tiistai 16. tammikuuta 2018

Omantunnon asioita

Kuva: Minna Joki-Erkkilä - Tuija Niemi - Tapio Santaoja

Olin ajatellut kirjoittaa vuosikatsauksen vuodelle 2017, mutta turhautuneena kuluneen vuoden "edistykseen" jätinkin sen väliin. Sen sijaan päätin nostaa esiin mieltäni pitkään askarruttaneen kysymyksen: miten kaikki nämä ihmiset, jotka ovat osallistuneet tämän tragedian syntyyn ja kehitykseen voivat elää itsensä kanssa?

Eikö näillä ihmisillä ole lainkaan omaatuntoa?


SILMÄT KIINNI


Aloitetaan Minna Joki-Erkkilästä. Hänen nimensä oli mukana murhaoikeudenkäynnin todistajalistalla, joten hänen osallisuutensa asiaan on julkista tietoa. Hän on se lääkäri, jonka allekirjoittamilla lausunnoilla saatiin läpi ns. SERI-juttu eli se murhajutun sivujuonne, josta on edelleen voimassa oleva lainvoimainen väärä tuomio, vaikka väärä murhatuomio lopulta kumottiin.

Menemättä yksityiskohtiin lausuntojen keskeinen sisältö on se, että Minna Joki-Erkkilän mielestä "löydöksille" ei löydy muuta selitystä kuin väitettyjen uhrien kertomukset vaikka tosiasiassa myös täysin luonnollisia selityksiä kyllä löytyy. Sen on Minna Joki-Erkkilä myös oikeudessa myöntänyt - se hänen edukseen tässä todettakoon.

Syyttäjän toimeksiannosta tehdyt luotettavuusarviot kertomuksista kuitenkin perustuvat nimenomaan Joki-Erkkilän kirjallisille lausunnoille - kuten myös väärät tuomiot. Tuomareilla kun on valta valita, mistä perustelut poimitaan silloinkin, kun todistaja todistaa ristiin itsensä kanssa. Vain yksi kuudesta tuomarista SERI-jutussa kykeni valitsemaan oikein.

Minna Joki-Erkkilä ei ole koskaan ottanut vastuuta tästä. Lisäksi on käynyt ilmi, että hän on käyttänyt samaa vääristeltyä kertomusta eräistä tutkimustuloksista (immenkalvot) siitä huolimatta, että hän on saanut tietoonsa nämä virheet jo aikaisemmin. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Uskovaisella Joki-Erkkilällä luulisi olevan omaatuntoa toimia toisin. Ilmeisesti hän kuitenkin valehtelee itselleen, että tarkoitus pyhittää keinot ja kokee tehtäväkseen tuomita niin monta kuviteltua syyllistä kuin mahdollista. Samalla kuitenkin tuomitaan myös syyttömiä ja se aiheuttaa suurta ja peruuttamatonta kärsimystä niin lapsille kuin aikuiselle. Tältä tosiasialta Minna Joki-Erkkilä yksinkertaisesti sulkee silmänsä.


HYÖKKÄYS ON PARAS PUOLUSTUS


Oma lukunsa tässä tarinassa on KRP:n äänitutkija Tuija Niemellä ja lasten sijaisvanhemmilla. Nähdäkseni molemmat ovat toimineet samalla logiikalla.

Sekä Tuija Niemi että sijaisvanhemmat kantavat valtavaa syyllisyyden taakkaa teoistaan, koska syvällä sisimmässään he tietävät tehneensä väärin. Molemmat antoivat aikanaan pahalle pikkusormen, mutta se veikin koko käden ja sen jälkeen ei ollut enää paluuta takaisin.

Molemmilla on ollut sama selviytymisstrategia: uskotellaan itselle ja muille, että Anneli Auer on oikeasti syyllinen, niin ei tarvitse kantaa syyllisyyttä ja häpeää omista teoista. Tämä on johtanut molemmat tahot katoamaan yhä hurjemmin harhaiseen mielikuvitusmaailmaan, jossa irrallisia tosiasioita on yhdistelty mielikuvituksen tuottamin lisämaustein keitokseksi, joka asianomaisten omissa silmissä ehkä näyttää uskottavalta, mutta objektiivisessa todellisuudessa vain hölmöltä.

