Näytetään tekstit, joissa on tunniste objektiivisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste objektiivisuus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. helmikuuta 2018

Valtiokonttori pottuili kaverini blogissa

Siitä on jo pitkä aika, kun kuulin luotettavalta taholta, että Valtiokonttorissa ei haluta maksaa minulle kunnollisia korvauksia ja että siellä pidetään minua murhaajana.

Eikä siinä kaikki. Turhautunut ja kiukkuinen herra tai rouva Valtiokonttori kävi pottuilemassa kaverini blogissa. Tämä tapahtui joulukuussa 2016.

Ai mistä minä muka tiedän?

No kun siitä jää jälkiä.

Kaverini lähetti minulle tämän viestin, josta selviää kommentoijan ip-numero. Henkilöllisyys ei selviä, koska kirjoittaja käytti tunnistamatonta ilmaissähköpostiosoitetta.



Mielenkiinnon vuoksi tarkistin, oliko sama kirjoittaja käynyt myös minun blogissani, ja kappas vain - Valtiokonttori oli pyörinyt myös minun sivuillani. Ja sitä ennen Suskun anneliauer.com -blogissa. Tämä kaikki oli tapahtunut työajalla, koska herra tai rouva Valtiokonttori oli käyttänyt työpaikkansa ip-osoitetta ennen virka-ajan päättymistä.



Tämä tiedoksi kaikille niille, jotka vielä sinisilmäisesti haluavat uskoa, että virkamiehet hoitavat hommansa puolueettomasti eivätkä alennu viestittelemään sosiaalisessa mediassa.

En seuraa tilastojani aktiivisesti eikä minulla ole tiedossani, onko esimerkiksi Turun käräjäoikeudesta käynyt joku blogissani - eikä tarvitsekaan tietää. Oli tai ei, ainakin naistuomarin käytöksestä ja olemuksesta paistoi sellainen pyhä viha, ettei se jäänyt edes salin perältä huomaamatta. On varmaan käyty kahvipöytäkeskustelua niiden naistuomareiden kanssa, jotka jyräsivät käräjätuomari Tapio Katajamäen 2-1 taannoisessa seksuaalirikosoikeusmurhafarssissa.

On hieman ongelmallista, kun oikeusmurhan kärsinyt joutuu hakemaan korvauksia samalta taholta, joka on kollektiivisesti osallistunut oikeusmurhan suorittamiseen. Olen kuullut, että viimeisimmän väärän murhatuomion antanut tuomari on nykyään Turun käräjäoikeudessa pomona.

Mutta kai sentään hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa ollaan puolueettomia?

He-he. Ei kai minun tarvitse sanoa tähän mitään?

Alkuperäinen blogiteksti kommentteineen löytyy täältä:
https://niinaberg.com/2015/02/22/tekija-on-selvilla/

Aiheeseen liittyvää:
Virkamies nettikiusaajana

tiistai 16. tammikuuta 2018

Omantunnon asioita

Kuva: Minna Joki-Erkkilä - Tuija Niemi - Tapio Santaoja

Olin ajatellut kirjoittaa vuosikatsauksen vuodelle 2017, mutta turhautuneena kuluneen vuoden "edistykseen" jätinkin sen väliin. Sen sijaan päätin nostaa esiin mieltäni pitkään askarruttaneen kysymyksen: miten kaikki nämä ihmiset, jotka ovat osallistuneet tämän tragedian syntyyn ja kehitykseen voivat elää itsensä kanssa?

Eikö näillä ihmisillä ole lainkaan omaatuntoa?


SILMÄT KIINNI


Aloitetaan Minna Joki-Erkkilästä. Hänen nimensä oli mukana murhaoikeudenkäynnin todistajalistalla, joten hänen osallisuutensa asiaan on julkista tietoa. Hän on se lääkäri, jonka allekirjoittamilla lausunnoilla saatiin läpi ns. SERI-juttu eli se murhajutun sivujuonne, josta on edelleen voimassa oleva lainvoimainen väärä tuomio, vaikka väärä murhatuomio lopulta kumottiin.

Menemättä yksityiskohtiin lausuntojen keskeinen sisältö on se, että Minna Joki-Erkkilän mielestä "löydöksille" ei löydy muuta selitystä kuin väitettyjen uhrien kertomukset vaikka tosiasiassa myös täysin luonnollisia selityksiä kyllä löytyy. Sen on Minna Joki-Erkkilä myös oikeudessa myöntänyt - se hänen edukseen tässä todettakoon.

Syyttäjän toimeksiannosta tehdyt luotettavuusarviot kertomuksista kuitenkin perustuvat nimenomaan Joki-Erkkilän kirjallisille lausunnoille - kuten myös väärät tuomiot. Tuomareilla kun on valta valita, mistä perustelut poimitaan silloinkin, kun todistaja todistaa ristiin itsensä kanssa. Vain yksi kuudesta tuomarista SERI-jutussa kykeni valitsemaan oikein.

