomarista SERI-jutussa kykeni valitsemaan oikein.

Minna Joki-Erkkilä ei ole koskaan ottanut vastuuta tästä. Lisäksi on käynyt ilmi, että hän on käyttänyt samaa vääristeltyä kertomusta eräistä tutkimustuloksista (immenkalvot) siitä huolimatta, että hän on saanut tietoonsa nämä virheet jo aikaisemmin. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Uskovaisella Joki-Erkkilällä luulisi olevan omaatuntoa toimia toisin. Ilmeisesti hän kuitenkin valehtelee itselleen, että tarkoitus pyhittää keinot ja kokee tehtäväkseen tuomita niin monta kuviteltua syyllistä kuin mahdollista. Samalla kuitenkin tuomitaan myös syyttömiä ja se aiheuttaa suurta ja peruuttamatonta kärsimystä niin lapsille kuin aikuiselle. Tältä tosiasialta Minna Joki-Erkkilä yksinkertaisesti sulkee silmänsä.


HYÖKKÄYS ON PARAS PUOLUSTUS


Oma lukunsa tässä tarinassa on KRP:n äänitutkija Tuija Niemellä ja lasten sijaisvanhemmilla. Nähdäkseni molemmat ovat toimineet samalla logiikalla.

Sekä Tuija Niemi että sijaisvanhemmat kantavat valtavaa syyllisyyden taakkaa teoistaan, koska syvällä sisimmässään he tietävät tehneensä väärin. Molemmat antoivat aikanaan pahalle pikkusormen, mutta se veikin koko käden ja sen jälkeen ei ollut enää paluuta takaisin.

Molemmilla on ollut sama selviytymisstrategia: uskotellaan itselle ja muille, että Anneli Auer on oikeasti syyllinen, niin ei tarvitse kantaa syyllisyyttä ja häpeää omista teoista. Tämä on johtanut molemmat tahot katoamaan yhä hurjemmin harhaiseen mielikuvitusmaailmaan, jossa irrallisia tosiasioita on yhdistelty mielikuvituksen tuottamin lisämaustein keitokseksi, joka asianomaisten omissa silmissä ehkä näyttää uskottavalta, mutta objektiivisessa todellisuudessa vain hölmöltä.

Mikään idea ei näille ihmisille ole ollut riittävän hullu, jotta sitä ei voisi kietoa osaksi omaa erinomaisuutta ja oikeassa olemista tukevaan fantasiaan.

Kun totuus joskus tulee esiin, mitenhän nämä "erinomaisuudet" silloin pystyvät elämään itsensä kanssa?


PERIMMÄINEN PAHA


Näiden muutaman esimerkin lisäksi monen muunkin asiaan osallisen soisi kokevan omantunnon tuskia - eikä vähiten sen Alkuperäisen Pahan, joka 1.12.2006 syyllistyi rikoksista karmeimpaan ja riisti hengen toiselta ihmiseltä.

Uhreja olemme me kaikki muut. Minä, joka menetin mieheni ja myöhemmin kaiken. Lapset, jotka menettivät ensin isänsä ja sitten äitinsä. Jens Kukka, joka tuomittiin syyttömänä kuvottavista rikoksista, joita hän ei ikinä ollut eikä ikinä olisi tehnyt. Minun vanhempani, jotka menettivät vävynsä, tyttärensä ja kolme lapsenlastaan. Juha Joutsenlahti ja muut totuuden puhujat, joita on näpäytetty rehellisyydestä.

Isäni kuoli huhtikuussa 2017. Hän ei saanut koskaan nähdä sitä päivää, jona kaikki selviäisi.

Saammeko me muut?

Olen turhautunut siihen, miten hitaasti kaikki edistyy, mutta uskon, että totuus tulee lopulta esiin. Sitä päivää kannattaa odottaa.

Ja onhan meillä Jensin kanssa joka tapauksessa kaikista menetyksistä huolimatta jäljellä  jotain hyvin arvokasta, mitä tämän jutun Areilla ja Minnoilla, Tuijalla ja Tapsalla  ei ole.

Minulla ja Jensillä on puhdas omatunto.

On siitäkin syytä olla iloinen.


AIHEESEEN LIITTYVÄÄ:

http://anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi/2016/11/seri-tuomion-lyhyt-historia.html
http://anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi/2015/11/tuija-niemi-ja-suuri-kuole-huijaus.html
http://anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi/2016/05/virkamies-nettikiusaajana.html