Mikään idea ei näille ihmisille ole ollut riittävän hullu, jotta sitä ei voisi kietoa osaksi omaa erinomaisuutta ja oikeassa olemista tukevaan fantasiaan.

Kun totuus joskus tulee esiin, mitenhän nämä "erinomaisuudet" silloin pystyvät elämään itsensä kanssa?


PERIMMÄINEN PAHA


Näiden muutaman esimerkin lisäksi monen muunkin asiaan osallisen soisi kokevan omantunnon tuskia - eikä vähiten sen Alkuperäisen Pahan, joka 1.12.2006 syyllistyi rikoksista karmeimpaan ja riisti hengen toiselta ihmiseltä.

Uhreja olemme me kaikki muut. Minä, joka menetin mieheni ja myöhemmin kaiken. Lapset, jotka menettivät ensin isänsä ja sitten äitinsä. Jens Kukka, joka tuomittiin syyttömänä kuvottavista rikoksista, joita hän ei ikinä ollut eikä ikinä olisi tehnyt. Minun vanhempani, jotka menettivät vävynsä, tyttärensä ja kolme lapsenlastaan. Juha Joutsenlahti ja muut totuuden puhujat, joita on näpäytetty rehellisyydestä.

Isäni kuoli huhtikuussa 2017. Hän ei saanut koskaan nähdä sitä päivää, jona kaikki selviäisi.

Saammeko me muut?

Olen turhautunut siihen, miten hitaasti kaikki edistyy, mutta uskon, että totuus tulee lopulta esiin. Sitä päivää kannattaa odottaa.

Ja onhan meillä Jensin kanssa joka tapauksessa kaikista menetyksistä huolimatta jäljellä  jotain hyvin arvokasta, mitä tämän jutun Areilla ja Minnoilla, Tuijalla ja Tapsalla  ei ole.

Minulla ja Jensillä on puhdas omatunto.

On siitäkin syytä olla iloinen.


AIHEESEEN LIITTYVÄÄ:

http://anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi/2016/11/seri-tuomion-lyhyt-historia.html
http://anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi/2015/11/tuija-niemi-ja-suuri-kuole-huijaus.html
http://anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi/2016/05/virkamies-nettikiusaajana.html

26 kommenttia:

  1. Kyllä ihmisen joka näkee sydänkuviot pässinpäänä ja yhdistää ne saatananpalvontaan, ja lukee lauseita takaperin ja ottaa niistä osan ja saa niistä muodostettua omituisia käskyjä, täytyy olla aivan sekaisin. Miten ihmeessä lastensuojelu antaa lasten olla sellaisessa paikassa!

    VastaaPoista
  2. Silloin, kun omatunto on puhdas, niin muuta ei tarvita. Uskon sinuun Anneli. Näillä muilla (sij.vanhemmat,Tuija, Minna, Tapsa) on peiliin-katsomisenpaikka.

    VastaaPoista
  3. Hei Anneli!

    En osaa muuta sanoa kuin että mahdottoman paljon voimia!

    Itselläni on kokemuksia siitä, kuinka viranomaiset puhuvat muunneltua totuutta. Yksi keisi, jota puitiin kuntatasolla; toinen, jota puitiin korkeimmalla mahdollisella tasolla. Totuus ja faktat eivät oikeusjärjestelmässämme ole olennaisia. Taitaa olla niin, että ensin päätetään lopputulos, sitten valitaan sopivat faktat. Eikä anneta muiden faktojen häiritä sopivaa lopputulosta... Omissa keiseissä meinasi kuivua akut tyhjiin. Ja ne sentään olivat jotain ihan toista kokoluokkaa eikä kukaan kuollut, sairastunut, joutunut huostaan tai vankilaan. Aikaa kyllä kului. Aina jaksan ihmetellä jaksamistasi. Tietysti kun vaihtoehtoja ei ole, niin on vain jaksettava. Kyllä niin hartaasti toivon, että pian pääsisit pinteesä.