Minna Joki-Erkkilä ei ole koskaan ottanut vastuuta tästä. Lisäksi on käynyt ilmi, että hän on käyttänyt samaa vääristeltyä kertomusta eräistä tutkimustuloksista (immenkalvot) siitä huolimatta, että hän on saanut tietoonsa nämä virheet jo aikaisemmin. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Uskovaisella Joki-Erkkilällä luulisi olevan omaatuntoa toimia toisin. Ilmeisesti hän kuitenkin valehtelee itselleen, että tarkoitus pyhittää keinot ja kokee tehtäväkseen tuomita niin monta kuviteltua syyllistä kuin mahdollista. Samalla kuitenkin tuomitaan myös syyttömiä ja se aiheuttaa suurta ja peruuttamatonta kärsimystä niin lapsille kuin aikuiselle. Tältä tosiasialta Minna Joki-Erkkilä yksinkertaisesti sulkee silmänsä.


HYÖKKÄYS ON PARAS PUOLUSTUS


Oma lukunsa tässä tarinassa on KRP:n äänitutkija Tuija Niemellä ja lasten sijaisvanhemmilla. Nähdäkseni molemmat ovat toimineet samalla logiikalla.

Sekä Tuija Niemi että sijaisvanhemmat kantavat valtavaa syyllisyyden taakkaa teoistaan, koska syvällä sisimmässään he tietävät tehneensä väärin. Molemmat antoivat aikanaan pahalle pikkusormen, mutta se veikin koko käden ja sen jälkeen ei ollut enää paluuta takaisin.

Molemmilla on ollut sama selviytymisstrategia: uskotellaan itselle ja muille, että Anneli Auer on oikeasti syyllinen, niin ei tarvitse kantaa syyllisyyttä ja häpeää omista teoista. Tämä on johtanut molemmat tahot katoamaan yhä hurjemmin harhaiseen mielikuvitusmaailmaan, jossa irrallisia tosiasioita on yhdistelty mielikuvituksen tuottamin lisämaustein keitokseksi, joka asianomaisten omissa silmissä ehkä näyttää uskottavalta, mutta objektiivisessa todellisuudessa vain hölmöltä.

Mikään idea ei näille ihmisille ole ollut riittävän hullu, jotta sitä ei voisi kietoa osaksi omaa erinomaisuutta ja oikeassa olemista tukevaan fantasiaan.

Kun totuus joskus tulee esiin, mitenhän nämä "erinomaisuudet" silloin pystyvät elämään itsensä kanssa?


PERIMMÄINEN PAHA


Näiden muutaman esimerkin lisäksi monen muunkin asiaan osallisen soisi kokevan omantunnon tuskia - eikä vähiten sen Alkuperäisen Pahan, joka 1.12.2006 syyllistyi rikoksista karmeimpaan ja riisti hengen toiselta ihmiseltä.

Uhreja olemme me kaikki muut. Minä, joka menetin mieheni ja myöhemmin kaiken. Lapset, jotka menettivät ensin isänsä ja sitten äitinsä. Jens Kukka, joka tuomittiin syyttömänä kuvottavista rikoksista, joita hän ei ikinä ollut eikä ikinä olisi tehnyt. Minun vanhempani, jotka menettivät vävynsä, tyttärensä ja kolme lapsenlastaan. Juha Joutsenlahti ja muut totuuden puhujat, joita on näpäytetty rehellisyydestä.

Isäni kuoli huhtikuussa 2017. Hän ei saanut koskaan nähdä sitä päivää, jona kaikki selviäisi.

Saammeko me muut?

Olen turhautunut siihen, miten hitaasti kaikki edistyy, mutta uskon, että totuus tulee lopulta esiin. Sitä päivää kannattaa odottaa.

Ja onhan meillä Jensin kanssa joka tapauksessa kaikista menetyksistä huolimatta jäljellä  jotain hyvin arvokasta, mitä tämän jutun Areilla ja Minnoilla, Tuijalla ja Tapsalla  ei ole.

Minulla ja Jensillä on puhdas omatunto.

On siitäkin syytä olla iloinen.


AIHEESEEN LIITTYVÄÄ:

http://anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi/2016/11/seri-tuomion-lyhyt-historia.html
http://anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi/2015/11/tuija-niemi-ja-suuri-kuole-huijaus.html
http://anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi/2016/05/virkamies-nettikiusaajana.html

lauantai 5. joulukuuta 2015

Tuija Niemi ja ameeban logiikka

Esitutkinnan valmistuttua keväällä 2010 pääsin itse kuuntelemaan kuuluisaa Ulvilan hätäpuhelua, jolla  rikosylikonstaapeli Tapio Santaojan mukaan ei varmuudella kuulu ulkopuolisen ääniä. Pääsin myös tutustumaan KRP:n rikosteknisen laboratorion äänitutkijan Tuija Niemen (ent. Tuija Niemi-Laitinen) niistä tekemiin litterointeihin.

