keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Isoja ja pieniä rikoksia

Virkarikos - isoja ja pieniä rikoksia

Vuosia sitten alkanut urkintajuttu on vihdoin tullut syytevaiheeseen. Median kautta saamani tiedon mukaan 55 virkamiestä ympäri Suomen on saanut syytteen. Minun postiluukustani on ropsahdellut vasta osa papereista.

Minä en tätä tutkintaa pyytänyt.

Urkintajuttu lähti liikeelle siitä, että MTV4 oli tehnyt aiheesta kyselyn ja sen jälkeen aloitettiin virallinen poliisitutkinta. Tapasin yhden tutkijoista ollessani vielä vankilassa. Hän kertoi että tutkinta oli työllistänyt pitkäksi aikaa useammankin poliisin.

Minä en vaatinut urkkijoille myöskään rangaistusta, vaan sanoin jättäväni asian syyttäjän harkintaan. Nyt syyttäjät ovat käyttäneet harkintavaltaansa ja lopputulos on se, että täysin samasta rikosepäilystä osa sai syytteen, osa ei.

En ota kantaa siihen, kumpi osa syyttäjistä teki mielestäni oikean ratkaisun.
Vaiko molemmat.

Minulla olisi nyt oikeus vaatia korvausta näiltä 55 urkinnasta kiinni jäänneeltä ihmiseltä. Asianajajani Juha Mannerin mukaan vastaavien tapausten perusteella kohtuullinen korvaus olisi ollut 500 euroa henkilöltä ja 55 henkilöltä se tekisi melkein 30 000 euroa.

En sano, etteikö urkinnan kohteeksi joutuminen tuntuisi jossain määrin pahalta ja etteikö se olisi loukannut minua, mutta suhteutettuna kaikkeen muuhun pahaan se tuntuu kuitenkin aika pieneltä. Minusta olisi kohtuutonta vaatia 500 euroa joltakin, joka on ajattelemattomuuttaan yrittänyt katsoa tietojani ja kaiken lisäksi epäonnistunut siinä, koska materiaali oli salattua. Siispä päätin olla vaatimatta mitään.

Olisin sen sijaan toivonut, että poliisi olisi aikanaan tutkinut minun itseni tekemän rikosilmoituksen Tapio Santaojasta ja muista Porin poliiseista. Minulla oli jo valmiina todisteet mm. esitutkintapöytäkirjan kuvaliitteen väärennöksestä ja muutamasta kuulustelussa esitetystä selkeästä valheesta. Lisäksi olin listannut muita rikosepäilyjä, joihin poliisi olisi voinut hankkia todisteet itse. Kyse oli vakavista rikoksista, mutta mitään niistä ei koskaan tutkittu, ne eivät päässeet syyteharkintaan eikä niitä ole arvioitu minkäänlaisessa tuomioistuimessa.

Olisin toivonut myös, että poliisi olisi jatkanut mieheni murhan tutkintaa. Millä oikeudella valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen löi julkisesti hanskat tiskiin kesken kaiken, vaikka murhan ei pitäisi vanhentua ikinä?

Matti Nissinen, onko niin, että tutkintapyynnöt pitää kierrättää median kautta, jotta niihin suhtaudutaan vakavasti, vaikka kyseessä on niinkin vakava rikos kuin murha?

Kuva: Ulvilan murha - murha ei vanhene koskaan


7 kommenttia:

  1. Annu! Minusta sinun pitäisi laittaa nuo rikosilmoitukset uudelleen poliisille, mutta niin että mukanasi on joku kameran kanssa, niin että ottaa kuvan siitä kun jätät rikosilmoituksen. Laita sama viesti kuvan kera tiedoksi myös uudelle poliisiylijohtajalle.

    Eihän ole mitään järkeä siinä, että poliisi hassaa työtuntejaan sen selvittämiseen, onko joku kollega käynyt luvatta katsomassa sinua koskevia tietoja sisäisistä tietostoista, kun sieltä ei edes avaudu mitään merkittävää. Samalla sitten laiminlyövät tutkimukset, jotka koskevat sinuun kohdistuneita vakavia poliisirikoksia, kuten esitutkintamateriaalin väärentäminen, ja kuulusteltavalle valehtelu.

    Minusta tuuli on sillä tavoin kääntynyt, että joku asiallinen lehti, tai tv-kanava olisi varmaan kiinnostunut julkistamaan tuollaisen jutun.

    VastaaPoista
  2. On hienoa huomata, ettet ole katkeroitunut ja Sinussa vielä on jopa "laupeutta" pahantekijöitäsi kohtaan!

    Toivon, et kohdaltasi vielä asiat selviää..

    VastaaPoista
  3. Edesmenneen Mika Myllylän tietojen urkintajutussa poliisihallitus maksoi korvaukset - ei yksittäiset poliisit. Sikäli ei olisi varmaan estettä vaatia korvauksia, jos urkinta tuntuu pahalta.