    Ihan absurdia touhua.

    Terkuin yksi kurssikaveri TuKK 1988

    VastaaPoista
  4. Et saanut taaskaan oikeutta. Käräjäoikeuden tämänpäiväinen päätös oli vanhaa jatkumoa. Onko sinulla voimia jatkaa prosessia?

    VastaaPoista
  5. En usko, että Tuijalla, Tapsalla, valtiokonttorilla jne. on omaatuntoa. Liian paatuneita.

    Eilinen uutinen oli pettymys. Toivotaan, että se toinen väärä tuomio menee nurin, niin kuin se ennemmin tai myöhemmin varmasti menee. Toivottavasti silloin tulee edes jollain lailla kohtuullinen korvaus kaikesta kärsimyksestä vaikka ei raha tietenkään korvaa lasten ym. menetystä. Voimia!

    VastaaPoista
  6. Suomi on täynnä erittäin yksinkertaisia ihmisiä,heitä on terveydenhuollossa, sosiaalihuollossa, poliisissa, tuomioistuimissa, opettajissa.. Nämä ihmiset omassa työssään ovat vastuullisessa asemassa, koska voivat vaikuttaa muiden ihmisten elämään, joko auttaen heitä tai tuhoten heidän elämää laajamittaisesti. Tämän lisäksi monet näistä todella yksinkertaisista ihmisitä ovat vielä tunne-elämältään vaurioituneita kiviä, he eivät tunne empatiaa, eivät ymmärrä kokonaisuuksia. Siinä oiva pohja siihen, että tässä maassa tapahtuu päivittäin virhearvioita, ja niistä koituvia tapahtumaketjuja. Alkaen ihan terveysasemilla asiakkaiden hoidontarpeen arvioinnista, tai vaikkapa opettajien käsitys oppilaidensa tilanteesta, lääkärin arvio potilaan tilanteesata, sosiaalityöntekijän arvio perheen tilanteesta. Loppujen lopuksi monien ihmisten elämä on täynnä arviointitehtävissä työskentelevien ihmisten vääriä arvioita, jotka aiheuttavat liian monelle kärsimystä ja elämän sotkeutumista.

    Yksinkertaisuus, se on mielestäni monen pahan alku. Useimmiten on joku, joka käyttää hyväkseen muita, johtaa porukkaa, ja muut apinana perässä tekevät ja toimivat miten heiltä odotetaan, vaikka sydämessä tuntuisi väärältä, omia arvoja loukkaavalta toiminnalta. Ei uskalleta nousta rivistä puoulustamaan mikä on todellisuudessa OIKEIN. Oikeintoimiminen ei ole muotia. Oikeintoimimista ei sosiaalisessa mediassa peukuteta, paitsi jos se koskee jonkun heidän mielestään pahan lynkkaamista tai vaikkapa eläinten pelastamista, sekä tietenkin hyväntekeväisyyttä sairaiden hyväksi.

    Pahaksi leimattu, ei olekkaan aina se paha, vaan uhri. Useimmiten taustalla on taitava narsistinen ihminen, tai muutama, ehkäpä juuri valta-asemassa oleva, joka tietää mistä narusta vetäisee milloin missäkin tilanteessa. Niin moni on "vain yksi tyhmistä". Mutta luulevat kuuluvansa fiksuihin.

    Sydämen sivistys, sitä ei monikaan edes ymmärrä mitä se tarkoittaa. Suun soittaminen puskista, lampaana laumassa huutelu, munaton rivissä räksytys, sekä kusipäämäisyys, se tuntuu olevan tämän ajan ilmiö, jota nämä yksinkertaiset sitten ihannoivat. Arvot, ne ovat monelta hukassa ja raha on mennyt tässä sinunkin tapauksessa terveen oikeudenmukaisuuden edelle. Joku valitettavasti valitsi rahan, vaikka tiesi sinun elämäsi tuhoutuvan. Moraali on monelle vain sana.