Kuuntelu tuntui aluksi vaikealta, koska kaikki kauhu palautui mieleen. Muutaman kuuntelukerran jälkeen pystyin kuitenkin kiinnittämään huomiota myös tallenteen sisältöön ja muutaman kymmenen kuuntelukerran jälkeen oli päässyt jo aika hyvin sisälle puhelun äänimaailmaan.

Vaikka vankilan halpistelevision cd-soittimella en kuullut kaikkia yksityiskohtia - kuten murhaajan kiroilua - havaitsin melko nopeasti Tuija Niemen litteroinnissa useita virheitä ja puutteita.

Lisäksi ihmettelin Tuija Niemen väitteiden epäloogisuutta.

Ihmetys vain nousi, kun oikeudenkäynnin alussa sain lukea Tuija Niemen kiukustuneen vastineen niihin kommentteihin, joita olimme asianajajani Juha Mannerin kanssa esittäneet kirjallisessa vastauksessamme syyttäjän väitteisiin. Tajusin, että tällä ihmisellä täytyy olla todella paha asenneongelma. Miten muuten voisi olla mahdollista, että  KRP:n äänitutkija voi kirjoittaa tällaisia höperyyksiä?


Tervetuloa Tuija Niemen maailmaan


Heti vastineen ensimmäinen lause johdattelee lukijan sisälle Tuija Niemen omituiseen, oman navan ympärillä pyörivään ajatusmaailmaan:

Tuija Niemi: Tämä ei ole KRP:n lausunto


Itse asiassa Tuija Niemen lausuntojen yläreunassa kyllä lukee KRP, mutta mitäpä siitä. Ehkä Tuija Niemi on ajatellut asian niin, että hänellä on ihan oma labra, johon muilla ei ole mitään asiaa - eikä varsinkaan kriitikoilla ja arvostelijoilla. Olihan Tuija Niemi siihen aikaan KRP:n ainoa äänitutkija.

Sama närkästynyt ote säilyy läpi pitkän kirjoituksen.

Kiinnitimme Juha Mannerin kanssa huomiota siihen, että yhden rekonstruktioäänitiedoston nimi oli "Anneli siirtää uhria" ja esitimme perustellun epäilyn, että koko rekonstruktio olikin ehkä tehty syyllisyysnäkökulmasta. Tuija Niemi vastaa tähän, ettei tiedä, kuka sen on nimennyt ja kiistää, että nimet vaikuttaisivat hänen työhönsä - asettuu siis puolustuskannalle.

Perimmäinen kysymys on kuitenkin vähän isompi kuin pelkkä tiedoston nimeäminen. Kysymys on siitä, pystyykö Tuija Niemi toimimaan äänitutkijan roolissa objektiivisesti vai heittäytyykö hän tunteiden vietäväksi ja katsoo asiaa poliisin tarjoamalla ennakkoasenteella.

Kuulokuvat ovat hyvinkin riippuvaista siitä, mitä me odotamme. Mitä epämääräisemmiksi äänet menevät, sitä enemmän jää tilaa mielikuvitukselle - ja mielikuvitus tietysti laukkaa siihen suuntaan, johon ennakko-oletukset sitä ohjaavat.

Vastineestä käy valitettavasti selville, että Tuija Niemeltä on objektiivisuus kadonnut jo alkumetreillä ja että hän perustaa tulkintansa itse asiassa kaikelle muulle kuin äänille ja juuri se on se perimmäinen ongelma. Ulkopuolisen tekijän ja kamppailun äänet kuuluvat tallenteelta kuten ennenkin, mutta Tuija Niemi on muuttanut oman tulkintansa niistä.


Äänitutkija Tuija Niemi tulkitsee

Tuija Niemen värikäs kuvaus sisälmyksiä pursuavasta uhrista on hyvä esimerkki siitä, miten ennakko-oletukset ja kuvitelmat vaikuttavat "kuulemiseen". Tosiasiassa uhrilla ei ollut muuta kuin kolme syvää, fileerausveitsen terän levyistä haavaa toisessa kyljessä ja loput haavat olivat pieniä ja pinnallisia pistojälkiä katkenneesta veitsenterästä. Oikeuslääkärin mukaan haavat eivät välttämättä olleet edes kovin kivuliaita, ja uhri olisi voinut halutessaan nousta vaivatta ylös - siis tietysti, jos ei joku ulkopuolinen olisi ollut takkahuoneessa estämässä sitä. Tuija Niemen on kuitenkin ollut pakko jotenkin selittää itselleen se, miksi uhri huutaa kuin tapettava, paukuttelee huonekaluja ja pyytää vaimoa apuun, vaikka poliisin mukaan uhri on yksin eikä kukaan ole hänen kimpussaan.