    VastaaPoista
  4. Mutta eikö Myllylä ollut jonkinlainen kansallissankari. Annu jos joku on suuren yleisön silmissä täysin päinvastainen. Eli ei kai poliisihallitus ilolla ryhtyisi korvauksia makselemaan.

    Mutta Annu on minun silmissäni todellinen henkisen kestämisen sankari. En varmasti ole ainoa, joka näin ajattelee.

    VastaaPoista
  5. Minusta pitäisi tietysti tutkia esitutkintapöytäkirjan väärentäminen = kuvan vaihtaminen. En vain tiedä keneltä tuollaista tutkintaa voi vaatia. Poliisi on syyllistynyt rikokseen, eikä syyttäjä ole siitä piitannut, vaikka melkoisella varmuudella on tiennyt. Ehkä oikeuskanslerinvirastolta voisi asiaa tiedustella.

    Toinen asia, joka mieltäni painaa on poliisin kuulustelumenetelmät, joista kirjoitin aikaisemmin. Auerin tapauksessa on käytetty Jenkkilässä 50 vuotta käytössä ollutta epätieteellistä ja epäinhimillistä Raid-kuulustelua.

    Siinä kuulusteltavaa saa painostaa ja manipuloida, hänelle saa valehdella, ja aiheuttaa sietämätöntä stressiä pitkittämällä kuulusteluja ilman ruokaa, juomaa ja unta. Tarkoituksena on nimenomaan tunnustuksen saaminen.

    Auerille valehdeltiin satavarmana poliisin tietämänä faktana, että rikospaikalla ei ollut ketään muuta, joka olisi voinut tekoon syyllistyä. Hänelle jopa uskoteltiin, että kun teko on ollut noin kamala, hän on sulkenut sen muististaan. Sitten hänet lähetettiin kotiin muistelemaan, ja sai tavata lapsiaan.

    En tiedä voiko mikään kuulustelutapa olla tuon julmempi, kun mukaan otettiin myös suhteet omiin lapsiin. Ja sitten Auer tunnusti, vaikkei ollut kyennyt palauttamaan mitään yksityiskohtia kuulustelijoiden väittämistä teoista. Hän luki videoidussa kuulustelussa vastauksensa poliisin esittämiin kysymyksiin, muttei kyennyt tuottamaan mitään yksityiskohtia, ja kauhisteli sitä, jos oli noin menetellyt.

    Käsitykseni on, että Auerin tunnustukseen johtavista, julmista kuulusteluista videoitiin vain osa. Eivätkä poliisin manipuloivat johdattelut ole ilmeisesti missään tallennettuina, jotta niitä voitaisiin nyt analysoida tieteellisin metodein.

    Tällainen tutkintamenettely loukkaa räikeällä tavalla oikeusvaltion periaatteita.

    VastaaPoista
  6. Täytyy kyllä ihmetellä, miten Anneli on kestänyt kaiken tämän loskan ja p****n, mitä on heitetty hänen päälleen...siinä moni olisi jo ajat sitten luhistunut. Hänhän on kertonut, että ystävien tuella on jaksanut uskoa parempaan huomiseen, vaikka välillä se on ollut vaikeaa. Nyt jos koskaan pitäisi selvittää nämä vääryydet ja valheet vaikka median kautta. Satu

    VastaaPoista
  7. Olen monesti pohtinut, mikä tarkoitus sinun sielunsopimuksellasi on. Miksi sinut on laitettu tällä tavalla kärsimään? Onko sillä joku tarkoitus? Uskon, että meille jokaiselle on tarkoitettu tietty polku kuljettavaksi,jotta me itse ja meidän ympärillämme olevat oppisimme tiettyjä asioita.

    "Tapasin" sinut SuomiAreenassa, toisin sanoen istuin valtavan yleisömassan keskellä kuuntelemassa haastatteluasi. Ihmiset janosivat kuulla sinun puolesi tässä kaikessa. Rauhallisuutesi, inhimillisyytesi ja selväjärkisyytesi puhutteli monia. Oli todella rohkeaa ja huikeaa, että tulit ja puhuit kansalle. Poliisin ja korruptoituneen median kanta on jo tullut harvinaisen selväksi. Nyt on aika selvittää tämä sotku ja antaa sinun äänesi kuulua.

    Vuorokausi haastattelusi jälkeen minulle valkeni, että sinä olet, Annu, täällä positiivisuutta, rohkeutta, valoa ja aitoa rehellisyyttä meille opettamassa. Ne ihmiset, jotka sinut ovat mielissään syylliseksi tuominneet, oppivat varmasti paljon myös itsestään. Itsekin puhuit pelistä. Kaikki asiat, mitkä toisissa ihmisissä meitä ärsyttävät, ovat peilikuvia meistä itsestämme ja niissä on meille jotakin opittavaa.

    Toivon voimaa, valoa ja positiivisuutta ympärillesi. Muista, että tukijoitasi on valtavan iso määrä ystäviesi lisäksi. Ne kaikkein kovaäänisimmät ovat yleensä vaan niitä tuomitsijoita. Tsemppiä ja halaus!

    Porin mami

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti. Kommentit tarkastetaan ennen julkaisua.