    En usko sinun saavan koskaan oikeudellisesti oikeudenmukaisutta. Ehkäpä ainoa, joka sinua todella puolustaa, on Karma. Karma sanoo: "I saw you"

    Useimmiten sellaiset ihmiset, jotka tarkoituksellisesti aiheuttavat pahaa muille, kohtaavat Karman. Se sanoo. "You know why!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitat kyllä asiaa. Näin meillä Suomessa usein toimitaan. Ei ole selkärankaa rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen.

      Poista
  7. Hesarissa taas sensuuri kukkii, kyllä ärsyttää. Eiliseen korvausuutiseen ei pääse kommentoimaan, jos on puolellasi. Siellä on vain yksi myönteinen kommentti 18:sta, ja ne 17 muuta ovat asiattomia, ilkeitä, vääristeleviä. Mutta sittenpä Hesari pistikin stopin päälle, yritin kaksi kertaa, ja kolmannella moitin sensurointiaan.

    No se Hesari on puolensa valinnut, eikä sen rikostoimittajakaan lotkauta korviaan totuudelle. Nyt katkaisivat kommenttiketjun heti alkuunsa.

    VastaaPoista
  8. Kun ei kerran totuus pääse valtamediassa eikä juuri missään muussakaan mediassa julki, niin mitä jos pistettäisiin porukalla iso maksullinen ilmoitus, jonkinlainen tietopaketti, johonkin valtalehteen. Ei kai millään lehdellä luulisi olevan varaa kieltäytyä
    ilmoitustuloista. No Hesaristahan nyt ei voi mennä takuuseen.

    Siinä ilmoituksessa (tietopaketissa) kerrottaisiin tosiasiat, erityisesti kerrottaisiin mitkä kaikki valheet ja vääristelyt ovat vuosien mittaan aiheuttaneet väärät tuomiot. Esim. tämän päivän (20.1.) Minfossa on aivan loistava Kuolemannaakan vastaus nimim. Jokienvalloittajalle, ei voisi juuri paremmin tiivistää koko järjetöntä tapahtumainkulkua. Sellaisen tietoiskun jos saisi koko kansan luettavaksi, niin jokohan alkaisi silmät aueta?

    Jotain on tehtävä. Olisiko tällaisella kannatusta, vai onko hullu idea? Mitä mieltä itse olet, Anneli?

    VastaaPoista
  9. Sinänsä mielenkiintoinen ajatus, mutta en usko, että kovin tehokas. Yksittäisellä ilmoituksella tuskin olisi suurta merkitystä - tarvittaisiin kokonainen kampanja koko valtamediassa. Silläkään ei välttämättä olisi suurta merkitystä, koska tieto ei auta silloin kuin vastassa on asenne.

    Itse henkilökohtaiesti toivoisin että joku ottaisi tehtäväkseen sen, että poliisi (ei kuitenkaan PORIN poliisi!) saataisiin painostettua taas tutkimaan murhaa ja oikea tekijä saataisiin vastuuseen. Se olisi paras tapa kumota väärät luulot.

    Ja sitten on vielä se toinen väärä tuomio, joka pitäisi saada nurin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen monesti ajatellut että kannattaisi ehkä perustaa jonkinmoinen porukka joka tekisi kimpassa töitä serin purkamiseen. Minfossakin on monta todella fiksua kirjoittajaa, esim. Kuolemannaakka ja monta muuta. Ideoita olisi minullakin, mutta en viitsi niitä tähän julkisesti kirjoittaa, saatan ehkä laittaa säpöä ideoistani.