Toinen hyvä esimerkki Tuija Niemen yksisilmäisistä tulkinnoista on hänen tulkintansa uole-kohtaa edeltävästä ä-äänteestä. Minä olin ehdottanut, että ä-äänne olisi voinut olla minun sanomani "Älä kuole" -lauseen loppuosa. Katsotaanpa, mitä mieltä Tuija Niemi on ollut asiasta:



Ainakaan mielikuvituksen puutteesta Tuija Niemeä ei voi syyttää - asenteellisuudesta sitäkin enemmän. Nykyään muuten tämä Amandan ä-äänne on hävinnyt kokonaan ja Ampujan orkesterin mukaan siinä kuuluukin naisen hengitystä.

On Tuija Niemi sentään yhdessä kohdassa jopa hellyttävän rehellinen:

KRP:n ainoan äänitutkijan tulkinta






Ameeban logiikkaa


Tuija Niemi itse on perustellut muuttuneita lausuntojaan sillä, että hän on saanut uutta tietoa poliisin kanssa tehdystä äänirekonstruktiosta.

Yhden äänen hän onnistuikin tunnistamaan rekonstruktion avulla: Anneli Auerin juoksuaskelten perässä kuuluvan ovenavauksen. (Sivuhuomautus: Raine Ampuja ja orkesteri eivät tunnistaneet tätä ääntä eikä Tuija Niemi vaivautunut siitä heille kertomaan.)

Muuten rekonstruktion todellinen anti jäi köyhäksi (kuten FBI:kin totesi), ja sitäkään vähää, mitä siitä saisi voisi saada irti, Tuija Niemi ei ole onnistunut hyödyntämään.

Itse kiinnitin huomiota siihen, että äänirekonstruktiossa ei onnistuttu tuottamaan yhtään sellaista voimakasta, kirskuvaa lasin ääntä, jota sekä Tuija Niemen että rikosylikonstaapeli Tapio Santaojan mukaan sieltä pitäisi kuulua. Rekonstruktiotallenteelta kuuluu vain pientä helinää, kuin joku potkisi suurehkoa lasinpalaa pitkin laattalattiaa. Näinhän se sitten olikin. Sitä kovaa lasin ääntä ei kuulu missään muualla kuin poliisin kiipeilyrekonstruktiossa, joka on tallennettu videokameralla (ei puhelimella) kaikuvassa hallissa ja joka kuulostaa siltä, kuin käynnissä olisi ollut toinen maailmansota.

Henkilökohtaisesti en usko, että litteiden lasinpalojen päälle astumisesta tavallisen tavaraa täynnä olevan kodin laattalattialla tulee sen kovempi ääni kuin soran päälle astumisesta ja että sellainen ei välttämättä kuulu kovin hyvin kaukana olevaan puhelimeen (muutamia lasimaisia napsahduksia puhelun taustalla kyllä kuuluu).

Tuija Niemi ja vaikea rekonstruktio

Pitäisi ja pitäisi. Yhdessä lukuisista oikeudenkäynneistä aito ja alkuperäinen rikottu takaovi oli tuotu paikan päälle ja poliisimies kokeili erilaisia tapoja astua ovesta läpi. Odotin korvat tarkkana kuulevani tämän kuuluisan kovan kirskuvan äänen ihan livenä poliisin kengänpohjan osuessa lasiin.

Ei kuulunut yhtään mitään.

Kaikkein hulluin kohta Tuija Niemen vastineessa kuitenkin liittyy kamppailun ääniin.

Tuija Niemi ja kamppailun äänet


Vai ei kuulu puolustautumisen ääniä? Vai ei ole oikea uhri osannut äännellä samalla tavalla kuin poliisi, joka pelkästään näyttelee?

Vetää ihan sanattomaksi.

Joku voisi kutsua tällaista päättelyä naisen logiikaksi. Minä kutsuisin Tuija Niemen logiikkaa mieluummin ameeban logiikaksi. Ameeba on yksisoluinen eliö, jolla ei ole aivoja, mutta joka siitä huolimatta pystyy tuhoamaan kokonaisen ihmiselämän. Samaan pystyy myös objektiivisuutensa menettänyt suomalainen virkamies.

Leikkaamaton versio Tuija Niemen asenteellisesta lausunnosta löytyy täältä:



Aivoton virkamies menestyy suojatyöpaikassaan