      Poista
  10. Osanottoni isäsi poismenosta... Oliko niin, ettei hän enää sen koommin nähnyt huostaanotettuja lapsenlapsiaan, kun he lopettivat yhteydenpidon sekä sinuun että isovanhempiinsa? Kai veljesi osallistui edes hautajaisiin? Omantunnon asioita totisesti pitäisi ainakin sijaisvanhempien miettiä ja sitä, onko tämä kaikki todella ollut sen arvoista? Kuinka he oikein saavat yönsä nukuttua? Heille tosiasioiden salaaminen, peittely ja jatkuva varpaillaan oleminen ei varmaankaan ole helppoa ja mitä kunnon elämää sekään on? He ovat jo liian syvällä omassa keitoksessaan, että totuuden kanssa esiin tuleminen kävisi liikaa ylpeyden päälle. Sen lisäksi voisin kuvitella, että totuuden kertomisella saattaisi olla heille myös seuraamuksia, ovathan he aiheuttaneet syyttömän ihmisen tuomitsemisen, puhumattakaan millaiseen myllytykseen he joutuisivat ja menettäisivät uskottavuutensa myös lapsesi silmissä. Siksi heidän ainoa selviytymiskeinonsa ja puolustusmekanisminsa on uskotella itselleen olevansa oikeassa. Tässä kohtaa toivon itsekin, että karma puuttuu, ellei ole jo puuttunut, tähän peliin. Itse uskon, että totuus tulee aina ennemmin tai myöhemmin esiin. Voin luvata, että omalta osaltani tulen edistämään asian selvitystä ja maineesi puhdistusta aina, jos minulle tarjoutuu siihen sopiva tilaisuus. Uskon, että varmasti monet muutkin tämän blogin lukijat voivat sen tehdä. Tärkeintä on, ettei tätä asiaa unohdeta, siksi on hyvä että kirjoitit kirjan, se säilyy konkreettisesti jälkipolville. Murhan selvittäminen on mielestäni avain tuon väärän tuomion purkamisenkin kannalta, koska siihen johtanut tarinointi perustuu pelkoon, jota lapsesi alkoivat kohdistaa sinuun, kun olit itse epäiltynä. Kovasti voimia jatkoon. Muista, että sinulla on täällä paljon tukijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäni ei saanut tavata nuorimpia lapsenlapsiaan kesän 2011 jälkeen, mikä on todella surullista. Surullista myös lapsille.

      Poista
  11. Yksi oikeusvaltion peruspilareista on se, että oikeudenkäytön tulee olla julkista. Tämähän ei toteudu, kun lähes kaikki seksuaalirikoskäsittelyt salataan 60 vuodeksi. Tuomarit saavat raapustella tuomioon aivan mitä haluavat ja se salataan 60 vuodeksi. Minun puolestani kaikki serituomiot voisivat olla julkisia siten, että asianomistajien nimet on niistä peitetty tai korvattu esimerkiksi vain yhdellä kirjaimella. Sinä ja Jens ette ole ainoita oikeusmurhan uhreiksi joutuneita seriasiassa ja tämä on suuri yhteiskunnallinen epäkohta.

    VastaaPoista
  12. Sitä tosiaan aina painotetaan kuinka auktoriteetit ovat oikeassa ja heitä täytyisi uskoa ja kuunnella. Poliisit, lääkärit, opettajat ynnä muut virkailijat.
    Lähipiirissäni on pari vankia; toisella prosessi kesken, toinen vapaana. Molemmissa tapauksissa piti vain etsiä syntipukki rikokselle ja kaikkia tutkintalinjoja ei todellakaan tutkittu.

    Sain juuri luettua Murhalesken muistelmat ja olen seurannut vaihtelevalla aktiivisuudella niin mediasta kuin minfostakin sinun keissiäsi. Aina sitä vaan hämmästelee miten erilaisen kuvan media kaikesta antaa...

    Joka tapauksessa: minä uskon syyttömyyteesi, joten täällä voimia toivottelee 100% tukijasi! :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos Anneli, kun tuot esiin näitä yhteiskuntaa ja yksilöitä kuten sinua vahingoittavia henkilöitä.

    Sinun kokemuksesi suuntaisesti, oman myös henkilökohtaisen kokemukseni mukaan tämä Tamperelainen patologinen valehtelijalääkäri Minna Joki-Erkkilä on se kaikkein yleisvaarallisin ihminen ja eniten tuhoa pienille lapsille ja aikuisille aiheuttava. Hänen pitäisi olla istumassa piiiitkää vankeustuomiota jo yksin minunkin serijuttuni törkeistä perättömistä lausumista oikeudenkäynnissä.
    Joki-Erkkilä oli jutussa oikeuden omalääkärinä niin, ettei oikeus sallinut muita kuin tämän valheellisen todistuksen "asiantuntijalausuntona". Tämä Minna joutui toteamaan kahdelle pienelle lapselle tehdyssä tutkimuksessaan vammojen ja yhdyntämerkkien täydellisen puuttumisen (huom), mutta se, mikä hänestä tekee kaikkien asiantuntijavalehtelijoiden äidin ja isän on, että hän vääristelee itse oikeudenkäynnissä omat tutkimustuloksensa päinvastaiseksi mitä ne osoittavat eli valkoinen muuttuu pikimustaksi itse oikeussalissa. ja kun hän oli ainoa lausumaan hyväksytty "oikeuden omalääkäri", vitivalkoisen puhuminen pikimustaksi onnistuu. Tällä oman aineistonsa valehtelemisella hän tuomitsi kaksi pientä puolustuskyvytöntä lasta törkeästi (joukko)raiskatuiksi ja kolme ihmistä pitkiin vankeustuomioihin tästä mielikuvitteellisesta teosta, jota ei ole koskaan tapahtunut (eikä yhtään todistetta luonnollisesti illuusioista voinut olla). Minna Joki-Erkkilä 1) valehteli oikeudessa, että immenkalvon täydellisesti läpileikkaava transection-vamma yleensä paranee jälkiä jättämättä (immenkalvot olivat täysin koskemattomat) 2) Joki-Erkkilä valehteli oikeudessa (kertomatta, mm. että immenkalvo kuuluu ULKO-, eikä sisäsynnyttimiin!), että 4-vuotiaalla immenkalvo sijaitsee sentin emättimen "sisällä päin". Tämänkin anatomien valehtelun ja sanojenkäytön tarkoitus oli ainoastaan kertoa jaluoda mielikuvaa oikeudelle, että (tapahtumattomat) raiskauset eivät jätä jälkiä. Lisäksi 3) Joki-Erkkilä valehteli oikeudessa oman tutkimuksensa ainoan - kirjallisuudenkin mukaan tyypillisesti ummetuksesta johtuvan pinnallisen jäljen takapuolessa - (ummetus todistettiin) - vakavaksi lihasvaurioksi täysin kirkkain silmin ja oikeuden omalääkärin valehteluoikeudella! Nämä törkeät perättömät lausumat oikeudessa Minna Joki-Erkkilältä olivat mahdollisia, koska hänellä oikeuden omalääkärinä oli oikeuden tuki takanaan. Hän oli oikeuden ainoa "asiantuntija", joten oikeudessa oli vain yksi "totuus", jota puolustuksen ei annettu horjuttaa. Minna Joki-Erkkilä valehteli vastoin omia referaattikirjojaan, joita ensin ei ollut muilla tutkittavina ja myöhemmin puolustuksen amatöörifaktoja ei kuunneltu, olihan valheet lääkärin kertomia. Joki-Erkkilä on uskoakseni Suomen vaarallisin ihminen erityisesti pikkulapsille, joita hän vastoin totuutta kääytännössä itse tuomitsee mm. törkeästi raiskatuiksi ja kantamaan häpeää tapahtumista joita ei ole koskaan tapahtunut.
    Tässäkin kuvailemassani jutussa Joki-Erkkilällä kuuluisi kymmenen vuoden linnatuomio ja syyttömästi tuomituille ihmisille miljoonakorvaukset syyttömänä istumisestaan ja ikuisesta väärästä leimastaan kuten myöskin lapsille kuuluisi korvaukset mm. perusssteettomista terapoinneista ja elämänsä sekoittamisesta. Tässäkään tapauksessa ketään ei koskaan raiskattu - paitsi Minna Joki-Erkkilän likaisessa mielikuvituksessa suomen oikeuslaitoksen tuomiossa oikeuden varauksettomasti tätä vääryyttä tukien ja siihen kannustaen lääkärin valheisiin perustuvan inkvisitorisen "kokonaisarvioinnin" perusteella ilman YHTÄÄN faktatodistetta. Tämä on Suomen serioikeudenkäyntien tila. Pikkulapsia törkesti raiskataan (leimataan raiskatuiksi) Minna Joki-Erkkilän toimesta silloin kun oikeus niin haluaa. Todisteita ei tarvita.

    VastaaPoista
  14. Kysyisin sellaista, että mitä vanhempasi ovat olleet mieltä tästä kaikesta? Tässähän on kuitenkin käynyt niin, että olette veljesi kanssa vastakkaisilla puolilla tätä tragediaa. Eli uskovatko he syyttömyyteesi murhassa ja seri-asiassa, vai ovatko jälkimmäisessä enemmän Arin kannalla? Ja siis ovatko he nähneet lapsenlapsiaan viime vuosina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ole nähneet kevään 2011 jälkeen, ks. uusin blogiteksti "Ajatuksia äitienpäivänä"

      Poista
  15. Juuri viime viikolla luin kirjasi enkä usko että olet syyllinen lastesi hyväksikäyttöön. Sitä ihmettelen vain että miksi lapsesi sinua sellaisesta syyttävät? Jos se on sijaisvanhempien ansiota niin miksi he ovat tehneet niin? Ovatko he sairaita vai julkisuudenkipeitä vai mikä heitä ajaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olettaisin, että he ovat nähneet tässä tilaisuuden saada jatkoa työlleen sijaisvanhempina ja lisäksi marttyyrin sädekehän sen sijaan että näkisivät jotain vikaa itsessään.

      Poista
  16. Minä taas en voisi elää omantunnontuskieni kanssa yksin jo syystä, että olisin pahoinpidellyt lapsiani fyysisesti, aina siihen asti, että olisin pitänyt lapsiani jopa poissa koulusta, ihmisten ilmoilta, kunnes heille aiheuttamani vammat olisivat parantuneet. En voisi elää itseni kanssa, jos olisin käyttänyt kuvottavia rangaistusmetodeja lapsiini, sellaisia kuin perheessänne käytettiin. En olisi tyynellä mielellä, jos olisin tarjonnut lapsilleni sellaisen likaisen pölypesän kodiksi, jollaisen ammoin lapsillesi tarjosit, samaan aikaan netissä itsestäsi kuvaa pullantuoksuisena äitinä maalaten. Olet sinä kova luu, ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en voisi elää itseni kanssa, jos kävisin kirjoittelemassa anonyymisti loukkauksia ihmisten blogeihin asioista, joista en tiedä mitään.

      Lapseni eivät olleet poissa koulusta käytännössä lainkaan, koska he olivat siihen aikaan sekä fyysisesti että henkisesti erittäinkin terveitä - terveempiä kuin ikätoverinsa. Ei edes korvatulehduksia kellään neljästä lapsesta kertaakaan! Poissaolotiedot olivat puolustuksen todisteena, mutta valitettavasti tosiasiat eivät tässä oikeudenkäynnissä ratkaisseet.

      Rangaistuksena käytettiin pääasiassa nurkassa seisomista ja tukkapölyllä uhkaamista. Tukkapölly tai sillä uhkailu ei ehkä ole paras mahdollinen rankaisukeino, mutta voin elää sen kanssa.

      Kotimme ei ollut erityisen pölyinen, koska imuroimme ja pyyhimme pölyt kerran viikossa.

      Minä kirjoitan omalla nimelläni enkä huutele puskista anonyymina, koska seison sanojeni takana enkä ole tehnyt mitään hävettävää.

      Poista
  17. Osanottoni isästäsi.
    Hyvin outoa tämä kun ei vanhempasi saaneet nähdä viime vuosina lapsiasi. Miten ei ole lastensuojelu kyseenalaistanut asiaa? Luulisi että olisi tärkeää pitää kaikki tärkeät ihmiset heitä lähellä.Olisin seonnut itse jo tämän asiavyyhdin keskellä. En jaksaisi kaiken menettäneenä jatkaa pyörittelyä. Toisaalta, ei ole kokemusta miten tämänkaltainen vaikuttaa psyykeeseen ja miten sitä sitten toimisi. Toivottavasti asiat vielä ratkeaa.

    VastaaPoista
  18. Olisi Anneli kiva kuulla mitä sinulle kuuluu nykyään, kun puhutaan, ettet ole kolmea lasta nähnyt, niin onko neljäs tullut jo niin vanhaksi, että saat tavata? Yritin vuosien varrella puolustella sinua, sillä, että sinua ei oltu syylliseksi todettu,niin miksi muut sinua kivittivät kuin keskiajan ihmiset. Törmäsin aina ihmisiin jotka sinut tuomitsi. Joku katsoi epäuskoisesti teorioitani, kun sanoin, etten ollut paikalla näkemässä ja mitenkä joku muu voi tuomita ilman faktoja ventovieraan ihmisen, Seksirikos syyttelyiden aikaan menetin uskoni suomeen oikeusvaltiona, aloin näkemään rivien välistä sellaista mitä en ollut ennen tajunnut. Ja juurikin tuon "tyhmyyden" tietyissä virkamiehissä tai naisissa.Ei silti, nykyään pidän yksinkertaisista ihmisistä paljon jotka eivät päässään kuvittele ja maalaile jotain ominaisuuksia muille joita eivät todellisuudessakaan tunne.

    Olisin valmis lähtemään siivoustalkoisiin jotta saisimme tuon lastensuojelun,psykiatrian ja muita tahoja siivottua harhamaailmoistaan ja tehtyä toimivammaksi. Tätä nykyä vaan rikotaan perheitä ja aiheutetaan enemmän ongelmia ihmisille joihin ei edes välitetä oikeasti tutustua, muuta kuin palkan takia.

    En ole lukenut kirjaasi, kun olen laiska lukija, mutta pikkuliekki aiemmin kertoi sellaisen seikan, että olit keskustelupalstalle kirjoittanut ja meidän kahden yhteneväisyys tulee ehkä siitä, että minua alkoi ylläpito seuraamaan yhdeltä alustalta ahdistellen oikeaan elämään. Osa heistä ilmoitti olevansa psykiatriasta jotain tietäviä, olettaen sen olevan ammattinsa, voisin tehdä heidän mielenterveydestään diagnoosinkin, oli alkoholisoitunut päihdähuollon tukihenkilöä ja useita parisuhdeterapian tarpeessa olevia ihmisiä joihin muka vahingossa törmäsin. Syyteltiin ventovieraita ihmisiä narsisteiksi ja muuta kivaa ammattietiikkaa, millä se oikea narsisti saa uhreja tuntemaan itsensä siksi mitä itse ovat. Valitettavasti diagnoosinsa meni yhden kohteen kohdalla umpimetsään,voi olla, että tällä hetkellä käyvät oikeudenkäyntejä keskenään, jos olen ymmärtänyt lukemani oikein.Ehkä hiljaisuudessa tai voi olla, että jonain päivänä asiasta tulee julkinenkin.

    Ja vaikka olet kyllä kokenut aivan hirveitä, niin se toinen puoli on, että olet myös tämän myötä avannut muita ihmisiä ymmärtämään minkälaisessa hölmölän kylässä elämme. Voisi vaikka sanoa narsistihirviöiden luomassa kummassa paikassa. Jossa voi olla vain heidän totuutensa ja se voi muuttua vain heidän mukana. Toivoo samassa kylässä asusteleva, mikäli et ole muualle muuttanut.

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti. Kommentit tarkastetaan ennen julkaisua.